Korkein oikeus KKO:2003:115

Rikoksen yritys Tapon yritys Tahallisuus
Vaaran aiheuttaminen

Kerrostalon rappukäytävästä oli ammuttu katkaistulla haulikolla oven läpi asuntoon, jossa oli ihmisiä. Kysymys ampujan syyllistymisestä tapon yritykseen ja vaaran aiheuttamiseen. (Ään.)

RL 21 luku 1 §
RL 4 luku 1 § 1 mom
RL 21 luku 13 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Rangaistusvaatimukset Kuopion käräjäoikeudessa

1.Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen tapon yrityksestä, koska A oli 7.2.2001 Kuopiossa yrittänyt tappaa B:n ampumalla katkaistulla haulikolla kerrostalon porraskäytävästä yhden laukauksen B:n asunnon ulko-oven ja raollaan olleen eteisen sisäoven läpi asuntoon, jossa B tällöin oli ollut. Haulit olivat osuneet asunnon seiniin yhden haulin osuessa B:hen. Toissijaisesti syyttäjä vaati A:lle rangaistusta vaaran aiheuttamisesta, koska A oli menettelyllään aiheuttanut B:lle vakavan hengen ja terveyden vaaran.

B yhtyi syytteeseen.

A kiisti syytteen, koska hän ei ollut ampunut laukausta. Mikäli A:n katsottaisiin olevan ampuja, ei teko ollut ollut tahallinen, vaan A oli syyllistynyt vain aseen varomattomaan käsittelyyn. A katsoi edelleen, ettei haulien osuminen B:hen ollut ollut A:n tieten varsin todennäköistä, joten hän oli voinut syyllistyä enintään vaaran aiheuttamiseen.

2. Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen ampuma-aserikoksesta kohdassa 1 mainitun haulikon laittoman hallussapidon johdosta.

A kiisti syytteen.

3. Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen vaaran aiheuttamisesta, koska A oli tahallaan aiheuttanut B:lle, tämän vuonna 1995 syntyneelle pojalle C:lle, D:lle ja E:lle vakavan hengen ja terveyden vaaran ampumalla kohdassa 1 kerrotulla tavalla asuntoon, jossa mainitut henkilöt A:n tieten tuolloin olivat olleet. B:n osalta kysymys oli vaihtoehtoisesta syytteestä.

B omasta puolestaan ja C:n huoltajana yhtyi syytteeseen.

A kiisti syytteen.

4. B vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä kotirauhan rikkomisesta, koska A oli oikeudettomasti rikkonut B:n ja C:n kotirauhaa potkimalla asunnon ulko-ovea ja ampumalla kohdassa 1 kerrotulla tavalla asuntoon. A oli varustautunut teon toteuttamista varten aseella ja hänen ilmeisenä tarkoituksenaan oli ollut asetta käyttämällä kohdistaa asunnossa oleviin henkilöihin väkivaltaa ja vahingoittaa omaisuutta. B:llä ja C:llä oli ollut perusteltu syy pelätä turvallisuutensa olevan vaarassa. Tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Syyttäjä yhtyi syytteeseen.

A kiisti syytteen.

Käräjäoikeuden tuomio 12.2.2002

1. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen siihen tapon yritykseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta. Perusteluinaan käräjäoikeus lausui seuraavaa:

Todistelusta ilmenevät tapahtumatiedot

A ja B olivat olleet keskenään huonoissa väleissä. A oli yhdessä erään mieshenkilön kanssa käynyt pyrkimässä jo aiemmin samana päivänä B:n asuntoon. Tämä ei ollut kuitenkaan avannut ovea eikä ilmaissut olevansa huoneistossa. Myöhemmin A oli tullut yhdessä saman henkilön kanssa B:n oven ulkopuolelle. He olivat pyrkineet asuntoon ovikelloa soittamalla ja potkimalla, mutta B ei ollut päästänyt heitä sisään. A oli huutanut tuolloin postiluukusta B:lle ”minä tapan sinut”. Asunnossa ollut E oli avannut oven ja ilmoittanut, etteivät A ja tämän seuralainen päässeet humalansa vuoksi sisään. Tällöin A:n seurassa ollut mies oli ottanut A:lla olleesta repusta takkiin käärityn katkaistun haulikon ja näyttänyt sitä E:lle. Kun E oli kysynyt mieheltä, tuliko tämä aseen kanssa asuntoon, jossa oli pieni lapsi, mies oli työntänyt aseen A:lle ja lähtenyt rappuja alas. A oli laittanut haulikon reppuun, mutta ei ollut poistunut vaan oli postiluukun kautta tuloksetta houkutellut C:tä avaamaan oven hänelle. A:n seuralainen oli palannut A:n luo ja yrittänyt vetää tätä hihasta mukaansa. Asuntoon oli kuulunut A:n kysyvän seuralaiseltaan, missä patruunat olivat. B oli nähnyt ovisilmästä, että A oli kamppaillut seuralaisensa kanssa aseesta oven ulkopuolella. Portaasta oli kuulunut aseen latausääniä ja kaikki asunnossa olivat poistuneet eteisestä. Heti tämän jälkeen oli kuulunut yksi laukaus ja kohta sen jälkeen toinen. Yksi hauli oli osunut B:n reiteen jättäen punaisen jäljen ja useita hauleja oli jäänyt hänen hiuksiinsa. Laukaushetkellä B oli ollut olohuoneen ja eteisen välisen käytävän olohuoneen päässä.

Kerrosta alempana asuva todistaja F oli kuullut kaksi laukausta ja pian sen jälkeen kolahduksen oveltaan. Katsoessaan rappuun hän oli nähnyt ovensa edessä katkaistun haulikon kolmeen osaan hajonneena. Joku nainen oli ollut tulossa B:n tasanteelta alas ja alakerrasta oli kuulunut alaspäin menevät juoksuaskeleet. Nainen oli kysynyt todistajalta jotakin, mitä hän ei ollut ymmärtänyt. Alhaalta oli tullut mies, joka oli vetänyt naista mukaansa alakertaan. B:n asunnossa olijat olivat nähneet A:n seuralaisineen poistuvan läheisen ravintolan suuntaan, josta poliisi oli myöhemmin heidät tavoittanut.

A:n repusta poliisi oli löytänyt kaksi haulikon patruunaa, joista toinen oli ollut harvinaista merkkiä ja samanlainen kuin aseeseen jääneet hylsyt. Todistaja G:n puhuttaessa A:ta ruutisavunäytteiden ottamistilanteessa tämä oli kertonut ampuneensa tarkoituksenaan tappaa B ja että hän tulisi sen vielä myöhemmin tekemään.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnosta ilmeni, että A:n seuralaiselta oli löytynyt tutkimuksessa kädestä ruutisavujälki, mutta ei A:lta. Lausunnon mukaan aina ei ampujalle jäänyt jälkeä.

B:n asunnon ulko-ovessa oli todettu haulien aiheuttama reikä 103 senttimetrin korkeudella ja sisemmässä ovessa 100 senttimetrin korkeudella. Haulisuihku oli tullut 35 asteen kulmassa oven läpi kohti eteisestä olohuoneeseen johtavaa käytävää. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkimuksen mukaan ovien läpi ammuttu laukaus oli ollut hengen- ja terveydenvaarallinen kohteelle. Ihmiskehoa vastaava kohde, johon haulit koeolosuhteissa olivat tunkeutuneet vaaraa aiheuttavalle syvyydelle, oli koetilanteessa ollut sijoitettuna välittömästi ovien taakse.

Todistelun luotettavuus

B:n tai F:n kertomusten luotettavuutta ei ollut syytä epäillä.

E ja D olivat muuttaneet kertomuksiaan oikeudessa. He olivat kertoneet valehdelleensa esitutkinnassa saadakseen A:n syylliseksi. Syy valehtelemiseen A:n vahingoksi ei ollut tullut selväksi. Muu näyttö tuki heidän esitutkinnassa antamiaan kertomuksia. Tällä perusteella käräjäoikeus piti D:n ja E:n esitutkinnassa antamia kertomuksia luotettavampana kuin oikeudessa annettuja kertomuksia.

A oli katsonut, ettei todistajien G:n ja X:n tekemiä havaintoja siitä, mitä A oli kertonut alustavassa puhuttelussa, voitu käyttää todisteena häntä vastaan.

Alustavan puhuttelun tarkoitus oli kuulusteltavan aseman selvittäminen. Henkilölle, jota kohtaan ryhdyttiin toimenpiteisiin esitutkinnassa, oli ilmoitettava hänen asemansa niin pian kuin se oli mahdollista.

Alustavan puhuttelun toimittamisessa A:lle ei sinänsä ollut ollut hänen humalatilastaan riippumatta mitään estettä. Tässä tapauksessa ei ollut käynyt ilmi, että A:n puhuttelussa olisi käytetty mitään esitutkintalain 24 §:n tarkoittamia kiellettyjä keinoja. G ei ollut muistanut, millaisten kysymysten johdosta A oli kertomuksensa antanut.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeuden tuli, harkittuaan huolellisesti kaikkia esilletulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa oli pidettävä totena. Säännöksen nojalla oikeus voi vapaasti harkita mikä merkitys kullakin todisteella asiassa oli. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että syyttäjä oli voinut vedota G:n ja X:n kertomuksiin siitä, mitä A oli lausunut alustavassa puhuttelussa, vaikka A oli ollut humalassa ja ennenkuin hänelle oli kerrottu hänen oikeudestaan vastaajana kieltäytyä kertomasta asiassa mitään.

Johtopäätökset

Käräjäoikeus katsoi näytön osoittavan, että A oli laukausten ampuja. A oli halunnut päästä sisään asuntoon, kun taas hänen seuralaisensa oli ollut kehotuksen jälkeen valmis poistumaan paikalta. A oli pyytänyt panoksia aseeseen. A oli laukauksen jälkeen ollut tulossa alas porrastasanteelta, jolloin hänen seuralaisensa oli jo juossut alhaalla rapussa. A:n oma lausuma poliisin puhuttelussa ampumisesta tuki hänen syyllisyyttään, vaikka ei sitä yksin osoittanutkaan.

Ruutisavun löytyminen A:n seuralaisen kädestä puhui A:n syyllisyyttä vastaan. Ruutisavua ei kuitenkaan jäänyt aina ampujan käsiin ja A:n seuralainen oli saattanut saada jäljet mistä tahansa. Tämä todiste ei riittänyt kumoamaan muuta vahvaa näyttöä siitä, että ampuja oli ollut K.

Todistelu ei tukenut väitettä siitä, että kyseessä olisi ollut vahingonlaukaus. A oli käynyt kahdesti samana päivänä B:n ovella. Toisella kerralla hän oli tullut haulikolla ja useilla panoksilla varustautuneena. Hän oli ladannut haulikon sen jälkeen, kun oli käynyt selväksi, ettei hän päässyt asuntoon. Laukaus oli ammuttu vyötärön tasolta suoraan oven läpi asuntoon. Toinen rapussa ammuttu laukaus oli mahdollisesti ollut ampumapaikka huomioon ottaen vahingonlaukaus. Oli melko varmaa, että se on ammuttu vasta B:n asuntoon ammutun laukauksen jälkeen.

Ase oli ollut ehjä ja yhtenä kappaleena, kun E oli nähnyt sen ennen ampumista. Aseella oli ammuttu kaksi laukausta. Se seikka, että ase oli ollut kolmena kappaleena jouduttuaan kerrosta alemmalle porrastasanteelle ampumisen jälkeen, ei osoittanut sitä ampumakelvottomaksi tai vialliseksi teon tapahtuessa.

A:n oli näytetty puhuneen B:n tappamisesta sekä ennen tekoa että sen jälkeen. Ampuminen oli luettava A:n syyksi tapon yrityksenä, jos olosuhteet hänen ampuessaan olivat olleet sellaiset, että hänen tietensä ampumisen varsin todennäköisenä seurauksena olisi ollut huoneistossa olevan henkilön kuolema. A ei ollut ampumapaikaltaan voinut havaita huoneistossa olleiden henkilöiden sijaintia. Merkitystä oli sillä seikalla, tiesikö A ampuessaan, missä B tai joku muu henkilö huoneistossa olisi voinut olla. Ovi oli ollut auki ennen ampumista ja A oli voinut havaita, millainen asunnon eteinen oli. Hetkeä ennen ampumista oven takana on ollut ihmisiä, muun muassa B. A:n oli täytynyt ymmärtää, että haulien osuminen B:hen olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen oli ollut varsin todennäköistä, mutta hän oli suhtautunut välinpitämättömästi B:n mahdolliseen kuolemaan.

2. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen ampuma-aserikokseen.

3. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteessä tarkoitettuun vaaran aiheuttamiseen.

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan kohdassa 1 selostetun näytön osoittavan, että A oli ampunut tahallaan laukauksen huoneistoon. Hetkeä ennen ampumista oven takana oli ollut ihmisiä, muun muassa C, jonka kanssa A oli keskustellut postiluukun kautta. A ei ollut tiennyt tai voinut olettaa, ettei eteisessä olisi ollut ihmisiä. A:n oli täytynyt ymmärtää, että haulien osuminen huoneistossa olleisiin henkilöihin oli ollut olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen varsin todennäköistä.

Asuntoon ampuminen aiheutti aina vakavan hengen ja terveyden vaaran siellä olijoille. Ampuminen oli ollut asunnossa olijoille yllätyksellistä, eivätkä he olleet voineet tietää, mitä A aikoi tehdä. Vaikka C oli ollut laukauksen tapahtuessa asunnon makuuhuoneessa ja E olohuoneessa sellaisessa paikassa, että haulit eivät olleet voineet tosiasiallisesti aiheuttaa heille vakavaa fyysistä vammaa, oli vaaran aiheuttaminen kohdistunut myös heihin.

4. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään kotirauhan rikkomiseen.

Käräjäoikeus totesi kohdassa 1 selostetun todistelun osoittavan A:n menetelleen rangaistusvaatimuksessa kuvatulla tavalla.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n, paitsi kohdassa 2 ampuma-aserikoksesta, rikoslain 21 luvun 1 §:n ja 13 §:n, 24 luvun 2 §:n ja 4 luvun 1 §:n nojalla kohdassa 1 tapon yrityksestä, kohdassa 3 vaaran aiheuttamisesta ja kohdassa 4 törkeästä kotirauhan rikkomisesta yhteiseen rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla kohtuullistettuun 3 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hannu Lindgren ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 25.6.2002

Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen. Syyttäjä vaati rangaistuksen korottamista. A vaati valituksessaan syytteiden hylkäämistä kohtien 1, 3 ja 4 osalta.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, lausui B:n, D:n, E:n, F:n ja G:n kertoneen hovioikeudessa asiaan vaikuttavilta osin kuten heidän kertomakseen oli käräjäoikeuden tuomioon kirjattu. A oli hovioikeudessa kertonut, ettei hän muistanut tapahtumista vieläkään mitään. X oli hovioikeudessa kertonut, että A oli kiinniottamisen jälkeen poliisilaitoksella myöntänyt ampuneensa B:n asunnon ovesta läpi ja uhannut ampua uudestaan. X:lle oli A:n puheista jäänyt se käsitys, että ampuminen oli ollut kosto eräästä tapahtumasta.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä ei ollut tullut esiin seikkoja, joiden perusteella olisi ollut aihetta arvioida näyttöä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä tapahtumainkulun, laukauksen ampujan henkilöllisyyden ja laukauksen tahallisuuden osalta toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Näiltä osin hovioikeus päätyi samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus ja katsoi selvitetyksi, että A oli syytteessä kerrotulla tavalla tahallaan ampunut haulikolla yhden laukauksen B:n asuntoon.

K, joka oli tapahtuma-aikaan ollut voimakkaasti päihtynyt, oli jo ennen haulikon esille ottamista käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla uhannut tappaa B:n. Haulikko oli otettu rappukäytävässä esille A:n repusta ensimmäisen kerran E:n nähden B:n asunnon ulko-oven ollessa avoinna. Ulko-oven sulkemisen jälkeen B oli ovisilmästä tarkkailemalla havainnut, kuinka haulikko oli otettu uudestaan esille. Asuntoon oli lisäksi kuulunut, kuinka A oli kysynyt seuralaiseltaan, missä aseen patruunat olivat, ja sen jälkeen latausääniä. B oli latausäänet kuultuaan soittanut asunnon olohuoneesta poliisille, ja laukaus oli hänen mukaansa ammuttu vasta silloin, kun hän oli puhelun lopetettuaan ollut palaamassa takaisin eteiseen. D:n ja E:n kertomusten mukaan laukaus oli ammuttu vasta useiden minuuttien kuluttua latausäänten kuulumisesta.

Ampuminen oli kohdan 1 osalta luettava A:n syyksi tapon yrityksenä, jos olosuhteet hänen ampuessaan olivat olleet sellaiset, että hänen tietensä ampumisen varsin todennäköisenä seurauksena olisi ollut B:n tai asunnossa olleen jonkun toisen henkilön kuolema.

A ei ollut voinut havaita asunnossa olleiden henkilöiden sijaintia, koska hän oli ampunut laukauksen asunnon suljetun ulko-oven läpi. Merkitystä oli sillä seikalla, tiesikö A laukausta ampuessaan, missä osassa asuntoa B ja asunnossa oleskelleet henkilöt olisivat voineet olla. B:n ja E:n kertomuksista ilmeni, että A oli aikaisemmin käynyt asunnossa ja että asunnon ulko-ovi oli ollut avoinna ennen laukauksen ampumista. A oli siten tiennyt, että ulko-oven läpi ammuttu laukaus tulisi osumaan asunnon eteiseen ja mahdollisesti eteisestä olohuoneeseen johtavaan käytävään. A ei ollut laukaissut haulikkoa välittömästi edellä sanotun tappouhkauksen ja aseen lataamisen jälkeen, vaan asunnossa olleilla aikuisilla henkilöillä, joista ainakin E oli A:n tieten nähnyt A:lla olleen haulikon, oli ennen laukauksen ampumista ollut riittävästi aikaa siirtyä eteisestä asunnon muihin huoneisiin ja viedä myös C turvalliseen paikkaan asunnossa. Sanotut olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että laukauksen osuminen B:ään tai muihin henkilöihin ei A:n tieten ollut ollut varsin todennäköistä. Tämän vuoksi oli jäänyt näyttämättä, että A olisi ampumisellaan syyllistynyt 1 kohdassa tarkoitettuun tapon yritykseen.

Asunnossa oli A:n tieten ollut useita henkilöitä eikä hän edellä sanotuista syistä ollut laukausta ampuessaan tiennyt heidän sijaintiaan. Asunnossa sisällä olleet henkilöt olivat voineet varautua laukauksen ampumiseen, mutta heillä ei ollut ollut varmuutta A:n aikeista eikä laukauksen ampumishetkestä. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että A oli syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen 3 kohdassa lukemaan vaaran aiheuttamiseen, ja lisäksi teollaan tahallaan aiheuttanut vakavan hengen ja terveyden vaaran myös B:lle.

Kohdan 4 osalta hovioikeus teki näytöstä samat johtopäätökset ja saman oikeudellisen arvion kuin käräjäoikeus.

Rangaistusseuraamuksen osalta hovioikeus lausui, että A:n syyksi luettujen rikosten vakava laatu ja niiden erityinen vaarallisuus sekä rikoksista ilmenevä A:n syyllisyys edellyttivät A:n tuomitsemista tuntuvaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus hylkäsi kohdan 1 syytteen tapon yrityksestä ja tuomitsi A:n, paitsi kohdan 2 ampuma-aserikoksesta, kohdassa 3 vaaran aiheuttamisesta ja kohdassa 4 törkeästä kotirauhan rikkomisesta yhteiseen rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla kohtuullistettuun 2 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Ollikainen, Paavo Eestilä (eri mieltä) ja Kaarina Heino. Valmistelija Eero Antikainen.

Hovioikeudenneuvos Eestilä katsoi, ettei pääkäsittely ollut antanut aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa myönnettiin viralliselle syyttäjälle ja A:lle.

Virallinen syyttäjä vaati valituksessaan, että A tuomitaan kohdassa 1 tapon yrityksestä.

A vaati, että kohdassa 3 syyte hylätään kokonaan tai ainakin siltä osin kuin hänen on katsottu aiheuttaneen vakavan hengen ja terveyden vaaran D:lle ja E:lle sekä C:lle. Lisäksi A vaati, että kohdassa 4 syyte hylätään. Vielä A vaati, että hänet tuomitaan 2 kohdan osalta hänen viakseen jäävästä ampuma-aserikoksesta sakkorangaistukseen ja että rangaistusta joka tapauksessa olennaisesti alennetaan.

A vastasi syyttäjän valitukseen. Syyttäjä ja B vastasivat A:n valitukseen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa 8.9.2003 suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut
Alustavassa puhuttelussa tehtyjen havaintojen käyttö todisteina

A on myös Korkeimmassa oikeudessa katsonut, ettei asiassa voida käyttää todisteina A:ta vastaan vanhemman konstaapelin G:n ja poliisilaitoksen vartijan X:n todistajankertomuksia siitä, mitä A oli kertonut heille alustavassa puhuttelussa. A oli ollut puhuttelussa 2,2 promillen humalatilassa, mikä oli vaikuttanut hänen ratkaisuvapauteensa, tahdonvoimaansa, muistiinsa ja arvostelukykyynsä. Lisäksi A:lle ei ollut ennen puhuttelua ilmoitettu hänen oikeuksistaan esitutkinnassa.

Esitutkintalain 24 ja 38 §:n mukaan kuulusteltavaa on myös alustavassa puhuttelussa kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin ja arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja. Kun jotakuta kohtaan ryhdytään toimenpiteisiin esitutkinnassa, hänelle on lain 9 §:n mukaan ilmoitettava hänen asemansa siinä niin pian kuin se on mahdollista.

G:n ja X:n todistajankertomuksista ilmenee, että alustava puhuttelu oli tapahtunut siinä yhteydessä, kun A:sta oli otettu ruutisavunäytteitä. Asiassa on jäänyt selvittämättä, onko A:lle häntä kiinniotettaessa tai ennen ruutisavunäytteiden ottamista kerrottu siitä, että häntä epäillään rikoksesta, tai muutoin hänen asemastaan esitutkinnassa.

Alustavassa puhuttelussa henkilön aseman ilmoittaminen ei usein vielä ole mahdollista, koska puhuttelun avulla juuri pyritään selvittämään hänen asemaansa. G:n ja X:n todistajankertomuksista ilmenee sitä paitsi, että A on halunnut omasta tahdostaan kertoa tapahtumista ennen kuin todistajat ovat edes ehtineet esittää hänelle kysymyksiä.

Asiassa ei mikään myöskään viittaa siihen, että puhuttelussa, josta todistajat G ja X ovat kertoneet, olisi käytetty esitutkintalain 24 §:ssä tarkoitettuja kiellettyjä keinoja. Todistajat ovat kertoneet edellä mainitun lisäksi muun muassa A:n käyttäytymisestä ja hänen humalatilastaan. Pelkästään se seikka, että A on ollut vahvassa humalassa kertoessaan tapahtumista, ei lain mukaan estä G:n ja X:n kertomusten käyttöä todisteina. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n nojalla Korkein oikeus harkitsee sen, mikä merkitys todistajien kertomuksille asiassa annetaan. Tällöin otetaan huomioon myös se, mikä merkitys annetaan A:n humalatilalle.

Pääasia
Riidattomat tapahtumatiedot

B:n kerrostaloasuntoon on 7.2.2001 ammuttu haulikolla rappukäytävästä. Ampumisen jälkeen on todettu haulien aiheuttama reikä asunnon ulko-ovessa 103 senttimetrin ja sisäovessa 100 senttimetrin korkeudella lattiapinnasta. Haulisuihku on tullut 35 asteen kulmassa ovien läpi kohti eteisestä olohuoneeseen johtavaa käytävää. Ampumishetkellä asunnossa ovat olleet B, hänen vuonna 1995 syntynyt poikansa C sekä E ja D. Rappukäytävässä olleiden ampumajälkien perusteella haulikolla on ammuttu tai se on lauennut myös toisen kerran siten, että laukaisuhetkellä haulikko on ollut vaaka-asennossa hieman lattiapinnan yläpuolella. Tämä toinen laukaus on osunut naapurihuoneiston ovilistaan lähes lattiarajassa. Ennen ampumista A ja hänen seurassaan ollut mies ovat olleet rappukäytävässä B:n asunnon ovella ja pyrkineet asuntoon sisään.

Syyte tapon yrityksestä (kohta 1)

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensin otettava kantaa siihen, onko ampuja ollut K. Jos näin on, tulee ratkaistavaksi, onko hän ampunut laukauksen tahallaan vai vahingossa.

Näytöstä

Ampumistapahtumaa koskeva näyttö perustuu lähinnä B:n, E:n ja D:n sekä todistajina kuultujen F:n, G:n ja X:n kertomuksiin sekä ruutisavujäänteiden tutkimukseen.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä B:n sekä todistajien F:n, G:n ja X:n kertomukset eivät ratkaisevilta osiltaan poikenneet siitä, mikä ilmenee jo alempien oikeuksien tuomioista. E ja D kertoivat Korkeimmassa oikeudessa todistelutarkoituksessa kuultuina tapahtumista, toisin kuin alemmissa oikeuksissa, pääosiltaan samalla tavalla kuin he olivat kertoneet esitutkinnassa, E kuitenkin enimmäkseen myöntämällä oikeaksi esitutkinnassa kertomaansa siltä osin kuin sitä hänelle kuulustelun yhteydessä esitettiin. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ei ilmennyt seikkoja, joiden nojalla asianomistajien ja todistajien kertomusten luotettavuutta olisi aihetta epäillä.

A kertoi Korkeimmassa oikeudessa edelleen, ettei hän muistanut tapahtumista mitään. A muisti vain sen, että hänet oli tapahtumaa edeltävänä päivänä lähetetty sairaalasta avohoitoon ja että hän oli sen jälkeen käyttänyt alkoholia ja lääkkeitä sekaisin.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ei tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden vuoksi tapahtumainkulkua olisi arvioitava ratkaisuun vaikuttavilta osin toisin kuin käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioista ilmenee. Kertomuksista käy ilmi, että kaikki asunnossa olleet henkilöt ovat olleet vuoron perään jossakin vaiheessa tapahtuma-aikana ennen laukauksia asunnon eteisessä ulko-oven lähellä, heistä B useita kertoja. D on kertomansa mukaan noin 5 – 10 sekuntia ennen asunnon sisään ampumista käynyt sulkemassa välioven. Todistaja X:n kertomuksesta ilmenee A:n maininneen erikseen, ettei hänen seurassaan ollut mieshenkilö ollut tehnyt mitään.

B oli ollut tapahtuma-aikana vielä avioliitossa A:n veljen kanssa. B:n Korkeimmassa oikeudessa antaman kertomuksen mukaan hänen ja A:n välit olivat olleet huonot. A oli pitänyt B:tä osasyyllisenä kesällä 2000 sattuneeseen tapahtumaan, jonka yhteydessä A:n toiselta veljeltä oli vahingoittunut jalka niin, että se oli jouduttu amputoimaan. A oli sen jälkeen monta kertaa uhannut tappaa B:n. A:n vihamielisyys B:tä kohtaan ilmeni myös E:n ja D:n kertomuksista.

Onko ampuja ollut A

Kukaan asiassa kuulluista asianomistajista tai todistajista ei ollut nähnyt laukauksen ampumista. Selvää on, että ainoastaan A tai hänen seuralaisensa ovat voineet käsitellä asetta niin, että se on lauennut. Myöskään sen osalta ei ole epäilyksiä, etteikö laukausta olisi ammuttu sillä katkaistulla haulikolla, joka laukausten jälkeen on löytynyt todistaja F:n asunnon oven edestä.

Siihen, että A on ollut ampuja, viittaavat seuraavat seikat. A:lla on ollut edellä kerrottu, hänen veljensä vammautumiseen perustuva motiivi vahingoittaa B:tä, kun taas A:n seuralaisen ja B:n välillä ei ole ollut asiassa esitetyn todistelun perusteella minkäänlaista vihamielisyyttä. A on osoittanut vihamielisyyttään B:tä kohtaan jo pitkän aikaa ja lausunut tähän kohdistuneita tappouhkauksia niin aikaisemmin kuin juuri ennen asuntoon ampumista. Katkaistu haulikko ja patruunat ovat olleet A:n kantamassa repussa. Nimenomaan A on yrittänyt tapahtuma-aikana päästä kaikin tavoin sisään asuntoon. A:n seuralainen oli jo kertaalleen poistunut B:n asunnon porrastasanteelta ja yrittänyt saada A:takin mukaansa. B ja E ovat nähneet haulikon ennen laukauksia viimeksi A:n hallussa ja kuulleet tämän pyytävän seuralaiseltaan panoksia. Todistaja F:n kertomuksesta voidaan varmuudella päätellä, että ainakin A on ollut B:n asunnon porrastasanteella laukausten aikana.

Alustavassa puhuttelussa A on oma-aloitteisesti kertonut todistajille G:lle ja X:lle ampuneensa B:n asuntoon ja ilmoittanut sen tapahtuneen kostoksi. Molemmat todistajat, jotka ovat tunteneet A:n entuudestaan, ovat pitäneet tämän kertomusta uskottavana siitä huolimatta, että A oli tuolloin ollut vahvasti humalassa. Asiassa on tosin väitetty, että A olisi vain seuralaistaan suojellakseen kertonut itse olevansa ampuja, mutta tämä väite ei ole muihin asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden uskottava.

Toisaalta ei ole myöskään poissuljettua, että ampuja olisi ollut A:n seuralainen. Kun todistaja F on kertomansa mukaan, kuultuaan laukausten äänen ja kolahduksen oveltaan, mennyt asuntonsa ovelle, hän on kuullut jonkun juoksevan portaita alaspäin. Ovelle menoon on kulunut sen verran aikaa, että myös A:n seuralainen on voinut olla laukausten aikana B:n asunnon porrastasanteella ja silti ehtiä sieltä alas vasta laukausten jälkeen.

Painavin todiste sen puolesta, että A ei olisikaan ollut ampuja, on Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion ruutisavujäänteiden tutkimus, josta ilmenee, että ruutisavua on löytynyt vain A:n seuralaisen kädestä. Johtopäätöksen tekemistä ruutisavujäänteiden tutkimustuloksesta kuitenkin vaikeuttaa se, että laboratorion lausunnon mukaan haulikolla ammuttaessa ei ruutisavuhiukkasia aina siirry ampujan käsiin. A:n seuralainen on taas voinut saada ruutisavuhiukkasia käteensä ampumisen jälkeen asetta käsitellessään, esimerkiksi yrittäessään saada asetta pois A:lta, mitä hän oli jo aikaisemminkin yrittänyt, tai tarttuessaan muutoin aseeseen.

A on myös kertonut, ettei hän osannut käsitellä aseita ja ettei hän ollut ampunut koskaan muunlaisella aseella kuin ilmapistoolilla. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, ettei haulikon lataamista ja sillä ampumista voida pitää niin monimutkaisena toimenpiteenä, etteikö A siitä huolimatta, ettei hän aikaisemmin olisi ollut sanottavasti tekemisissä aseiden kanssa, olisi kyennyt ampumaan haulikolla.

Arvioidessaan asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuudessaan Korkein oikeus katsoo, että A:han kohdistettua syytettä tukevat seikat – ennen kaikkea motiivi, vihamielinen käyttäytyminen vielä asunnon ovella lausuttuine tappouhkauksineen, haulikon mukanaolo, patruunoiden pyytäminen ja lopulta oma-aloitteinen ja uskottava kertominen todistajille ampumisesta ja sen syystä – ovat vakuuttavia. Ne viittaavat johdonmukaisesti siihen, että hän on ollut ampuja. Tätä päätelmää horjuttaa ainoastaan ruutisavujäänteiden tutkimus. Yksinomaan siitä ei kuitenkaan voida päätellä, että A:n seuralainen olisi ampunut laukauksen asuntoon. Tämän vuoksi asiassa ei jää sijaa varteenotettavalle epäilylle, että ampuja olisi voinut olla A:n seuralainen. Ampuja on siten ollut K.

Onko A ampunut laukauksen tahallaan vai vahingossa

A on vedonnut siihen, että kysymyksessä on ollut enintään vahingonlaukaus eikä hän ole toiminut tahallaan siinäkään tapauksessa, että hänen näytettäisiin aiheuttaneen laukauksen.

A:n mielestä laukauksen suunta on osoituksena siitä, että ase on lauennut vahingossa. Haulien osumajäljet asunnon ulko- ja sisäovessa osoittavat kuitenkin, että ampumisessa käytetty 53 senttimetrin pituinen katkaistu haulikko on ollut laukaisuhetkellä noin metrin korkeudella porrastasanteen pinnasta ja jokseenkin vaakasuorassa asennossa. Laukaus on suuntautunut ovea kohti sellaisessa kulmassa, että haulit ovat voineet edetä asunnossa mahdollisimman pitkälle. Nämä seikat viittaavat siihen, että haulikolla on ammuttu nimenomaan suunnattu laukaus eikä kysymys ole siten ollut vahingonlaukauksesta.

A on edelleen vedonnut siihen, että ase oli voinut laueta vahingossa sen vuoksi, että laukaisuhetkellä hän ja hänen seuralaisensa olivat kamppailleet aseesta. Edellä todetun laukauksen suuntautumisen perusteella on kuitenkin epätodennäköistä, että aseesta olisi tuossa vaiheessa kamppailtu.

Niin kuin edellä on todettu, haulikko on lauennut myös toisen kerran. Porrastasanteella olevien ampumajälkien perusteella onkin todennäköistä, että toinen laukaus on aiheutunut siitä, että haulikko on pudonnut A:lta tasanteelle ensimmäisen eli asuntoon ammutun laukauksen jälkeen. A:n seuralainen on voinut siinä vaiheessa tarttua haulikkoon estääkseen enemmän ampumisen. Tätä päätelmää tukee se, että haulikko on löydetty kerrosta alempana olevan todistaja F:n asunnon oven edustalta hajonneena. Ase on voinut joutua sinne A:n seuralaisen toimesta.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo näytetyksi, että A on ampunut B:n asuntoon tahallaan eikä vahingossa.

Onko A:lla ollut tarkoitus tappaa B

Syytteen mukaan A on yrittänyt tappaa B:n ampumalla haulikolla oven läpi tämän asuntoon. Syyttäjä ja asianomistaja B ovat lähteneet siitä, että A:n tarkoituksena oli ollut tappaa B. A on joka tapauksessa kiistänyt tarkoituksenaan olleen surmata B tai edes vahingoittaa tätä.

Kuten edellä on todettu, A:lla on ollut motiivi vahingoittaa B:tä. A on myös esittänyt B:lle tappouhkauksia niin aikaisemmin kuin juuri ennen asuntoon ampumistaan, jolloin hän on ulko-oven postiluukun kautta huutanut B:lle ”minä tapan sinut”. On selvää, etteivät tappouhkaukset sellaisenaan aina osoita lopulliseen tekoon tähtäävää tappamistarkoitusta (esim. KKO 1993:5). Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:n uhkaukset ovat kuitenkin liittyneet hänen pitkäaikaiseen vihamielisyyteensä B:tä kohtaan, ne ovat olleet toistuvia ja yksiselitteisiä tappouhkauksia ja ne ovat jatkuneet aina ampumiseen saakka.

K, joka oli jo aikaisemmin tapahtumapäivänä pyrkinyt sisään B:n asuntoon, on saapunut asunnon ovelle varustautuneena katkaistulla haulikolla ja siihen sopivilla panoksilla. A on sinnikkäästi yrittänyt päästä asuntoon, jossa B on hänen tietensä ollut.

Edellä kerrotut seikat viittaavat vahvasti siihen, että A on ampunut asunnon oven läpi nimenomaan toteuttaakseen uhkauksensa tappaa B. Myös X:n ja G:n todistajankertomuksista ilmenee, että A on kertonut ampuneensa asuntoon nimenomaisena tarkoituksenaan osua B:hen ja että A on maininnut vielä ampuvansa tämän.

Näistä syistä Korkein oikeus katsoo näytetyksi, että A:lla on ollut tarkoitus tappaa B ampuessaan tämän asunnon oven läpi.

Onko teko muutoin täyttänyt tapon yrityksen tunnusmerkistön

Asiassa esitetyn Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon perusteella on näytetty, että puheena olevan asunnon ovien läpi ammuttu haulikon laukaus on aiheuttanut hengen- ja terveydenvaaran henkilölle, joka on ollut välittömästi ovien takana.

B on ollut A:n tieten asuntonsa eteisessä tapahtuma-aikana. B on poistunut sieltä ennen ampumista kuultuaan porraskäytävästä haulikon latausääniä. B:n sekä D:n ja E:n kertomuksista ilmenee, että haulikon laukaisuhetkellä B on ollut asunnon eteisestä olohuoneeseen johtavan käytävän olohuoneen puoleisessa päässä. Asiassa esitetyistä valokuvista ilmenee, että osa hauleista on osunut seinään vain muutaman kymmenen senttimetrin päähän siitä, missä B on seisonut. Mainituista kertomuksista käy edelleen ilmi, että yksi hauli on osunut B:n jalkaan jättäen siihen punertavan jäljen ja että myös hänen hiuksissaan on ollut hauleja.

B:n kertomuksesta ilmenee, että A oli käynyt asunnossa aikaisemmin. A on myös ennen ampumistaan nähnyt avoimesta ovesta sisään asuntoon ja voinut siten tuolloinkin tehdä havaintoja eteisestä ja huoneiden sijainnista. Hän ei ole voinut ampuessaan lähteä siitä, ettei laukauksen osuminen B:hen olisi ollut mahdollista. Päinvastoin hänen on täytynyt pitää osumista varteenotettavana mahdollisuutena.

Asiassa on jäänyt epäselväksi, kuinka pitkä aika latausäänien kuulemisesta oli kulunut laukaukseen. A ei ole ampuessaan voinut täsmälleen tietää, missä kohtaa asunnossa B on laukaisuhetkellä ollut. Tällä seikalla ei ole kuitenkaan merkitystä, koska joka tapauksessa on selvää, että B on ollut laukaisuhetkellä hengenvaarassa ja A:n on täytynyt mieltää tämä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on syytteessä tarkoitetussa tilaisuudessa ampunut katkaistulla haulikolla ulko-oven ja sisäoven läpi B:n asuntoon tarkoituksenaan tappaa tämä ja että hän on tällä teollaan syyllistynyt tapon yritykseen.

Syyte vaaran aiheuttamisesta (kohta 3)

Rikoslain 21 luvun 13 §:n mukaan vaaran aiheuttamisesta tuomitaan se, joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran.

A on vedonnut siihen, ettei kenellekään asunnossa olijalle ollut aiheutunut ampumisen johdosta vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistössä edellytettyä konkreettista hengen tai terveyden vaaraa. Sanotunlaista vaaraa ei ollut aiheutunut ainakaan D:lle ja E:lle eikä C:lle, joihin haulit eivät missään tapauksessa olleet voineet osua siihen nähden, missä nämä olivat laukaisuhetkellä asunnossa olleet.

Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

Ampuessaan haulikolla oven läpi A on tiennyt, että asunnossa sisällä ovat B:n lisäksi olleet D ja E sekä C ja että nämä ovat liikkuneet myös eteisessä. A ei ole voinut ampumishetkellä nähdä, onko joku heistä ollut ampumalinjalla vai ei. Haulit olisivat kuitenkin ovet läpäistyään voineet osuessaan aiheuttaa lähellä olevan ihmisen kuoleman ja vahingoittaa vakavasti myös kauempana asunnossa olevaa. Kaikki asunnossa olijat ovat siten olleet rikoslain 21 luvun 13 §:ssä tarkoitetussa vaarassa kuolla tai vahingoittua vakavasti riippumatta siitä, missä he juuri ampumishetkellä ovat asunnossa olleet tai onko haulien osuminen suoraan heihin ollut varsin todennäköistä tai edes todennäköistä (ks. KKO 1995:143).

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on ampumalla haulikolla B:n asuntoon tahallaan aiheuttanut vakavan hengen tai terveyden vaaran D:lle ja E:lle sekä C:lle.

Syyte törkeästä kotirauhan rikkomisesta (kohta 4)

Aihetta hovioikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.

Rangaistusseuraamus

Rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat rangaistusta koventavat ja lieventävät perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

A:n syyksi on kohdassa 1 luettu se, että hän on tarkoituksin tappaa B ampunut tämän asuntoon katkaistulla haulikolla. Tappamistarkoituksena ilmenevä tahallisuuden voimakkuus tulee ottaa huomioon rangaistusta koventavana perusteena. Muutoinkin ampuminen asuntoon, jossa A:n tieten on ollut muitakin ihmisiä, heidän joukossaan 5-vuotias lapsi, osoittaa vaarallisuutensa johdosta vakavaa piittaamattomuutta toisten hengestä ja terveydestä. A:n syyksi luetuista rikoksista ilmenevä syyllisyys on siten huomattavan suuri. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, että A:n rangaistus tulee mitata ankarammaksi kuin mihin käräjäoikeus on päätynyt.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan syyksilukemisen ja rangaistusseuraamuksen osalta seuraavasti.

A tuomitaan kohdassa 1 rikoslain 21 luvun 1 §:n ja 4 luvun 1 §:n nojalla tapon yrityksestä ja kohdassa 3 D:hen ja E:hen sekä C:hen kohdistuneesta vaaran aiheuttamisesta.

A:lle määrätään hänen syykseen luetuista rikoksista eli kohdan 1 tapon yrityksestä, kohdan 2 ampuma-aserikoksesta, kohdan 3 vaaran aiheuttamisesta ja kohdan 4 törkeästä kotirauhan rikkomisesta yhteinen 4 vuoden vankeusrangaistus. Rangaistusta on kohtuullistettu ottamalla rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon Itä-Suomen hovioikeuden lainvoimainen tuomio 27.6.2002 (Iisalmen käräjäoikeus 1.11.2001) ja Itä-Suomen hovioikeuden lainvoimainen tuomio 10.9.2002 (Kuopion käräjäoikeus 8.1.2002).

Muutoin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Reima Jussila.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: A on vedonnut myös siihen, että ase oli voinut laueta vahingossa sen vuoksi, että laukaisuhetkellä hän ja hänen seuralaisensa olivat kamppailleet aseesta. Tältä osin lausun enemmistön perusteluista poiketen seuraavasti.

Se mahdollisuus ei ole luonnollisestikaan poissuljettu, että ase olisi ensimmäisen kerran lauennut ennenaikaisesti, A:n ja hänen seuralaisensa siitä käymän kamppailun takia. Tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä siihen nähden, mitä laukauksen suuntautumisesta on osumajälkien perusteella todettu. Vaikka ase olisikin lauennut ennenaikaisesti, sen jälkeen kun ase oli jo ampumista varten otettu esille ja ladattu, laukauksen ennenaikaisuudella ei välttämättä olisi rikosoikeudellista merkitystä A:n syyllisyyden kannalta, jos hänen näytetään joka tapauksessa tarkoittaneen ampua B:n asuntoon. Kaikki seikat viittaavat vahvasti siihen, ettei ase ole ollut A:n mukana sattumalta vaan että sitä on ollut tarkoitus käyttää mainittuun ampumiseen. Näillä perusteilla katson näytetyksi, että A on ampunut B:n asuntoon osuneen laukauksen tahallaan eikä vahingossa. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.