Korkein oikeus KKO:2002:5

Huumausainerikos Rangaistuksen mittaaminen

A ja C olivat sopineet, että C hankkii A:lle tämän lähettämillä rahavaroilla 100 grammaa amfetamiinia. C oli ostanut amfetamiinia vain 80 grammaa ja käyttänyt aineesta osan ennen kiinni joutumistaan. A:n katsottiin yrittäneen hankkia amfetamiinia 100 grammaa.

RL 50 luku 1 § 4 kohta (1304/1993)
RL 50 luku 2 § 1 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kemin käräjäoikeuden tuomio 5.7.2000

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 7.3.2000 sopimuksen mukaan lähettänyt C:n pankkitilille rahaa 10 500 markkaa siinä tarkoituksessa, että C hankkii 100 grammaa amfetamiinia. B oli A:n pyynnöstä tallettanut rahat C:n tilille. Tällä rahalla C oli ostanut amfetamiinia 80 grammaa. Tulli- ja poliisiviranomaisten 9.3.2000 suorittamassa tarkastuksessa C:n hallusta oli löydetty 60,7 grammaa amfetamiinia, joka oli takavarikoitu.

A:n, B:n ja C:n välillä oli ollut kysymys huumausainekaupasta ja kaikki olivat sen ymmärtäneet. B oli esitutkinnassa kertonut tienneensä, että hänen C:lle toimittamansa rahamäärä tuli maksuksi 100 gramman suuruisen huumausaine-erän toimittamisesta.

Lainsäätäjä on rikoslain 50 luvussa rinnastanut yrityksen ja täytetyn rikoksen. A:n ja B:n pyrkimyksenä oli ollut hankkia 100 grammaa amfetamiinia. Tarkoitus oli epäonnistunut pelkästään siitä syystä, että myyjällä ei ollut ollut tilattua ainetta riittävästi ja kun C oli käyttänyt matkallaan A:lle ja B:lle tuomaansa amfetamiinia. Kysymyksessä oli kelvollinen yritys ja siten rangaistava.

Oikeuskäytännössä oli suurena määränä pidetty 100 grammaa amfetamiinia. Rikoksen kohteena oli ollut suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Amfetamiinin pitoisuus oli ollut korkea verrattuna katukaupassa yleisesti levitettävän huumausaineen pitoisuuteen. Pitoisuus vaikutti rangaistuksen mittaamiseen sitä korottavasti. A ja B olivat olleet toimeksiantajia. Jutussa syyksiluettu huumausaineen määrä, laatu ja tekokokonaisuus huomioon ottaen käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n törkeästä huumausainerikoksesta ja eräistä muista samalla kertaa syyksi luetuista rikoksista, A:n yhteiseen 3 vuoden 3 kuukauden ja B:n yhteiseen 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pirjo Yli-Kokkila sekä lautamiehet Lauri Juntunen, Jouko Juntunen ja Pentti Alakärppä.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 23.2.2001

Virallinen syyttäjä sekä A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn ei puheena olevan rikoksen osalta muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Hovioikeus totesi, että rikoksen kohteena ollut huumausaine-erä oli ollut suuri. Koska huumausaine oli tarkoitettu levitykseen ja toiminta oli ollut laajamittaista, teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä. Koska hovioikeus luki B:n syyksi erään rikoksen, jota koskeva syyte oli käräjäoikeudessa hylätty, hovioikeus tuomitsi B:n yhteiseen 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Ritva Supponen ja Helinä Haataja. Esittelijä Liisa Rintala.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hänen katsotaan teollaan yrittäneen hankkia amfetamiinia 100 gramman sijasta 80 grammaa ja että menettely katsotaan törkeän huumausainerikoksen sijasta huumausainerikokseksi sekä että rangaistusta lievennetään. Valituksessaan B vaati, että syyte törkeästä huumausainerikoksesta hylätään tai että hänen syykseen luetaan enintään huumausainerikos ja että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. B lausui, että teon kohteena on voinut olla vain 60,7 grammaa amfetamiinia.

Virallinen syyttäjä antoi häneltä pyydetyn vastauksen

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Syyttäjä on vaatinut A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta sillä perusteella, että nämä olivat yhdessä 6. – 9.3.2000 Kemissä yrittäneet laittomasti hankkia 100 grammaa amfetamiinia 10 500 markalla. Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n ja B:n syyllistyneen mainittuun tekoon.

Tapahtumien kulku on ollut sellainen kuin alemmat oikeudet ovat todenneet. Siten A on 7.3.2000 toimittanut asiassa myös rangaistukseen tuomitun C:n pankkitilille 10 500 markkaa siinä tarkoituksessa, että C hankkii 100 grammaa amfetamiinia ja toimittaa huumausaineen A:lle Kemiin. B on pannut rahat C:n tilille. Näillä varoilla C on ostanut amfetamiinia 80 grammaa. Tulli- ja poliisiviranomaisten 9.3.2000 Oulun rautatieasemalla suorittamassa tarkastuksessa on C:n hallusta takavarikoitu 60,7 grammaa amfetamiinia. C on itse käyttänyt puuttuneen osan hankkimastaan amfetamiinista. C:ltä takavarikoidun amfetamiinin pitoisuus on ollut 53 painoprosenttia.

B on Korkeimmassa oikeudessa uudistanut jo alemmissa oikeuksissa esittämänsä väitteen, ettei A ollut kertonut hänelle sitä, että hänen C:n tilille panemansa rahat olivat maksu A:n tilaamasta huumausaineesta. B ei siten ollut syyllistynyt tahalliseen tekoon.

Korkein oikeus katsoo, ettei ole aihetta arvioida B:n tietoisuutta toisin kuin alemmat oikeudet. Hänen tietoisuudestaan ovat osoituksena erityisesti televalvonnan avulla selvitettyjen A:n ja B:n käymien puhelinkeskustelujen sisällöt. B on näin ollen ymmärtänyt kysymyksen olevan huumausainekaupasta ja toimintansa liittyvän siihen. B on näin yhdessä A:n kanssa yrittänyt laittomasti hankkia C:n välityksellä amfetamiinia.

Rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdan (1304/1993) mukaan huumausainerikokseen syyllistyy muun muassa se, joka laittomasti yrittää hankkia huumausainetta.

Kysymys on siitä, onko A:n ja B:n syyksi luettava yritys hankkia 100 grammaa amfetamiinia vaiko vain se määrä, jonka C on ostanut tai joka tältä on tarkastuksessa löytynyt.

A on sopinut C:n kanssa, että C ostaa 10 500 markalla A:n lukuun 100 grammaa amfetamiinia tiedossaan olleelta aineen toimittajalta. Mitään epäilystä ei ole siitä, etteikö tämän suuruisen amfetamiinierän hankkiminen olisi ollut sinänsä mahdollista. A:n pyynnöstä B on toimittanut rahat C:n pankkitilille mainitun suuruisen amfetamiinierän hankkimista varten. Tarvittavat täytäntöönpanotoimet 100 gramman amfetamiinierän hankkimiseksi on näin tilaajapuolen osalta suoritettu. Se että C on saanut hankituksi yhteyshenkilöltään vain 80 grammaa amfetamiinia, mistä määrästä C on vielä itse käyttänyt osan ennen kiinni joutumistaan, on ollut A:sta riippumaton satunnainen seikka, josta ei seuraa, että A:n syyksi olisi luettava 100 grammaa pienemmän amfetamiinierän hankkimisen yritys. A ja B, jonka tahallisuuden voidaan katsoa ulottuvan näissä olosuhteissa koko A:n sopiman huumausainemäärän hankkimiseen, ovat näin ollen kerrotulla menettelyllään yrittäneet hankkia 100 grammaa amfetamiinia.

Kysymys on vielä siitä, onko A:n ja B:n huumausainerikosta pidettävä törkeänä, ja rikoksesta tuomittavan rangaistuksen mittaamisesta.

Rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksesta, jos rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta, ja huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Lain esitöissä (HE 180/1992 s. 22) on todettu, että huumausaineen suurta määrää ei voida ilmaista täsmällisesti esimerkiksi kiloissa, vaan se vaihtelee aineittain, ja että arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös huumausaineen voimakkuuteen. Eräänä tapana suhteuttaa eri aineiden määriä toisiinsa on mainittu tavanmukaiset kerta-annokset.

Amfetamiini on tyypillisesti voimakkaan riippuvuuden aiheuttavana aineena erittäin vaarallinen huumausaine. Amfetamiinin osalta on oikeuskäytännössä yleisesti pidetty 100 grammaa törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön täyttävänä suurena määränä huumausainetta. Korkein oikeus pitää sanottua määrää hyväksyttävänä lähtökohtana huumausainerikoksen törkeysasteen arvioinnissa. Kuitenkin huomiota on kiinnitettävä myös huumausaineen pitoisuuteen. Korkean tai erityisen alhaisen pitoisuuden verrattuna katukaupassa yleisesti levitettävän aineen pitoisuuteen tulee vaikuttaa arviointiin. Nämä näkökohdat vaikuttavat myös rangaistuksen mittaamiseen joko korottavasti tai alentavasti.

Tässä tapauksessa amfetamiini on ollut pitoisuudeltaan 53 painoprosenttia. Asiassa hovioikeudessa esitetyn selvityksen mukaan amfetamiinin pitoisuus katukaupassa on yleensä 20 – 25 prosenttia. Kysymyksessä on siten ollut pitoisuudeltaan voimakas huumausaine-erä, josta myös olisi saatu levitykseen ja käyttöön erittäin suuri määrä kerta-annoksia.

Edellä mainituilla ja alempien oikeuksien tuomioista muutoin ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole aihetta poiketa siitä arvioinnista, mihin hovioikeus on päätynyt katsoessaan A:n ja B:n syyksi luetut huumausainerikokset törkeiksi.

Hovioikeuden A:lle ja B:lle tuomitsemien yhteisten vankeusrangaistusten ei voida katsoa poikkeavan niistä rangaistuksista, jotka heidän syykseen luettuja rikoksia vastaavista rikoksista yleensä tuomitaan. Vankeusrangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa heidän syykseen luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä heidän niistä ilmenevään syyllisyyteensä nähden.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Elisa Mäntysaari.