Korkein oikeus KKO:2006:61

Salassapitorikos Asianajaja

Samassa asianajotoimistossa toimivat asianajajat A ja B olivat kumpikin hoitaneet toimiston asiakkaan C:n toimeksiantoja. B:n epäiltiin sittemmin tässä tehtävässään syyllistyneen avunantoon C:n tekemiksi epäiltyihin rikoksiin. Kysymys siitä, oliko esitutkinnassa muutoin kuin rikoksesta epäiltynä kuultu A voinut ilmaista C:n hänelle uskomia asianajosalaisuuksia.

RL 38 luku 1 § 1 kohta
L asianajajista 5 c §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Asianajaja A:ta oli kuultu poliisin toimittamassa esitutkinnassa 12.8.1999 todistajana ja 31.3.2000 kuultavana. Todistajankuulustelu liittyi A:n entisen päämiehen C:n tekemäksi epäiltyyn törkeään velallisen petokseen. 31.3.2000 toimitetun kuulustelun tarkoitus oli selvittää A:n kanssa samassa asianajotoimistossa asianajajana toimivan B:n osallisuutta C:n epäiltyyn rikokseen. Edellä mainituissa kuulusteluissa A oli kertonut toimeksiantosuhteesta C:hen ja tämän sen puitteissa kertomista seikoista.

Vaatimukset Vantaan käräjäoikeudessa

C lausui A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että A oli asianajana C:ltä saamansa toimeksiannon perusteella avustanut C:tä useissa erityyppisissä oikeudellisissa asioissa ainakin vuoden 1994 lopusta alkaen toimeksiantosuhteen elokuussa 1998 tapahtuneeseen päättymiseen asti. C:tä oli kuultu rikoksesta epäiltynä keskusrikospoliisin esitutkinnassa. A oli samassa esitutkinnassa 12.8.1999 Vantaalla todistajana kuultuna salassapitovelvollisuudestaan huolimatta kertonut muun muassa seikoista, jotka C oli hänelle asioiden ajamista varten uskonut. Kuultavan asemassa hän oli Helsingissä 31.3.2000 kertonut samoista asioista. Menettelyllään A oli myös käyttänyt näitä salaisuuksia toisen, C:n lisäksi rikoksista epäiltynä olleen B:n hyödyksi siten, että salassa pidettävien tietojen paljastamisen tarkoituksena oli vapauttaa A:n kanssa samassa asianajotoimistossa työskennellyt B rikosepäilyistä ja kohdentaa nuo rikosepäilyt entistä vahvemmin C:hen. Tämän vuoksi C vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen salassapitorikoksesta ja velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Käräjäoikeuden tuomio 18.10.2002

Käräjäoikeus totesi, että asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentin mukaan asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityistä tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Lainkohdan mukainen vaitiolovelvollisuus syrjäytyi pakkotilaa koskevan rikoslain 3 luvun 10 §:n (39/1889) säännöksen nojalla, jos velvollisuuden piirissä olevan seikan ilmaiseminen oli tarpeen asianajajan omien oikeuksien puolustamiseksi, erityisesti sen epäilyn torjumiseksi, että hän olisi osallinen päämiehen tekemään rikokseen. A:ta itseään ei kuitenkaan ollut esitutkinnassa kuultu rikoksesta epäiltynä vaan todistajana tai kuultavana. Hän ei siten ollut ollut vaarassa itse joutua syytteeseen tai vahingonkorvausvelvolliseksi eikä käsillä ollut hänen omalta osaltaan pakkotilasäännöksen mukaista oikeuttamisperustetta vaitiolovelvollisuuden piirissä olevien seikkojen ilmaisemiseen.

Sen sijaan saman toimiston asianajajaa B:tä oli esitutkinnassa kuultu rikoksesta epäiltynä ja hänen voitiin katsoa olleen pakkotilaan verrattavassa tilanteessa ja siten oikeutettu syytteen vaaran torjumiseksi itse ilmaisemaan vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia seikkoja. Suomen Asianajajaliiton asiassa antamassa lausunnossa ja oikeuskirjallisuudessa oli tosin esitetty, että jos jollakulla asianajotoimistossa oli oikeus ilmaista vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluva seikka, näin saattoi tehdä toimiston muukin henkilökunta. Käräjäoikeuden mukaan päämiehen ja asianajajan erityisen luottamuksellinen suhde edellytti kuitenkin sitä, että asianajaja vain erittäin poikkeuksellisesti saattoi ilmaista päämiehen hänelle asian ajamista varten kertomia seikkoja. Näin ollen asianajosalaisuuden murtaminen vaatii vielä jotakin muuta kuin samaan toimistoon kuuluvan asianajajan joutumisen rikoksesta epäillyksi. Paljastaminen voi tapahtua vasta siinä tilanteessa, että muita keinoja rikosepäilyjä vastaan puolustautumiseksi ei olisi. Näin olisi vasta, kun syyteharkinta olisi toimitettu ja syyte päätetty nostaa. Käräjäoikeuden mukaan B:tä uhkaava vaara ei ole ollut vielä esitutkintavaiheessa niin pakottava, että se olisi edellyttänyt A:n vaitiolovelvollisuuden rikkomista.

Näin ollen A:n teolle ei ollut B:hen kohdistuneista rikosepäilyistä johtunutta oikeuttamisperustetta. A oli syyllistynyt asiassa rikoslain 38 luvun 1 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun salassapitorikokseen. Käräjäoikeus tuomitsi hänet siitä 50:een päiväsakkoon ja maksamaan vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Heli Lehto-Kinnunen ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.11.2004

A valitti hovioikeuteen vaatien, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja rangaistus- ja korvausvaatimukset hylätään.

Hovioikeus totesi A:n kiistäneen syyllistyneensä asiassa rikokseen, koska hänellä oli ollut oikeuttamisperuste sille, että hän oli kertonut asianajajan salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvista seikoista esitutkinnassa.

Asiassa oli hovioikeuden mukaan sovellettava tekoajankohtana voimassa ollutta rikoslain 3 luvun 10 §:n (39/1889) eikä 1.1.2004 voimaan tullutta 4 luvun 5 §:n (515/2003) pakkotilaa koskevaa säännöstä, koska uuden lain soveltaminen ei johtaisi lievempään lopputulokseen.

Hovioikeus totesi edelleen, että C oli itse rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa kertonut A:n ja B:n menettelystä hänen oikeudenkäyntiavustajinaan seikkoja, joiden perusteella esitutkinnan toimittaja oli voinut epäillä näiden syyllistyneen rikokseen. Esitutkinnassa B:tä itseäänkin oli kuultu syylliseksi epäiltynä, ja siksi hän olisi voinut käräjäoikeuden toteamin tavoin puolustautuakseen kertoa asianajosalaisuuden piiriin kuuluvista seikoista esitutkinnassa. A:n osalta tilannetta oli arvioitava sellaisena kuin se oli häntä esitutkinnassa 12.8.1999 ja 31.3.2000 kuultaessa. Syyttäjä oli sittemmin päättänyt olla nostamatta syytettä B:tä vastaan tutkittavana olleen rikosepäilyn johdosta perustellen ratkaisua muun ohella juuri A:n kertomuksella.

Koska B:hen kohdistuneet rikosepäilyt olivat ainakin osaksi perustuneet C:n tämän menettelystä antamiin tietoihin ja koska A oli B:hen nähden rinnakkaisessa asemassa C:n avustajana ja saman asianajotoimiston lakimiehenä ja vaikka kysymys oli perusoikeutena turvatusta oikeudesta luottaa oikeudenkäyntiavustajana salassapitovelvollisuuteen, A:lla oli ollut oikeuttamisperuste teolleen. Hänen kertomiensa seikkojen esiintuominen oli ollut perusteltua B:hen kohdistettujen rikosepäilyjen torjumiseksi, eikä hän siten ollut syyllistynyt salassapitorikokseen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion, hylkäsi kanteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti (eri mieltä), Ilkka Sinisalo ja Leena Järvilahti, joka myös esitteli asian.

Eri mieltä ollut jäsen, hovioikeudenlaamanni Lahti katsoi, että A:lla ei ollut ollut pakkotilasta johtunutta oikeuttamisperustetta teolleen, koska ollakseen oikeutettua, asianajosalaisuuksien ilmaiseminen olisi tullut olla vasta viimesijainen keino B:n vapauttamiseksi syytteestä. Hän ei sen vuoksi muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

C:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Välitoimi

Korkein oikeus on varannut C:lle tilaisuuden antaa kirjallinen lausuma siitä, voitiinko A:n katsoa ilmaisseen tehtävässään tietoonsa saamiaan seikkoja asianajajista annetun lain 5 c §:ssä tarkoitetuin tavoin luvattomasti, ottaen huomioon, mitä C itse oli kertonut esitutkinnassa 9.10.1998 mainitessaan saaneensa neuvoja paitsi B:ltä myös A:lta. C on 8.11.2005 antanut lausuman ja A puolestaan 28.11.2005 vastannut siihen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. C on ollut asiakkaana asianajotoimistossa, jossa sekä B että tämän poika A ovat molemmat asianajajina osallistuneet C:n toimeksiantojen hoitamiseen. C:tä on sittemmin epäilty törkeästä velallisen petoksesta. Hän on esitutkinnassa kertonut B:n ja A:n neuvoneen häntä muun muassa siinä, miten hänen tuli ilmoittaa varojaan konkurssimenettelyssä. Ainakin osittain tämän johdosta poliisi on kuulustellut B:tä epäiltynä avunannosta C:n tekemäksi epäiltyyn velallisen rikokseen. Tämän B:hen kohdistuneen rikosepäilyn vuoksi A:ta on samassa esitutkinnassa kuulusteltu todistajana 12.8.1999 ja kuultavana 31.3.2000. A on tällöin kertonut C:n kanteessa tarkoitetut seikat, jotka hän oli saanut tietoonsa C:n asianajotoimeksiantoa hoitaessaan.

2. Asiassa on kysymys siitä, saiko A asianajajan salassapitovelvollisuuden estämättä esitutkinnassa muutoin kuin rikoksesta epäiltynä kuultuna ilmaista kanteessa tarkoitetut seikat ja mikä merkitys oli erityisesti sillä, että C oli samassa esitutkinnassa antamillaan lausunnoilla osaltaan aiheuttanut B:n joutumisen epäillyksi avunannosta rikokseen.

Asianajajan salassapitovelvollisuudesta

3. Asianajajista annetun lain 5 c §:n (1249/1999) ja sitä vastanneen, A:ta ensimmäisen kerran kuultaessa voimassa olleen lain 5 b §:n (626/1995) 1 momentin mukaan asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Pykälän 2 momentin mukaan rangaistus lainkohdassa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

4. Rikoslain 38 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan se, joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, on tuomittava salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

5. Päämiehen ja asianajajan välinen suhde perustuu luottamukseen ja luottamuksellisten tietojen salassa pysymiseen. Asianajajan salassapitovelvollisuus turvaa osaltaan päämiehen yksityiselämän suojaa ja, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut (Niemietz v. Saksa, tuomio 16.12.1992, kohta 37), luo osaltaan samalla edellytyksiä myös oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Asianajajalla ei sen vuoksi ole oikeutta ilmaista päämiehen hänelle asianajotoimeksiannon hoitamiseksi kertomia seikkoja.

Salassapitovelvollisuudesta vapautuminen

6. Päämies voi toisaalta vapauttaa asianajajan salassapitovelvollisuudesta. Hän voi antaa asianajajalle luvan ilmaista sellaisiakin seikkoja, jotka tälle on asian ajamista varten uskottu.

7. Päämiehen suostumuksen puuttuessakin voi syntyä tilanne, jossa päämies omilla toimillaan saattaa asianajajansa oikeudellisen aseman sillä tavoin vaaranalaiseksi, että asianajajalla päämiehen etujen suojaamiseksi oleva salassapitovelvollisuus väistyy eikä salassa pidettävän tiedon ilmaisemista voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla luvattomana. Tällöin asianajaja saa itseään puolustaakseen paljastaa myös salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia, päämiestä koskevia seikkoja. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos päämies kertoo asianajajan menetelleen toimeksiantoa hoitaessaan tavalla, jonka johdosta asianajajaa voidaan epäillä rikoksesta tai esimerkiksi korvausvelvollisuuden perustavasta muusta väärinkäytöksestä. Selvää on, ettei salassapitovelvollisuus tällöinkään voi väistyä laajemmalti kuin tällaisten epäilyjen torjumiseksi on välttämätöntä.

Onko ilmaiseminen tässä tapauksessa tapahtunut luvattomasti?

8. Arvioitaessa A:n menettelyn rangaistavuutta on siten ensin selvitettävä, onko hänen esitutkinnassa kertomiensa, kanteessa väitetyin tavoin asianajosalaisuuden piiriin kuuluvien seikkojen ilmaiseminen tapahtunut asianajajista annetun lain 5 c §:ssä tarkoitetuin tavoin luvattomasti. Jos hänellä on ollut päämiehen lupa tai siihen rinnastettava peruste ilmaista nämä seikat, rikoslain 38 luvun 1 §:n rikostunnusmerkistö ei täyty eikä menettely ole rangaistava.

9. C on kiistänyt antaneensa A:lle lupaa puheena olevien seikkojen ilmaisemiseen. Näin ollen tulee arvioitavaksi, onko A:n salassapitovelvollisuus väistynyt sillä perusteella, että C oli edellä kuvatuin tavoin omilla toimillaan vaarantanut A:n oikeudellisen aseman.

10. A ei ole itse ollut rikoksesta epäiltynä, kun häntä on kuultu esitutkinnassa 12.8.1999 ja 31.3.2000. Hän on kuitenkin tiennyt B:hen kohdistuneesta rikosepäilystä ja siitä, että se oli ainakin osaksi johtunut juuri C:n esitutkinnassa kertomista seikoista. Tässä tilanteessa ja ottaen huomioon, että B ja A olivat yhdessä hoitaneet C:n toimeksiantoja, A on voinut perustellusti lähteä siitä, että C:n kertomat seikat ovat koskeneet myös häntä ja että ne olisivat voineet johtaa häneenkin kohdistuvaan rikosepäilyyn. Näin ollen A:lla on ollut peruste katsoa, että hänen salassapitovelvollisuutensa oli tuossa tilanteessa väistynyt hänen oman oikeudellisen asemansa vaarantumisen johdosta.

11. Asianajosalaisuuden ilmaiseminen voi tulla luvalliseksi vain sillä edellytyksellä, että se on välttämätöntä asianajajaan päämiehen menettelyn vuoksi kohdistuvan oikeudellisen vaaran torjumiseksi. Tällöin kysymys on siitä, minä ajankohtana ja missä laajuudessa salassapitovelvollisuus murtuu.

12. A:n kuulustelut, joissa hän on paljastanut kanteessa tarkoitettuja seikkoja, ovat siis tapahtuneet B:n ollessa rikoksesta epäiltynä. A:lla on edellä kerrotuista syistä ollut perusteita olettaa saman rikosepäilyn voivan myöhemmin kohdistua häneenkin. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa asianajajan puolustautuminen päämiehen omasta menettelystä johtuneiden epäilyjen torjumiseksi on voinut tapahtua jo asian ollessa esitutkintavaiheessa ja ennen kuin asianajajaa itseään on kuultu rikoksesta epäiltynä. A ei siten ole kertonut salassapitovelvollisuuden piiriin mahdollisesti kuuluneita seikkoja liian aikaisessa vaiheessa.

13. A:n kuulusteluista laadituista esitutkintapöytäkirjoista ilmenee, että hänen kertomansa seikat ovat liittyneet juuri siihen rikosepäilyyn, jonka kohteena B tuolloin oli ollut. Yksittäisiä varallisuusjärjestelyjä A on käsitellyt kuulusteluissa lähinnä vain niiden kohteina olleiden yhteisöjen nimiä mainiten. Edelleen A on 31.1.2000 toimitetussa kuulustelussa kertonut, että hänen edustamansa asianajotoimisto ei ollut selvitellyt yksityiskohtaisesti C:n varallisuusasemaa. Kaiken kaikkiaan A on lausumissaan käsitellyt C:ltä saamiaan tietoja varsin yleisellä tasolla ja pidättyvin ilmaisuin. A ei ole siten ilmaissut kanteessa salassa pidettäväksi katsottuja tietoja laajemmin kuin häneen itseensä kohdistuneen oikeudellisen vaaran torjumiseksi on ollut välttämätöntä.

14. Lopuksi on vielä arvioitava, mitä vaatimuksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan määräys yksityiselämän suojasta, jonka piiriin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan kuuluu päämiehen asianajajalle asiansa ajamista varten antamien tietojen luottamuksellisuus (esim. Foxley v. Yhdistynyt Kuningaskunta, tuomio 20.6.2000, kohta 43), asettaa asianajosalaisuudelle kansallisen lain mukaan annettavalle rikosoikeudelliselle suojalle. Mainitusta artiklasta seuraa jäsenvaltiolle niin sanottuja positiivisia velvollisuuksia huolehtia tämän oikeussuojan asianmukaisuudesta ja tehokkuudesta.

15. Korkein oikeus katsoo, että käsillä olevassa tilanteessa, jossa salassapitovelvollisuuden väistyminen edellä todetuin tavoin perustuu päämiehen asianajajansa oikeudellisen aseman vaarantaneeseen menettelyyn ja tarpeeseen puolustautua sitä vastaan, ei ole ihmisoikeussopimuksesta johtuvaa estettä tulkinnalle, jonka mukaan salassapitovelvollisuuden väistymiselle on näissä olosuhteissa kyseisen 8 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettu välttämätön peruste.

16. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy katsomaan, että A ei ole ilmaissut kanteessa tarkoitettuja tietoja sillä tavoin luvattomasti, että hän olisi syyllistynyt salassapitorikokseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Pauliine Koskelo, Juha Häyhä ja Hannu Rajalahti sekä määräaikainen oikeusneuvos Dan Frände. Esittelijä Iiro Liukkonen.