Korkein oikeus KKO:2009:62

Virkarikos Virka-aseman väärinkäyttäminen Viraltapano

Käräjätuomari oli kolmessa hänen ratkaistavanaan olleessa asiassa merkinnyt totuudenvastaisesti käräjäoikeuden riita- ja hakemusasioiden asiankäsittelyjärjestelmään (Tuomas-järjestelmä) asiat ratkaistuiksi, vaikka niiden käsittely oli vielä kesken.

Katsottiin, ettei käräjätuomari kyseisiä totuudenvastaisia merkintöjä tehdessään ollut rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla osallistunut päätöksentekoon tai sen valmisteluun.

Kysymys myös käräjätuomarin viraltapanosta virkavelvollisuuden rikkomisen perusteella.

RL 40 luku 7 §
RL 40 luku 9 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus Vaasan hovioikeudessa

Valtionsyyttäjä lausui käräjätuomari A:ta vastaan ajamassaan syytteessä muun muassa seuraavan.

1. A oli X:n käräjätuomarin virassa toimiessaan rikkonut huolimattomuudesta Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan, Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentin, valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 8 §:n säännöksiin perustuneen virkavelvollisuutensa, jonka mukaan hänen olisi tullut käsitellä virkatehtävänään hoitamansa jäljempänä yksilöidyt lainkäyttöasiat asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

A oli ratkaissut hovioikeuden 7.5.2003 käräjäoikeuteen palauttaman ja samana päivänä käsiteltäväkseen jaetun velkajärjestelyasian vasta 28.2.2008, eli lähes viiden vuoden kuluttua asian palauttamisesta käräjäoikeuteen. Tähän kohtuuttoman pitkään käsittelyaikaan ei ollut ollut hyväksyttävää syytä. Käräjäoikeuteen hovioikeuden palauttamana saapunut asia olisi päin vastoin tullut käsitellä erityisen joutuisasti ottaen huomioon sen kokonaiskäsittelyaika tuomioistuimissa.

Lisäksi X:n käräjätuomarin virasta 29.2.2008 pois siirtynyt A oli ilman hyväksyttävää syytä jättänyt kokonaan ratkaisematta käräjäoikeudessa yli neljä vuotta aikaisemmin eli 5.2.2004 vireille tulleen ja samana päivänä käsiteltäväkseen jaetun takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon vahingonkorvausasiassa koskeneen asian. A oli pyytänyt hakijalta täydennyksen takaisinsaantihakemukseen, jonka saapumisen jälkeen hän oli kuitenkin laiminlyönyt antaa haasteen tai ryhtyä muihinkaan toimenpiteisiin asian käsittelemiseksi.

Vielä A oli ratkaissut käräjäoikeudessa 21.5.2004 vireille tulleen ja 30.9.2004 käsiteltäväkseen jaetun huoneenvuokrasaatavaa koskeneen riita-asian vasta 22.2.2008, eli vasta lähes neljän vuoden kuluttua asian vireille tulosta, vaikka tähän kohtuuttoman pitkään käsittelyaikaan ei ollut ollut hyväksyttävää syytä.

A:n virkavelvollisuuden vastainen menettely osoitti hänen piittaamattomuuttaan työtehtäviään ja asioiden viivytyksetöntä käsittelyä kohtaan. Hänen menettelynsä oli vaarantanut tärkeän oikeudenhoitoon liittyvän oikeuden toteutumista eli asianosaisten oikeutta saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Se oli lisäksi ollut omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen.

A:n tekoa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, kun otettiin huomioon sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä edellä mainitut ja muut tekoon liittyvät seikat.

Mainituilla perusteilla valtionsyyttäjä vaati, että A tuomitaan rikoslain 40 luvun 10 §:n nojalla rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

2.1. A oli osallistuessaan X:n käräjätuomarin virassa ratkaistavakseen annettujen lainkäyttöasioiden päätöksentekoon ja valmisteluun rikkonut tahallaan ja itselleen hyötyä hankkiakseen oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 12 §:n, hovioikeusasetuksen 22 §:n ja valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin säännöksiin perustuneen virkavelvollisuutensa, jonka mukaan käräjäoikeuden käsiteltävänä olevia asioita koskevat tiedot on merkittävä totuudenmukaisesti Tuomas-asianhallintajärjestelmässä pidettävään päiväkirjaan, jonka tietoja käytetään muun ohella hovioikeuden suorittamassa alaistensa tuomioistuimien valvonnassa.

A oli ennen Vaasan hovioikeuden X:n 12.6.2007 tekemää tarkastusta ja käräjäoikeuden 19.7.2007 hovioikeudelle tekemän, yli vuoden vireillä olleita asioita koskeneen säännönmukaisen puolivuotisraportin laatimista merkinnyt Tuomas-järjestelmään totuudenvastaisesti, että hän olisi jo ratkaissut käsiteltävänään jo useita vuosia olleet syytekohdassa 1 tarkoitetut kolme asiaa.

Lisäksi A oli palautettuaan 21.12.2007 edellä mainitut kolme asiaa Tuomas-järjestelmässä todellista asiaintilaa vastaavaan tilaan eli ratkaisematta oleviksi, totuudenvastaisesti uudelleen merkinnyt ne ratkaistuksi ennen käräjäoikeuden 6.2.2008 hovioikeudelle tekemän seuraavan puolivuotisraportin laatimista.

A oli tehnyt totuudenvastaiset merkinnät Tuomas-järjestelmään estääkseen mainituissa asioissa tekemiään syytekohdassa 1 selostettuja virkavelvollisuuksiensa laiminlyöntejä tulemasta ilmi ja Vaasan hovioikeuden tietoon ja ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa päätettävänään olleiden asioiden tilasta. Menettelyllään A oli tavoitellut itselleen hyötyä. Tuomarien virkanimitysasioissa lausunnonantajana olevan ja käräjäoikeuden toimintaa valvovan hovioikeuden tietoisuus A:n laiminlyönneistä olisi voinut vaikuttaa kielteisesti hänen menestykseensä 11.5.2007 alkaneessa viranhaku- ja nimitysmenettelyssä, jonka päätteeksi A oli 23.11.2007 tehdyllä päätöksellä nimitetty Y:n käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.3.2008 alkaen. Laiminlyöntien paljastuminen puolivuotisseurannassa olisi muutenkin aiheuttanut A:lle haitallisia seuraamuksia, joita hän oli menettelyllään pyrkinyt välttämään omaksi hyödykseen.

Mainituilla perusteilla valtionsyyttäjä vaati, että A tuomitaan rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä.

2.2. Siltä varalta, että A:n edellä kohdassa 2.1. kuvattu menettely ei täyttänyt kaikkia niitä vaatimuksia, jotka virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistössä asetetaan virkavelvollisuuden tahallisen rikkomisen lisäksi, valtionsyyttäjä vaati, että A tuomitaan rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta, minkä rikoksen tunnusmerkistön A:n edellä kuvattu menettely joka tapauksessa täytti, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Syytekohdan 2.1. osalta valtionsyyttäjä lisäksi rikoslain 40 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla vaati, että A tuomitaan viralta pantavaksi. Tahallinen, toistuva ja hyötymistarkoituksessa tehty totuudenvastaisten merkintöjen tekeminen asiakirjoihin, joiden laatimisesta huolehtiminen kuuluu tuomarin virkavelvollisuuksiin, osoitti tekijässään epärehellisyyttä, joka oli ristiriidassa tuomarilta virkatoimissaan tehtävänsä luonteen vuoksi edellytettävän korostetun nuhteettomuuden kanssa. Tällainen menettely osoitti A:n olevan ilmeisen sopimaton tuomarin tehtävään.

Syytekohdan 2.2. osalta valtionsyyttäjä lisäksi rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla vaati, että A tuomitaan viralta pantavaksi. Lainkäyttötoiminnassa, sen laillisuuden valvonnassa samoin kuin tuomioistuinten johtamisessa oli voitava luottaa siihen, etteivät tuomarit tahallaan tee totuudenvastaisia asiakirjamerkintöjä ja ettei tuomioistuinten virkamiesten epärehellisyys vaaranna tuomioistuinten toiminnastaan antamien tietojen luotettavuutta. Tuomarin epärehellisyys oli omiaan vakavalla tavalla heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen ja oikeusjärjestelmän toimivuuteen. Kun tuomarilta lisäksi edellytetään viranhoidossaan korostettua nuhteettomuutta, oli A:n katsottava syytteessä kerrotulla tavalla toimiessaan rikkoneen virkavelvollisuuttaan olennaisesti, mikä osoitti hänen olevan ilmeisen sopimaton tuomarin tehtävään.

Vastaus

Syytekohdan 1 osalta A myönsi syyllistyneensä tekoon muutoin, mutta kiisti menettelyn osoittavan hänessä piittaamattomuutta työtehtäviään ja asioiden viivytyksetöntä käsittelyä kohtaan. Menettely ei ollut myöskään omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen.

Syytteessä kuvatut kolme riita-asiaa, joiden käsittely oli viivästynyt, olivat olleet vain murto-osa A:n käsittelemistä asioista. A:n muiden asioiden käsittelyajoista ei ollut ollut erikseen huomautettavaa. Kolmen yksittäisen asian käsittelyn viivästymisestä ei voinut päätellä, että A yleensä suhtautuisi piittaamattomasti työtehtäviään ja asioiden viivytyksetöntä käsittelyä kohtaan.

Kolmen asian käsittelyn viivästyminen ei myöskään ollut omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. A oli ratkaissut muut hänelle jaetut asiat tavanomaisessa ajassa. Syyte koski ainoastaan asioiden käsittelyn viivästymistä eikä esimerkiksi aineellisesti tai prosessuaalisesti lainvastaisia päätöksiä, jotka pikemminkin olisivat omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen.

Kyseisten kolmen asian osapuolet eivät olleet esittäneet rangaistus- tai korvausvaatimuksiakaan. Asianosaiset eivät myöskään asioiden käsittelyn aikana olleet kiirehtineet niiden käsittelyä.

Vastaavantyyppisissä tapauksissa laiminlyöntiä oli pidetty sen haitallisuus ja vahingollisuus huomioiden vähäisenä.

Syytekohdan 2 osalta A kiisti syyllistyneensä kohdassa 2.1. kuvattuun tekoon. Hän myönsi syytteiden teonkuvaukset Tuomas-järjestelmään tehtyjen totuudenvastaisten ratkaisumerkintöjen osalta ja katsoi tämän menettelyn täyttävän virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön.

A kiisti, että virheelliset merkinnät Tuomas-järjestelmään olisivat lainkäyttöasioiden päätöksentekoa tai niiden valmistelua. Tuomas-järjestelmän eräänä tarkoituksena oli tuottaa vireillä olevien asioiden käsittelyajoista informaatiota, jota käytetään tilastointiin ja hovioikeuksien suorittamaan valvontaan, mutta suoraa yhteyttä järjestelmällä ei ollut varsinaiseen lainkäyttöasian päätöksentekoon eikä sen valmisteluun.

A kiisti myös sen, että hän olisi tehnyt virheelliset merkinnät hankkiakseen itselleen hyötyä. Hän oli merkinnyt asiat ratkaistu-tilaan tilanteessa, jossa hän oli uskonut ratkaisevansa asiat pian merkinnän tekemisen jälkeen. Asioiden viivästyminen oli tavallaan hävettänyt häntä ja hän oli sinänsä myöntänyt, ettei hän ollut halunnut saamattomuutensa tältä osin tulevan ilmi hovioikeudelle lähetettävässä puolivuotisraportissa.

Mitään varsinaista hyötyä A ei tältä osin kuitenkaan ollut tavoitellut. Mainitut kolme viivästynyttä asiaa olivat olleet puolivuotisraporteissa esimerkiksi tammikuussa 2007 ja sitä ennen eli viivästyminen oli sinänsä jo hovioikeuden ja myös käräjäoikeuden ja sen laamannin tiedossa.

A kiisti, että hän olisi virheellisillä merkinnöillä yrittänyt vaikuttaa Y:n käräjäoikeuden käräjätuomarin virantäyttöprosessiin tai tältäkään osin yrittänyt hankkia itselleen hyötyä. X:n ja Y:n käräjätuomarin virat olivat saman palkkaluokan virkoja ja kolmen yli vuoden vireillä olevan asian näkyminen puolivuotisraportissa tuskin olisi mitenkään vaikuttanut hänen menestykseensä viranhaku- ja nimitysmenettelyssä.

A vastusti viraltapanoa koskevaa vaatimusta. A:n myöntämä menettely ei osoittanut hänen olevan ilmeisen sopimaton tuomarin tehtävään.

Kolmen vireillä olevan asian virheellinen merkintä Tuomas-järjestelmään ei välittömästi kohdistunut lainkäyttötoiminnan ytimeen. A ei ollut myöskään tehnyt virheellisiä merkintöjä toistuvasti. Hänen menettelynsä ei ollut ollut siinä määrin ristiriidassa tuomarilta vaadittavan nuhteettomuuden kanssa, että viraltapano olisi mitenkään perusteltu seuraamus.

A ei ollut rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla jatkuvasti eikä olennaisesti rikkonut virkavelvollisuuttaan.

Viraltapanoa koskevassa harkinnassa oli otettava huomioon myös tuomittava rangaistus. Seuraamusvaatimuksena sakkorangaistus osoitti sen, ettei syyttäjäkään pitänyt virkarikosta lajissaan vakavana.

A ei ennen syytteessä mainittuja tapahtumia ollut saanut mitään kurinpitorangaistuksia eikä hän ole ollut ollut kurinpitomenettelyssä. Hän oli kuitenkin hoitanut alioikeustuomarin virkoja rikkeettä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Viraltapanon tilanteessa A menettäisi ammattinsa ja hänen olisi mahdoton saada uudelleen käräjätuomarin virkaa. Hänen työllistymisensä myös muihin lakimies tehtäviin olisi äärimmäisen vaikeaa. Viraltapano ei ollut näissä olosuhteissa kohtuullista riippumatta siitä, luettiinko A:n syyksi syytekohta 2.1. vai 2.2.

Hovioikeuden tuomio 19.3.2009

Syytekohdan 1 osalta hovioikeus katsoi A:n menettelyllään syyllistyneen siihen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta hänelle oli rangaistusta vaadittu.

Syytekohdan 2.1. osalta hovioikeus lausui, että asiassa oli riidatonta, että A oli tehnyt Tuomas-järjestelmään syytteessä kerrotut totuudenvastaiset merkinnät kolmen hänen ratkaistavanaan olleen asian tilasta. A oli kiistänyt syytteen sillä perusteella, että mainittujen merkintöjen tekeminen Tuomas-järjestelmään ei ollut lainkohdassa tarkoitettua osallistumista asioiden valmisteluun tai päätöksentekoon. A oli vielä kiistänyt, että hän olisi teollaan tavoitellut itselleen hyötyä.

A oli hovioikeudessa henkilökohtaisesti kuultuna kertonut tehneensä Tuomas-järjestelmään totuudenvastaiset merkinnät, joiden mukaan hän olisi jo ratkaissut kyseiset kolme juttua, sittemmin palauttanut ne todellista asiaintilaa vastaavaan tilaan eli ratkaisematta oleviksi ja vielä uudelleen merkinnyt ne ratkaistuiksi. A oli myöntänyt tehneensä merkinnät estääkseen laiminlyöntiensä esiintulon asioiden ikärakenneraporteissa. Syyksi menettelyynsä A oli kertonut, että häntä oli hävettänyt saamattomuutensa. Sen sijaan A oli ehdottomasti kiistänyt hyötymistarkoituksen. Hänellä ei ollut ollut merkintöjä tehdessään mielessä viranhakuprosessi eikä hän ollut edes mieltänyt menettelyllään voivan olla vaikutusta viranhaussa.

Virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin l kohdan säännös voi tulla sovellettavaksi vain erityistilanteissa. Teko oli tehtävä joko osallistuttaessa päätöksentekoon tai sen valmisteluun taikka käytettäessä julkista valtaa muissa virkatehtävissä. Lain esitöiden (HE 58/1988 vp s. 62) mukaan virka-aseman väärinkäyttämistä koskeva tunnusmerkistö oli tarkoitettu kattamaan kaikki vakavimmat virka-aseman väärinkäyttämiset. Syytteen mukaan virkavelvollisuuden rikkominen oli tapahtunut A:n osallistuessa käräjätuomarin virassa hänen ratkaistavakseen annettujen lainkäyttöasioiden päätöksentekoon ja valmisteluun. Teonkuvauksessa ei ollut kyse tunnusmerkistössä mainitun julkisen vallan käyttämisestä muissa virkatehtävissä.

Asiassa oli näin ollen ensin arvioitava, oliko A:n syytteessä kerrottu menettely edellä kerrotussa lainkohdassa tarkoitettua osallistumista päätöksentekoon tai sen valmisteluun.

Lainvalmistelutöissä ei ollut juurikaan selvitetty, mitä päätöksenteolla ja sen valmistelulla lainkohdassa tarkoitetaan. Oikeuskirjallisuudessa oli todettu, että säännöksen tarkoittamaa päätöksentekoa ei ollut mahdollista määritellä kattavin ja yksiselitteisin käsittein. Päätöksenteon ydinaluetta kuitenkin olivat tuomioistuimissa ja hallinnossa tehtävät päätökset, mutta myös johonkin lopputulokseen johtavat osapäätökset voivat olla säännöksessä tarkoitettuja päätöksiä (Oikeuden perusteokset. Rikosoikeus 2008/Ilkka Rautio, s. 1135). Hallinnon kannalta päätösvallan käsitettä oli määritelty muun muassa toteamalla, että sillä tarkoitetaan viranomaisen kelpoisuutta tehdä konkreettisia ja yksipuolisia ratkaisuja, jotka välittömästi vaikuttavat tietyn tai tiettyjen ulkopuolisten oikeussubjektien oikeusasemaan (esim. Kari Sinisalo, Poliisin toimivallan määräytyminen 1971, s. 55). Päätöksenteon käsitettä voitiin tarkastella myös siitä näkökulmasta, että kyse on vallasta, jonka väärinkäyttämistä vastaan yksityinen erityisesti tarvitsee suojaa. Virka-aseman väärinkäyttämisen kohteeksi joutuvien oikeussuojan tarve oli ollut keskeinen kriteeri vakavia rikoksia koskemaan tarkoitetun rikoslain 40 luvun 7 §:n soveltamisalakysymystä ratkaistaessa (Pekka Viljanen, Virkarikokset ja julkisyhteisön työntekijän rikokset 1990, s. 358 – 359, 361).

Oikeuskirjallisuudessa oli todettu, että myös päätöksenteon valmistelu oli jossain määrin epämääräinen käsite ja voi aiheuttaa tulkintaongelmia. Valmistelevat tehtävät eivät itsessään sisällä päätöksentekoa, vaan luovat pohjaa päätöksenteolle. Valmistelevat toimenpiteet ja päätöksen vaatiman tietopohjan hankkiminen vaikuttavat kuitenkin olennaisesti tai jopa ratkaisevasti päätöksenteon lopputulokseen (Oikeuden perusteokset. Rikosoikeus 2008/Ilkka Rautio, s. 1135).

Harkittaessa sitä, olivatko A:n Tuomas-järjestelmään tekemät totuudenvastaiset merkinnät lainkohdassa tarkoitettua asian valmistelua tai päätöksentekoa, asiassa oli tarkasteltava Tuomas-järjestelmää ja sen merkitystä päätöksenteon ja valmistelun kannalta.

Oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 12 §:ssä tarkoitettua riitaasioiden päiväkirjaa pidetään oikeusministeriön 19.12.1995 ja 17.12.2007 saman luvun 13 §:n nojalla antaman määräyksen perusteella käräjäoikeuksissa Tuomas-järjestelmässä. Tuomas-järjestelmä oli toisaalta käräjäoikeuden riita- ja hakemusasioiden kirjaamisjärjestelmä eli edellä mainitun lainkohdan tarkoittama päiväkirja ja toisaalta apuväline näiden asioiden käsittelyssä. Sen sisältämien tietojen perusteella tehtiin myös tilastoja käräjäoikeuksien toiminnasta.

Tuomas-järjestelmä toimi näin ollen lähinnä apuvälineenä riita- ja hakemusasioiden käsittelyn seurannassa. Lisäksi järjestelmään sisältyvien tietojen perusteella voitiin tehdä tilastoja ja siten esimerkiksi valvoa asioiden ikärakennetta. Järjestelmällä ei kuitenkaan ollut suoraa yhteyttä varsinaiseen lainkäyttöasian päätöksentekoon eikä sen valmisteluun, ja siihen tehtävät merkinnät olivat lainkäyttöasiassa annettavaan lopulliseen ratkaisuun vaikuttamattomia. Tuomas-järjestelmään tehtävillä merkinnöillä ei siten ollut myöskään välitöntä vaikutusta lainkäyttöasioiden asianosaisten oikeusasemaan.

Valtionsyyttäjä oli vedonnut siihen, että A:n merkittyä jutut totuudenvastaisesti jo ratkaistuiksi, ne olivat ikään kuin hävinneet käräjäoikeudesta ilman lainmukaista ratkaisua. Hovioikeus totesi, että virheellisillä merkinnöillä ei ollut tällaista oikeudellista vaikutusta asioiden vireilläoloon, eivätkä kyseiset asiat olleet tosiasiallisesti kadonneet tuomioistuimesta. Asianhallintamerkintä itsessään ei päättänyt asian vireilläoloa tuomioistuimessa.

Käräjätuomarin pääasiallinen virkatehtävä oli lainkäyttöasioiden ratkaiseminen ja tätä päätöksentekoa pohjustavien valmistelevien toimenpiteiden tekeminen. Kysymyksessä olevien väärien asianhallintamerkintöjen tekemisellä ei ollut ollut vaikutusta tuomarin virkatehtävien ydinalueen eli itse lainkäyttöasiassa annettavan lopullisen ratkaisun asiasisältöön. Riita-asioiden päiväkirjan pitämisessä ei ollut kysymys niiden velvoitteiden hoitamisesta, jotka tuomioistuimella oikeudenkäymiskaaren 5 luvun mukaan oli riita-asian valmistelussa.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että kysymyksessä olevien virheellisten päiväkirjamerkintöjen tekeminen ei ollut rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamaa päätöksentekoa tai sen valmistelua. A:n menettely ei näin ollen täyttänyt virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan rangaistussäännöksen tunnusmerkistöä.

Syytekohdassa 2.2. tarkoitetun virkavelvollisuuden rikkomisen osalta hovioikeus lausui, että koska A:n menettely ei täyttänyt virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan rangaistussäännöksen tunnusmerkistöä, asiassa tuli arvioitavaksi, täyttikö menettely valtionsyyttäjän toissijaisen syytteen edellytykset eli oliko A syyllistynyt menettelyllään virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Asiassa sovellettavan rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin (604/2002) mukaan virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita virkamies, joka virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

A oli myöntänyt tehneensä virheelliset merkinnät tahallaan. Selvää oli, että hänen menettelynsä oli ollut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuuden vastaista. Kyseisenlainen epärehellinen menettely oli vastoin sitä, mitä tuomarinviran asianmukaiselta hoitamiselta edellytetään. Teko saattoi myös vaarantaa luottamusta tuomioistuimen toiminnan asianmukaisuuteen. A oli tehnyt ensimmäiset merkinnät Tuomas-järjestelmään juuri ennen Vaasan hovioikeuden X:n käräjäoikeuteen tekemää tarkastusta, ja ajankohtana, jolloin Y:n käräjätuomarin viranhakumenettely oli alkanut. Hovioikeuden arvion mukaan tässä syytekohdassa tarkoitettua tekoa ei voitu sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat kokonaisuutena huomioon ottaen pitää vähäisenä. A oli näin ollen syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta hänelle oli vaihtoehtoisesti rangaistusta vaadittu.

Viraltapanoa koskevan vaatimuksen osalta hovioikeus lausui, että A oli syyllistynyt syytekohdassa 2.2. tarkoitettuun virkavelvollisuuden rikkomiseen. Näin ollen viraltapano tuli harkittavaksi rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin säännöksen perusteella. Tuon säännöksen nojalla virkamies voidaan tuomita viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen jatkuvasti tai olennaisesti ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
A oli rikkonut virkavelvollisuuttaan tekemällä syytteessä kerrotut väärät merkinnät kolmessa eri asiassa vuoden aikana. Kyse oli ollut asiallisesti ja ajallisesti yhtenäisestä rikoskokonaisuudesta. Hovioikeuden arvion mukaan A ei ollut mainitut merkinnät tehdessään syyllistynyt jatkuvasti virkavelvollisuuksien rikkomiseen.

A:n menettely edellä kohdassa 2.2. kerrotulla tavalla oli ollut moitittavaa. Lainkäyttötoiminnassa, sen laillisuuden valvonnassa samoin kuin tuomioistuinten johtamisessa oli voitava luottaa siihen, etteivät tuomarit tahallaan tee totuudenvastaisia asiakirjamerkintöjä. Tuomarilta edellytetään viranhoidossaan korostettua nuhteettomuutta. A:n teko oli ollut sinänsä ristiriidassa näiden tuomarinviralle asetettujen edellytysten kanssa.

Virkavelvollisuuden rikkomisen olennaisuutta arvioitaessa oli toisaalta otettava huomioon, ettei kyseisten merkintöjen tekemisestä huolehtiminen ollut kuulunut käräjätuomarin virkatehtävien ydinalueelle. Tuomas-järjestelmän totuudenvastaiset merkinnät olivat tässä tapauksessa vaikeuttaneet käräjäoikeuden sisäistä valvontaa ja hovioikeuden toimintaan kuuluvaa alaistensa tuomioistuinten valvontaa. Asioiden tilaa koskevien väärien merkintöjen tekemisellä ei ollut ollut merkittävää vaikutusta asianosaisille. Asiat olivat olleet jo muutoinkin pitkään ratkaisematta. Hovioikeuden arvion mukaan A ei ollut rikkonut virkavelvollisuuttaan niin olennaisesti, että rikos osoittaisi hänet ilmeisen sopimattomaksi hoitamaan käräjätuomarin virkaansa. Tässä arvioinnissa voitiin antaa merkitystä myös sille, että A oli ennen nyt kyseessä olevia tapahtumia rikkeettömästi hoitanut alioikeustuomarin virkoja vuodesta 1988 eli yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hovioikeus katsoi, että viraltapanon edellytyksiä ei tässä tapauksessa ollut.

Rangaistusseuraamusta arvioidessaan hovioikeus lausui, että A:n syyksi kohdassa 1 luettu menettely osoitti hänessä vakavaa piittaamattomuutta virkavelvollisuuksiaan kohtaan. Kyseiset lainkäyttöasiat olivat olleet huomattavan pitkään ratkaisematta. Ne olivat olleet laadultaan asiakkaiden oikeusturvan kannalta merkityksellisiä riita-asioita. Useiden vuosien viivästymiselle ei ollut ollut hyväksyttävää syytä. Kohdassa 2.2. A:n syyksi luettu menettely osoitti hänessä moitittavaa epärehellisyyttä. Hän oli muuttanut sellaisia Tuomas-järjestelmän merkintöjä, jotka olivat keskeisiä tuomioistuimen seurannassa ja valvonnassa. Näistä syistä A:lle tuomittavan sakkorangaistuksen oli oltava tuntuva. Hovioikeus piti oikeudenmukaisena seuraamuksena 50 päiväsakon yhteistä sakkorangaistusta.

Mainituilla perusteilla hovioikeus tuomitsi A:n tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon määräiseen sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Männikkö, Juhani Palmu ja Pirjo Latvala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Oikeuskansleri vaati valituksessaan ensiksikin hovioikeuden tuomion muuttamista syytekohtaa 2.1. koskevalta osalta siten, että A tuomitaan syytteen mukaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä lisäksi että A joka tapauksessa tuomitaan viralta pantavaksi.

A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 22.6.2009. Käsittely oli rajoitettu koskemaan A:han kohdistettua viraltapanoseuraamusta koskevaa vaatimusta. Suullisessa käsittelyssä kuultiin valtionsyyttäjää ja A:ta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Virka-aseman väärinkäyttäminen

1. Rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan virkamies tuomitaan virka-aseman väärinkäyttämisestä, jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään.

2. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä sillä perusteella, että A on osallistuessaan rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla lainkäyttöasioiden päätöksentekoon ja valmisteluun tehnyt syytteessä kerrotut, käräjäoikeuden käsiteltävänä olleita asioita koskevat virheelliset merkinnät käräjäoikeuden Tuomas-asiankäsittelyjärjestelmään. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko A:n menettelyä pidettävä lainkohdassa tarkoitettuna osallistumisena päätöksentekoon tai sen valmisteluun.

3. Rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tai sitä koskevissa esitöissä ei tarkemmin määritetä, mitä osallistumisella päätöksentekoon tai sen valmisteluun tarkoitetaan. Koska kyseessä on yleinen virkarikoksia koskeva sääntely, säännöksen sanamuotoon sisältyville ilmaisuille ”osallistuessaan”, ”päätöksentekoon” ja ”tai sen valmisteluun” ei voida antaa yhtenäistä kaikki päätöksenteko- ja valmistelutilanteet kattavaa merkityssisältöä, vaan säännöksen merkitys määräytyy kussakin tapauksessa sen mukaan, millaiseen toimintaan päätöksenteko tai sen valmistelu kytkeytyy. Olennaista kuitenkin on, että virka-aseman väärinkäyttöä koskeva säännös on tarkoitettu turvaamaan julkisen vallan käytössä tehtävien päätösten oikeellisuutta ja estämään sitä, että päätöksiin vaikuttaisivat muut kuin asianmukaiset perusteet.

4. Tuomas-järjestelmää koskevien kirjaamisohjeiden mukaan järjestelmä on toisaalta käräjäoikeuden riita- ja hakemusasioiden kirjaamisjärjestelmä ja toisaalta apuväline näiden asioiden käsittelyssä. Sen sisältämien tietojen perusteella tehdään myös tilastoja käräjäoikeuksien toiminnasta. Järjestelmän luotettavuuden ja tilastoaineiston vertailukelpoisuuden vuoksi järjestelmän sisältämien tietojen on oltava oikeita ja yhtenäisellä tavalla kirjattuja.

5. Asiat, joissa A on tehnyt Tuomas-järjestelmään totuudenvastaisia merkintöjä, ovat koskeneet hakemusasiana käsiteltävää velkajärjestelyasiaa sekä riita-asioina käsiteltäviä takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon ja huoneenvuokrasaatavaa. Nämä asiat A oli merkinnyt järjestelmään ratkaistuiksi, vaikka asioiden käsittely oli todellisuudessa ollut vielä kesken. Hän oli myöhemmin palauttanut kyseiset asiat järjestelmässä vielä ratkaistavana oleviksi asioiksi, mutta sen jälkeen totuudenvastaisesti muuttanut uudelleen asioiden tilamerkintää merkiten ne ratkaistuiksi.

6. Tuomas-järjestelmä muodostaa oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 12 §:ssä tarkoitetun riita-asioiden päiväkirjan käräjäoikeudessa. Sellaisena järjestelmä sisältää kunkin asian osalta asian tunniste- ja asianosaistiedot, asian käsittelyyn liittyvät tapahtumatiedot päivämäärineen ja määräaikoineen sekä asian ratkaisutiedot. Tietosisältönsä perusteella Tuomas-järjestelmä toimii myös riita-asioiden käsittelyn seurantajärjestelmänä käräjäoikeudessa. Tässä ominaisuudessa järjestelmä palvelee käräjäoikeuden oman työn seurantaa, mutta sen sisältämää tietoa käytetään palvelemaan myös käräjäoikeuden ulkopuolisten tarpeita. Sen avulla voidaan esimerkiksi antaa asianosaisille ja muille tahoille tietoa yksittäisen asian käsittelyvaiheesta sekä yleisestikin tietoja asioiden käsittelystä käräjäoikeudessa. Tämänkaltainen tieto palvelee tilastoinnin lisäksi muun muassa hovioikeutta sen seuratessa asioiden käsittelyn sujuvuutta valvontaansa kuuluvissa käräjäoikeuksissa. Niin käräjäoikeuden oman kuin muidenkin tiedontarpeen kannalta on tärkeää, että Tuomas-järjestelmässä olevat asian ratkaisutiedot ovat oikeita. Tuomas-järjestelmään tehtävät merkinnät osoittavat siis asian käsittelyn vaiheita käräjäoikeudessa ja voivat myös kuvata tehtyjen ratkaisujen sisältöä, mutta eivät kuitenkaan itsessään sisällä ratkaisuja.

7. A:n Tuomas-järjestelmään tekemät totuudenvastaiset merkinnät ovat asiassa esitetyn selvityksen mukaan vaikuttaneet vain päätöksenteon seurantaan eikä niillä ole ollut hänen käsittelemiinsä asioihin kohdistuvia sisällöllisiä vaikutuksia. Tuomas-järjestelmän tarkoitus ja A:n siihen tekemien merkintöjen sisältö huomioon ottaen ei kysymyksessä olevien merkintöjen tekemistä järjestelmään ole perusteltua pitää päätöksentekona tai osallistumisena päätöksenteon valmisteluun. Näin ollen virka-aseman väärinkäyttämistä koskeva tunnusmerkistö ei täyty.

8. Kysymyksessä olevan menettelyn osalta on A:n viaksi kuitenkin jäänyt hovioikeuden hänen syykseen lukema tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen.

Viraltapano

9. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan virkamies voidaan tuomita viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

10. Tuomari on hänelle perustuslain 103 §:ssä taatun virassapysymisoikeutensa vuoksi virkamiesoikeudellisesti osittain eri asemassa kuin muut virkamiehet. Tuomaria ei voida irtisanoa virastaan ja hänet voidaan panna viralta vain tuomioistuimen tuomiolla. Tuomarin erityisen virassapysymisoikeuden tarkoituksena ei ole suojata tuomaria joutumasta vastuuseen virheellisestä menettelystään virantoimituksessa. Tällainen virassapysymisoikeus tarkoittaa kuitenkin sitä, että viraltapano edellyttää painavia syitä. Irtisanomismenettelyn puuttuminen ei saa johtaa siihen, että viraltapanokynnystä sen johdosta madallettaisiin.

11. Kuten hovioikeuskin on todennut, tuomarilta voidaan viranhoidossa edellyttää erityistä nuhteettomuutta. Tämä on tärkeää niin tuomioistuinten ratkaisutoiminnan oikeellisuuden turvaamiseksi kuin myös tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettavan luottamuksen ylläpitämiseksi. Tuomarin työn asianmukaiseen hoitamiseen kuuluu, että tuomari virkatoiminnassaan tarkoin noudattaa lakia.

12. Käsillä olevassa tapauksessa A on tahallaan rikkonut virkavelvollisuuttaan tekemällä toistuvasti totuudenvastaisia merkintöjä Tuomas-järjestelmään. Hän on merkinnyt syytteessä tarkoitetut asiat ensin ratkaistuiksi salatakseen hovioikeudelle toimitettavassa vireillä olleiden asioiden ikärakennetilastossa sen, että asioiden ratkaiseminen oli viivästynyt. Tämän jälkeen hän on poistanut merkinnät siitä, että kyseiset jutut oli ratkaistu, minkä menettelyn tarkoituksena on ollut välttyä aikaisemman totuudenvastaisen merkinnän paljastumiselta. Myöhemmin A on vielä uudelleen merkinnyt asiat ratkaistuiksi, jotta hänen aiemmat totuudenvastaiset merkintänsä eivät paljastuisi hovioikeudelle toimitettavassa uudessa ikärakennetilastossa.

13. A on siten toistuvasti tehnyt Tuomas-järjestelmään vääriä merkintöjä, jotka ovat silloin estäneet hänen viivästystensä paljastumisen. Koska väärät merkinnät ovat rajoittuneet vain kolmeen edellä mainittuun asiaan ja merkinnöillä on hovioikeuden mainitsema asiallinen ja ajallinen yhteys, Korkein oikeus kuitenkin katsoo, ettei A ole rikkonut virkavelvollisuuttaan rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla jatkuvasti.

14. Mitä tulee siihen kysymykseen, onko A:n menettely merkinnyt virkavelvollisuuden olennaista rikkomista, Korkein oikeus toteaa, että kysymys on ollut käräjäoikeuden toiminnan kannalta keskeisestä asiankäsittelyjärjestelmästä, jonka ylläpitäminen perustuu oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 12 ja 13 §:n säännöksiin. Korkein oikeus katsoo, että väärien merkintöjen tekeminen sanottuun rekisteriin tahallaan on ollut virkavelvollisuuden olennaista rikkomista.

15. Virkamiehen viraltapano virkavelvollisuuden rikkomisen perusteella edellyttää rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan myös sitä, että rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Väärien merkintöjen tekeminen viivästyksistä mahdollisesti aiheutuvien kielteisten seurausten välttämiseksi voi herättää epäilyksiä A:n sopivuudesta tuomarin tehtävään. Toisaalta lainvastainen menettely on kuitenkin liittynyt hänen työnsä sujuvuuden valvontaan eikä sillä ole vaarannettu kysymyksessä olevien asioiden ratkaisun oikeellisuutta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, etteivät ne virheelliset merkinnät, joita A oli tehnyt, ole voineet aiheuttaa asianosaisille muuta haittaa kuin että ne ovat saattaneet osaltaan vaikuttaa asian viipymiseen käräjäoikeudessa. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n menettelystä sitä kokonaisuutena arvioitaessa ole perusteltua tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei hän kykenisi puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti ratkaisemaan tehtäviinsä kuuluvia lainkäyttöasioita.

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n menettely ei osoita häntä ilmeisen sopimattomaksi tuomarin tehtävään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kari Vesanen.