Korkein oikeus KKO:2009:63

Velallisen petos Törkeä velallisen petos
Yksityishenkilön velkajärjestely Maksuohjelma

A oli maksuohjelman aikana harjoittanut kiinteistöjen kauppaa, kunnostusta ja vuokrausta läheistensä omistamassa osakeyhtiössä nostamatta säännöllistä palkkaa työstään. A oli lisäksi lahjanluonteisella kaupalla saanut omistukseensa toisen osakeyhtiön osakkeita, joiden luovuttamista ulkopuoliselle rajoitti yhtiöjärjestyksessä oleva lunastuslauseke. A ei ollut ilmoittanut velkojilleen, että hänen maksukykynsä olisi parantunut, eikä maksanut lisäsuorituksia. Kysymys siitä, oliko A syyllistynyt velkajärjestelymenettelyn yhteydessä törkeään velallisen petokseen.

Lisäksi kysymys siitä, mikä merkitys 1.1.2003 voimaan tulleella yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 7 §:n 3 momentin muutoksella (1273/2002) on velallisen petoksen tunnusmerkistön täyttymiseen, kun uuden lain mukaan velallinen ei lisäsuoritusvelvollisuuden lisäksi ole velvollinen erikseen ilmoittamaan maksukykynsä paranemisesta. Ks. KKO:2004:112

RL 39 luku 2 § 1 mom 1 kohta
RL 39 luku 3 § 1 kohta
VJL 7 § 3 mom (57/1993)
VJL 7 § 3 mom (1273/2002)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Tausta

A:lle oli 12.6.1998 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla maksuohjelma ajalle 1.6.1998 – 30.9.2003. Maksuohjelman mukaan A:n tuli ilmoittaa velkojille maksukyvyssään tai velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissaan tapahtuvasta olennaisesta paranemisesta. Mikäli A:n maksukyky oli maksuohjelman aikana ohjelmassa selostetun mukaisesti parantunut, A:n oli lisäksi suoritettava velkojilleen määräosa lisääntyneistä tuloistaan ja varoistaan.

Syyte Joensuun käräjäoikeudessa

Syytteen mukaan A oli harjoittanut maksuohjelman aikana eräiden yhtiöiden kautta kiinteistönjalostusta ja vuokraustoimintaa nostamatta työtään vastaavaa palkkaa ja kanavoinut työnsä tulokset X Oy:öön. Tämän seurauksena X Oy:n oma pääoma ja siten myös A:n omaisuus oli hänen oman työnsä ansiosta kasvanut niin, että yhtiön oma pääoma oli ollut vuonna 1998 18 000 markkaa ja velkajärjestelyn päättyessä 462 000 euroa.

A oli lisäksi maksuohjelman aikana 30.11.2000 ostanut pojaltaan 45,45 prosenttia Y Oy:n osakekannasta muodollisella 100 markan kauppahinnalla. Y Oy oli omistanut 24.1.2000 alkaen 40 prosenttia ja 31.3.2002 alkaen 50 prosenttia X Oy:n osakkeista sekä ollut Z Ky:n vastuunalainen yhtiömies. Kommandiittiyhtiön oma pääoma vähennettynä äänettömän yhtiömiehen panoksella oli ollut A:n ostaessa osakkeet 645 329 markkaa ja velkajärjestelyn päättyessä 327 000 euroa. Kommandiittiyhtiön myydessä pian A:n velkajärjestelyn päätyttyä turva-alaan liittyvän liiketoimintansa kauppahintaan oli lisäksi sisältynyt 207 000 euron korvaus niin sanotusta good will -arvosta.

A ei ollut ilmoittanut varallisuutensa kasvua tai työpanostaan vastaavaa tuloa velkojille.

A oli lisäksi velkajärjestelyä hakiessaan salannut 8 334 markan suuruisen saatavansa X Oy:ltä ja 120 000 markan määräisen velan Sisko ja Walden P:lle.

A oli edellä selostetulla menettelyllä, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta hyötyä, velkajärjestelymenettelyssä salannut omaisuuttaan sekä jättänyt ilmoittamatta mainitut saatavan ja velan. Velallisen petoksessa oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja se oli tehty suunnitelmallisesti.

Näillä perusteilla virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 25.2.1998 – 30.9.2003 tehdystä törkeästä velallisen petoksesta sekä A:n ja Y Oy:n, johon Z Ky ja X Oy olivat sittemmin sulautuneet, tuomitsemista menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 704 000 euroa.

Sisko P yhtyi syytteeseen. Sisko P ja A:n eräät muut velkojat vaativat vahingonkorvausta velkajärjestelyssä saamatta jääneistä lisäsuorituksista.

A vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Y Oy vaati menettämisseuraamusvaatimuksen hylkäämistä.

Joensuun käräjäoikeuden tuomio 2.6.2006

Käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että X Oy oli vuodesta 2000 lähtien saanut pääasialliset tulonsa kiinteistöprojekteista, joita A oli hoitanut liikekumppaninsa omistamien yhtiöiden päätösten perusteella voitonjakoon perustuvaa palkkiota vastaan. Sen jälkeen kun X Oy:lle oli kertynyt A:n työn ansiosta varoja, A oli tehnyt myös X Oy:n nimissä osake- ja kiinteistökauppoja. X Oy:n toiminta ei ollut ollut itsenäistä, vaan se oli perustunut A:n henkilökohtaiseen työpanokseen, jonka tulos oli ohjattu sanotulle yhtiölle. A:n X Oy:öön ohjaaman varallisuuden arvo oli maksuohjelman päättyessä ollut käräjäoikeuden arvion mukaan 450 000 euroa.

A:n ostamien Y Oy:n osakkeiden osuus Z Ky:n arvosta oli maksuohjelman päättyessä ollut Z Ky:n oman pääoman ja liiketoiminnan myynnissä good will -arvosta saadun korvauksen perusteella laskettuna noin 200 000 euroa.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli velkajärjestelyn aikana, hankkiakseen itselleen tai määräysvallassaan oleville yhtiöille oikeudetonta taloudellista hyötyä, salannut omaisuuttaan ja tulojaan siten, että hän oli ohjannut henkilökohtaiseen työpanokseensa perustuvat tulonsa X Oy:lle ja Y Oy:lle. A olisi ollut velvollinen hänelle vahvistetun maksuohjelman mukaan ilmoittamaan velkojilleen taloudellisen asemansa paranemisesta. Hän ei kuitenkaan ollut ilmoittanut velkojilleen tulojensa tai varallisuutensa muutoksista tai suorittanut velkojille lisätilityksiä. A oli siten salannut velkojiltaan tulojaan ja omaisuuttaan yhteensä noin 650 000 euroa.

A oli lisäksi velkajärjestelymenettelyssä tahallaan hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä jättänyt ilmoittamatta syytteessä mainitut 8 334 markan suuruisen saatavan ja 120 000 markan määräisen velan.

Käräjäoikeus arvioi, että A:n velkojille aiheuttama vahinko oli ollut 273 000 euroa. Kun A oli asiassa esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten johdosta velvollinen suorittamaan korvauksia velkojille 235 053 euroa, A oli tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 37 947 euroa. Y Oy, jolta ei ollut vaadittu vahingonkorvauksia, oli puolestaan tuomittava menettämään valtiolle Y Oy:öön sulautuneen X Oy:n kautta A:n rikollisen toiminnan johdosta saamansa hyödyn 450 000 euroa, jonka maksamiseen A:n oli osallistuttava yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa 26 271 euron osalta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä velallisen petoksesta 2 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, velvoitti hänet suorittamaan vahingonkorvauksia velkojille yhteensä 235 053 euroa korkoineen sekä tuomitsi hänet, osaksi yksin ja osaksi yhteisvastuullisesti Y Oy:n kanssa, menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 37 947 euroa. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi Y Oy:n yksin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 423 729 euroa.

Asian on ovat ratkaisseet käräjätuomarit Kalevi Julkunen ja Kalevi Asp sekä lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 10.7.2007

A ja Y Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että A oli 30.11.2000 ostanut 45,45 prosenttia Y Oy:n osakkeista. Y Oy, joka oli ollut Z Ky:n vastuunalainen yhtiömies, oli tuolloin omistanut 40 prosenttia X Oy:n osakkeista. A ei ollut ilmoittanut velkojilleen tai heidän edustajilleen Y Oy:n osakkeiden ostamista.

Hovioikeudessa oli arvioitavana, oliko Y Oy:n osakkeiden ostaminen merkinnyt A:n maksukyvyssä tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa tapahtunutta olennaista paranemista, jonka vuoksi hänen maksuvaransa olisi kasvanut ja josta hänen olisi tullut ilmoittaa velkojille tai heidän edustajilleen.

Käräjäoikeuden arvio A:n ostamien osakkeiden käyvästä arvosta oli perustunut laskennalliseen osuuteen Z Ky:n, Y Oy:n ja X Oy:n omasta pääomasta. Hovioikeus totesi, että arvioitaessa osakkeiden ostamisen merkitystä velkajärjestelyssä olleen A:n maksukyvyn kannalta oli lähtökohdaksi otettava osakkeista rahaksimuutettaessa saatava tuotto. Arvioitaessa A:n ostamien osakkeiden tuottoa oli otettava huomioon Y Oy:n yhtiöjärjestyksessä oleva lunastuslauseke. Sen mukaan, jos osake siirtyi ulkopuoliselle uudelle omistajalle, oli siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle, ja osakkeenomistajalla oli oikeus lunastaa osake. Lunastushinta oli osakkeen viimeinen verotusarvo taikka siirronsaajan tarjoama hinta, mikäli se oli sanottua verotusarvoa alhaisempi. Y Oy:n osakkeen verotusarvo oli ollut 500 markkaa. A oli ostanut kymmenen Y Oy:n osaketta, joiden verotusarvo oli ollut yhteensä 5 000 markkaa. Asiassa oli näin ollen jäänyt näyttämättä, että A:n maksukyvyssä tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa olisi tapahtunut olennainen paraneminen, jonka vuoksi hänen maksuvaransa olisi siinä määrin kasvanut, että siitä olisi tullut ilmoittaa velkojille. A ei ollut jättämällä ilmoittamatta Y Oy:n osakkeiden ostamista syyllistynyt velallisen petokseen.

A:n syyksi jäi, ettei hän ollut ilmoittanut velkajärjestelyä hakiessaan käräjäoikeuden mainitsemia velkaa ja saatavaa. A:n viaksi jääviltä osin velallisen petoksessa ei ollut tavoiteltu huomattavaa hyötyä eikä velallisen petos ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. A:n syyksi luetusta menettelystä oli aiheutunut velkojille 8 334 markkaa vastaava 1 401,68 euron vahinko.

Hovioikeus tuomitsi A:n velallisen petoksesta 100 päiväsakkoon ja velvoitti hänet suorittamaan vahingonkorvauksia velkojille, suurimman velkojan luovuttua tehdyn sopimuksen johdosta vaatimuksista, 43,40 euroa korkoineen sekä vapautti A:n ja Y Oy:n rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisseuraamuksesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Marja-Liisa Karotie ja Helena Lindgren.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Viralliselle syyttäjälle ja Sisko P:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksissaan syyttäjä ja Sisko P vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan.

A ja Y Oy vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Taustatiedot ja kysymyksenasettelu

1. A:lle on vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) mukainen maksuohjelma ajalle 1.6.1998 – 30.9.2003. Maksuohjelman mukaan A:n tuli ilmoittaa velkojilleen, mikäli hänen maksukyvyssään tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissaan oli tapahtunut olennainen paraneminen, jonka vuoksi hänen maksuvaransa oli kasvanut. Maksuohjelmassa oli lisäksi lisäsuoritusvelvollisuutta koskevat määräykset.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A saanut maksuohjelman kestoaikana X Oy:ssä harjoittamastaan toiminnasta tai Y Oy:n osakkeita 30.11.2000 ostaessaan sellaista tuloa tai varallisuutta, jonka perusteella hän olisi ollut velkajärjestelylain mukaan velvollinen maksamaan velkojilleen lisäsuorituksia, sekä siitä, onko A velkajärjestelymenettelyn yhteydessä syyllistynyt velallisen petokseen.

Velallisen petoksen tunnusmerkistön täyttyminen velkajärjestelyssä

3. Rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan velallisen petoksesta on tuomittava velallinen, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä muun muassa velkajärjestelymenettelyssä salaa omaisuuttaan. Jos velallisen petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja velallisen petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on sanotun luvun 3 §:n mukaan tuomittava törkeästä velallisen petoksesta.

4. Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:112 on lausuttu, velallisen petos voi täyttyä myös silloin, kun velallinen maksuohjelman aikana laiminlyö laissa säädetyn varojensa lisääntymistä koskevan ilmoitusvelvollisuuden. Mainittu ratkaisu on kuitenkin koskenut velallisen petoksen toteutumista ajankohtana, jolloin velkajärjestelylain 7 §:n 3 momenttiin (57/1993) on vielä sisältynyt nimenomainen ilmoitusvelvollisuus velkojille maksukyvyn olennaisesta paranemisesta.

5. Velallinen oli aikaisemmin voimassa olleen velkajärjestelylain 7 §:n 3 momentin (57/1993) mukaan velvollinen ilmoittamaan velkojille, mikäli hänen maksukyvyssään tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli tapahtunut olennainen paraneminen. Ilmoitus oli tehtävä kuukauden kuluessa muutoksesta.

6. Velallisen myötävaikutusvelvollisuutta koskevaa velkajärjestelylain mainittua säännöstä on muutettu 1.1.2003 voimaan tulleella lailla (1273/2002). Sen mukaan velallisen on maksuohjelman aikana velkojan pyynnöstä esitettävä selvitys lain 35 a §:ssä säännellyn lisäsuoritusvelvollisuuden perusteena olevista seikoista. Lainmuutoksen yhteydessä velkajärjestelylakiin lisätyn 35 a §:n 5 momentin mukaan lisäsuoritusvelvollisuus on täytettävä kertaluonteiseen suoritukseen perustuvan maksuvelvollisuuden osalta kolmen kuukauden kuluessa varojen haltuun saamisesta ja muilta osin seuraavan kalenterivuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Maksuohjelman päättymisvuodelta lisäsuoritukset on kuitenkin maksettava ohjelman päättymistä seuraavien kolmen kuukauden aikana. Lisäsuoritusvelvollisuutta koskevien säännösten lähtökohta on siten, että lisäsuoritusvelvollisuuden täyttäminen on osa maksuohjelmaan perustuvaa maksuvelvollisuutta. Lisäsuoritusvelvollisuus tulee täyttää oma-aloitteisesti, mutta velkojan pyynnöstä velallisen tulee lisäksi antaa velkojille riittävät tiedot sen laskemisen perusteista.

7. Koska A:n maksuohjelma on sisältänyt lisäsuoritusvelvollisuutta koskevat määräykset, velkajärjestelylain 7 §:n 3 momenttia ja lisäsuoritusvelvollisuutta koskevaa 35 a §:ää on lain 1273/2002 voimaantulosäännöksen 4 ja 5 momentin mukaisesti sovellettu A:n velkajärjestelyssä 1.1.2003 alkaen sellaisina kuin ne ovat mainitussa laissa. Velkajärjestelylaki ei ole enää tämän jälkeen velvoittanut velallista ilmoittamaan velkojilleen oma-aloitteisesti maksukykynsä parantumisesta. Tämän vuoksi tulee harkittavaksi, voiko velallinen enää lainmuutoksen jälkeen syyllistyä velallisen petokseen pelkästään laiminlyömällä lisäsuoritusvelvollisuutensa.

8. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että kun velallinen maksaa velkajärjestelylakiin perustuvan lisäsuorituksen velkojalle, velkoja saa samalla tiedon velallisen maksuvaran lisääntymisestä ja sen suuruusluokasta. Velkojalla on tämän jälkeen velkajärjestelylain 7 §:n 3 momentin nojalla oikeus halutessaan saada velalliselta selvitys lisäsuoritusvelvollisuuden perusteista. Mikäli velallinen jättää maksamatta lain mukaisen lisäsuorituksen, hän tosiasiallisesti samalla salaa velkojilta varojensa lisääntymisen, jos hän ei muullakaan tavoin ilmoita siitä. Korkein oikeus katsoo, että velallisen petos voi siten lainmuutoksen jälkeen toteutua siten, että velallinen laiminlyö laissa säädetyn lisäsuoritusvelvollisuutensa.

A:n menettelyn arviointi X Oy:ssä tehdyn työn osalta

9. X Oy on A:n maksuohjelman kestoaikana, erityisesti vuosina 2001 – 2003, harjoittanut osaksi itsenäisesti ja osaksi yhteistoiminnassa eräiden muiden yhtiöiden kanssa muun muassa kiinteistöjen kauppaa, kunnostusta ja vuokrausta. A on toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön harjoittama toiminta on perustunut pääosin A:n henkilökohtaiseen työpanokseen. Asiassa esitetty kirjallinen selvitys osoittaa, että A on käyttänyt yhtiössä määräysvaltaa siitä huolimatta, että hän ei ole itse omistanut X Oy:n osakkeita, vaan ne ovat olleet hänen lähisukulaistensa ja hänen lähipiiriinsä kuuluneen Y Oy:n omistuksessa.

10. Syyttäjä ja käräjäoikeus ovat katsoneet, että A oli maksuohjelman aikana ohjannut omaan työpanokseensa perustuvia tulojaan X Oy:öön sekä salannut velkojilta nämä, hänen henkilökohtaisina pidettävät varansa. Tulojen ohjaaminen X Oy:öön oli ilmennyt siitä, että yhtiön vapaa oma pääoma oli maksuohjelman aikana kasvanut käräjäoikeuden arvion mukaan 450 000 euroa.

11. Korkein oikeus toteaa, että X Oy, joka on perustettu vuonna 1988, on sekä ennen A:n velkajärjestelyä että sen aikana harjoittanut toimialaansa kuuluvaa liiketoimintaa. Yhtiön toiminta on luonteeltaan ja laajuudeltaan ollut sellaista, jota tyypillisesti harjoitetaan osakeyhtiömuodossa. Yhtiön varallisuutta tai sen kasvua ei voida samastaa A:n henkilökohtaiseen varallisuuteen pelkästään sillä perusteella, että yhtiön toiminta on perustunut pääosin A:n työpanokseen tai että velkajärjestelyssä ollut A on käyttänyt yhtiössä määräysvaltaa.

12. Velkajärjestelylain 5 §:n 1 momentin mukaan velallisen on velkajärjestelyssä käytettävä velkojensa suoritukseksi ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihin. Pykälän 2 momentista ilmenee, että velallisen muu kuin perusturvaan kuuluva varallisuus on aina käytettävä velkojen suoritukseksi. Edelleen lain 7 §:n 2 momentin mukaan velallisen tulee velkajärjestelyä haettuaan pyrkiä ylläpitämään maksukykyään ja ryhtyä maksukykynsä parantamiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita häneltä kohtuudella voidaan edellyttää. Säännökset ilmentävät sitä velkajärjestelylain periaatetta, että veloista vapautuakseen velallisen on käytettävä velkojensa maksuun koko maksukykynsä.

13. Todisteina esitetyistä X Oy:n tilinpäätöksistä ja verotarkastuskertomuksesta ilmenee, että yhtiö ei ollut maksanut A:lle säännöllistä rahapalkkaa tämän yhtiössä tekemästä työstä, vaikka yhtiön toiminta oli kohdassa 9 todetulla tavalla perustunut pääosin A:n työpanokseen. A:lle oli maksettu ainoastaan palkkioita hallituksen puheenjohtajan tehtävästä, minkä lisäksi hän oli saanut yhtiöltä asunto- ja muita vastaavia luontoisetuja ja kulukorvauksia.

14. A on velkajärjestelyn aikana jättänyt työpanostaan X Oy:ssä vastaavan varallisuuslisäyksen pääosin yhtiöön nostamatta sitä esimerkiksi palkkana. A:n toiminnasta esitetty selvitys, esimerkiksi kirjallisena todisteena esitetyn päiväkirjan merkinnät, kuitenkin osoittavat, että hänen tarkoituksenaan ei ole ollut lahjoittaa työpanostaan vastaavaa varallisuutta X Oy:lle tai sen osakkeenomistajille. Korkein oikeus katsoo, että A:lle on hänen näin menetellessään syntynyt työpanostaan vastaava saatava X Oy:ltä. A ei ole ilmoittanut velkojille näin muodostunutta saatavaansa X Oy:ltä eikä myöskään maksanut sen perusteella määräytyviä lisäsuorituksia, mikä olisi ollut mahdollista, mikäli A olisi määräysvaltansa perusteella nostanut lisäsuorituksia vastaavat määrät saatavastaan yhtiöstä. Tämä A:n menettely on selvästi ollut velkajärjestelylain keskeisten periaatteiden vastaista.

15. X Oy:n liiketoiminnastaan saama tulos on perustunut, paitsi A:n yhtiön hyväksi tekemään työhön, merkittävältä osalta myös yhtiön omistamien kiinteistöjen ja huoneistojen myynti- ja vuokratuottoihin sekä kiinteistöjen arvonnousuun. Näiltä osin yhtiön liiketoiminnan tulosta ja yhtiön oman pääoman lisääntymistä ei voida pitää A:n saamina tai hänen työpanokseensa perustuvina tuloina tai varallisuutena, joiden perusteella A:n olisi tullut maksaa velkojille velkajärjestelylain mukainen lisäsuoritus.

16. A:n X Oy:ssä tekemä työ on maksuohjelman aikana jatkunut useita vuosia. A:n yhtiön hyväksi käyttämä työpanos on hänen viikkotyömäärästään sekä hänen työnsä sisällöstä, laadusta ja tuloksellisuudesta esitetystä selvityksestä päätellen ollut varsin merkittävä. Tällä perusteella Korkein oikeus arvioi, että A:n työpanosta vastaavan saatavan määrä X Oy:ltä on maksuohjelman ajalta ollut ainakin 150 000 euroa.

A:n menettelyn arviointi Y Oy:n osakkeiden oston osalta

17. A:n noudatettavaksi vahvistetussa maksuohjelmassa oli määrätty, että jos hän sai perinnön, lahjan tai muun kertaluonteisen suorituksen, jonka määrä yksin tai yhdessä muiden suoritusten kanssa ylitti maksuohjelman keston aikana 6 000 markkaa, hänen oli suoritettava nämä varat velkojille kokonaisuudessaan. Lisäsuoritusvelvollisuuden synnyttävän kertaluonteisen suorituksen alaraja on muutettu 1.1.2002 alkaen 1 000 euroksi (asetus yksityishenkilön velkajärjestelystä 6 c §; 1029/2001). Alaraja on pysytetty 1 000 eurona siinä yhteydessä, kun velkajärjestelylakiin on otettu lisäsuoritusvelvollisuutta koskeva, 1.1.2003 voimaan tullut 35 a §:n säännös (1273/2002). Tuon pykälän 2 momentin mukaan velallisen on maksettava velkojille 1 000 euroa ylittävä osa tällaisten kertaluonteisten suoritusten yhteenlasketusta määrästä.

18. Velkajärjestelylain 35 a § koskee lisäsuoritusvelvollisuutta yhtäältä velallisen saamien kertaluonteisten suoritusten ja toisaalta velallisen käytettäväksi jäävien tulojen kasvun kannalta. Lisäsuoritusvelvollisuus määräytyy näiden varallisuuslisäysten perusteella eri tavoin. Säännöstä on tästä syystä perusteltua tulkita siten, että arvioitaessa kertaluonteisen suorituksen synnyttämää lisäsuoritusvelvollisuutta huomioon ei oteta velallisen maksuohjelman aikana mahdollisesti saamien tulojen lisääntymistä.

19. A on hovioikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla 30.11.2000 ostanut 10 Y Oy:n osaketta eli 45,45 prosenttia yhtiön osakekannasta pojaltaan, joka tuolloin oli omistanut yhtiön kaikki osakkeet. Kauppahinta osakkeista on ollut 100 markkaa. A ei ole ilmoittanut osakkeiden ostamisesta velkojilleen. Korkeimmassa oikeudessa on tämän osalta arvioitavana, onko A osakekaupan yhteydessä saanut sellaisen maksukykyään parantaneen varallisuuslisäyksen, joka olisi synnyttänyt hänelle lisäsuoritusvelvollisuuden velkojille.

20. Y Oy ei ole A:n velkajärjestelyn aikana harjoittanut merkittävästi liiketoimintaa, mutta se on osakkeiden ostohetkellä ollut Z Ky:n vastuunalainen yhtiömies sekä omistanut 40 prosenttia X Oy:n osakkeista. Käräjäoikeus on katsonut, että Y Oy:n osakkeiden ostaminen on merkinnyt A:n velkajärjestelyn kannalta merkityksellisten olosuhteiden olennaista paranemista sekä arvioinut A:n tällä tavoin velkojilta salaaman varallisuuden arvoksi noin 200 000 euroa. Käräjäoikeuden arvio A:n ostamien osakkeiden käyvästä arvosta on perustunut Y Oy:n omistamaan laskennalliseen osuuteen Z Ky:n omasta pääomasta ja yhtiön liiketoiminnan kaupassa 6.10.2003 maksettuun kauppahintaan. Hovioikeus puolestaan on arvioinut A:n maksukyvyn mahdollista paranemista siitä lähtökohdasta, mikä olisi ollut osakkeiden tuotto niitä rahaksi muutettaessa.

21. Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, että osakkeiden omistuksen merkitystä velallisen maksukyvyn kannalta arvioitaessa on perusteltua ottaa lähtökohdaksi osakkeista saatava tuotto siinä tapauksessa, että ne olisi myyty tai määrätty myytäväksi velkajärjestelyn yhteydessä. Tähän tuottoarvioon vaikuttaa ratkaisevasti Y Oy:n yhtiöjärjestyksessä oleva lunastuslauseke, jota ei ole väitetty otetun yhtiöjärjestykseen A:n velkajärjestelyä silmällä pitäen. Sen mukaan yhtiön toisella osakkeenomistajalla, A:n pojalla, olisi ollut oikeus lunastaa ulkopuoliselle ostajalle siirtyneet osakkeet niiden viimeistä verotusarvoa vastaavasta hinnasta. A:n ostamien osakkeiden viimeinen verotusarvo ennen kaupan tekemistä on saadun selvityksen mukaan ollut 5 000 markkaa. Koska osakkeiden arvosta ei ole esitetty muutakaan selvitystä, Korkein oikeus katsoo, ettei osakkeiden kaupanteon aikaista rahaksimuuttoarvoa voida arvioida korkeammaksi kuin 5 000 markaksi.

22. A:n osakkeista maksama kauppahinta 100 markkaa on selvästi alittanut niiden edellä mainituin tavoin määräytyvän arvon. Kun kauppahintaa verrataan osakkeiden mainittuun rahaksimuuttoarvoon, A:n voidaan arvioida saaneen 4 900 markan arvoisen lahjanluonteisen etuuden. Muita kertaluonteisia suorituksia A:n ei ole väitetty velkajärjestelyn aikana saaneen. Myöskään A:n tekemän työn perusteella kertynyttä saatavaa X Oy:ltä ei voida pitää mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna kertaluonteisena suorituksena, vaan saatava on perusteltua rinnastaa tulojen lisääntymiseen. Lisäsuoritusvelvollisuuden aiheuttavan kertaluonteisen suorituksen alaraja on ollut A:n maksuohjelman mukaan 6 000 markkaa ja maksuohjelman päättymishetkellä voimassa olleen velkajärjestelylain 35 a §:n 2 momentin mukaan 1 000 euroa. A:n saaman kertaluontoisen etuuden arvo on ollut mainittuja määriä alhaisempi. A ei siten ole osakekaupan yhteydessä saanut sellaista maksukykyään parantanutta kertaluonteista suoritusta, joka olisi synnyttänyt hänelle lisäsuoritusvelvollisuuden velkojille.

Syyksilukeminen ja rangaistusseuraamus

23. A on, hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, velkajärjestelymenettelyssä salannut omaisuuttaan jättämällä maksamatta velkojilleen X Oy:ssä tekemäänsä työtä vastaavan, Korkeimman oikeuden arvion mukaan vähintään 150 000 euron määräisen saatavan perusteella määräytyvät lisäsuoritukset. Lisäsuoritusvelvollisuuden kokonaismäärä olisi ollut, mikäli A olisi nostanut saatavaansa vastaavan rahamäärän palkkatulona, käräjäoikeuden käyttämän, tässä tapauksessa perusteltuna pidettävän laskentaperusteen mukaisesti arvioituna, noin 63 000 euroa. A ei ole muullakaan tavoin ilmoittanut velkojilleen tästä varallisuutensa lisääntymisestä. A:n syyksi jää lisäksi, että hän on hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin jättänyt velkajärjestelyä hakiessaan ilmoittamatta velkansa Sisko ja Walden P:lle sekä 8 334 markan saatavan X Oy:ltä. A on menettelyllään syyllistynyt velallisen petokseen, joka on sillä tavoiteltuun huomattavaan hyötyyn nähden ja myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Korkein oikeus toteaa rikoksen tekoajan päättyneen 31.12.2003, jolloin A:n viimeistään olisi pitänyt maksaa lisäsuoritukset maksuohjelman päättymisvuodelta.

24. A:n syyksi luettu rikos on ollut suunnitelmallinen ja se on jatkunut usean vuoden ajan. A:n menettelystä on aiheutunut velkojille vahinkoa käräjäoikeuden soveltaman laskentatavan mukaan arvioituna ainakin noin 64 000 euroa. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä velallisen petoksesta on kahdeksan kuukautta vankeutta. A:n rikosrekisterissä ei ole merkintää aikaisemmista rangaistuksista. Rikoksen vakavuus ja rikoksesta ilmenevä A:n syyllisyys eivät edellytä vankeuden tuomitsemista ehdottomana.

Perustelujen kohdat 25 ja 26 jätetään tässä julkaisematta, koska ne eivät liity julkaistavaan oikeuskysymykseen.

Menettämisseuraamus

27. A ja hänen suurimpana velkojanaan velkajärjestelyssä ollut Å Oy ovat tämän asian ollessa vireillä hovioikeudessa tehneet 11.10.2006 päivätyn sovintosopimuksen, jonka mukaan A on maksanut yhtiölle sovintokorvauksena 10 000 euroa. Sopimuksen mukaan kummallakaan sopijapuolella ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia liittyen vireillä olleeseen rikosasiaan tai A:n menettelyyn hänelle myönnetyssä velkajärjestelyssä. Joensuun käräjäoikeudessa on samaan aikaan ollut vireillä myös hakemusasia, jossa Å Oy on vaatinut A:lle vahvistetun velkajärjestelyn määräämistä raukeamaan. A ja Å Oy ovat 11.10.2006 tehneet myös toisen sovintosopimuksen, jonka mukaan A on maksanut yhtiölle 80 000 euroa ja yhtiö on sitoutunut peruuttamaan velkajärjestelyn raukeamishakemuksen. Sopimuksen mukaan kummallakaan sopijapuolella ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia liittyen A:n velkajärjestelyyn tai sen perusteena oleviin saataviin.

28. Korkein oikeus katsoo, että A:n suurimman velkojan esittämät vaatimukset, jotka on sovittu mainituilla sovintosopimuksilla, ovat perustuneet A:n menettelyyn jättää maksamatta velkajärjestelylain mukaiset lisäsuoritukset velkojalle. A:n sopimusten perusteella maksamat määrät ovat siten tosiasiassa tarkoittaneet sen vahingon korvaamista, jonka hän oli aiheuttanut jättämällä täyttämättä velkajärjestelylain mukaisen lisäsuoritusvelvollisuutensa. A:n maksamat määrät ylittävät sen hyödyn määrän, joka A:n on rikoksella katsottu saaneen. A:n ei siten ole näytetty saaneen rikoksesta sellaista hyötyä, joka hänet voitaisiin tuomita menettämään valtiolle.

29. A:n saama hyöty on edellä kerrotuin tavoin tullut X Oy:lle, joka on A:n maksuohjelman päätyttyä sulautunut Y Oy:öön. Y Oy ei ole saanut muuta, A:n saamasta hyödystä erillistä hyötyä. Näin ollen ei ole perusteita myöskään määrätä Y Oy:tä menettämään valtiolle rikoksen tuottamaa hyötyä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä määräämän rangaistuksen asemesta rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 §:n 1 kohdan nojalla törkeästä velallisen petoksesta (tekoaika 25.2.1998 – 31.12.2003) 8 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 30.6.2011.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo. Esittelijä Mika Huovila (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen esittelijäneuvos Huovila:

Mietintö oli kohtien 1 – 8 ja 17 – 22 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.

Mietintö kuului A:n menettelyä X Oy:ssä koskevien kohtien 9 – 16 asemesta seuraavasti:

Syyttäjä ja Sisko P ovat katsoneet, että A:n työn tuloksena X Oy:öön maksuohjelman aikana kertynyt oman pääoman kasvua vastaava varallisuuden lisäys noin 450 000 euroa olisi kokonaan A:n hyötymistarkoituksessa salaamaa omaisuutta. Ensiksi on arvioitava, voidaanko mainittua yhtiön varallisuuden lisäystä pitää velallisen petosta koskevan rikoslain 39 luvun 2 §:ää sovellettaessa A:n omaisuutena.

X Oy on jo ennen A:n velkajärjestelyä harjoittanut toimialaansa kuuluvaa liiketoimintaa. Yhtiön toiminta on luonteeltaan ja laajuudeltaan ollut sellaista, jota tyypillisesti harjoitetaan osakeyhtiömuodossa. On siten selvää, että X Oy:n varallisuutta ei voida suoraan samastaa A:n henkilökohtaiseen varallisuuteen samalla tavalla kuin jos kysymyksessä olisi yhtiö, jonka perustamisella ja toiminnalla ei olisi mitään muuta tarkoitusta kuin velkojen maksun välttäminen (KKO 2006:45 ja KKO 2004:52).

Syytteessä tarkoitetun X Oy:n nimiin kertyneen varallisuuden lisäyksen katsominen A:n omaisuudeksi sovellettaessa velallisen petosta koskevaa säännöstä tässä asiassa ei kuitenkaan edellytä tällaisen samastuksen tekemistä. Kysymys on ensinnäkin yhtiön voittovaroista, joita laskettaessa on otettu vähennyksenä huomioon yhtiön velat ja vastuut, sekä lisäksi rikosasialle ominaiseen tapaan jälkikäteen tapahtuvasta harkinnasta, jonka lopputulos ei voi käsillä olevassa tilanteessa loukata sivullisen oikeutta. Lisäksi on todettava, että velallisen petosta koskevan rikoslain mainitun säännöksen taustalla olevien tavoitteiden kannalta ei ole merkitystä sillä, onko rikoksen toteuttamisessa käytetyllä yhtiöllä ollut myös muu tarkoitus kuin vain toimiminen välineenä omaisuuden salaamisessa. Olennaista asiassa on sen sijaan se, voidaanko syytteessä tarkoitettuun varallisuuteen kohdistuneita A:n oikeuksia pitää omistusoikeutena.

Omaisuuden ja omistusoikeuden käsitteillä ei ole täsmällisesti määriteltyä sisältöä. Keskeistä omistusoikeudessa on omaisuuteen kohdistuva, lähtökohtaisesti rajoittamaton oikeudellinen ja tosiasiallinen määräysvalta ja siihen liittyen oikeus omaisuuden tuottoon ja arvonnoususta saatavaan hyötyyn. Osakeyhtiössä omistajalle kuuluvaa määräysvaltaa käyttävät osakkeenomistajat, joille myös oikeus voittovaroihin ja osakeyhtiön purkautuessa sen nettovarallisuus kuuluvat.

Niin kuin Korkeimman oikeuden velallisen petosta koskevasta ratkaisusta KKO 2003:13 ilmenee, velallisen on ilmoitettava omaisuutenaan myös sellainen omaisuus, jonka hän on oikeustoimilain 34 §:ssä tarkoitetulla valeoikeustoimella tai muulla vastaavalla järjestelyllä siirtänyt velkojiensa ulottumattomiin, koska hän ei tosiasiallisesti ole tarkoittanut luopua omistusoikeudestaan.

Asiassa esitetyt kirjalliset todisteet osoittavat, että A on käyttänyt X Oy:ssä määräysvaltaa. X Oy:n varallisuuden lisäys maksuohjelman aikana on perustunut aluksi A:n hoitamista kiinteistöprojekteista saatuihin palkkioihin ja, yhtiön saatua näin varoja omaisuuden hankkimiseksi, yhtiön itsenäisesti harjoittamaan toimintaan, muun muassa kiinteistöjen kauppaan, kunnostukseen ja vuokraukseen. A on toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana, ja yhtiön harjoittama toiminta on käytännössä perustunut A:n henkilökohtaiseen työpanokseen.

A:n perheenjäsenet ovat maksuohjelman alkaessa omistaneet X Oy:n osakkeet. He ovat osaksi maksuohjelman aikana ja osaksi sen jälkeen luovuttaneet omistamansa osakkeet Y Oy:lle, X Oy:lle itselleen ja A:n pojan harjoittamalle yhtiölle, alunperin Z Ky:lle, jonka vastuunalainen yhtiömies Y Oy oli. Myyntihinnat eivät esitetyn selvityksen perusteella ole vastanneet osakkeiden todellista arvoa.

A on maksuohjelman aikana 30.11.2000 saanut pojaltaan 100 markalla 45,45 prosenttia mainitun Y Oy:n osakekannasta, minkä jälkeen A ja hänen poikansa ovat yhdessä omistaneet tämän yhtiön osakkeet. X Oy on A:n maksuohjelman päätyttyä sulautunut Y Oy:öön, johon eräiden yhtiöjärjestelyjen kautta on ohjautunut myös A:n pojan harjoittaman Z Ky:n varallisuus, jonka maksuohjelman päättymisajankohdan arvoksi käräjäoikeus on vastuunalaisen yhtiömiehen pääoman ja 6.10.2003 toteutuneen liiketoiminnan kaupan perusteella arvioinut noin 475 000 euroa.

Niin kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, syytteessä tarkoitettu X Oy:n nimissä ollut varallisuuden lisäys on mainitussa sulautumisessa tosiasiassa ohjattu Y Oy:lle, jonka osakkeista A oli jo aikaisemmin maksuohjelman aikana saanut edellä kerrotuin tavoin suurin piirtein sitä vastaavan osuuden. Varallisuuden lisäystä, joka on perustunut paitsi A:n työhön myös kiinteistöjen ja huoneistojen myynti- ja vuokratuottoihin ja arvonnousuun, ei siten ole jaettu X Oy:n osakkeenomistajille omistusosuuksien mukaisesti, vaan se on ohjattu A:n osaksi omistamalle yhtiölle.

A:n menettelyn ja mainittujen omaisuusjärjestelyjen tarkoitus ilmenee paitsi olosuhteista myös käräjäoikeuden tuomiossa selostetuista A:n päiväkirjamerkinnöistä, joiden mukaan hän on kanavoinut työnsä perusteella saatuja rahoja X Oy:öön niiden jäädessä siten säästöön muun muassa vanhuudenturvaa varten.

A on edellä kerrotulla tavalla käyttänyt syytteessä tarkoitetun 450 000 euron varallisuuden lisäyksen osalta omistajalle kuuluvaa määräysvaltaa. A:n menettelyn tarkoituksena on ollut estää varojen käyttäminen velkojen maksamiseen maksuohjelman mukaisesti ja saada pidettyä ne kokonaan itsellä. Mainitun varallisuuden kanavoinnissa X Oy:n nimiin on siten ollut kysymys vain väliaikaisesta, valeoikeustoimeen rinnastettavasta järjestelystä, jossa X Oy on toiminut välineenä omaisuuden salaamisessa. Näissä olosuhteissa on perusteltua katsoa, että mainittua varallisuutta voidaan pitää rikoslain 29 luvun 2 §:ää sovellettaessa A:n omaisuutena. Tulkinta vastaa säännöksen sanamuotoa ja on selvästi sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa.

Seuraavaksi on arvioitava, miltä osin X Oy:n nimissä ollut varallisuuden lisäys on varallisuutta, jonka perusteella velkajärjestelylain ja A:n maksuohjelman mukainen ilmoitus- ja lisäsuoritusvelvollisuus on määräytynyt.

Velkajärjestelylain perusperiaatteen mukaan veloista vapautuakseen velallisen on käytettävä velkojensa maksuun koko maksukykynsä.

A on vastustanut syytettä siltä osin kuin varallisuuden lisäyksessä on ollut kysymys kiinteistöjen ja huoneistojen myynti- ja vuokratuotoista sillä perusteella, että hän ei olisi voinut hankkia tällaisia kohteita itselleen maksuohjelman aikana.

Korkein oikeus todennee tämän johdosta, että vaikka velkajärjestelyssä olevalla ei yleensä voi olla pääomatuloja, tämä on kuitenkin mahdollista, jos velkojat suostuvat tuloa tuottavan omaisuuden säilymiseen velallisella. Velallinen voi myös velkajärjestelylain 46 §:n 3 momentissa ja 48 §:n 3 momentissa säädetyin edellytyksin jatkaa elinkeinotoimintaa osakeyhtiön johtoon kuuluvana osakkeenomistajana. Velkajärjestelylaista johtuvaa estettä ei ole myöskään sille, että velallinen maksuohjelman aikana perustaa osakeyhtiön ja ryhtyy harjoittamaan elinkeinotoimintaa sen puitteissa. Velkajärjestelylain edellä mainitun perusperiaatteen mukaisesti velallisen maksuvaraa laskettaessa otetaan huomioon kaikki velalliselle kertyvät tulot, myös elinkeinon harjoittamisesta tulevat tulot ja pääomatulot.

Ei ole mahdollista arvioida tarkasti, minkälaiseksi A:n lisäsuoritusvelvollisuus olisi muodostunut, jos A olisi velkajärjestelylakiin perustuvien velvollisuuksiensa mukaisesti ilmoittanut toiminnastaan ja varallisuuden lisääntymisestä velkojilleen ja esimerkiksi pyrkinyt sopimaan lisäsuorituksista heidän kanssaan. Se, että A ei ole toiminut velkajärjestelylakiin perustuvien velvollisuuksiensa mukaisesti, ei kuitenkaan ole peruste poiketa edellä mainitusta perusperiaatteesta. Koska A olisi määräysvaltansa perusteella voinut nostaa X Oy:stä kysymyksessä olevan 450 000 euron varallisuuden lisäyksen perusteella määräytyviin lisäsuorituksiin tarvittavat varat, Korkein oikeus katsonee, että mainittu määrä on kokonaisuudessaan varallisuutta, jonka perusteella A:n lisäsuoritusvelvollisuus määräytyy.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, että A on laiminlyönyt velkajärjestelylain 7 §:n 3 momentin (57/1993) mukaisesti ilmoittaa velkojilleen X Oy:n nimiin kertyneen varallisuuden lisäyksen 450 000 euroa ja suorittaa sen perusteella maksuohjelman määräyksien ja velkajärjestelylain 35 a §:n (1273/2002) mukaiset lisäsuoritukset.

Y Oy:n osakkeiden ostoa koskevalta osalta mietintö kuului kohtien 17 – 22 jälkeen seuraavasti:

Osakkeiden ostoa arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon edellä selostetut järjestelyt, joilla A:n työpanokseen perustunut X Oy:n varallisuuden lisäys on ohjattu Y Oy:öön. Olennaista on se, että Y Oy:n osakkeiden kauppa ei ole loukannut velkojien etuja muulla tavalla kuin osana mainittuja järjestelyjä, joiden osalta A:n menettely on arvioitu edellä. Tämänkään vuoksi A ei ole syyllistynyt velallisen petokseen jättäessään ilmoittamatta velkojilleen Y Oy:n osakkeiden oston.

Syyksilukemisen ja rangaistuksen osalta mietintö kuului seuraavasti:

A on, hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä velkajärjestelymenettelyssä, salannut omaisuuttaan jättämällä ilmoittamatta velkojilleen X Oy:n nimiin ohjaamansa varallisuuden lisäyksen 450 000 euroa tai jättämällä maksamatta tämän määrän perusteella määräytyvät lisäsuoritukset velkojille. A on tällä ja hovioikeuden tuomiossa hänen syykseen luetulla menettelyllä syyllistynyt velallisen petokseen, joka on sillä tavoiteltuun huomattavaan hyötyyn nähden ja myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoksen tekoaika on päättynyt 31.12.2003, jolloin A:n olisi viimeistään pitänyt maksaa lisäsuoritukset maksuohjelman päättymisvuodelta.

A:n rikos on ollut suunnitelmallinen ja se on jatkunut usean vuoden ajan. A:n menettelystä on aiheutunut velkojille saamatta jääneiden suoritusten johdosta vahinkoa käräjäoikeuden soveltaman laskentatavan mukaisesti laskettuna noin 190 000 euroa. Korkein oikeus katsonee, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta rikoksesta on 1 vuosi 7 kuukautta vankeutta. Rikoksen vakavuus ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys edellyttävät vankeuden tuomitsemista ehdottomana.

Menettämisseuraamuksen osalta mietintö kuului seuraavasti:

A:n syyksi luetun rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrä on velkojille rikoksella aiheutettua vahinkoa vastaavasti 190 000 euroa. Rikoksen tuottama hyöty on edellä kerrotuin tavoin ohjattu Y Oy:öön, joka ei ole saanut muuta, A:n saamasta hyödystä erillistä hyötyä. Y Oy:tä ei siten voida tuomita menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä enempää kuin A.

A ja hänen suurimpana velkojanaan velkajärjestelyssä ollut Å Oy ovat tämän asian ollessa vireillä hovioikeudessa tehneet 11.10.2006 päivätyt sovintosopimukset, joiden mukaan A on maksanut yhtiölle sovintokorvauksena 90 000 euroa. Korkein oikeus katsonee, että A:n sopimusten perusteella maksamat määrät ovat tosiasiassa tarkoittaneet sen vahingon korvaamista, jonka hän oli aiheuttanut jättämällä täyttämättä velkajärjestelylain mukaisen lisäsuoritusvelvollisuutensa.

Menettämisseuraamuksia koskevat säännökset ovat muuttuneet 1.1.2002 voimaan tulleella lailla (875/2001). Korkein oikeus todennee, että myös rikoksen tuottaman hyödyn menettämiseen on sovellettava rikoksen tekohetkellä voimassa ollutta lakia, jollei tuomitsemishetken lain soveltaminen johda lievempään lopputulokseen (KKO 2009:1, kohta 32). Kun kysymys on sellaisesta jatkuvasta toiminnasta, joka on luettu tekijän syyksi yhtenä rikoksena, kuten tässä tapauksessa, on perusteltua lähteä myös menettämisseuraamussäännöstä sovellettaessa siitä, että rikokseen sovelletaan kunkin siihen kuuluvan osateon osalta sen tekemisen aikaan voimassa ollutta lakia (ks. KKO 2007:38).

Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2009:1 kohdasta 35 ilmenee, rikoksen tuottamaa hyötyä ei voida tuomita ennen lainmuutosta voimassa olleen rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin (143/1932) nojalla menetetyksi valtiolle siltä osin kuin samasta rikoksesta on johtunut hyötyä vastaava vahinko jollekin tietylle taholle. Mainittuna päivänä voimaan tulleen rikoslain 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan hyödyn menetetyksi tuomitseminen estyy vain siltä osin kuin se on jo palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena.

Osa A:n saamasta hyödystä on kertynyt ennen 1.1.2002 voimaan tullutta lainmuutosta, osa sen jälkeen. Koska A:n velkojille on tässä asiassa aiheutunut rikoksen tuottamaa hyötyä vastaava vahinko, menettämisseuraamusta ei voida tuomita siltä osin kuin hyöty on kertynyt ennen mainittua lainmuutosta. Tämän jälkeen saatu hyöty on tuomittavissa menetetyksi siltä osin kuin sitä ei ole palautettu tai tuomittu taikka tuomita suoritettavaksi velkojille vahingonkorvauksena.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:n rikoksella saamasta hyödystä noin yksi kolmasosa eli noin 64 000 euroa on kertynyt aikaisemman lain aikana ja noin kaksi kolmasosaa eli noin 126 000 euroa uuden lain aikana. A on maksanut tai hänet on velvoitettu taikka velvoitetaan suorittamaan hyötyä vastaavaa vahingonkorvausta yhteensä 92 118 euroa. Y Oy:öön ohjatun rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrä vahingonkorvausten ja A:n sovintosopimusten perusteella maksaman määrän vähentämisen jälkeen on siten 97 882 euroa.

Myös ennen lainmuutosta voimassa olleen lain tarkoituksena oli eliminoida rikoksella saatu hyöty kokonaan. Vanhan ja uuden lain ero koskee vain sitä, kuinka yksityisen oikeuden etusija menettämisseuraamuksen nähden toteutetaan. Hyödyn menettämistä koskevien säännösten tarkoituksen kannalta on perusteltua katsoa vahingonkorvausten ja A:n sovintosopimusten perusteella maksaman määrän kohdistuvan aikajärjestyksessä ensin vanhan lain aikana kertyneeseen hyödyn osaan ja vasta sen jälkeen uuden lain aikana kertyneeseen osaan. Näin ollen Y Oy on tuomittava menettämään valtiolle mainitut 97 882 euroa, minkä määrän maksamiseen A:n on osallistuttava käräjäoikeuden tuomitsemilla 26 271 eurolla.

Näillä perusteilla esittelijä ehdotti Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputulokseksi seuraavan:

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä määräämän rangaistuksen asemesta rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 §:n 1 kohdan nojalla törkeästä velallisen petoksesta (tekoaika 25.2.1998 – 31.12.2003) 1 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Y Oy ja A määrätään menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä, kummatkin yhteisvastuullisesti 26 271 euroa ja Y Oy tämän lisäksi 71 611 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettane.