Korkein oikeus KKO:2002:98

Kiristys Rikoksen yritys

Maahan muuttanut ulkomaalainen yrittäjä B oli rakentanut ravintolansa eteen ulkoterassin, joka ulottui viereisen liikehuoneiston edustalle. Liikehuoneiston omistajan toimeksiannosta toiminut A oli yrittänyt saada B:tä poistamaan terassin uhaten B:tä muutoin oleskeluluvan menettämisellä. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n katsottiin syyllistyneen kiristyksen yritykseen.

RL 31 luku 3 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Vantaan käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä, jonka syytteeseen B asianomistajana yhtyi, lausui, että A oli 16.5.1997 Vantaalla yhtiön C asiamiehenä ilman laillista oikeutta yrittänyt pakottaa B:tä poistamaan omistamansa ravitsemusliikkeen ulkoterassin uhkaamalla B:tä hänen oleskelulupansa peruuttamisella.

Tällä perusteella syyttäjä vaati A:lle rikoslain 31 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta kiristyksen yrityksestä.

Käräjäoikeuden tuomio 7.9.1999

Osittain A:n tunnustuksen ja osittain B:n ja todistaja Y:n kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi A:n menetelleen syytteessä kerrotulla tavalla.

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan seuraavan.

Laillinen oikeus

Kiinteistöosakeyhtiö oli myöntänyt B:n harjoittamalle liikkeelle terassiluvan ja Vantaan kaupungin rakennusvalvontavirasto B:n yritykselle luvan terassirakennelmaan. Terassi oli valmistunut vapuksi 1997.

A oli saatuaan toimeksiannon B:n liikkeen vieressä kulta- ja kellosepänliikettä harjoittaneelta C:ltä saapunut selvittelemään terassikysymystä B:n kanssa. A:lla oli saamansa toimeksiannon nojalla ollut oikeus selvittää, mihin terassin rakentaminen oli perustunut. Käräjäoikeudessa todistajana kuultujen henkilöiden kertomuksista oli pääteltävissä, että terassirakennelma ei kokonsa puolesta ollut lupaehtojen vastainen. Sen sijaan terassin korkeusasema ja kaiderakennelma olivat poikenneet myönnetystä rakennusluvasta. Vantaan kaupunki oli myöhemmin hyväksynyt terassirakennelman kiinteistöosakeyhtiön ja asianomistajan päästyä sopimukseen terassin koon muuttamisesta. Kun terassin rakentaminen oli perustunut asianmukaisiin lupiin, vaikka se ei ollutkaan täysin lupaehtojen mukainen, ei A:lla toimeksiantonsa perusteella ollut oikeutta vaatia koko terassin poistamista kuten oli tapahtunut. A:n puutteelliset tiedot asianomistajan luvista eivät oikeuttaneet hänen menettelyään.

Vaikutusmahdollisuudesta ja sen merkityksestä tunnusmerkistön kannalta

B:llä oli pysyvä oleskelulupa. Ulkomaalaislain perusteella ja käräjäoikeudessa todistajana kuullun poliisimiehen kertoman mukaan oli selvää, että yksityisellä kansalaisella ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa oleskelulupaan. Yksittäinen kansalainen saattoi kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan lupakysymykseen ja jo sillä menettelyllään aiheuttaa hankaluuksia ulkomaalaiselle.

B oli pelännyt vaikutusmahdollisuutta. Uhkauksella oli siten ollut pakottava vaikutus B:hen.

Uhkauksen todellisuus ja vastaajan tahallisuus

B on kertonut luulleensa aluksi, että A oli jokin terassiasiaan liittyvä virkamies. Keskustelun yhteydessä B oli saanut käsityksen, että tämä oli asianajaja tai vastaava henkilö. B oli uskonut miehen puheeseen ja arvellut tämän voivan vaikuttaa hänen lupa-asioihinsa. B:n käsitystä oli vahvistanut se, että mies oli salannut henkilöllisyytensä ja että hän oli kuullut erilaisia juttuja, miten lupa-asiat olivat viipyneet tai lupia ei ollut myönnetty.

B:n palveluksessa ollut todistaja Y oli kertonut käsittäneensä, että B:n kanssa terassiasioista keskustelemaan saapunut mies oli mahdollisesti poliisi. Todistaja oli uskonut, että mies voisi toteuttaa uhkauksensa. Todistaja oli tiennyt, ettei yksityinen kansalainen voinut vaikuttaa lupa-asioihin, mutta mahdollista oli, että suhteiden kautta sekin onnistuisi.

Käräjäoikeus totesi, että rikoslain kiristyssäännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan uhkaukselta edellytettiin sillä tavalla todellisuutta, että se sai kohteena olevan henkilön taipumaan uhkaukseen. Jos oli kysymys yrityksestä, uhkauksen oli oltava sellainen, että se yleisen kokemuksen mukaan oli omiaan saamaan uhatun taipumaan. Asianomistajan ja todistajan kertomukset osoittavat, että asianomistaja oli pitänyt uhkausta todellisena.

Uhkaus oli esitetty keskustelun alussa käymättä tarkemmin terassikysymystä muulla tavoin lävitse. A:n oli katsottava tienneen, että B uskoi uhkauksen toteuttamiseen. A oli syyllistynyt tahalliseen tekoon.

Rangaistusseuraamus

Käräjäoikeus katsoi, että sakkorangaistus oli riittävä seuraamus, mutta päiväsakon lukumäärän tuli olla korkea.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kiristyksen yrityksestä 55 päiväsakon rangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Heli Lehto-Kinnunen sekä lautamiehet Liisa Huttunen, Heikki Hostikka ja Peter Laurén.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.12.2000

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä.

Rikoslain 31 luvun 3 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 66/1988 s. 100) mukaan kiristyksen yrityksessä uhkauksen oli oltava ainakin sellainen, että se yleisen kokemuksen mukaan oli omiaan samaan uhatun taipumaan. Kiristys saattoi tapahtua esimerkiksi uhkaamalla paljastaa uhattua koskeva haitallinen tieto.

B oli muuttanut Suomeen vuonna 1991 ja mennyt avioliittoon suomalaisen kanssa vuonna 1994 sekä asunut täällä yhtäjaksoisesti. B:llä oli pysyvä oleskelulupa eikä hän tarvinnut työlupaa. B:n yhtiöllä oli voimassa oleva lupa ravitsemusliiketoiminnan harjoittamiseen ja yhtiöllä oli lisäksi Vantaan kaupungin ja kiinteistöosakeyhtiön antamat luvat harjoittaa ulkotarjoilutoimintaa sekä Vantaan kaupungin rakennusvalvonnan antama toimenpidelupa ulkoterassille. Näin ollen B:n lupa-asioissa ei ollut mitään sellaista haitallista tietoa, jolla A olisi voinut uhata. A oli lisäksi tullut B:n ravintolaan sisään ilmoittamatta asiasta etukäteen eikä A ollut käräjäoikeuden tuomiossa selostetussa tilaisuudessa esiintynyt tai yrittänyt esiintyä virkamiehenä. Näissä olosuhteissa ei A:n syytteessä kuvattua uhkausta voitu pitää sellaisena, että se yleisen kokemuksen mukaan olisi ollut omiaan saamaan B:n taipumaan terassin purkamiseen. Kun A:n menettely ei näin ollen täyttänyt kiristysrikoksen tunnusmerkistöä, oli syyte kiristyksen yrityksestä hylättävä.

Hallituksen esityksen mukaan kiristyksen tunnusmerkistöön kuului, että tekijä uhkauksella pakotti toisen luopumaan taloudellisesta edusta tai pyrki vaikeuttamaan rikoksen uhrin taloudellista asemaa. Menettely, josta A:ta oli syytetty, ei kuitenkaan käsittänyt kummankaanlaista tarkoitusta. Näin ollen A:lta oli myös puuttunut kiristyksen edellyttämä tahallisuus.

Hovioikeus hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Aino Virkkunen ja Veli Hokkanen. Esittelijä Heikki Rautiola.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat syytteen.

A vastasi valituksiin.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn 9.9.2002.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kiristyksen yrityksestä sillä perusteella, että A oli 16.5.1997 Vantaalla yhtiö C:n asiamiehenä ilman laillista oikeutta yrittänyt pakottaa maahan muuttaneen ulkomaalaisen yrittäjän B:n poistamaan ravitsemusliikkeensä ulkoterassin uhkaamalla B:tä tämän oleskeluluvan peruuttamisella.

Asiassa on selvitetty, että tultuaan B:n ravitsemusliikkeeseen A on välittömästi tiedustellut B:n kansalaisuutta. Häntä on voitu, kuten B ja syytteessä kerrotussa tilaisuudessa paikalla ollut täällä kuultu todistaja ovat lausuneet, käyttäytymisensä perusteella luulla viranomaisen edustajaksi tai lakimieheksi. Kieltäydyttyään ilmoittamasta omaa henkilöllisyyttään A on heidän mukaansa vaatinut, että B purkaa yhtiö C:n vieressä sijaitsevan liikehuoneiston edustalle ulottuvan ulkoterassin. Samalla A on ilmoittanut, että muussa tapauksessa hän huolehtii B:n oleskeluluvan peruuttamisesta. B ja täällä todistajana kuultu henkilö ovat esitutkinnasta alkaen johdonmukaisesti ja yhtäpitävästi kertoneet tästä tapahtumasta ja uhkauksesta. Heidän kertomustensa luotettavuutta ei ole ilmennyt aihetta epäillä, vaikka A onkin itse kiistänyt esittäneensä mitään uhkausta.

Rikoslain 31 luvun 3 §:n mukaan kiristyksestä tuomitaan henkilö, joka muulla kuin rikoslain 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla väkivaltaisella uhkauksella pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta. Kiristyksen yritys on rangaistava.

Asiassa on ensinnäkin tarkasteltava sitä, onko syytteessä tarkoitetun ulkoterassin pitäminen käsittänyt mainitussa säännöksessä tarkoitetun taloudellisen edun. Terassin pitämisen ja siihen liittyvän ulkotarjoilun tarkoituksena on ollut lisätä B:n liikkeen myyntituloja, joten se on luonnollisesti edustanut hänelle taloudellista etua. Toisaalta yhtiö C on vastaavasti katsonut B:n terassin haitanneen yhtiön liiketoimintaa, koska terassi on ulottunut B:n ravintolan vieressä sijainneen yhtiön liikehuoneiston edustalle. Juuri tästä syystä yhtiö on halunnut B:n luopuvan terassistaan. Tähän suostuminen olisi puolestaan merkinnyt yhtiölle sellaista B:ltä saatavaa taloudellista etua, jonka vaatimiseen sillä ei ollut laillista oikeutta. Terassin pitämiseen on siten liittynyt sellainen taloudellinen etu, jota tarkoitetaan rikoslain 31 luvun 3 §:ssä.

Näin ollen asiassa on olennaista se, onko A:n lausuma rikoslain 31 luvun 3 §:ssä tarkoitettu uhkaus. Kuten säännöksen esitöistä ilmenee, tulee kiristyksen yrityksessä käytetyn uhkauksen olla ainakin sellainen, että se yleisen kokemuksen mukaan on omiaan saamaan uhatun taipumaan (HE 66/1988 s. 100).

Hovioikeus on katsonut, että koska B:llä oli ollut pysyvä oleskelulupa ja hänen yhtiöllään oli lupa liiketoiminnan harjoittamiseen ja ulkotarjoiluun sekä toimenpidelupa ulkoterassin rakentamiseen, ei ollut olemassa mitään haitallista tietoa, jolla B:tä olisi voitu uhkailla. A on puolestaan katsonut, että mahdollinen uhkaus ei ole missään tapauksessa ollut sellainen, että se olisi ollut omiaan saamaan B:n taipumaan hänelle esitettyyn vaatimukseen. Tämä oli hänen mukaansa ilmennyt jo rikosilmoituksesta, jossa oli puhuttu vain solvauksesta, ja valtakunnansyyttäjänvirastolle osoitetusta kirjoituksesta, jossa B oli ilmoittanut, että ”me emme pelänneet tätä uhkailua”.

Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

Arvioitavana on uhkauksen tehokkuus tilanteessa, jossa sillä tavoiteltu päämäärä ei ole toteutunut eli jossa uhkauksen kohde ei ole taipunut vaatimukseen. Kuten edellä viitatuista säännöksen esitöistäkin käy ilmi, ratkaisevana on tällöin pidettävä sitä, miten kyseisenlainen uhkaus yleisen elämänkokemuksen mukaan on omiaan vaikuttamaan ottaen huomioon sen kohteena olevan henkilön asema ja olosuhteet.

B oli jo ennen syytteessä kerrottua tapahtumaa lähinnä naapuriliikkeen yrittäjän toimien johdosta joutunut selvittelemään terassin rakentamiseen ja sijoitukseen liittyneitä lupakysymyksiä ja ongelmia rakennusvalvontaviraston sekä kiinteistöyhtiön kanssa. A:n käyttäytymisestä ja uhkauksen sisällöstä on ollut pääteltävissä, että A todennäköisesti yrittäisi aiheuttaa B:lle hankaluuksia, jollei tämä suostuisi vaatimukseen terassin poistamisesta. Se seikka, että B:llä on hovioikeuden toteamin tavoin ollut Suomessa oleskelun ja liiketoimintansa edellyttämät luvat, ei merkitse, ettei lupa-asioihin liittyvä lausuma voisi olla kiristyksen yrityksen käsittävä uhkaus. Oleskeluluvan peruuttamiseen vihjaava uhkaus on ollut laadultaan sellainen, että sen voidaan arvioida olleen omiaan saamaan vastaavassa tilanteessa olevan maahanmuuttajan taipumaan hänelle esitettyihin vaatimuksiin. Toisenlaiseen arviointiin ei anna aihetta myöskään se, miten B:n aikanaan tekemä rikosilmoitus oli otsikoitu tai mitä hän oli edellä mainitussa, yli vuotta myöhemmin valtakunnansyyttäjälle osoittamassaan kantelukirjoituksessa lausunut tuolloin tuntemastaan pelosta.

Kysymys on vielä siitä, voidaanko tekoa pitää tahallisena. A on kertonut selvitelleensä tapahtumapäivänä liikkeen anniskelulupia ja käsittäneensä viranomaisilta saamastaan asiakirjaselvityksestä, etteivät luvat olleet kunnossa. Tämän vuoksi A on katsonut, että hän oli tältä osin toiminut hyvässä uskossa ja että häneltä oli siten puuttunut rikoksen syyksilukemiseen vaadittava tahallisuus.

A on saattanut olla siinä virheellisessä käsityksessä, ettei B:n ravitsemusliikkeellä ollut anniskeluoikeutta terassialueella. Anniskeluoikeuksien puuttumisesta ei kuitenkaan olisi seurannut yhtiö C:lle oikeutta vaatia B:tä purkamaan terassi. Mahdollinen erehdys ei siten koske seikkaa, jolla olisi merkitystä arvioitaessa A:n tahallisuutta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on uhkausta käyttäen ilman laillista oikeutta yrittänyt pakottaa B:n luopumaan tälle kuuluvasta taloudellisesta edusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

A tuomitaan rikoslain 31 luvun 3 §:n nojalla 16.5.1997 tehdystä kiristyksen yrityksestä 55:een 6 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 330 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jarmo Hirvonen.