Korkein oikeus KKO:2007:56

Kunnianloukkaus Tahallisuus

Asianomistajaa velallisen epärehellisyyttä koskevassa asiassa edustanut asianajaja A oli valituslupahakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle asettanut hovioikeuden tuomiossa syytetyn avustajan B:n tutkittavan asian vaiheita koskevalle kertomukselle annetun merkityksen kyseenalaiseksi sillä perusteella, että tämä oli aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen epärehellisyydestä ja että hänet oli A:n käsityksen mukaan samasta syystä myös erotettu asianajajaliitosta. Kun A:n lausumille oli ollut avustajan tehtävän kannalta perusteltu syy, katsottiin jääneen näyttämättä, että A olisi esittänyt lausunnon loukkaamistarkoituksessa, jota kunnianloukkauksen rangaistavuuden katsottiin tällaisessa tapauksessa edellyttävän.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Asianajaja A oli edustanut velallisen konkurssipesää asiassa, jossa syyttäjä ja konkurssipesä vaativat velalliselle rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syytettyä velallista oli edustanut oikeustieteen kandidaatti B. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hylänneet rangaistusvaatimukset. Valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan 31.12.2001 Korkeimmalle oikeudelle A oli lausunut syytetyn oikeudenkäyntiavustajasta seuraavasti: ”Syytetyn itsensä väittämän todistusarvo on kyseenalainen ja tässä tapauksessa myös avustajana toimineen B:n, joka on tuomittu vankeusrangaistukseen epärehellisyydestä aikaisemmin harjoittaessaan asianajajan ammattia ja joka on samasta syystä myös erotettu asianajajaliitosta.”

B vaati nostamallaan kanteella A:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta Korkeimmalle oikeudelle esitetyn lausunnon johdosta rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 16.4.2004

Käräjäoikeus katsoi, ettei oikeudellisen riitakysymyksen tausta huomioon ottaen B:lle kavalluksesta annetun tuomion esiintuominen ollut ollut valitusluvan saamiseksi täysin asiatonta. B:n omat toimet asian eri vaiheissa olivat olleet oikeuden arvioitavina eikä B ollut esiintynyt pelkästään päämiehensä näkemysten välillisenä esittäjänä. Avustajan muistuttaminen hyvin vanhasta teosta oli kuitenkin ollut kohtuutonta ja B oli kokenut sen hyvin loukkaavana. A:n menettelyä arvioidessaan käräjäoikeus otti huomioon, että myös B oli esittänyt oikeudenkäynnissä A:sta loukkaavia arviointeja, joiden esittäminen ei ollut ollut sopivaa. Käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että A:lla olisi valituslupahakemusta laatiessaan ollut tahallinen loukkaamistarkoitus, ja hylkäsi rangaistusvaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Lappi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.2.2006

Hovioikeus katsoi, että A oli valituslupahakemuksessa esittänyt joko tosiseikkoja tai perustellusta syystä totena pitämiään seikkoja. Totuudenmukaisenkin väitteen esittäminen voi kuitenkin täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, jos tiedolla tai vihjauksella tahallisesti halvennetaan toista. Loukkaamistarkoitus ilmenee yleensä lausuman häpäisevästä muodosta, jonka käyttämistä lausuman antamisen tarkoitus ei edellytä. A:n kirjelmässään esiin tuomien seikkojen esittäminen ei ollut ollut tarpeen siinä asiayhteydessä, missä ne oli esitetty. Niiden esittäminen oli ollut epäasianmukaista ja B:tä halventavaa. Hovioikeus katsoi siten A:n syyllistyneen siihen kunnianloukkaukseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta ja tuomitsi A:n teosta sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Juha Paimela ja Veli Hokkanen sekä viskaali Jussi Nyman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte kunnianloukkauksesta hylätään.

B vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Kysymyksenasettelu

1. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A hovioikeuden hänen syykseen lukemalla teolla syyllistynyt B:n hänen viakseen väittämään kunnianloukkaukseen.

Korkeimman oikeuden kannanotto

2. Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka muuten kuin momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Momentin 1 kohdassa on kysymys toista koskevan valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisestä, kun taas toisen halventaminen – muun muassa esittämällä paikkansa pitävä seikka – arvioidaan momentin 2 kohdan mukaan.

3. Puheena oleva säännös sisältyy rikoslain 1.10.2000 voimaan tulleeseen uudistukseen (531/2000), joka korvasi aikaisemmat solvausta koskeneet rangaistussäännökset. Solvauksesta tuomittiin aikaisemmin muun muassa se, ”joka, toista loukatakseen, on soimannut tätä rikoksesta, josta hän on jo rangaistu”. Vaikka kunnianloukkaussäännöksessä ei enää edellytetä loukkaamistarkoitusta, ei lain esitöistä (HE 184/1999 vp) ilmene, että muutoksella olisi haluttu laajentaa tämänkaltaisen menettelyn rangaistavuutta. Se, että rangaistava menettely on kuvattu toisen halventamisena, osoittaa, että toista loukkaavan paikkansa pitävän seikan esittämistä ei ole tarkoitettu rangaistavaksi, jollei samalla toista tahallisesti halvenneta. Sen vuoksi lainkohdan edellyttämää tahallisuutta arvioitaessa on edelleen perusteltua kiinnittää huomiota siihen, onko tekijän tarkoituksena ollut toisen loukkaaminen. Tässä arvioinnissa on merkitystä esimerkiksi sillä, onko loukkaavan seikan esiintuomiseen ollut perusteltua syytä tai onko lausuma esitetty sellaisessa häpäisevässä muodossa, jota lausuman antamisen tarkoitus ei ole edellyttänyt.

4. Valituslupahakemuksen kohteena olleessa hovioikeuden tuomiossa oli pidetty uskottavana syytetyn omaa kertomusta syytteessä tarkoitetuista tapahtumista. Hovioikeus oli ratkaisunsa perusteluissa viitannut myös siihen, että syytetyn oikeudenkäyntiavustajan B:n hovioikeudessa näistä tapahtumista antama selostus oli tukenut syytetyn omaa kertomusta.

5. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 6 §:n mukaan asianomistajan oikeudenkäyntiavustaja on velvollinen huolellisesti hyvää asianajotapaa noudattaen valvomaan päämiehensä etua ja oikeutta. Avustajan on siten tehtävänsä suorittamiseksi oikeudenkäynnissä kiinnitettävä oikeuden huomiota ja vedottava kaikkiin niihin seikkoihin, joihin vetoamista päämiehen edun ja oikeuden valvominen edellyttää. Avustajalla on oikeus myös arvostella todistajien, asiantuntijoiden ja muiden asiassa kuultujen luotettavuutta, kun arvostelu on asianajon kannalta tarpeellista.

6. A:n kirjoituksessaan mainitsemat seikat ovat sellaisia, että niiden esittäminen on epäilyksettä loukannut B:tä. A:n on täytynyt pitää loukkausta ainakin tekonsa todennäköisenä seurauksena. Kun valituslupahakemuksen kohteena olleessa hovioikeuden tuomiossa oli edellä selostetulla tavalla annettu merkitystä B:n kertomukselle asian arviointiin vaikuttavana seikkana, A:lla on kuitenkin ollut päämiehensä avustajana perusteltu syy riitauttaa B:n kertomuksen luotettavuus. A:n esiintuoma B:n aikaisempi rikos on ollut luonteeltaan sellainen, että sillä on voinut olla merkitystä B:n kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa. Tähän nähden B:n aikaisemman rikoksen mainitseminen A:n käyttämällä tavalla ei osoita sellaista loukkaamistarkoitusta, jota kunnianloukkaussäännöksen kysymyksessä olevassa kohdassa edellytetään. Se, että A:n menettelyn on katsottu olleen hyvän asianajotavan vastaista, ei sellaisenaan vaikuta arvioon siitä, onko menettely kunnianloukkausrikoksena rangaistava.

7. Korkein oikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi syytteessä tarkoitetun lausuman esittäessään rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla tahallisesti halventanut B:tä ja siten menettelyllään syyllistynyt kunnianloukkaukseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asianomistajan syyte kunnianloukkauksesta hylätään ja A vapautetaan hovioikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Ilkka Rautio. Esittelijä Kirsti Uusitalo.