Korkein oikeus KKO:2009:3

Yksityiselämän suoja Sananvapaus Kunnianloukkaus Salassapitorikos Rikokseen osallisuus Avunanto Yllytys Rikosten yhtyminen Lainkonkurrenssi

A oli tuomittu rangaistukseen seksuaalirikosasiassa, johon liittyvä oikeudenkäyntiaineisto oli lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta määrätty salassa pidettäväksi. Myöhemmin A oli ollut toimittaja B:n haastateltavana huoltoriitoihin liittyviä insestiväitteitä ja niiden tutkimista käsittelevässä television ajankohtaisohjelmassa, jolloin kyseiseen rikosasiaan liittyviä seikkoja oli tullut esiin. Kysymys yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä, salassapitorikosta, yllytystä ja avunantoa siihen sekä törkeää kunnianloukkausta koskevien tunnusmerkistöjen täyttymisestä.

RL 24 luku 8 §
RL 38 luku 1 §
RL 24 luku 10 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Aikaisempi tuomio

A oli Helsingin käräjäoikeuden 27.6.2002 antamalla tuomiolla tuomittu rangaistukseen lapseen kohdistuvasta haureudesta ynnä muusta asiassa, jossa asianomistajina olivat olleet X ja Y. Helsingin hovioikeus oli 31.10.2003 antamallaan tuomiolla lukenut A:n syyksi muun muassa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan käyttäytymisen lasta kohtaan ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Hovioikeuden tuomiosta ilmenevän, oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (945/1984) 5 §:n 1 momentin 1 kohtaan ja 9 §:n 2 momenttiin perustuvan salassapitomääräyksen mukaan oikeudenkäyntiaineisto oli sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta pidettävä salassa 20 vuotta hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Tuomio oli lainvoimainen.

Syyte ja yksityisoikeudelliset vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta seuraavista rikoksista:

Kohta 1

A:lle salassapitorikoksesta, koska tämä oli 19.4.2004 – 22.4.2004 Helsingissä vastoin Helsingin hovioikeuden antamassa tuomiossa määrättyä salassapitovelvollisuutta paljastanut tuomion ja oikeudenkäyntiasiakirja-aineistoon liitettyjen asiakirjojen sisältämiä salassapidettäviä seikkoja käymällä yhdessä Yleisradion toimittajan B:n kanssa läpi salassapidettäviä seikkoja asiassa, jossa hän oli ollut vastaajana. A oli tiennyt, että asiakirjoista läpikäytäviä salassa pidettäviä seikkoja tultaisiin käsittelemään television MOT-ohjelmassa nimeltä ”Lääkärit tuomareina” siten, että A esiintymällä omin kasvoin ja omalla etunimellään tulisi olemaan hyvin tunnistettavissa. A oli salassapidettävät asiat paljastaessaan tiennyt, että ohjelman kautta myös X ja Y sekä lasten äiti Z, joiden suojaksi hovioikeuden määräämä salassapitovelvollisuus oli määrätty, tulisivat A:n tunnistamisen kautta laajemman henkilöpiirin tunnistettavaksi niin, että tämä henkilöpiiri voisi yhdistää salassapidettävät tiedot lapsiin ja lasten äitiin. A oli tietoisesti vastoin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n 2 momenttia paljastanut muitakin kuin itseään koskevia tietoja salassapidettävästä tuomiosta, kun samalla oli paljastettu ilman asianomistajien suostumusta myös salassapidettäviä tietoja lapsista ja lasten äidistä. Salassapidettävät tiedot olivat liittyneet rikoksen teko-olosuhteisiin, rikoksen uhrien toimintaan ja heihin kohdistettuihin hoito- ja tutkintatoimenpiteisiin sekä lasten äidin toimintaan asiassa. Salassapidettävät tiedot olivat siten olleet syytteen kohdassa 4 mainittuja yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia tietoja. MOT-ohjelma oli esitetty TV 1 -kanavalla 19.4.2004 ja uusintana 20.4.2004 sekä 22.4.2004 YLE 24 -kanavalla.

Kohta 2

B:lle yllytyksestä salassapitorikokseen, koska tämä oli 19.4.2004 – 22.4.2004 Helsingissa osallistunut syytekohdassa 1 kuvattuun A:n tekemään salassapitorikokseen yllyttäjänä pyytämällä A:ta luokseen tekemään televisio-ohjelmaa ja käymällä yhdessä A:n kanssa läpi A:n vastaajan ominaisuudessa saamaa, salassapidettäväksi määrättyä Helsingin hovioikeuden tuomiota ja siihen liitettyä salassapidettävää asiakirja-aineistoa molempien ollessa tietoisia salassapitomääräyksestä, ja esittämällä ohjelmassa muitakin kuin A:ta koskevia salassapidettäviä tietoja rikoksen teko-olosuhteista, rikoksen uhrien toiminnasta ja heihin kohdistetuista hoito- ja tutkintatoimenpiteistä seka lasten äidin toiminnasta asiassa. B oli myös yllyttänyt A:ta esiintymään ohjelmassa omin kasvoin ja omalla etunimellään siten, että A oli ollut hyvin tunnistettavissa.

Kohta 3

C:lle avunannosta salassapitorikokseen, koska hän oli 19.4.2004 – 22.4.2004 Helsingissä vastaavana ohjelmajohtajana syyllistynyt avunantoon syytekohdassa 1 kuvattuun salassapitorikokseen edistämällä rikoksen syntymistä tarkastamalla ohjelman käsikirjoituksen ja hyväksymällä sen esitettäväksi televisiossa.

C oli lisäksi päättänyt, ettei MOT-ohjelman uusintaa 20.4.2004 ja 22.4.2004 YLE 24 -kanavalla peruuteta huolimatta siitä, että lasten äiti oli tätä pyytänyt kertoen ohjelman aiheuttavan suurta kärsimystä hänelle ja hänen lapsilleen.

Kohta 4

A:lle, B:lle ja C:lle yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, koska nämä olivat 19.4.2004 – 22.4.2004 Helsingissä oikeudettomasti televisiota käyttämällä esittäneet lasten ja lasten äidin yksityiselämästä tietoja, vihjauksia ja kuvaa siten, että tiedon levittäminen oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä A:n tekemän rikoksen uhreille X:lle ja Y:lle sekä heidän äidilleen, kun ohjelmassa oli esitetty syytekohdassa 1 mainitun hovioikeuden tuomion ja siihen liittyvien asiakirjojen sisältämiä salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja seksuaalirikoksen teko-olosuhteista, rikoksen uhrien toiminnasta, A:n omasta selostuksesta seksuaalirikoksen tapahtumainkulusta, lapsiin kohdistetuista hoito- ja tutkintatoimenpiteistä sekä lasten äidin toiminnasta kyseisen rikosasian esitutkinnassa ja rikosprosessissa.

Ohjelmassa oli tietoisesti, vastoin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n 2 momenttia levitetty muitakin kuin A:ta itseään koskevia, asianomistajien yksityiselämään liittyviä halventavia ja kärsimystä aiheuttavia tietoja salassapidettävästä tuomiosta.

Syytteen mukaan vastaajat olivat ilman asianomistajien suostumusta levittäneet seksuaalirikokseen liittyviä, salassapidettäväksi määrättyjä tietoja tietoisesti niin, että rikoksen uhrit ja heidän äitinsä olivat kaikkien A:n tuntevien henkilöiden tunnistettavissa.

Yksityiselämään liittyvien tietojen levittämistä ei oikeuttanut se, että ohjelmalla oli pyritty avaamaan sinänsä tarpeellista yhteiskunnallista keskustelua esittämällä kritiikkiä lapsiin kohdistuvien rikosten esitutkinnasta, lääkärien asemasta rikosprosessissa sekä lääkärien tutkintametodeista. Seksuaalirikoksen ja siihen liittyvän rikosprosessin arviointi mediassa tuli tehdä niin, että uhrit ja heidän lähipiirinsä eivät tulleet tunnistetuiksi.

Vastaajat olivat tehneet rikoksen yhdessä, A esiintymällä televisio-ohjelmassa omin kasvoin ja omalla etunimellään esittäen oman tarinansa ja vihjauksensa tapahtumista epäillen lasten ja heidän äitinsä rikosprosessissa antamien lausumien totuudellisuutta, B tekemällä itse ohjelman ja kehottamalla A:ta esiintymään omin kasvoin ja omalla etunimellään sekä C vastaavana ohjelmajohtajana tarkastamalla ja hyväksymällä ohjelman käsikirjoituksen ja A:n esiintymisen omin kasvoin ja omalla etunimellään.

Kohta 5

A:lle, B:lle ja C:lle törkeästä kunnianloukkauksesta, koska nämä olivat 19.4.2004 – 22.4.2004 Helsingissä syytekohdassa 1 mainitussa televisio-ohjelmassa esittäneet lapsista ja lasten äidistä valheellisia vihjauksia niin, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajille vahinkoa ja kärsimystä sekä heihin kohdistuvaa halveksuntaa, kun vastaajat olivat tietoisesti vihjanneet, että lapset olisivat kertoneet tapahtumista vastoin totuutta ja että lasten äiti olisi toimillaan vaikuttanut lasten kertomuksiin. Vihjaukset olivat valheellisia ja joka tapauksessa sellaisia, joilla oli tietoisesti pyritty halventamaan asianomistajia ja aiheuttamaan kärsimystä asianomistajille.

Kunnianloukkaus oli tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä ja toimittamalla väärät tiedot ja vihjaukset lukuisten ihmisten saataville ja sillä oli lisäksi aiheutettu suurta ja pitkäaikaista kärsimystä. Kunnianloukkausta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, koska vastaajat olivat tietoisesti aiheuttaneet kärsimystä asianomistajille julkaisemalla yksipuolista tietoa ja vihjauksia suljetuin ovin käsitellystä oikeudenkäynnistä, jossa tuomioistuin on pyrkinyt suojelemaan asianomistajia määräämällä oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi.

Vastaukset syytteisiin

A, B ja C kiistivät syytteet.

Yksityisoikeudelliset vaatimukset

X ja Z omasta puolestaan sekä Z alaikäisen Y:n huoltajana yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimuksiin sekä vaativat, että vastaajat A, B ja C sekä Yleisradio Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan heille kullekin erikseen korvausta henkisestä kärsimyksestä salassapitorikoksen osalta 10 000 euroa, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen osalta 50 000 euroa ja törkeän kunnianloukkauksen osalta 25 000 euroa, kaikki määrät laillisine korkoineen.

A, B ja C kiistivät korvausvaatimukset perusteiltaan ja paljoksuivat niitä määriltään. Määrällisesti vastaajat myönsivät oikeaksi kullekin asianomistajalle erikseen 500 euroa yhteisenä korvauksena kaikista teoista.

Yleisradio Oy kiisti yhtiöön kohdistetut korvausvaatimukset. Määrien osalta Yleisradio Oy yhtyi siihen, mitä vastaajien puolesta oli lausuttu.

Käräjäoikeuden tuomio 21.9.2006

Asian tausta

Yleisradio Oy:n MOT-ohjelmassa ”Lääkärit tuomareina” oli teemana ollut erityisesti huoltoriitojen yhteydessä esitetyt insestiväitteet ja siinä oli kritisoitu psykologien ja psykiatrien tutkimuksia insestin selvittämisessä ja etenkin traumaterapian käyttöä insestitutkimuksissa. Ohjelmassa oli kohdistettu kritiikkiä myös esitutkintaan ja tuomioistuimiin tuomalla esiin, ettei niissä kiinnitetä tarpeeksi huomiota syytettä vastaan puhuviin seikkoihin.

Ohjelmassa oli haastateltu toista mieshenkilöä tunnistamattomana. A oli esiintynyt ohjelmassa omin kasvoin ja omalla etunimellään. Ohjelmassa oli lisäksi haastateltu asiantuntijoina kahta psykologia, Jorvin sairaalan lasten psykiatrian osaston ylilääkäriä sekä A:n oikeudellista avustajaa.

Ohjelma oli esitetty TV 1:ssä 19.4.2004, uusittu 20.4.2004 sekä esitetty 22.4.2004 YLE 24 -kanavalla.

Sananvapaus/kunnian ja yksityisyyden suoja

Käräjäoikeuden mukaan kunnian ja yksityisyyden loukkaamista tarkoittavissa rikoksissa on toisaalta otettava huomioon sananvapaus ja toisaalta yksityisyyden suoja. Kummatkin oikeudet ovat perustuslailla turvattuja. Perustuslain 12 §:n mukaan sallittu sananvapauden rajoitusperuste on yksityisyyden suoja. Yksityisyys on suojattu perustuslain 10 §:ssä.

Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla sallii sananvapaudelle sellaisia rajoituksia, joista on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi. Edellä mainitun sopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä koskevassa asiassa oli valittava tulkinta, joka ottaa sananvapauden riittävässä määrässä huomioon. Tässä tulkinnassa oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännöllä keskeinen asema.

Ihmisoikeustuomioistuimen sananvapautta/yksityisyyden suojaa koskevissa ratkaisuissa oli lähdetty ensisijassa siitä, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdan poikkeuksia tuli tulkita ahtaasti. Kaikkien rajoitusten välttämättömyydestä tuli olla vakuuttavaa näyttöä.

Käräjäoikeus viittasi ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, 16.11.2004, Bladet Tromsf ja Steensaas v. Norja, 20.5.1999 sekä Selistö v. Suomi, 16.11.2004, lausuen, että niiden perusteella voitiin päätellä, että yksityiselämää ei ollut loukattu, mikäli asiatiedoissa ei ollut virheitä, ne oli saatu julkisesta lähteestä, oli toimittu vilpittömässä mielessä ja asianomaisen henkilöllisyyttä ei ollut nimenomaan saatettu yleisön tietoon.

Ratkaisuihin Pedersen ja Baadsgaard v. Norja, 17.12.2004, Tourancheau ja July v. Ranska, 24.11.2005 sekä Tammer v. Viro, 6.2.2001, viitaten käräjäoikeus lausui, että sananvapauteen puuttuminen oli ollut sallittua, mikäli väitteille ei ollut riittävää tosiasiapohjaa, rikottiin kolmansien osapuolten oikeuksia tai esitettiin loukkaavia ilmaisuja.

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö korosti tiedotusvälineiden tehtävää demokraattisessa yhteiskunnassa. Vaikka tiedotusvälineet eivät saaneet ylittää tiettyjä rajoja varsinkaan muiden oikeuksien ja maineen suhteen ja oli tarvetta estää salassa pidettävän tiedon julkistaminen, niiden velvollisuus oli kuitenkin jakaa tietoa ja ajatuksia velvoitteidensa ja vastuidensa mukaisesti kaikista yleisesti kiinnostavista kysymyksistä. Tiedotusvälineiden vapaus käsitti myös mahdollisuuden turvautua tiettyyn liioitteluun, jopa provokaatioon.

Kunnian ja yksityiselämän suoja ja joukkotiedotuksen tehtävät olivat usein ristiriidassa. Huomattava julkinen etu ja asian yhteiskunnallinen merkitys saattoivat oikeuttaa henkilöllisyyden paljastamisen. Rikoksen uhrin henkilöllisyyden paljastamiselle oli harvoin riittäviä perusteita.

Syyksilukeminen ja sen perusteet

Kohta 4

Vastaanottamansa näytön perusteella käräjäoikeus katsoi, että A, B ja C olivat syyllistyneet yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen 19.4.2004 – 22.4.2004, kun he olivat oikeudettomasti televisiota käyttämällä esittäneet lasten yksityiselämästä sellaisia tietoja, että tiedon levittäminen oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä. MOT-ohjelmassa oli esitetty tietoja hovioikeudessa käsitellyn seksuaalirikoksen asianomistajien henkilöllisyydestä ja asianomistajiin kohdistuneista hoito- ja tutkimustoimenpiteistä. Kun A oli esiintynyt ohjelmassa omin kasvoin, oli myös asianomistajien yksityiselämään kuuluva asia tullut A:n tunnistamisen kautta myös muiden kuin asiasta aikaisemmin tienneiden henkilöiden tietoon.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että tieto seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta oli asia, joka loukatulla oli oikeus pitää omana tietonaan. Asian tietoon tuleminen aiheutti yleisesti ajatellen kärsimystä, jota myös voitiin pitää teon tyypillisenä seurauksena. Asiassa oli riidatonta, ettei lupaa asian julkaisemiseen ollut saatu. Uhrien yksityisyyden loukkaaminen ei olisi ollut sallittua ilman nimenomaista salassapitomääräystäkään.

A oli omilla kasvoillaan esiintymällä ollut myös hänet sekä X:n, Y:n ja Z:n aikaisemmin tunteneiden henkilöiden tunnistettavissa siitä huolimatta, että ohjelmassa oli mainittu vain A:n etunimi. Asianomistajien nimiä ei ollut ohjelmassa mainittu, mutta siinä oli kerrottu, että tuomio oli annettu seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja annettu tieto tekijän ja uhrien välisestä suhteesta. Myös lasten iät oli mainittu ohjelmassa, jonka vuoksi yksilöinti oli kohdistettavissa juuri X:ään ja Y:hyn. Lisäksi ohjelmassa oli kerrottu lasten olleen hoidettavina ohjelmassa yksilöidyssä lasten kotipaikalla sijaitsevassa laitoksessa.

Ohjelman esiin nostamalla asialla, huoltoriitojen yhteydessä esitetyillä insestiväitteillä ja terapian käytöllä insestin tutkimisessa, oli sinänsä yhteiskunnallista merkitystä. Asia oli ollut yleisesti kiinnostava, mitä osoitti ohjelman jälkeinen runsas kirjoittelu internet-sivustolla.

Asian yleinen kiinnostavuus ei ollut kuitenkaan oikeuttanut esittämään ohjelmassa sellaisia tunnistamistietoja, joista asianomistajien henkilöllisyys oli tunnistettavissa laajemmin kuin siinä välittömässä tuttava- ja sukulaispiirissä, joka oli ollut tietoinen aikaisemmasta oikeudenkäynnistä. Suojelun kohteena oli tässä tapauksessa tieto erittäin arkaluonteisesta henkilökohtaisesta asiasta, minkä vuoksi välitön tuttava- ja sukulaispiiri oli rajattava vain niihin henkilöihin, jotka olivat ennestään tienneet asiasta.

Asiassa vastaanottamansa todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi tiedon seksuaalirikoksesta levinneen ohjelman perusteella henkilöille, jotka eivät ennestään olleet olleet asiasta tietoisia.

Käräjäoikeuden mukaan oikeuskäytännössä oli vaihtelevasti tulkittu sitä, miten laajalle tiedon on täytynyt levitä, jotta rikoslain 24 luvun 8 §:n edellytykset täyttyvät. Täyttyminen ei kuitenkaan edellyttänyt, että joku oli tosiasiallisesti saanut tiedon, vaan riitti, että yksityiselämää koskeva tieto oli toimitettu lukuisten ihmisten saataville.

Tahallisuuden osalta käräjäoikeus totesi, että A, B ja C olivat tienneet, että kyse oli yksityiselämään kuuluvasta tiedosta ja että tiedon julkaiseminen oli omiaan aiheuttamaan kärsimystä. Yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan olisi ollut mahdollista puuttua asianomistajien intimiteettisuojaa vaarantamatta.

Lasten äidin Z:n asianomistaja-aseman osalta käräjäoikeus lausui, että asianomistaja on välittömästi loukatun oikeushyvän haltija. Vaikka Z:lla oli oikeus vaatia rangaistusta ja esittää korvausvaatimus Y:n huoltajana, ei kyse ollut Z:n yksityiselämään kuuluvan tiedon levittämisestä, eikä häntä itseään voitu pitää asianomistajana asiassa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n, B:n ja C:n yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä 30:een päiväsakkoon ja velvoitti heidät yhteisvastuullisesti sekä Yleisradio Oy:n yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa suorittamaan korvauksena henkisestä kärsimyksestä X:lle ja Y:lle kummallekin erikseen 3 000 euroa korkoineen.

Käräjäoikeus päätyi muilta osin hylkäämään syytteet ja korvausvaatimukset seuraavasti:

Kohta 1

Käräjäoikeus totesi, että A oli tapauksestaan kertomalla ilman asianomistajien suostumusta paljastanut asianomistajien henkilöllisyyden. Lisäksi hän oli paljastanut oikeudenkäynnissä esiintulleita seikkoja, joista hän oli ollut salassapitovelvollinen.

Käräjäoikeuden mukaan salassapitorikos oli toissijainen säännös. Rikosten yhtymistä koskevien yleisten periaatteiden johdosta salassapitorikoksen voitiin katsoa syrjäytyvän myös niissä tapauksissa, joissa salassapitovelvollisuuden rikkominen oli jonkin vakavamman rikoksen osa. Kun salassapitorikokset kuuluvat yksityisyyttä suojaaviin säännöksiin ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta ja kun yksityisyyden loukkaamista koskeva syyte pitää teonkuvauksen mukaan sisällään myös salassapitorikoksen, A:n menettelyn oli katsottava sisältyvän yksityisyyttä koskevan tiedon levittämiseen. Sen vuoksi salassapitorikos ei tullut erikseen rangaistavaksi.

Kohta 2

Käräjäoikeuden mukaan B oli myöntänyt tienneensä salassapitomääräyksestä ja tämä ilmeni myös itse ohjelmasta. Toisaalta B oli saanut salassa pidettävistä asioista tiedon jo ennen kuin hän oli ottanut yhteyttä A:han. Kun omin kasvoin esiintyminen ei ollut salassapitomääräyksen rikkomista, jäi arvioitavaksi, voiko salassapidon piiriin kuuluvia kysymyksiä esittämällä syyllistyä yllytykseen. A:ta ei ollut saatu ohjelmaan painostamalla tai petollisesti viettelemällä, vaan hänen motiivinsa oli ollut tuoda julki, että hänet oli syyttömänä tuomittu. Näin ollen ei voitu katsoa, että B:n menettely olisi ollut pääasiallinen syy siihen, että A oli paljastanut salassapidettäviä asioita. B ei ollut kysymyksiä esittämällä syyllistynyt yllytykseen salassapitorikokseen.

Kohta 3

Käräjäoikeus totesi, että C oli myöntänyt olleensa vastuussa ohjelman lähettämisestä. Hän olisi päätösvaltansa nojalla voinut kieltää ohjelman esittämisen tai vaatia siihen muutoksia. C:n nähdessä ohjelman oli salassapidettäväksi määrätyt tiedot jo paljastettu. Avunantoon voi syyllistyä tekoa ennen tai sen aikana, mutta jälkikäteen tapahtunut hyväksyminen ei voinut olla avunantona rangaistava. C ei ollut sen vuoksi syyllistynyt avunantoon salassapitorikokseen.

Kohta 5

Käräjäoikeuden mukaan ohjelmassa tosin vihjattiin, että lapsia oli manipuloitu. Tästä oli kuitenkin lausunut henkilö, jonka osalta syyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista oli luettavissa, ettei toimittaja vastaa haastateltavien lausunnoista, eikä voitu yleisesti vaatia, että toimittaja olisi sanoutunut niistä irti. Tämä ei ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sopinut yhteen sen kanssa, että tiedotusvälineiden tehtävänä oli tarjota tietoja ajankohtaisista tapahtumista, käsityksistä ja ajatuksista.

A ei vastannut ohjelman kokonaisuudesta eikä siinä esitetyistä muiden lausumista. A oli omin kasvoin esiintymällä ilmoittanut, että hänet on tuomittu syyttömänä. Se oli hänen mielipiteensä ja hänellä oli oikeus esittää se julkisesti lainvoimaisesta tuomiosta huolimatta.

Käräjäoikeus lausui, että kunnianloukkaus oli vain tahallisena rangaistava. Vastaajat olivat kiistäneet, että ohjelmalla oli ollut tarkoitus loukata asianomistajia. Näyttöä tahallisesta loukkaamistarkoituksesta ei ollut esitetty. Ohjelman kritiikki ei ollut, vastoin syytteessä kerrottua, kohdistunut asianomistajiin, eikä asianomistajia ollut pyritty tietoisesti halventamaan. Kritiikki oli kohdistunut esitutkintaan, oikeudenkäyntiin ja lääkäreiden käyttämiin tutkimusmenetelmiin. Vastaajat eivät sen vuoksi olleet syyllistyneet kunnianloukkaukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Liisa Paul ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.7.2007

Syyttäjä, X, Y ja Z, A, B ja C sekä Yleisradio Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi asiassa esitetyn näytön pääkäsittelyssä vastaanotettuaan, että asiassa ei ollut näytetty, että kukaan olisi tunnistanut X:ää tai Y:tä ohjelman perusteella ja ettei ohjelmassa ollut esitetty oikeudettomasti tietoa, vihjausta tai kuvaa siitä, että X ja Y olivat olleet asianomistajina A:n syyksi luetuissa teoissa. Hovioikeuden mukaan ohjelmassa ei ollut esitetty mitään sellaisia tietoja, joista X:n ja Y:n henkilöllisyys olisi ollut tunnistettavissa edes lähipiirissä. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei ohjelmassa ollut myöskään esitetty tai levitetty lasten äidin yksityiselämään kuuluvaa tietoa. Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen kohdan 4 osalta.

Syytekohdan 1 osalta hovioikeus lausui, että salassapitovelvollisuuden piiriin ei kuulunut tuomioon sisältyvä tuomiolauselma, josta ilmenivät vastaajan nimi sekä rikokset, joista hänet oli tuomittu. Näiden seikkojen julki tuominen kuten myöskään sen, että tekijä kertoo tuomiosta julkiselta osalta kasvot tunnistettavissa, ei täyttänyt salassapitorikoksen tunnusmerkistöä.

Helsingin käräjäoikeuden lapseen kohdistuvaa haureutta ynnä muuta koskevassa asiassa antama tuomio ja oikeudenkäyntiaineisto olivat olleet julkisia tuomion antamisen 27.6.2002 jälkeen siihen asti, kunnes hovioikeus oli 14.4.2003 päättänyt niiden olevan salaisia. Oli mahdollista, että käräjäoikeuden tuomion ja hovioikeuden päätöksen välisenä aikana muutkin kuin jutun asianosaiset olivat saaneet tuomiossa ja oikeudenkäyntiaineistossa ilmenevät tiedot. Lisäksi ohjelmassa haastateltavana olleella A:n oikeudenkäyntiavustajalla oli ollut tieto salassapidettävästä oikeudenkäyntiaineistosta. Mainitut seikat huomioon ottaen oli jäänyt varteenotettava epäilys siitä, että B olisi saanut A:lta salassapidettäviä tietoja. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon kohdassa 4 selostetut seikat hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi paljastanut B:lle ennen ohjelmaa tai muutoin haastattelunsa aikana salassapidettäviä seikkoja taikka kertonut sellaisia tietoja, joiden nojalla X:n ja Y:n henkilöllisyys olisi paljastunut.

Seksuaalirikosasian tiedot oli määrätty salaisiksi asianomistajina olleiden X:n ja Y:n hyväksi, minkä vuoksi lasten äitiä ei voitu pitää kysymyksessä olevassa rikoksessa asianomistajana. Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen myös kohdan 1 osalta.

Syytekohtien 2 ja 3 osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen näiltä osin ollut.

Syytekohdan 5 osalta hovioikeus, otettuaan kantaa ohjelman sisältämiin väitettyihin virheisiin totesi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ollut.

A, B ja C sekä Yleisradio Oy vapautettiin velvollisuudesta suorittaa X:lle ja Y:lle henkisestä kärsimyksestä tuomittua korvausta korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Ilkka Sinisalo (eri mieltä) ja Gisela Juutilainen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Sinisalo arvioi asiassa esitetyn näytön kohtien 1 ja 4 osalta toisin kuin hovioikeuden enemmistö ja teki tästä syystä ja muutoinkin asiassa erilaiset johtopäätökset.

Kohdan 1 osalta Sinisalo katsoi B:n myöntämisenkin perusteella selvitetyksi, että hänen käytettävissään oli kyseistä ohjelmaa tehtäessä ollut hänen jostain saamansa hovioikeuden seksuaalirikosasiassa antama, salassa pidettäväksi määräämä tuomio ja että A ja B olivat käyneet tuomioon sisältyviä salassa pidettäviä seikkoja yhdessä lävitse ohjelmaa valmisteltaessa. A ja B olivat kertomansa mukaan tavanneet toisensa ennen ohjelman esittämistä 3-4 kertaa. Ohjelman käsikirjoituksesta ilmeneviä yksityiskohtaisia seikkoja oikeudenkäynnistä ja sen taustoista B ei ollut voinut saada keneltäkään muulta kuin A:lta. Sinisalo katsoi A:n syyllistyneen syytteen kohdassa 1 kerrottuun menettelyyn.

Kohdan 4 osalta Sinisalo totesi, kuten käräjäoikeus, että tieto X:ään ja Y:hyn kohdistuneesta seksuaalirikoksesta oli ohjelman esittämisellä levinnyt rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla lukuisten asiasta entuudestaan tietämättömien ihmisten saataville. Asian luonteesta johtuen todistajien hankkiminen tämänkaltaiseen asiaan oli huomattavan hankalaa. Enemmän näyttövelvollisuuden vaatiminen tältä osin syyttäjältä oli kohtuutonta.

Syyksilukemisen osalta Sinisalo katsoi käräjäoikeuden tuomion perusteisiin viitaten A:n, B:n ja C:n syyllistyneen kohdassa 4 yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Edelleen hän katsoi, kuten käräjäoikeus, kohdassa 1 kerrotun salassapitorikoksen sisältyvän kohdan 4 rikokseen, joten syyte A:n osalta salassapitorikoksesta, B:n osalta yllytyksestä tai avunannosta salassapitorikokseen ja C:n osalta avunannosta salassapitorikokseen oli hylättävä.

Vahingonkorvausvaatimusten osalta Sinisalo lausui, että ohjelmassa levitetty tieto lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli tosiasiallisesti loukannut myös lasten äidin yksityiselämää. Oikeus korvaukseen tämän rikoksen johdosta ei voinut olla sidoksissa toisessa oikeudenkäynnissä käsitellyn muun rikoksen asianosaisasemaan. Tämän vuoksi sekä ottaen huomioon, että ohjelma oli uusittu lasten äidin pyynnöstä huolimatta, että ohjelman käsikirjoitus oli käräjäoikeuden tuomion jälkeenkin ollut nähtävillä internetissä ja lisäksi X:n ohjelman esittämisen vaikutuksista itseensä kertoma, Sinisalo velvoitti A:n, B:n ja C:n yhteisvastuullisesti sekä Yleisradio Oy:n yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa suorittamaan lasten äidille korvausta henkisestä kärsimyksestä sekä korotti näiden X:lle ja Y:lle henkisestä kärsimyksestä maksettavakseen tuomittuja korvauksia.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle sekä X:lle, Y:lle ja Z:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksissaan syyttäjä sekä X, Y ja Z vaativat, että A, B ja C tuomitaan rangaistukseen syytteen mukaisesti, A salassapitorikoksesta, B yllytyksestä tai toissijaisesti avunannosta salassapitorikokseen ja C avunannosta salassapitorikokseen, sekä kaikki vastaajat lisäksi yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja törkeästä kunnianloukkauksesta.

X, Y ja Z toistivat vaatimuksensa A:n, B:n ja C:n ja Yleisradio Oy:n velvoittamisesta yhteisvastuullisesti suorittamaan heille kullekin erikseen korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä salassapitorikoksen osalta 10 000 euroa, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen osalta 50 000 euroa ja kunnianloukkauksen osalta 25 000 euroa näille määrille laskettavine korkoineen.

A, B ja C sekä Yleisradio Oy antoivat heiltä pyydetyt vastaukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut
Asian taustasta ja vastuun perusteista

1. TV 1:ssä on 19.4.2004 Yleisradio Oy:n MOT-ajankohtaisohjelmassa esitetty jakso ”Lääkärit tuomareina”, jonka teemana ovat olleet erityisesti lasten huoltoriitojen yhteydessä esitetyt insestisyytökset ja niiden lääketieteelliseen tutkimiseen sekä esitutkintaan ja oikeudenkäynteihin liittyvät ongelmat. Ohjelma on uusittu TV 1:ssä 20.4.2004 ja esitetty YLE 24 -kanavalla 22.4.2004. Ohjelmassa on käytetty esimerkkeinä kahta tapausta, joissa isä oli joutunut insestiepäilyn kohteeksi, ja esitetty kyseisten isien haastattelulausuntoja. Toinen haastatelluista on ollut A, joka oli Helsingin hovioikeuden 31.10.2003 antamalla tuomiolla tuomittu rangaistukseen alaikäisiin poikiinsa kohdistuneista seksuaalirikoksista. Helsingin hovioikeus oli ennen pääasian ratkaisemista 14.4.2003 antanut edellä mainitussa rikosasiassa salassapitomääräyksen, jonka mukaan pääkäsittely hovioikeudessa oli toimitettu kokonaan yleisön läsnä olematta ja oikeudenkäyntiaineisto sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta oli määrätty pidettäväksi salassa 20 vuotta.

2. A:han, ohjelman toimittajaan B:hen ja vastaavaan toimittajaan C:hen kohdistetut syytteet ovat keskeisesti perustuneet siihen, että ohjelmassa on osin A:n kertomana ja osin muulla tavoin paljastettu tietoja ja lausumia, jotka ovat olleet salassapidettäviä, kuuluneet lasten ja heidän äitinsä yksityiselämään sekä loukanneet heidän kunniaansa.

3. Siltä osin kuin syytteenalaiset teot perustuvat ohjelman lähettämisellä välitettyihin tietoihin Korkein oikeus toteaa, että sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 12 §:n mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä vastaa se, jota rikoslain mukaan on pidettävä rikoksen tekijänä tai siihen osallisena. Vahingonkorvausvastuuta koskee lain 14 §, jonka 1 momentin mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta on voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen(syytekohta 4)

Tietojen esittämisen oikeudettomuus

4. Rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tuomitaan se, joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

5. Mainittu rangaistussäännös turvaa perusoikeutena pidettävää yksityiselämän suojaa. Säännöksen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon myös sananvapauden suoja, jolloin näitä kahta perusoikeutta on punnittava kussakin yksittäistapauksessa vastakkain. Tässä punninnassa on otettava huomioon muun muassa se, kuinka keskeisesti julkaistut tiedot kulloinkin koskettavat asianomaisen yksityiselämän ydinaluetta ja kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on tästä syystä pidettävä.

6. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään (esim. KKO 2005:82 ja KKO 2006:20) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten todennut, että yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa noudatettavat olennaiset arviointiperusteet vastaavat niitä periaatteita, jotka on omaksuttu yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa kansallisen rikoslain säännöksessä. Sananvapaudesta perusoikeutena ei siten johdu estettä soveltaa yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti.

7. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan korostanut lehdistön yhteiskunnallista tehtävää ja journalistista sananvapautta kiinnittäen huomiota siihen, onko kysymys ollut yleisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta merkityksellisten tietojen julkistamisesta. Sananvapautta turvaava Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla ei kuitenkaan takaa täysin rajoittamatonta sananvapautta edes silloin, kun tiedotusvälineessä käsitellään yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta.

8. Arvioidessaan, onko lasten ja heidän äitinsä yksityiselämää koskevia tietoja levitetty rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeudettomasti, Korkein oikeus toteaa lähtökohdaksi, että vastaajien menettelyn katsominen rangaistavaksi merkitsee heidän sananvapauteensa puuttumista. Kysymys on ollut valtakunnallisella televisiokanavalla esitetystä ajankohtaisohjelmasta, jonka aihe on ollut yhteiskunnallisestikin merkityksellinen ja herättänyt yleistä keskustelua. Tämän vuoksi niiltä syiltä, joiden nojalla sananvapauteen puututaan, edellytettävä painoarvo korostuu.

9. Sananvapautta käyttäen tässä tapauksessa on puututtu seksuaalirikosten alaikäisten uhrien ja heidän huoltajansa perusoikeutena turvattuun yksityiselämän suojaan. Yksityiselämän piiriin on kuulunut ensinnäkin tieto siitä, että lapset ovat joutuneet kyseisen rikoksen uhreiksi. Ohjelmassa on käsitelty lisäksi seikkoja, jotka ovat liittyneet lasten terveydentilaan, sen tutkimiseen ja heidän saamaansa hoitoon sekä heidän äitinsä toimintaan seksuaalirikosasiassa. Mainitut tiedot ovat olleet lasten kannalta erityisen arkaluonteisia. Nämä perheen sisäiset asiat ovat kuuluneet, paitsi alaikäisten lasten itsensä, myös heidän huoltajanaan toimivan äitinsä yksityiselämään ja niiden esittäminen on sen vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan kärsimystä myös Z:lle.

10. X:n, Y:n ja Z:n yksityisyyden suojan vaatimus on kohdassa 9 mainituista syistä ollut korostunut ja ohjelmassa paljastetut tiedot ovat kuuluneet heidän yksityiselämänsä suojan ydinalueelle. Toisaalta Korkein oikeus toteaa, että ohjelman merkitys, uskottavuus tai journalistinen sanoma ei olisi olennaisesti vaarantunut, vaikka A olisi esiintynyt ohjelmassa tunnistamattomana, kuten ohjelmassa oli menetelty toisen siinä haastatellun isän osalta. Ohjelmassa tapahtunut tietojen paljastaminen on merkinnyt niin olennaista yksityiselämän suojan loukkaamista, että sananvapauteen puuttuminen on siihen nähden perusteltua. Tietojen paljastaminen on siten tapahtunut rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin oikeudettomasti.

Asianomistajien tunnistettavuus

11. Rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säännellyn rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, että yksityiselämää koskeva tieto, vihjaus tai kuva välitetään joukkotiedotusvälineellä tai muutoin toimitetaan lukuisten ihmisten saataville sekä että henkilö, jota tieto koskee, on tunnistettavissa. Sinänsä on keskeistä, että tieto voi saavuttaa suuren ihmisjoukon. Teon täyttyminen ei kuitenkaan, kuten säännöksen esitöissäkin on todettu, edellytä tosiasiallista tietoon saattamista, vaan riittää, että yksityiselämää koskeva tieto on toimitettu lukuisten ihmisten saataville (HE 184/1999 vp s. 31).

12. Syyttäjä on esittänyt todistelua siitä, ketkä olivat ohjelman perusteella tulleet tietämään, että ohjelmassa käsitellyssä tapauksessa kysymys oli ollut nimenomaan Y:hyn ja X:ään kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Alemmat oikeudet ovat niiden tuomioista ilmenevällä tavalla ottaneet kantaa todisteluun.

13. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa tunnistettavuutta rikoslain 24 luvun 8 §:n tunnusmerkistön täyttymisen kannalta tarkastelua ei voida rajoittaa esimerkiksi niihin henkilöihin, jotka ovat todellisuudessa nähneet, lukeneet tai muuten vastaanottaneet joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai muutoin levitetyn viestin, ja näin konkreettisesti tunnistaneet henkilön, jonka yksityiselämää koskevasta tiedosta on kysymys. Tunnistettavuutta on sen sijaan arvioitava siitä lähtökohdasta, onko henkilö ollut ohjelman tai muun välitetyn viestin perusteella ylipäänsä tunnistettavissa.

14. Asiassa on ilmennyt, että A oli tapaamisoikeutensa perusteella lähes kymmenen vuoden ajan tavannut lapsiaan, hakenut heidät näihin tapaamisiin ja pitänyt heitä luonaan. Ennen lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta tehtyä sopimusta hän oli seurustellut lasten äidin Z:n kanssa noin kahdeksan vuoden ajan, minkä ajanjakson loppupuolella lapset olivat syntyneet. A oli myös osallistunut eräisiin Z:n suvun piirissä järjestettyihin tilaisuuksiin. Huomioon ottaen A:n pitkään jatkunut kanssakäyminen toisaalta Z:n ja toisaalta lasten kanssa on todennäköistä, että useilla henkilöillä on ollut edellytykset yhdistää Y ja X A:han ja siten ohjelmassa hänen tapauksestaan kerrottuihin tietoihin. Vaikka tämä henkilöpiiri ei ilmeisesti olekaan ollut erityisen laaja, rikoksen tunnusmerkistö on myös asianomistajien tunnistettavuuden osalta tässä suhteessa toteutunut.

Vastuu tietojen levittämisestä

15. Keskeisenä tekijänä sen kannalta, että ohjelmassa esitetyt tiedot on voitu yhdistää X:ään, Y:hyn ja Z:aan, on ollut A:n esiintyminen omin kasvoin ja omalla etunimellään. A on ohjelmassa esitetyissä haastattelulausumissaan itse esittänyt eräitä X:n, Y:n ja Z:n yksityiselämää koskevia tietoja. Hän oli nähnyt ohjelman etukäteen ja tiennyt, että sen sisältämät tiedot tulevat hänen tunnistamisensa kautta yleisön tietoon. A:n osuus yksityiselämää koskevien tietojen paljastamiseen on ollut kokonaisuuden kannalta olennainen ja hän on siten menettelyllään syyllistynyt yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

16. B ohjelman toimittajana ja C vastaavana toimittajana ovat sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 12 §:n ja rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaisesti tekijäkumppaneina vastuussa ohjelmaan sisältyneiden yksityiselämää loukkaavien tietojen levittämisestä.

Salassapitorikos sekä yllytys ja avunanto siihen (syytekohdat 1 – 3)

A

17. Rikoslain 38 luvun 1 §:n mukaan salassapitorikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon.

18. Helsingin hovioikeus on 14.4.2003 antamallaan päätöksellä määrännyt tuolloin voimassa olleen oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 2 momentin nojalla, että oikeudenkäyntiaineisto asiassa, jossa A:ta oli syytetty ja hänet oli tuomittu rangaistukseen seksuaalirikoksista, on pidettävä salassa määräajan, joka hovioikeuden 31.10.2003 antaman tuomion mukaan päättyy 30.10.2023. Salassapitomääräys ei ole koskenut asiassa sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa. Oikeudenkäyntiaineistoon kuuluneet asiakirjat, jotka ovat sisältäneet tietoja mainitun rikosasian asianomistajien yksityiselämään liittyvistä arkaluonteisista seikoista, ovat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 26 kohdan mukaan kuitenkin olleet salassa pidettäviä ilman tuomioistuimen antamaa salassapitomääräystäkin.

19. A on haastattelua antaessaan ollut lain ja tuomioistuimen antaman salassapitomääräyksen perusteella velvollinen pitämään salassa oikeudenkäyntiaineistoon sisältyvät, muualta kuin tuomiolauselmasta ilmenevät tiedot, jotka ovat koskeneet muita kuin häntä itseään. Todisteena esitetystä, ohjelmasta tehdystä videokopiosta ilmenee, että televisio-ohjelmassa on osin A:n ja osin toimittajan kertomana esitetty myös useita seksuaalirikosasian oikeuskäsittelyyn perustuvia ja tuomion perusteluista ilmeneviä salassa pidettäviä tietoja. Nämä tiedot seksuaalirikoksen teko-olosuhteista, rikosten uhreina olleista lapsista ja heihin kohdistetuista hoito- ja tutkintatoimenpiteistä ovat ainakin osittain olleet sellaisia, joista A on saanut tiedon rikosasian vastaajana.

20. Rangaistussäännös salassapitorikoksesta koskee sanamuotonsa mukaan sellaisen seikan paljastamista, josta henkilö on saanut tiedon ”asemassaan”, siis esimerkiksi rikosasian vastaajana. Hovioikeuden antama salassapitomääräys on kohdassa 18 todetulla tavalla perustunut oikeudenkäynnin julkisuudesta annettuun lakiin ja koskenut rikosasian asianomistajien yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, jotka ovat sisältyneet oikeudenkäyntiaineistoon tai tulleet muutoin ilmi oikeudenkäynnissä. Määräys on kieltänyt A:ta ilmaisemasta näitä salassa pidettäviä tietoja sivulliselle riippumatta siitä, onko hän mahdollisesti tiennyt niistä jo ennen oikeudenkäyntiä.

21. A:n menettelyä on arvioitava kokonaisuutena, johon kuuluu ohjelmaa valmisteltaessa ja tehtäessä toimittajan kanssa käytyjen keskustelujen ja ohjelmaa varten annettujen haastattelujen lisäksi A:n kertomien tietojen välittyminen yleisölle, kun ohjelma ja hänen siinä antamansa haastattelu on esitetty televisiossa. A on ohjelmassa selvästi tunnistettavana ja omalla etunimellään esiintyen paljastanut salassapidettäviä tietoja, jotka ovat koskeneet X:n, Y:n ja Z:n yksityiselämää. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on omissa haastattelulausumissaan syytteessä tarkoitetuin tavoin paljastanut muita kuin itseään koskevia salassa pidettäviä tietoja. A:n menettely täyttää salassapitorikoksen tunnusmerkistön.

B ja C

22. Asiassa on selvitetty, että B oli ottanut yhteyttä A:han ja kysynyt tämän halukkuutta osallistua ohjelmaan. A oli keskustelussa B:n kanssa tuonut esiin mahdollisuuden esiintyä ohjelmassa tunnistamattomana. B oli kuitenkin ollut sitä mieltä, että A:n lausumat ovat uskottavampia, jos hän esiintyy kasvoiltaan tunnistettavana, minkä jälkeen A oli suostunut tähän menettelyyn.

23. A on siten osallistunut ohjelmaan B:n aloitteesta. B:n on viimeistään siinä vaiheessa, kun hän on sisällyttänyt A:n antamat haastattelulausumat ohjelmaan, täytynyt ymmärtää, että siinä tulee paljastettavaksi myös rikoksen uhrien kannalta arkaluonteisia tietoja. B:n aloitteellinen menettely on ollut keskeinen syy A:n esiintymiseen ohjelmassa.

24. C on vastaavana toimittajana nähnyt ohjelman ennen sen esittämistä ja hyväksynyt sen lähetettäväksi. Salassapitorikoksen toteutumista on kohdasta 21 ilmenevin tavoin arvioitu kokonaisuutena, johon on kuulunut myös A:n kertomien tietojen välittyminen yleisölle ohjelmaa lähetettäessä. Koska C on ennen ohjelman esittämistä hyväksynyt sen lähetettäväksi, hänen myötävaikutuksensa ohjelman lähettämiseen on tapahtunut ennen kuin rikos kaikilta osiltaan on toteutunut. C on siten osaltaan myötävaikuttanut salassa pidettävien tietojen paljastamiseen.

25. B:n ja C:n osalta asiaa on tarkasteltava vielä siltä kannalta, onko ohjelmatoimintaan kuuluvan sananvapauden suoja tehnyt heidän menettelynsä oikeutetuksi. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on annettu merkitystä muun muassa sille, onko salassa pidettävää tietoa saatu yllyttämällä salassapitovelvollista tämän velvollisuuden rikkomiseen (Verlagsgruppe News GmbH v. Itävalta (N:o 2), 14.12.2006, kohta 41). Edelleen ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että ihmisoikeussopimuksen 10 artikla ei vapauta journalisteja noudattamasta rikoslakia (Dupuis ja muut v. Ranska, 7.6.2007). Tuossa ratkaisussa on kuitenkin edellytetty myös sen tutkimista, onko tapauksessa painotettava enemmän yleisön informoinnin tarvetta kuin asiakirjojen kyseenalaiseen alkuperään liittyviä velvollisuuksia ja vastuita (kohta 43). Siten on harkittava, voidaanko sananvapauteen puuttumista pitää oikeasuhtaisena ja välttämättömänä.

26. A:n esiintyminen ohjelmassa on edellä todetuin tavoin tapahtunut B:n yllytyksestä ja C:n myötävaikutuksesta. Edeltä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevasta osasta ilmenevistä syistä ei salassa pidettäviksi määrättyjen tietojen paljastamisen voida katsoa perustuneen yleisön tiedon tarpeeseen, kun taas noiden tietojen suojaamiseen on ollut pakottava tarve. Sananvapauteen puuttuminen on siten perusteltua. Punnittuaan näin asiaa myös sananvapauden ja yksityiselämän suojan kannalta Korkein oikeus katsoo, että B:n menettely täyttää salassapitorikoksen yllytyksen ja C:n menettely mainitun rikoksen avunannon tunnusmerkistön.

Salassapitorikoksen suhde yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen

27. Salassapitorikossäännöksen esitöiden mukaan pykälä syrjäytyisi useimmiten tapauksissa, joissa salassapitovelvollisuuden rikkominen on jonkin vakavamman rikoksen osa. Esimerkkeinä tällaisista rikoksista esitöissä mainitaan valtiosalaisuuden tai yrityssalaisuuden rangaistava paljastaminen. Lisäksi säännöksessä on nimenomaisesti todettu, että salassapitorikos on toissijainen virkasalaisuuden rikkomista koskevaan rikoslain 40 luvun 5 §:n säännökseen nähden (HE 94/1993 vp s. 147).

28. Korkein oikeus toteaa, että salassapitorikosta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevien rangaistussäännösten suojaamat oikeushyvät eivät ole täysin yhteneväisiä. Tässä jutussa esitetyn syytteen mukaan yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on toteutettu esittämällä ohjelmassa salassapitomääräyksen alaista tietoa. Salassa pidettävät tiedot ovat siten olleet yksityiselämää koskevia. Vastaajien menettely tuleekin tässä tapauksessa rikosoikeudellisesti riittävästi arvioiduksi pelkästään yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan, salassapitorikosta ankaramman seuraamuksen mahdollistavan rangaistussäännöksen perusteella. Vastaajien menettely, joka toteuttaa A:n osalta salassapitorikoksen, B:n osalta yllytyksen salassapitorikokseen ja C:n osalta avunannon salassapitorikokseen, sisältyy kunkin syyksi luettuun yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Tämän vuoksi vastaajia ei sen lisäksi tuomita rangaistukseen salassapitorikoksesta tai siihen osallisuudesta.

Törkeä kunnianloukkaus (syytekohta 5)

29. Kunnianloukkausrikosta koskeva syyte on perustunut siihen, että A:n, B:n ja C:n on katsottu esittäneen A:n lapsista ja lasten äidistä valheellisia vihjauksia, joiden mukaan lapset olisivat kertoneet tapahtumista vastoin totuutta, ja että lasten äiti olisi toimillaan vaikuttanut lasten kertomuksiin. Syytteessä ei ole tarkemmin eritelty niitä lausumia, joiden on katsottu toteuttavan kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön.

30. A on haastattelulausunnossaan muun muassa esittänyt oman käsityksensä siitä, mistä häneen kohdistunut epäily oli syntynyt. Tästä epäselvästä ja tulkinnanvaraisesta haastattelulausumasta enempää kuin ohjelmaan sisältyvistä muistakaan A:n lausumista ei ilmene sellaista, jonka perusteella A:n voitaisiin katsoa loukanneen X:n, Y:n ja Z:n kunniaa.

31. Syytteen perusteella on lisäksi tarkasteltava, onko kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistö toteutunut siten, että ohjelmassa muutoin olisi väitetty tai sillä kokonaisuutena olisi välitetty kuva, että A:han kohdistuneisiin rikosepäilyihin olisivat antaneet aihetta lasten perättömät kertomukset, joiden antamisen syynä taas olisi äidin lapsiin kohdistama asiaton vaikuttaminen. Vastuussa tällä tavoin toteutetusta kunnianloukkauksesta olisivat B ohjelman toimittajana ja C vastaavana toimittajana. Sen sijaan A ei ole vastuussa muiden henkilöiden ohjelmassa esittämistä lausumista tai ohjelmakokonaisuuden mahdollisesta loukkaavasta luonteesta.

32. A:n oikeudelliseksi avustajaksi ilmoitettua henkilöä on ohjelmassa haastateltu asiantuntijana. Hänen esittämistään kannanotoista voi syntyä sen suuntainen käsitys, että ohjelmassa esimerkkitapauksena esitetyssä A:n asiassa lapsia olisi manipuloitu. Lausumat voidaan toisaalta ymmärtää myös käsiteltävään aiheeseen ja asiayhteyteen liittyviksi yleisemmän tason kannanotoiksi.

33. Ohjelmassa muutoinkin esitettyjä lausumia on niiden mahdollisen loukkaavuuden kannalta pidettävä tässä suhteessa epämääräisinä ja tulkinnanvaraisina. Ohjelmaa kokonaisuutena tai siinä esitettyjä toimittajan tai haastateltavien lausumia ei siten voida pitää sellaisina, että niissä voitaisiin katsoa esitetyn syytteessä tarkoitettuja vihjauksia, jotka toteuttaisivat kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. B:hen ja C:hen kohdistettu syyte on siten tältä osin jäänyt näyttämättä.

Vahingonkorvaus

34. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta on voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan ohjelmatoiminnan harjoittaja on toiminnassaan aiheutetun, 1 momentissa tarkoitetun vahingon korvaamisesta vastuussa myös silloin, kun vahinko on muun kuin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetun henkilön aiheuttama.

35. Asiassa on esitetty selvitystä X:lle, Y:lle ja Z:lle ohjelmassa esitettyjen tietojen paljastamisen seurauksena aiheutuneesta oireilusta. X ja Y ovat olleet psykiatrisessa hoidossa jo ennen nyt kysymyksessä olevia tapahtumia. Ohjelmassa esitettyjen tietojen paljastuminen on kuitenkin lisännyt heidän ahdistuneisuuttaan ja ollut heidän psyykkisen terveydentilansa kannalta erityisen vahingollista aiheuttaen lisääntynyttä psyykkistä oireilua. Z:lle ohjelman esittäminen on aiheuttanut huomattavaa henkistä kuormitusta ja hän on sen vuoksi joutunut olemaan sairauslomalla neljän viikon ajan. Tämän selvityksen perusteella on ilmeistä, että X:lle, Y:lle ja Z:lle on aiheutunut heidän psyykkisen tilansa häiriintymisenä ilmennyt henkilövahinko, jonka perusteella he ovat oikeutettuja asiassa sovellettavan vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (412/1974) nojalla saamaan korvausta kipuun ja särkyyn rinnastettavasta henkisestä kärsimyksestä.

36. Korkein oikeus pitää kohtuullisena korvauksen määränä kunkin asianomistajan osalta 5 000 euroa. Kun kysymys on yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta, Yleisradio Oy on sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 14 §:n 2 momentin nojalla vastuussa myös ohjelmassa haastatellun A:n maksettavaksi tuomitun vahingon korvaamisesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A, B ja C tuomitaan rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla 19. – 22.4.2004 tehdystä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä kukin 50:een päiväsakkoon.

A, B ja C sekä Yleisradio Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä X:lle ja Y:lle sekä Z:lle kullekin erikseen 5 000 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeuden tuomiossa mainitusta ajankohdasta 19.4.2004 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti ja Timo Esko. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.