Korkein oikeus KKO:2004:112

Velallisen rikos Velallisen petos Yksityishenkilön velkajärjestely Maksuohjelma

A oli maksuohjelman aikana laiminlyönyt ilmoittaa tulojensa olennaisen nousun johdosta kertyneistä varoista ja saamistaan osingoista. A:n katsottiin rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla velkajärjestelymenettelyssä salanneen omaisuuttaan.

RL 39 luku 2 § 1 mom 1 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta

A:lle oli 27.6.1996 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla maksuohjelma ajalle 1.6.1996 – 31.5.2001. Maksuohjelmassa A:n nettotuloiksi oli arvioitu 6 784 markkaa kuukaudessa ja maksuvaraksi 1.6.1998 ja 31.5.2001 väliseksi ajaksi 2 664 markkaa kuukaudessa. Maksuohjelmaan liitetyn ohjauksen mukaan A:n tuli ilmoittaa velkojille maksukyvyssä tai velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa tapahtuvasta olennaisesta paranemisesta. Maksuohjelman mukaisen suorituksen tai muun maksuohjelmaan sisältyvän määräyksen laiminlyönti voi johtaa maksuohjelman raukeamiseen tai velasta vakuutena olevan omaisuuden rahaksimuuttoon tai takaisinottoon.

Syyte Jämsän käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä lausui, että A:n nettotulot olivat olleet 8 857 markkaa kuukaudessa vuonna 1999. Lisäksi A oli saanut tilikaudelta 1.11.1997 – 31.10.1998 osinkoa eräästä yhtiöstä 30 000 markkaa, josta hän oli nostanut 5 000 markkaa loppuosan jäädessä hänen saatavakseen yhtiöltä. A ei ollut ilmoittanut velkojilleen tulojensa noususta ja siten kertyneistä varoista eikä saamastaan osingosta.

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta velallisen petoksesta, koska A oli kerrotuin tavoin hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä velkajärjestelymenettelyssä salannut omaisuuttaan.

A:n vastaus

A kiisti syytteen. A katsoi, että velkajärjestelymenettelyn jälkeen tapahtunut maksukyvyn paranemisesta ilmoittamatta jättäminen vuonna 1999 ja osingonjakopäätöksen mukaisten osinkojen tilittämättä jättäminen eivät voineet tulla rangaistavaksi velallisen petoksena.

Käräjäoikeuden tuomio 5.12.2001

Käräjäoikeus totesi, että A:n nettotulot olivat vuonna 1999 olleet 8 857 markkaa kuukaudessa. A:n tulojen nousu vuonna 1999 oli ollut niin huomattava, että hänen olisi tullut maksuohjelman vahvistamispäätöksen yhteydessä ilmoitetulla tavalla tiedottaa siitä velkojille. Tämä ilmoitusvelvollisuus oli koskenut myös A:n yhtiöstä 31.10.1998 päättyneeltä tilikaudelta nostamaa 5 000 markan osinkoa. Nostamattoman 25 000 markan osingon osalta A:lla oli edelleen sitä vastaava saaminen yhtiöltä, mistä A ei myöskään ollut ilmoittanut velkojille.

Rikoslain 39 luvun 2 §:n mukaan rangaistavaa oli omaisuuden salaaminen tai väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta konkurssi-, ulosotto-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyssä. Maininta velkajärjestely- tai saneerausmenettelystä oli lisätty säännökseen 25.1.1993 annetulla, 8.2.1993 voimaan tulleella lailla. Lainkohdasta tai sen säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 182/1992 vp) ei suoraan ilmennyt, mitä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaista käsittelyvaihetta ilmaisulla velkajärjestelymenettely tarkoitettiin. Säännöksen sanamuodosta voitiin päätellä sen tarkoittavan velkajärjestelyasian oikeudenkäyntivaihetta. Velkajärjestelyhakemuksen ja maksuohjelmaehdotuksen tuomioistuinkäsittelyyn liittyvä velallisen ilmoitusvelvollisuus voitiin rinnastaa myös velallisen ilmoitusvelvollisuuteen konkurssiasiassa pesäluetteloa vahvistettaessa tai ulosottoasiassa ulosottoselvitystä tehtäessä. Säännöksen tarkoituksena voitiin pitää velkojien oikeuksien suojaamista mainittua ilmoitusvelvollisuutta täytettäessä. Mainitussa laissa puolestaan oli erityiset velkojien turvaksi säädetyt säännökset siitä, mitä vaikutuksia ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnillä oli velkajärjestelyn oikeudenkäyntimenettelyn päättymisen jälkeisen maksuohjelman keston aikana.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei maksuohjelman keston aikainen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti toteuttanut velallisen petoksen tunnusmerkistöä. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian on ratkaissut laamanni Hannu Rajalahti.

Vaasan hovioikeuden tuomio 18.9.2003

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen velallisen petoksesta.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Björn Hagman, Pirjo Latvala ja Kari-Matti Kauppila. Esittelijä on Tapio Kaarniemi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati alempien oikeuksien tuomioiden kumoamista ja uudisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimuksen A:n tuomitsemisesta rangaistukseen velallisen petoksesta.

A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. A:lle on 27.6.1996 vahvistettu 1.6.1996 ja 31.5.2001 väliseksi ajaksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa tarkoitettu maksuohjelma, jossa hänen nettotulonsa on arvioitu 6 784 markaksi kuukaudessa. Maksuohjelmaehdotuksen perusteluissa olevan määräyksen mukaan A oli velvoitettu ilmoittamaan nettotuloissaan tai muissa varallisuusoloissaan tapahtuvista oleellisista muutoksista kuukauden kuluessa velkojilleen. Maksuohjelman vahvistamista koskevaan päätökseen oli liitetty ilmoitus velalliselle velkajärjestelyn merkityksestä ja maksuohjelman laiminlyönnin seurauksista. Ilmoitukseen oli sisältynyt määräys siitä, että velallisen on ilmoitettava velkojille maksukyvyssään tai velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa tapahtuvasta olennaisesta paranemisesta.

2. Vuonna 1999 A:n nettotulot ovat olleet käräjäoikeuden toteamat 8 857 markkaa kuukaudessa eli kuukausittain yli 2 000 markkaa suuremmat kuin maksuohjelman mukaiset nettotulot. Lisäksi A on saanut tilikaudelta 1.11.1997 – 31.10.1998 eräästä yhtiöstä osinkoa 30 000 markkaa. Sanotusta osingosta hän on vuonna 2000 nostanut 5 000 markkaa loppuosan jäädessä hänen saatavakseen yhtiöltä. A ei ole ilmoittanut velkojilleen mainituista tulojensa noususta kertyneistä varoista ja saamastaan osingosta.

3. Kysymys on siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuun velallisen petokseen.

4. Rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan velallisen petoksesta on tuomittava se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä konkurssi-, ulosotto-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyssä salaa omaisuuttaan.

5. Mainitusta lainkohdasta ei suoraan ilmene, tarkoitetaanko velkajärjestelymenettelyllä vain maksuohjelman vahvistamista edeltävää aikaa eli velkajärjestelyasian oikeudenkäyntivaihetta, niin kuin alemmat oikeudet ovat katsoneet, vai myös maksuohjelman kestoa. Se mitä velkajärjestelymenettelyllä tässä yhteydessä tarkoitetaan, ei ilmene selvästi myöskään velallisen petosta koskevasta hallituksen esityksestä (HE 182/1992 vp). Rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuodosta ei voida toisaalta kuitenkaan päätellä, että säännöksessä tarkoitettaisiin vain ensiksi mainittua aikaa. Selvää myös on, että lainkohdassa tarkoitetuissa täytäntöönpanomenettelyissä rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä erilaisten edellytysten vallitessa, joten täytäntöönpanomenettelyjä on tässä suhteessa tarkasteltava erikseen.

6. Sen puolesta, että omaisuuden salaaminen on rangaistavaa myös maksuohjelman keston aikana, puhuu ensinnäkin velallisen petosta koskevan rangaistussäännöksen tarkoitus turvata osaltaan sitä, että velallisen kaikki varat käytetään täytäntöönpanomenettelyssä velkojien tyydyttämiseksi.

7. Velalliselle on puolestaan säädetty laissa velvollisuus maksuohjelman aikanakin myötävaikuttaa velkajärjestelyn toteutumiseen asianmukaisella tavalla. Velallinen on ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 7 §:n 3 momentin (57/1993) mukaan velvollinen maksuohjelman aikana ilmoittamaan velkojille tai heidän edustajilleen, mikäli hänen maksukyvyssään tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa on tapahtunut olennainen paraneminen. Ilmoitus oli tehtävä kuukauden kuluessa muutoksesta.

8. Edelleen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 §:n 1 momentin mukaan hakemus maksuohjelman raukeamisesta silloin, kun hakemuksen perusteena on rikoslain 39 luvun 2 §:ssä tarkoitettu velallisen menettely, voidaan tehdä ennen kuin syyteoikeus rikoksesta on vanhentunut. Mikäli tässä yhteydessä ei tarkoitettaisi velallisen menettelyä myös maksuohjelman aikana, ei mainitulla raukeamissäännöksellä, verrattuna sen muuhun sisältöön, olisi useinkaan käytännössä merkitystä. Lainkohta viittaa pikemminkin siihen, että sitä säädettäessä on tarkoitettu nimenomaan maksuohjelman aikaa omaisuuden salaamisen ja siten velallisen petoksen tekohetkenä.

9. Velallisen rikosoikeudelliseen vastuuseen nähden eri asiana on pidettävä sitä alempien oikeuksien mainitsemaa perustetta, jonka mukaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa on velkojia turvaavia säännöksiä maksuohjelman aikana tapahtuneen velallisen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin varalta. Se, että velallinen voi joutua menettelynsä johdosta mainitun lain mukaisten seurausten alaiseksi, ei sulje pois mahdollisuutta soveltaa rangaistussäännöstä. Velallisen petoksen tunnusmerkistön täyttymättä jäämistä ei siten voida perustaa tähän seikkaan.

10. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että velallisen petos voi täyttyä myös silloin, kun velallinen laiminlyö laissa säädetyn varojensa lisääntymistä koskevan ilmoitusvelvollisuutensa maksuohjelman aikana.

11. Tässä tapauksessa A on myös maksuohjelman yhteydessä saamiensa ohjeiden perusteella ollut tietoinen mainitusta ilmoitusvelvollisuudestaan. Tulojen nousu ja osingon jakamisesta kertynyt omaisuuden lisäys on ollut niin merkittävä, että A:n on täytynyt varmuudella ymmärtää hänellä olleen sen johdosta ilmoitusvelvollisuus. Näin ollen myös velallisen petokseen kuuluva tahallisuusvaatimus täyttyy.

12. A on siten kappaleessa 2 kerrotuin tavoin vuosina 1999 ja 2000 jättänyt ilmoittamatta velkojille lisääntyneistä tuloistaan ja saamastaan osingosta. Tällä menettelyllään hän on pyrkinyt siihen, että hän maksuohjelman päättyessä vapautuisi veloistaan myös siltä osin kuin hänelle muutoin olisi syntynyt varojen lisääntymisen myötä lisämaksuvelvollisuutta. Hän on näin ollen rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä velkajärjestelymenettelyssä salannut omaisuuttaan.

13. Rangaistus on lain mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Sakkorangaistusta voidaan pitää riittävänä seuraamuksena kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneesta rikoksesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

A tuomitaan rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla velallisen petoksesta (1999 ja 2000) 50:een päiväsakkoon.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Satu Saarensola.