Korkein oikeus KKO:2004:56

Ylimääräinen muutoksenhaku Tuomion purkaminen rikosasiassa
Veropetos Välillinen verotus

A oli lainvoimaisesti tuomittu rangaistukseen törkeästä veropetoksesta, koska hän oli tuodessaan edustamansa yhtiön nimissä maahan tavaraa ilmoittanut tulliviranomaisille tavaran arvon liian alhaisena ja siten välttänyt maahan tuotaessa määrättävää liikevaihtoveroa.

A haki tuomion purkamista. Korkein oikeus katsoi esitetyn selvityksen nojalla, että tavara oli tuotu maahan verollista liiketoimintaa varten. Verovelvollisella oli tuontiajankohtana voimassa olleen liikevaihtoverolain 41 §:n mukaan oikeus vähentää maahan tuomastaan tavarasta suoritettava vero kotimaan liikevaihtoverotuksessa. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla valtiolta ei ollut jäänyt eikä ollut voinutkaan jäädä saamatta kyseisten tavaraerien osalta liikevaihtoveroa, vaikka vero maahantuotaessa oli määrätty ja maksuunpantu liian alhaisena. Tuomio purettiin.

RL 29 luku 1 § 1 mom (769/1990)

LiikevaihtoveroL 41 § 1 mom 2 kohta (559/1991)

OK 31 luku 8 § 3 kohta

OK 31 luku 14 § 1 mom

OK 31 luku 15 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.4.1997

Hovioikeus luki 22.4.1997 antamallaan ja 15.9.1997 lainvoiman saaneella tuomiolla A:n ja B:n syyksi sen, että he olivat 24.2.1992 ja 19.2.1993 välisenä aikana yksissä tuumin antaneet tulliviranomaisille maahantuontiverotusta varten vääriä tietoja veron määräämiseen vaikuttavista seikoista ilmoittamalla tulliselvityksissä X Oy:n tuoneen maahan erilaista romumetallia yhteensä 3 263 136 markan arvosta, vaikka tavaroiden todellinen tullausarvo oli ollut 6 568 088 markkaa. Menettelyllään A ja B olivat välttäneet liikevaihtoveroa 727 738 markkaa. Koska veropetoksessa oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, hovioikeus tuomitsi heidät rangaistukseen törkeästä veropetoksesta. Lisäksi hovioikeus velvoitti A:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan tullihallitukselle korvauksena saamatta jääneistä maahantuontiveroista 727 738 markkaa korkoineen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A ja B vaativat Korkeimpaan oikeuteen saapuneessa hakemuksessa, että tuomio puretaan ja valtio velvoitetaan palauttamaan A:lta ulosmitatut varat korkoineen. A:n ja B:n mukaan heidän menettelynsä ei täyttänyt veropetoksen tunnusmerkistöä. X Oy oli tuonut metallin maahan liiketoimintaa varten. Liikevaihtovero oli sittemmin maksettu kotimaan verotuksessa ja valtio oli siten saanut verot, jotka olivat jääneet tullauksen yhteydessä saamatta.

Välitoimenpiteet

Kihlakunnansyyttäjä ja tullihallitus antoivat pyydetyn vastauksen. Valtionsyyttäjä antoi pyydetyn vastauksen, jonka johdosta A ja B antoivat heiltä pyydetyn lausuman.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tosiseikasto

X Oy on tuonut maahan muun muassa Venäjältä ja Ukrainasta vuosina 1992 – 1993 romumetallia, jonka tullausarvoksi on ilmoitettu tulliselvitysten yhteydessä yhteensä 3 263 136 markkaa. Maahantuonneista on kannettu liikevaihtoveroa yhteensä 718 498 markkaa. Jutun asiakirjoista ilmenee, että yhtiö on myynyt metallit kolmelle suomalaiselle yhtiölle, Outokumpu Oy:lle, Metalliyhtymä Oy:lle ja Kuusakoski Oy:lle yhteensä 8 692 037 markan hintaan, johon on sisältynyt kotimaan liikevaihtoveroa 1 566 831 markkaa, eli 22 prosenttia 7 125 205 markan suuruisesta myyntihinnasta. Hakemukseen liitetystä Uudenmaan lääninveroviraston tarkastuskertomuksesta selviää, ettei X Oy:n kirjanpidossa ollut ilmennyt verotonta liikevaihtoa sanottuina vuosina, ja hakemukseen myös liitetystä veroviraston kuukausivalvontaraportista, että yhtiö oli maksanut liikevaihtoverot. A:n ja B:n mukaan metallien myyntihinnat olivat sisältäneet myös tulliverotuksessa ilmoittamatta jääneet kustannuserät. Tätä ilmoitusta ei ole aihetta epäillä.

Sovellettavat lainkohdat

Maahantuontien tapahtuessa voimassa olleen rikoslain 29 luvun 1 §:n 1 momentin (769/1990) mukaan veropetoksesta oli tuomittava se, joka välttää tai yrittää välttää veroa antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta tai salaamalla verotusta varten annettavassa ilmoituksessa sellaisen seikan.

Tuolloin voimassa olleen liikevaihtoverolain (559/1991) 1 ja 2 §:n mukaan liikevaihtoveroa suoritettiin valtiolle muun muassa tavaran maahantuonnista. Lain 34 §:n mukaan velvollinen suorittamaan veroa tavaran maahantuonnista oli maahantuoja. Lain 40 §:n 1 momentin mukaan maahantuonnista suoritettavasta verosta oli, ellei liikevaihtoverolaissa toisin säädetty, soveltuvin osin voimassa mitä tullista on säädetty. Lain 71 ja 74 §:stä ilmenee, että maahan tuotujen tavaroiden verotuksesta ja sen valvonnasta vastasi tullilaitos, kun taas muutoin veron määrääminen, veron suorittamisen ja maksamisen valvonta sekä veron kanto oli lääninveroviraston tehtävänä. Maahantuodusta tavarasta vero määrättiin ja maksuunpantiin tulliviranomaisen päätöksellä tavaranhaltijan antaman tullausilmoituksen perusteella. Sen sijaan Suomessa tapahtuvan myynnin liikevaihtoverotuksessa lähtökohtana oli verovelvollisen oma-aloitteinen tilitys, jossa myyjäliike perittyään tuotteen ostajalta myyntihinnassa liikevaihtoveron osuuden tilitti valtiolle maksettavien verojen ja niistä tehtävien vähennysten erotusta vastaavan määrän. Verovelvollinen sai liikevaihtoverolain 41 §:n 1 momentin mukaan vähentää muun muassa verollista liiketoimintaa varten maahan tuomastaan tavarasta suoritettavan veron. Vähennys tehtiin 63 §:n mukaan siltä kalenterikuukaudelta, jonka aikana maahan tuotu tavara oli tullattu.

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Sanotun luvun 15 §:n mukaan jos rikosjutussa on tehty vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaatimus, on jutussa annetun tuomion purkamista koskevassa asiassa tältä osalta sovellettava riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä. Jos tuomio puretaan rangaistusvaatimusta koskevalta osalta, voidaan tuomio edellä sanotun estämättä samalla purkaa myös yksityisoikeudellista vaatimusta koskevalta osalta.

Korkeimman oikeuden arviointi

Edellä mainituista säännöksistä ilmenevin tavoin liikevaihtoverotuksen kulku on ollut sellainen, että tavaroita maahan tuotaessa tullilaitos on määrännyt ja maksuunpannut niistä liikevaihtoveron. Verovelvollisella on kuitenkin ollut oikeus vähentää verollista liiketoimintaa varten maahan tuomastaan tavarasta maksuunpantu vero kotimaan liikevaihtoverotuksessa sinä kuukautena, jona tavara on tullattu. Liikevaihtoverolain 41 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn vähennysoikeuden tarkoituksena oli, ettei liiketoimintaa varten maahan tuotua tavaraa, sen ollessa varastossa, rasittanut liikevaihtovero. Tämä vähennysoikeus merkitsee, ettei valtiolle kertynyt liikevaihtoveroa maahantuonnista sinänsä, vaan se kertyi tosiasiallisesti vasta tavaraa jälleenmyytäessä. Jos liikevaihtoveron määräämisen perustana ollut tavaran tullausarvo oli maahantuonnin yhteydessä ilmoitettu todellista alhaisemmaksi, myös tullausarvoon perustunut vero ja sen mukainen vähennysoikeus ovat vastaavasti jääneet alhaisemmiksi kuin tavaraa lain säännösten mukaan oikein tullattaessa olisi tapahtunut.

A ja B ovat tullissa ilmoittaneet X Oy:n maahan tuomien metallien hankintahinnan, mutta jättäneet ilmoittamatta niiden hankintaan liittyneitä muita kustannuseriä. Tämän vuoksi tullilaitos on maahantuonnin yhteydessä määrännyt ja maksuunpannut liikevaihtoveron liian alhaisena.

Täällä esitetyn selvityksen mukaan yhtiö on metallit myydessään sisällyttänyt myös sanotut maahantuonnin yhteydessä ilmoittamatta jätetyt kustannuserät myyntihintaan ja tilittänyt niistäkin liikevaihtoveron. Näin ollen voidaan todeta yhtiön tuoneen tavaran maahan verollista liiketoimintaa varten. Yhtiöllä olisi siten ollut oikeus tullauskuukauden liikevaihtoverotuksessaan vähentää liikevaihtovero myös tullausvaiheessa ilmoittamatta jätettyjen kustannuserien osalta, mikäli vero olisi siltä osin tullattaessa määrätty. Tähän nähden valtiolta ei ole jäänyt eikä voinutkaan jäädä saamatta kyseisten tavaraerien osalta liikevaihtoveroa, vaikka vero maahantuotaessa on määrätty ja maksuunpantu liian alhaisena. A:n ja B:n ei siten antamistaan virheellisistä tiedoista huolimatta voida katsoa välttäneen liikevaihtoveroa.

Nyt esiin tuotujen seikkojen perusteella A ja B eivät näin ollen ole syyllistyneet heidän syykseen luettuun törkeään veropetokseen. Sen vuoksi hovioikeuden tuomion purkamiseen A:n ja B:n syyksi luettujen rikosten ja tuomittujen rangaistusten osalta sekä oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 15 §:n nojalla myös tuomitun vahingonkorvauksen osalta on sanotun luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu peruste.

Harkittaessa voisiko menettely täyttää jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön on todettavissa, että maahantuonnit ovat tapahtuneet 24.2.1992 ja 19.2.1993 välisenä aikana. Syytteen käsittely käräjäoikeudessa on alkanut 4.1.1996. Asiakirjoista ei ilmene, milloin A ja B on haastettu vastaamaan syytteeseen. Ottaen huomioon, että esimerkiksi tullirikkomuksesta on säädetty seuraamukseksi vain sakkoa ja että syyteoikeus olisi tältä osin ollut vanhentunut jo helmikuussa 1995, ei jutussa siten olisi voinut tulla käsiteltäväksi se, täyttääkö menettely jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön. Tämän vuoksi ja kun asia on selvä, tuomiota voidaan myös oikaista välittömästi.

Lainkohdat

Oikeudenkäymiskaari 31 luku 8 § 3 kohta, 14 § 1 momentti ja 15 §

Päätöslauselma

Helsingin hovioikeuden tuomio puretaan. Syyte ja tullihallituksen korvausvaatimus hylätään. A ja B vapautetaan tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta tullihallitukselle korvausta saamatta jääneistä maahantuontiveroista korkoineen.

A:lla ja B:llä on oikeus saada takaisin, mitä heiltä on nyt puretun tuomion nojalla peritty.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki, Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Tarja Ryhänen-Dahlman.