Korkein oikeus KKO:2003:83

Yleisvaaran tuottamus

Kysymys yleisvaaran tuottamuksen tunnusmerkistön täyttymisestä. (Ään.)

RL 34 luku 1 §
RL 34 luku 7 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Iisalmen käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta Lapinlahdella tehdyistä rikoksista seuraavan syytteen mukaisesti:

1. Yleisvaaran tuottamus

A oli 1.1.2000 huolimattomuudesta sytyttänyt tulipalon vuokra-asunnossaan pudottamalla palavan savukkeen superlon-täytteisen sohvan toiseen päätyyn, johon oli palanut halkaisijaltaan noin 40 senttimetrin kokoinen ja 7 senttimetrin syvyinen kolo, josta palojätteet olivat pudonneet lattialle ja sytyttäneet matolla olleet lehdet sekä polttaneet mattoon reiän. Palosta aiheutui runsaasti savua.

Samassa rappukäytävässä oli neljä huoneistoa, joista yhdessä oli paloaikaan asukas.

A:n teko oli omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa sekä erittäin huomattavaa taloudellisen vahingon vaaraa.

2. Yleisvaaran tuottamus

A oli 17.6.2000 huolimattomuudesta sytyttänyt tulipalon edellä 1 kohdassa tarkoitettuun asuntoon pudottamalla palavan savukkeen lattialla olleen täkin päälle, joka paloi kytemällä. Täkin alla olleeseen mattoon paloi noin kämmenen kokoinen jälki. A:n teko oli omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa sekä erittäin huomattavaa taloudellisen vahingon vaaraa.

Vastaus

A on myöntänyt menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla. Myöskään 1 kohdassa kerrotussa tilaisuudessa ei ollut ollut liekkejä, ainoastaan savua. A on myöntänyt syyllistyneensä ainakin varomattomaan tulen käsittelyyn.

Käräjäoikeuden tuomio 10.11.2000

Käräjäoikeus totesi, että A oli 1 ja 2 kohdassa kerrotuissa tilaisuuksissa polttanut sohvalla maatessaan savuketta, joka oli hänen nukahdettuaan pudonnut kädestä syytteessä kerrotuin seurauksin.

Rikoslain 34 luvun 7 §:n mukaan yleisvaaran tuottamus edellytti, että tekijä oli tahallaan tai huolimattomuudesta sytyttänyt tulipalon siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan tai siitä oli ollut laissa tarkoitettua hengen tai terveyden tai omaisuuden vaaraa. Laissa ei määritelty, mitä tulipalolla lainkohdassa tarkoitettiin. Se ei ilmennyt myöskään hallituksen esityksestä (HE 94/1993 vp). Aikaisemman lain mukaan murhapoltto edellytti rakennuksen sytyttämistä tuleen. Tuolloin katsottiin, että rikos täyttyi vasta, kun palo oli tarttunut talon rakenteisiin. Kun nykyisen lain sanamuoto ei välttämättä edellyttänyt tällaista tulen tarttumista talon rakenteisiin, jäi epäselväksi, oliko jo vähäinenkin irrallisten tekstiilien tai paperien palaminen rakennuksen sisällä katsottava laissa tarkoitetuksi tulipaloksi. Asia oli ilmeisesti ratkaistava tapauskohtaisesti. Tulipalon käsitteen osalta tulkinta-apua voitiin etsiä sen yleiskielisestä määritelmästä. Nykysuomen Sanakirjan (1985) mukaan tulipalo oli ”irti riistäytynyt, tavallisesti suurta vahinkoa aiheuttava tuli, tuli valtoimenaan, tuhoa tuottavana, palo”.

Puheena olevassa tapauksessa vain sohva, täkki ja matto olivat kärsineet palosta, joka oli edennyt kytemällä. Selvitystä ei ollut siitä, että tuli olisi ollut valtoimenaan ja ollut vaarassa levitä talon rakenteisiin. Kyseenalaista oli, voitiinko tällaista melko vähäistä yksittäisten esineitten palamista pitää rikoslain 34 luvun 1 ja 7 §:ssä tarkoitettuna tulipalona, josta olisi ollut omiaan aiheutumaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa tai että siitä olisi ollut yleistä erittäin huomattavaa taloudellisen vahingon vaaraa. Koska ratkaisu epäselvässä tapauksessa oli tehtävä vastaajan eduksi, käräjäoikeus katsoi, että A ei ollut huolimattomuudellaan sytyttänyt rikoslain 34 luvun 1 ja 7 §:ssä tarkoitettua tulipaloa eikä hän siten ollut syyllistynyt yleisvaaran tuottamukseen. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen menettelyllään 1 ja 2 kohdassa rikoslain 44 luvun 20 §:ssä tarkoitettuun varomattomaan tulen käsittelyyn ja tuomitsi A:n niistä yhteiseen 37 päiväsakon sakkorangaistukseen á 40markkaa eli maksamaan sakkoa 1 480 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jorma Anttikoski sekä lautamiehet Marjatta Laitinen, Mirja Toppinen ja Pentti Rönkkö.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 1.11.2001

Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati A:n tuomitsemista syytteen mukaisesti tai ainakin rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Ollikainen, Heikki Laakso ja Anna-Kaarina Mäkinen (eri mieltä). Esittelijä Tanja Pohjola (mietintö).

Viskaali Pohjolan mietintö kuului: Rikoslain 34 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka sytyttää tulipalon siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava rangaistukseen tuhotyöstä. Sanotun luvun 7 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta tekee 1 §:ssä mainitun teon, on tuomittava, jos viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettu vaara johtuu tekijän huolimattomuudesta, rangaistukseen yleisvaaran tuottamuksesta.

Rikoslain 34 luvun 1 §:n säätämiseen johtaneissa lain esitöissä ei ole määritelty tulipalon käsitettä. Oikeuskirjallisuuden mukaan aivan selvää ei ole, edellyttääkö puhe tulipalosta nimenomaisesti palamista liekeillä. Sytyttämistä on usein vaikea erottaa tulipalosta. Ei vaikuta siltä, että tulipalo-kriteerillä päästäisiin kovin itsenäisesti rajaamaan vastuuta tekijän erilaisista sytyttämisistä. Usein rajaukseen voidaan pyrkiä suoraan vaarantamisvaatimuksen avulla (Heinonen ym: Rikosoikeus, 1999, s. 754 – 755).

Rikoslain 34 luvun 1 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp s. 119) todetaan, että vaaraa voidaan pitää yleisenä silloin, kun se uhkaa määrältään tai muilta ominaisuuksiltaan määrittelemätöntä ennalta rajoittamatonta ihmisjoukkoa. Hengen ja terveyden vaarassa riittää, että teko on luonteeltaan vaarantava eli vaara on abstraktinen. Omaisuuteen tai taloudelliseen etuun kohdistuvan vaaran on sitä vastoin oltava konkreettinen. Lisäksi vaaditaan, että uhkaavan vahingon toteutuminen merkitsisi taloudellisesti erittäin huomattavaa menetystä.

A on käräjäoikeuden tuomiossa selostetussa vastauksessaan myöntänyt menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla. Talossa, jossa A:n asunto on sijainnut, on ollut kolme muuta huoneistoa. Näin ollen hovioikeus katsonee, että A:n menettely on kummallakin kerralla ollut omiaan aiheuttamaan yleistä hengen ja terveyden vaaraa ja siitä on ollut yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa. Vaikka palaminen on tapahtunut vain kytemällä ilman liekkejä, sen on katsottava olevan rikoslain 34 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu tulipalo.

Näillä perusteilla hovioikeus katsonee selvitetyksi, että A on 1 ja 2 kohdassa mainituissa tilaisuuksissa huolimattomuudesta sytyttänyt tulipalon syytteessä kerrotuin tavoin ja seurauksin. Kumpikin teko on ollut omiaan aiheuttamaan yleistä hengen ja terveyden vaaraa. Teoista on myös ollut yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa. Kummallakin kerralla vaara on johtunut A:n huolimattomuudesta. A:n katsottaneen siten syyllistyneen kahteen yleisvaaran tuottamukseen ja hänet tuomittaneen niistä yhteiseen 70 päiväsakon määräiseen rangaistukseen.

Hovioikeudenneuvos Mäkinen hyväksyi mietinnön niiltä osin kuin siinä oli katsottu A:n syyllistyneen kahteen yleisvaaran tuottamukseen. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:lle kahdesta varomattomasta tulenkäsittelystä tuomittavasta rangaistuksesta hän katsoi, ettei käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ollut syytä korottaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan virallinen syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen syytteessä mainituista rikoksista.

A ei ole käyttänyt hyväkseen tilaisuutta vastata virallisen syyttäjän valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A on myöntänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla. Hovioikeus on lukenut teon hänelle syyksi kahtena varomattomana tulenkäsittelynä. Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko A:n menettely tämän sijasta luettava hänen syykseen syyttäjän vaatimusten mukaisesti kahtena yleisvaaran tuottamuksena.

Yleisvaaran tuottamuksesta tuomitaan rikoslain 34 luvun 7 §:n mukaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta tekee luvun 1 §:ssä mainitun teon, jos tuossa säännöksessä tarkoitettu vaara johtuu tekijän huolimattomuudesta. Mainitun 1 §:n 1 kohdan mukaan tuhotyöstä tuomitaan se, joka sytyttää tulipalon siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa.

Tuhotyön tunnusmerkistö on, kuten lainkohdan esitöissäkin todetaan (HE 94/1993 vp s. 117), kaksiosainen. Ensimmäiseen osaan kuuluu varsinainen teko, eli tässä tapauksessa tulipalon sytyttäminen, ja toiseen osaan vaaran aiheuttaminen.

Rikoslaissa tai sen esitöissä ei määritellä, mitä tulipalolla tässä yhteydessä ymmärretään. Rikoslakiin jo alunperin sisältyneen ja 1.9.1995 kumotun murhapolttorikoksen tunnusmerkistö oli tältä osin jossakin määrin toisenlainen (sytyttää tuleen talon, rakennuksen, aluksen ..”) ja sen tulkinnassa keskeisenä pidettiin sitä, oliko tuli edennyt tai levinnyt rakenteisiin. Tuhotyön tunnusmerkistö ei sitä vastoin ole sidoksissa siihen, mitä on sytytetty tuleen.

Tulipalolle ominaisena voidaan pitää sitä, että tuli on päässyt irti eli tuli itsenäisesti leviää tai uhkaa levitä palamisesta. Korkein oikeus katsoo, että rikoslain voimassa olevan 34 luvun 1 §:n tunnusmerkistön kannalta tulipalo voi olla kysymyksessä siinäkin tapauksessa, että tuli ei ole palanut liekeillä vaan hehkuna tai hiilloksena, kunhan palaminen on niin voimaperäistä, että se ei kokemusperäisesti sammu itsestään.

Rikoslain 34 luvun 7 §:n mukaan tuottamuksellisena rangaistavalta tulenkäsittelyltä edellytetään yleisvaaran syntymistä. Vain sellainen tulenkäsittely on siis tunnusmerkistön kannalta merkityksellinen, josta voi aiheutua luvun 1 §:ssä tarkoitettu vakava vaara. Ratkaistaessa sitä, täyttyykö yleisvaaran tuottamuksen tunnusmerkistö tässä tapauksessa, voidaan myös ensin arvioida se, onko teko ollut omiaan aiheuttamaan viimeksimainitussa lainkohdassa tarkoitettua yleistä hengen tai terveyden vaaraa tai onko siitä ollut yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa. Jos tällaista vaaraa ei katsota teolla aiheutetun, ei enää tarvitse erikseen palojälkien perusteella arvioida, onko syytetyn näytetty sytyttäneen tulipalon.

A:n huolimattomasta tupakoinnista on kahdella eri kerralla seurannut, että hänen asunnossaan muun muassa sohva, täkki, sanomalehti ja matto ovat alkaneet palaa kytemällä ja muodostaa savua. Kyteminen on rajoittunut asunnossa olleisiin yksittäisiin esineisiin eikä se ole levinnyt huoneiston sisällä tai tarttunut talon rakenteisiin. Asunto on sijainnut neljä huoneistoa käsittävässä rivitalossa, joka on rakennettu siten, että tuli ei ole voinut levitä seinä- tai kattorakenteiden kautta huoneistosta toiseen. Näin ollen tulenkäsittelystä syntynyt vaara on kohdistunut lähinnä A:n omaan henkeen ja terveyteen eikä siitä aiheutunut myöskään yleistä erittäin huomattavaa taloudellisen vahingon vaaraa. Kun A:n teko ei ole ollut omiaan johtamaan mainituissa lainkohdissa vaadittuun yleisen vaaran syntymiseen, A ei tällä perusteella ole syyllistynyt yleisvaaran tuottamukseen.

Hovioikeus on tuominnut A:n teon aikana voimassa olleen rikoslain 44 luvun 20 §:n nojalla kahdesta varomattomasta tulenkäsittelystä. Hovioikeuden tuomion jälkeen rikoslain 44 luku on kokonaisuudessaan uudistettu 1.9.2002 voimaan tulleella lailla (400/2002). Varomatonta tulenkäsittelyä koskevan rangaistussäännöksen tilalle on tullut rikoslain 44 luvun 12 §:ssä oleva varomatonta käsittelyä koskeva rangaistussäännös. A on viimeksi mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla huolimattomuudesta kahdella eri kerralla käsitellyt varomattomasti tulta niin, että hänen teostaan on aiheutunut vaaraa toisen omaisuudelle. A:n menettely täyttää siis syytteen 1 ja 2 kohdan osalta myös tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain mukaisen varomattoman käsittelyn tunnusmerkistön. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan tämä uusi laki ei tule kuitenkaan sovellettavaksi, kun tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen ei johda hänen kannaltaan ankarampaan lopputulokseen. A:n viaksi jää siten syyllistyminen hovioikeuden tuomion mukaisesti kahteen varomattomaan tulenkäsittelyyn.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikael Krogerus (eri mieltä), Markku Arponen, Gustav Bygglin ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Maija Kunnas.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Krogerus: Yleisvaaran tuottamuksen tunnusmerkistöön kuuluu tässä tapauksessa se, että tekijän huolimattomuudesta on syttynyt tulipalo. A:n huolimattomasta menettelystä, vuoteessa tupakoimisesta, on kysymyksessä olevissa kahdessa tilaisuudessa seurannut, että hänen asunnossaan 1 kohdassa mainitussa tilaisuudessa sohva, matto ja lehdet sekä 2 kohdassa kerrotussa tilaisuudessa täkki ja matto ovat alkaneet palaa kytemällä ja savuta. Kyteminen on rajoittunut asunnossa olleisiin yksittäisiin esineisiin eikä se ole levinnyt huoneiston sisällä eikä tarttunut talon rakenteisiin. Selvitystä ei ole siitä, että tuli olisi kummassakaan tapauksessa syttynyt liekkeihin.

Tunnusmerkistön toteutumisen kannalta ensiksi on ratkaistava, mitä kysymyksessä olevassa lainkohdassa tarkoitetaan tulipalolla. Laissa ei ole määritelty tulipaloa. Siten on epäselvää, tarkoittaako tulipalo sitä, että tuli on syttynyt liekkeihin, vai riittääkö palaminen kytemällä. Myöskään lainvalmisteluasiakirjoista asiaan ei ole saatavissa johtoa.

Lakeja kirjoitettaessa pyrkimyksenä on yleiskielen käyttäminen. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, yleiskielessä tulipalo merkitsee liekeillä palamista. Kemiallisena ilmiönä palaminen voi tapahtua monella tavalla. Se voi tapahtua eri tavoin hyvin hitaasti ilman liekkejä, mutta se voi olla myös nopeaa, liekein tapahtuvaa, jopa räjähdysmäistä. Kun tavan-omaisessa kielenkäytössä puhutaan tulesta, tarkoitetaan liekehtivää palamista. Liekit kuuluvat tulen ominaisuuksiin. Kielen kannalta tarkasteltuna tulipalo näyttää näin ollen tarkoittavan liekein tapahtuvaa palamista.

Mitä tulipalolla rikoslain 34 luvussa tarkoitetaan, jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi ja epäselväksi. Rikosoikeuden keskeisen periaatteen mukaan epäselvässä tilanteessa on valittava syytetylle edullisempi tulkintavaihtoehto. Sen vuoksi on perusteltua lähteä siitä, että huolimattomuudesta johtuvana tulipalon sytyttämisenä tapahtuvan yleisvaaran tuottamuksen täyttyminen edellyttää palon syttymistä liekkeihin ja että kytemällä palaminen ei siihen riitä.

Edellä olevilla perusteilla päädyn enemmistön tavoin katsomaan, että A ei ole kerrotulla huolimattomuudellaan syyllistynyt yleisvaaran tuottamukseen, vaan hänen viakseen jäävät alemmissa oikeuksissa hänen syykseen luetut kaksi varomatonta tulenkäsittelyä.