Korkein oikeus KKO:2010:49

Velallisen rikos Velallisen petos Törkeä velallisen petos Itsekriminointisuoja

Velkojien saatavien turvaamiseksi oli vuonna 1999 määrätty pantavaksi A:n omaisuutta takavarikkoon, ja takavarikon täytäntöönpanemiseksi toimitettiin viisi ulosottoselvitystä. Samaan aikaan oli vireillä tutkinta rikosasiassa, jossa A:n epäiltiin syyllistyneen velallisen petokseen salaamalla omaisuuttaan vuonna 1995 tehdyssä ulosottoselvityksessä. A:lla katsottiin olleen oikeus uusissa ulosottoselvityksissä jättää ilmoittamatta jo vuonna 1995 omistamansa yhtiöt, koska ilmoittamalla ne hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

A oli jättänyt ilmoittamatta myös vuonna 1999 perustetun yhtiön osakekannan, jonka hän omisti. Tuolle yhtiölle oli A:n vanhojen yhtiöiden kautta siirretty A:n ennen vuotta 1995 syntynyt saatava. Kysymys siitä, oliko A uuden yhtiön salatessaan syyllistynyt törkeään velallisen petokseen.

RL 39 luku 2 §
RL 39 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Hämeenlinnan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati syytteessään, johon asianomistajat Q Oy:n konkurssipesä ja R B.V yhtyivät, A:lle rangaistusta viidestä törkeästä velallisen petoksesta, koska tämä oli 19.5 – 15.9.1999 tehdyissä viidessä ulosottoselvityksessä salannut omaisuuttaan tai antanut väärän ja harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta jättämällä ilmoittamatta muun muassa jäljempänä mainitut yhtiöt ja niiden nimissä olleen varallisuuden omana omaisuutenaan tai ainakin tosiasioita vastaavalla tavalla määräysvaltansa niissä sekä takaisinsaannilla peräytettävissä olleet oikeustoimet seuraavasti:
– S Oy:n (S) ja sen omistuksessa olleen T Oy:n (T),
– veroparatiisiyhtiöiden U (U) sekä sen tytäryhtiöiden V Ltd:n (V), X S.A:n (X) Y Ltd:n (Y), joista viimeksi mainittu on omistanut Z Oy:n (Z),
– edellä mainittujen yhtiöiden nimissä olleen omaisuuden ja
– omaisuuden siirtoihin A:lta yhtiöille ja yhtiöiden välillä liittyneet oikeustoimet, jotka olisivat mahdollisesti antaneet asianomistajille mahdollisuuden peräyttää omaisuutta ulosottoon.

Oikeustoimissa oli kyse siitä, että A oli 11.3.1994 lainannut T:lle 1 000 000 markkaa, minkä saatavan A oli siirtänyt Y:lle 28.2.1995, jolloin sen arvo oli ollut 800 000 markkaa. Velkasuhde, jonka alunperin piti erääntyä maksettavaksi 31.12.1995, oli myöhemmin uudistettu ja sitä oli jatkettu erillisillä velkakirjoilla. Y oli siirtänyt saatavan X:lle 17.5.1999, jolloin sen arvo oli 500 000 markkaa. Toiseksi oikeustoimissa oli kyse siitä, että muodollisesti S:n nimissä olleet taide-esineet oli luovutettu 7.1.1994 Y:lle 1 100 000 markan kauppahinnalla ja Y oli siirtänyt taide-esineet edelleen S:lle 7.7.1997.

Lisäksi syytteessä oli vaadittu A:lle rangaistusta myös muihin omaisuuseriin liittyen.

Käräjäoikeuden tuomio 21.7.2006

Käräjäoikeus totesi, että kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus tutkittaessa rikossyytettä häntä vastaan olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. Jo poliisi- tai muun tutkintaviranomaisen epäily syyllisyydestä tuo henkilölle sopimusten tarkoittaman syytetyn aseman.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että A:han kohdistuneen täytäntöönpanomenettelyn tullessa 19.5.1999 vireille oli ollut käynnissä vuonna 1995 tapahtuneeksi epäillyn velallisen petosrikoksen esitutkinta, jossa A oli ollut epäiltynä. A oli mainittuna päivänä saapunut poliisin kutsumana kuulustelutilaisuuteen, jolloin ulosottoviranomainen oli poliisilaitoksella tehnyt ulosottoselvityksen. Toimitustodistajana ulosottoselvityksessä oli poliisimies, joka oli osallistunut vähäiseltä osalta epäillyn rikoksen tutkintaan.

Käräjäoikeus lausui, että A oli ollut sopimusten tarkoittamassa syytetyn asemassa vuonna 1995 tapahtuneeksi epäillyn velallisen petosrikoksen osalta. Rikosilmoituksen olivat tehneet asianomistajat. Turvaamistoimi oli koskenut ennen vuotta 1995 tehtyjen oikeustointen takaisinsaantia. Tässä tilanteessa oli hyvin mahdollista, että velkoja käyttäisi ulosottomenettelyssä saatuja tietoja vaatiessaan vahingonkorvausta rikosasiassa ja siten tietoja olisi voitu käyttää myös syytettä käsiteltäessä. Merkityksetöntä ei ollut myöskään se, että ulosottoselvityksessä toimitustodistajana oli ollut rikoksen tutkintaan osallistunut poliisimies. Käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli ollut ihmisoikeussopimusten perusteella oikeus kieltäytyä antamasta tietoja ulosottomenettelyssä.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että rikoksesta epäilty ei ole velvollinen kertomuksessaan pysymään totuudessa. Sen sijaan ulosottovelallinen on velvollinen ulosottomenettelyssä antamaan totuudenmukaiset tiedot ulosoton kannalta merkityksellisistä seikoista. Käräjäoikeus katsoi, että rikoksesta epäillyn velallisen oikeus kieltäytyä antamasta ulosottomenettelyssä tietoja ei oikeuta häntä antamaan siinä valheellisia tietoja. Näin ollen A, joka oli antanut tietoja ulosottomenettelyssä, ei voinut vedota itsekriminointisuojaan syytteen hylkäämiseksi.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen katsoen jääneen näyttämättä, että A olisi ollut syytteessä mainittujen omaisuuserien todellinen omistaja tai että hän olisi antanut ulosottoselvityksissä vääriä tai harhaanjohtavia tietoja.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Risto Setälä ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 11.7.2008

Syyttäjä ja asianomistajat valittivat hovioikeuteen vaatien A:n tuomitsemista syytteen mukaisesti rangaistukseen.

Hovioikeus lausui, että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen edellyttää erityisesti, että rikosasian syyttäjän on pyrittävä hankkimaan näyttö käyttämättä sellaista todistusaineistoa, joka on saatu pakottamalla tai painostamalla rikossyytteessä olevaa henkilöä tämän tahdon vastaisesti. Ulosottoselvityksiä tehtäessä A:ta vastaan ei ollut nostettuna rikossyytettä, vaan 4.3.1995 tehdyksi epäilty rikos oli ollut vasta esitutkinnassa. Ulosottoselvityksiä ei toimitettu minkään epäillyn rikoksen esitutkintaa varten, vaan niihin on ryhdytty A:n velkojien hakemuksista velallisen aseman selvittämiseksi velkojille. Ulosottoselvityksiä ei näytetty käytetyn väärin näytön hankkimiseksi esitutkintaa varten. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että ulosottoselvityksessä oli ollut läsnä rikosasiaa tutkiva poliisimies, etenkin kun tämä oli ollut paikalla ainoastaan kuulustelutodistajan ominaisuudessa.

Hovioikeus katsoi edelleen, että itsekriminointisuojaan nojaten rikoksesta epäilty ei ole ollut velvollinen kertomuksessaan pysymään totuudessa ja hänellä on oikeus olla vastaamatta kysymyksiin. Sen sijaan ulosottovelallinen on velvollinen ulosottomenettelyssä antamaan totuudenmukaiset tiedot ulosoton kannalta merkityksellisistä seikoista. A oli ulosottoselvityksissä vastannut kysymyksiin ja hän oli ollut velvollinen vastaamaan niihin totuudenmukaisesti. Näin ollen A ei voinut vedota itsekriminointisuojaan syytteen hylkäämiseksi.

Hovioikeus katsoi kotimaisten yhtiöiden osalta (tuomion kohta 6.1) näytetyksi, että A oli antanut ulosottoselvityksissä vääriä ja harhaanjohtavia tietoja määräysvallastaan S:ssä ja T:ssä sekä Z:ssa, mutta hänellä ei ollut ollut velvollisuutta ilmoittaa näitä yhtiöitä omana omaisuutenaan. Edelleen A oli jättänyt ilmoittamatta sellaiset omaisuuden siirtoihin liittyneet oikeustoimet A:lta yhtiöille, jotka olisivat antaneet peräyttämismahdollisuuden asianomistajille.

Offshore-yhtiöiden osalta (tuomion kohta 6.2) hovioikeus katsoi näytetyksi, että A oli U:n, Y:n ja V:n tosiasiallinen omistaja, joten hän oli jättämällä yhtiöt ilmoittamatta salannut omaisuuttaan sekä lisäksi antanut ulosottoselvityksissä vääriä ja harhaanjohtavia tietoja määräysvallastaan näissä yhtiöissä. Hovioikeus totesi edelleen, että A oli myös X:n tosiasiallinen omistaja ja hän oli salannut omaisuuttaan jättämällä yhtiön ilmoittamatta ulosottoselvityksissään.

Syytteessä mainitun saatavan osalta (tuomion kohta 7.1) hovioikeus katsoi näytetyksi, ettei A:lla ollut erillistä ilmoitusvelvollisuutta saatavasta omana varallisuutenaan, kun A:n olisi tullut ilmoittaa X. Kun A oli kuitenkin siirtänyt saatavan sellaisille yhtiöille, jotka hän tosiasiallisesti omisti, hänen olisi tullut ilmoittaa saatavan siirtoon liittyneet oikeustoimet.

S:n nimissä olleiden taide-esineiden osalta (tuomion kohta 7.5) hovioikeus katsoi näytetyksi, että omaisuus on ollut ulosottoselvitysten aikaan S:n omaisuutta eikä A:lla ollut siten velvollisuutta ilmoittaa taide-esineitä omana varallisuutenaan. Kuitenkin ottaen huomioon A:n määräysvalta S:ssä ja koska kyseessä olivat huomattavan arvokkaat taide-esineet, hänen olisi tullut ilmoittaa ulosottoselvityksissä taide-esineiden kauppoihin liittyneet oikeustoimet.

Hovioikeus katsoi, että menettelyssä oli kysymys yhdestä törkeästä velallisen petoksesta ja että rikoksen vakavuuden ja siitä ilmenevän A:n syyllisyyden perusteella oikeudenmukainen rangaistus olisi 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Oikeudenkäynnin keston johdosta hovioikeus kuitenkin kohtuullisti rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta, joka määrättiin ehdottomana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raimo Kyllästinen, Jukka Uusitupa ja Eeva Perho (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Eeva Perho katsoi rangaistuksen mittaamisen osalta, että A:n ulosottoselvityksissä yhtiöistä antamien tietojen ja vastausten välillä oli sisällöllinen ristiriita. Ulosottomiehen olisi tullut lisäkysymyksillä selvittää, mitä A oli tarkoittanut, jolloin yhtiöitä koskevia seikkoja olisi voitu selvittää vielä tarkemmin. Lisäksi tuomittavaa rangaistusta oli oikeudenkäynnin pitkittymisen johdosta kohtuullistettava.

Perho tuomitsi A:n 1 vuoden 1 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja määräsi sen ohessa A:lle yhdyskuntapalvelua.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa

Valituslupa myönnettiin 17.12.2008 oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko A saanut ulosottoselvityksissä jättää ilmoittamatta hovioikeuden tuomiossa mainitut omaisuuserät ja oikeustoimet sillä perusteella, että hän olisi saattanut joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen tuolloin vireillä olleessa velallisen petosta koskevassa esitutkinnassa. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Sen lisäksi, mitä Korkein oikeus oli 17.12.2008 päättänyt, valituslupa myönnettiin valituksen käsittelyn yhteydessä oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin rajoitettuna koskemaan hovioikeuden tuomion kohtien 6.1, 6.2, 7.1 ja 7.5 osalta kysymystä siitä, onko A hovioikeuden hänen syykseen näissä kohdissa lukemalla menettelyllä syyllistynyt rangaistavaan tekoon.

Muilta osin valituslupaa ei myönnetty. Hovioikeuden tuomio jäi siten niiltä osin pysyväksi.

Vaatimukset ja vastaukset

A valituksessaan vaati, että syyte hylätään tai että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Q Oy:n konkurssipesä sekä R B.V. vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Yleistä

1. Ulosottoselvityksissä 19.5. – 15.9.1999 on ollut kysymys mahdollisuudesta saada A:n omaisuutta takavarikkoon tuomioistuimen määräämän turvaamistoimen johdosta.

2. A:n ilmoitusvelvollisuus ulosottoselvityksissä määräytyi syytteessä mainittuna aikana voimassa olleen ulosottolain 3 luvun 33 §:n (470/1986) mukaisesti. Sen mukaan velallisen oli annettava tiedot varoistaan, veloistaan ja tuloistaan. Edelleen velallisen oli annettava luovuttamastaan omaisuudesta ja tekemistään oikeustoimista tiedot, jotka olivat tarpeen sen selvittämiseksi, voidaanko omaisuutta peräyttää ulosottoon.

3. Ulosottoselvitys on luonteeltaan viranomaisjohtoista menettelyä, jossa ulosottomies tekee kysymyksiä ja velallisen on vastattava niihin riittävällä tarkkuudella. Siten päävastuu siitä, että ulosottoselvityksen kannalta keskeiset seikat tulevat selvitetyiksi, on ulosottomiehellä. Kuten ratkaisusta KKO 2003:13 ilmenee, lähtökohtaisesti voidaan pitää riittävänä sitä, että velallinen tuo esiin ulosottomenettelyn kannalta olennaiset seikat sillä tarkkuudella, että ulosottomiehen on mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä esimerkiksi velallisen omistaman yhtiön laadusta ja sen omistuksessa olevasta omaisuudesta.

4. Ulosottoselvityksessä 19.5.1999 A on ilmoittanut, ettei hän omistanut minkään yhtiön osakkeita. Erikseen kysyttäessä hän on ilmoittanut, ettei hänellä ollut määräysvaltaa missään yhtiössä sopimuksella tai valtakirjalla. Toisaalta hän on ilmoittanut muun muassa saavansa palkkaa V:ltä (V Ltd.), Y:ltä (Y Ltd.) ja U:lta (U Ltd.). Hän on myös laatinut luettelon kaikkiaan 15 yhtiöstä, joissa hän ilmoituksensa mukaan oli mukana hallituksessa ilman määräysvaltaa. Näitä yhtiöitä olivat muun muassa V, U, Y, Z (Z Oy), S (S Oy), T (T Oy) ja W S.A. A on edelleen 8.7.1999 toimitetussa ulosottoselvityksessä kertonut ulosottomiehelle olevansa S:n ja T:n toimitusjohtaja ja käyttävänsä Suomessa ollessaan henkilöautoa, joka oli vuokrattuna Z:n nimiin. Ulosottomies ei ole ulosottoselvityspöytäkirjojen mukaan tehnyt edellä mainittujen yhtiöiden osalta tarkentavia kysymyksiä 19.5.1999 eikä myöhemmissäkään ulosottoselvityksissä. Ulosottoselvityksessä 19.5.1999 on tiedusteltu A:n omistamien osakehuoneistojen ja kiinteistöjen myyntejä, mutta pöytäkirjoista ei ilmene, että ulosottomies olisi esittänyt muuhun irtaimeen omaisuuteen kohdistuvia oikeustoimia koskevia yksilöityjä kysymyksiä.

Z, S ja T sekä oikeustoimet

5. Hovioikeus on näyttöä arvioidessaan katsonut selvitetyksi, että A oli käyttänyt tosiasiallista määräysvaltaa yhtiöissä, mutta että hän ei ollut tällä perusteella velvollinen ilmoittamaan niitä omaisuutenaan. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että A, joka oli ilmoittanut olevansa näissä yhtiöissä mukana mutta ilman määräysvaltaa, on syyllistynyt velallisen petokseen antamalla näin menetellessään vääriä tai harhaanjohtavia tietoja määräysvallastaan yhtiöissä sekä jättämällä ilmoittamatta sellaiset oikeustoimet A:lta T:lle ja S:lle, jotka olisivat antaneet mahdollisuuden peräyttää omaisuutta ulosottoon.

6. Mainituissa oikeustoimissa on ollut kyse seuraavista hovioikeuden erikseen tuomionsa kohdissa 7.1 ja 7.5 A:n syyksi lukemista oikeustoimista:
a) A on 11.3.1994 antanut 1 miljoonan markan luoton T:lle. Tämä A:n saatava T:ltä on 28.2.1995 siirretty Y:lle pääomaltaan 800 000 markan arvoisena ja 17.5.1999 edelleen Y:ltä X:lle (X S.A.) pääomaltaan 500 000 markan arvoisena (kohta 7.1);
b) A on 7.1.1994 myynyt taide-esineitä 1,1 miljoonan markan kauppahinnalla Y:lle, joka on 7.7.1997 myynyt esineet edelleen S:lle (kohta 7.5).

7. Hovioikeus on katsonut, että A:n olisi tullut ulosottoselvityksissä ilmoittaa saatavan siirtoon liittyneet oikeustoimet, koska kyseinen saatava siirrettiin A:lta Y:lle ja X:lle ja siten sellaisille yhtiöille, jotka A tosiasiallisesti omisti (hovioikeuden tuomion kohta 7.1). Hovioikeus on edelleen katsonut, että vaikka A ei ollut omistanut S:ää eikä hänellä näin ollen ollut ollut velvollisuutta ilmoittaa yhtiötä eikä yhtiön omaisuutta omana varallisuutenaan, A:n olisi ottaen huomioon taide-esineiden huomattava arvo sekä hänen määräysvaltansa S:ssä tullut ilmoittaa ulosottoselvityksissä esineiden kauppoihin liittyneet oikeustoimet (hovioikeuden tuomion kohta 7.5).

8. Korkein oikeus toteaa, että omaisuuteen kohdistuvalla määräysvallalla on tyypillisesti merkitystä arvioitaessa sitä, onko omaisuus ulosmitattavissa tietyn henkilön veloista tämän tosiasiallisena omaisuutena. Hovioikeus on tässä asiassa edeltä ilmenevin tavoin katsonut, että A ei ole tosiasiallisesti omistanut nyt kysymyksessä olevia yhtiöitä eikä hänellä ole ollut velvollisuutta ilmoittaa niitä ulosottoselvityksissä omaisuutenaan, mutta että hänen olisi tullut ilmoittaa määräysvaltansa ja sen johdosta myös edellä tarkoitetut oikeustoimet. Pelkkä määräysvalta ei kuitenkaan voi olla esimerkiksi turvaamistoimen kohteena. Ottaen huomioon, että ulosottoselvitys on liittynyt takavarikkoasiaan, ei yhtiöitä koskevalla määräysvallalla ole itsenäistä merkitystä. Näin ollen A ei ole syyllistynyt velallisen petoksena rangaistavaan menettelyyn antaessaan hovioikeuden virheellisiksi ja harhaanjohtaviksi toteamia tietoja määräysvallastaan näissä yhtiöissä.

9. A:lla ei ole ollut oma-aloitteista ilmoitusvelvollisuutta tekemistään oikeustoimista. Ulosottoselvityspöytäkirjojen mukaan A:lle ei ole esitetty sellaisia muuta irtainta omaisuutta koskeviin oikeustoimiin liittyviä tarkentavia kysymyksiä, joiden perusteella A:n olisi tullut mieltää hänellä olevan ilmoitusvelvollisuus myös näistä seikoista. Näin ollen A ei ole syyllistynyt velallisen petoksena rangaistavaan menettelyyn myöskään oikeustoimien osalta.

Offshore-yhtiöt

Itsekriminointisuojasta

10. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi sen, ettei hän ollut ulosottoselvityksissä ilmoittanut V:n, Y:n, U:n ja X:n osakekantoja henkilökohtaisena varallisuutenaan ja että hän on lisäksi antanut väärän ja harhaanjohtavan tiedon salatessaan määräysvaltansa kolmessa ensiksi mainitussa yhtiössä.

11. A on vedonnut siihen, että ilmoittamalla ulosottoselvityksissä tosiasiallisen omistuksensa ja määräysvaltansa V:ssä, Y:ssä, U:ssa ja X:ssä hän olisi myötävaikuttanut oman syyllisyytensä selvittämiseen 4.3.1995 tehdyn ulosottoselvityksen yhteydessä tapahtuneeksi epäiltyä velallisen petosta koskevassa esitutkinnassa.

12. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä, viimeksi ratkaisusta KKO 2009:80, ilmenee, rikoksesta epäilty ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Periaate kuuluu oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin. Periaatteessa on kyse ensi sijassa rikoksesta epäillyn oikeudesta vaieta seikoista, jotka voivat aikaansaada häneen kohdistuvan syytteen vaaran tai joita voidaan käyttää näyttönä hänen syyllisyydestään. Sen keskeisimmät soveltamisalueet ovat rikoksen esitutkinta ja rikosoikeudenkäynti, mutta periaate voi tulla sovellettavaksi muissakin yhteyksissä, kuten nyt käsillä olevassa tapauksessa velkojen pakkotäytäntöönpanoa koskevassa menettelyssä.

13. Itsekriminointisuojan ulottaminen rikosepäilyn kannalta hyvin kaukaisiin tosiseikkoihin muunlaisessa vastaajaa koskevassa menettelyssä kuin varsinaisen rikosasian esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä voi toisaalta heikentää huomattavasti esimerkiksi maksukyvyttömyysmenettelyssä velkojan oikeutta saada tuomioistuimen määräämä oikeusseuraamus täytäntöönpantua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin katsonut, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti jäisi näennäiseksi, mikäli oikeudenkäynnin yksi osapuoli voisi omilla toimenpiteillään tehdä täytäntöönpanon tehottomaksi (muun muassa tuomiot Hornsby 19.3.1997 ja Scordino 29.3.2006).

14. Itsekriminointisuojan ja tietojenantovelvollisuuden suhdetta muussa kuin varsinaisen rikosasian käsittelyn yhteydessä on käsitelty muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioissa J.B. v. Sveitsi (tuomio 3.8.2001) ja Marttinen v. Suomi (tuomio 21.4.2009), joissa itsekriminointisuojaa katsottiin loukatun, kun henkilön tietojenantovelvollisuus oli koskenut sellaisia seikkoja, joiden osalta tämä ei voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedoilla saattoi olla merkitystä rikosasian kannalta. Samoin on katsottu ratkaisussa KKO 2009:80, jossa oli kysymys siitä, saiko velallinen salata tietoja konkurssimenettelyssä.

15. Ratkaisuista ilmenee, että oikeutta pysyä vaiti on arvioitava rikoksesta epäillyn tai syytetyn näkökulmasta ja niiden tietojen perusteella, joita hänellä on silloin, kun häneltä pakon tai rangaistuksen uhalla vaaditaan tietoja. Syytetyllä ei voida katsoa olevan velvollisuutta antaa sellaisia tietoja, joiden hän voi perustellusti arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustautumismahdollisuuksiaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomio 17.12.1996) mukaan itsekriminointisuoja ulottuu myös sellaisiin seikkoihin, joilla voi olla välillistä merkitystä rikosasian käsittelyn kannalta esimerkiksi vastaajan oman kertomuksen uskottavuutta heikentävänä todisteena. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Macko ja Kozubal’ v. Slovakia (tuomio 19.6.2007) itsekriminointisuojaa ei katsottu loukatun, kun tietojenantovelvollisuus ja rikosepäily olivat koskeneet eri tosiseikkoja. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö osoittaa, että kysymys vaitiolo-oikeuden olemassaolosta on ratkaistava tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan perusteella. Huomiota on silloin kiinnitettävä muun muassa epäillyltä vaadittavien tietojen ja rikosasian väliseen asialliseen yhteyteen ja yhteyden läheisyyteen.

16. Nyt käsillä olevassa tapauksessa A on ollut poliisilaitoksella 19.5.1999 kuulusteltavana epäiltynä velallisen petoksesta 4.3.1995 toimitetussa ulosottoselvityksessä. Kuulustelu on keskeytetty ja ulosottoviranomaiset ovat tehneet A:lle ulosottoselvityksen. Siinä on ollut paikalla toimitustodistajana sama poliisimies, joka on kuulustellut A:ta epäiltynä velallisen petoksesta 4.3.1995. Sanottua rikosta koskevissa kuulusteluissa 12.5.1999 ja 28.5.1999 on esitetty kysymyksiä liittyen erilaisiin omaisuuseriin ja yhtiöihin, kuten T, S, Z, W, U, V ja Y. Kirjallisina todisteina olevien kuulustelupöytäkirjojen mukaan A on poliisikuulusteluissa kertonut muun muassa yhtiöiden toiminnasta ja omasta asemastaan yhtiöissä. Tämä esitutkinta johti myös syytetoimiin. Kesällä 1999 syyttäjä päätti nimittäin nostaa syytteen A:ta vastaan siitä, että tämä oli ulosottoselvityksessä 4.3.1995 salannut eläkevakuutuksen. Tältä osin syyte hylättiin hovioikeudessa. Asianomistajat toisaalta vetosivat hovioikeudessa rangaistusvaatimuksensa tueksi myös siihen, että A oli tuossa ulosottoselvityksessä salannut lisäksi edellä kohdassa 6 b) mainittujen taide-esineiden myymisen 7.1.1994 Y:lle sekä 800 000 markan saatavansa Y:ltä, joka perustui siihen, että A oli siirtänyt Y:lle edellä kohdassa 6 a) tarkoitetun saatavan 28.2.1995. Näiltä osin Korkein oikeus on 4.11.2003 antamallaan päätöksellä palauttanut asian Hämeenlinnan käräjäoikeuteen, jossa lausunnon antaminen raukesi 21.12.2005 asianomistajien luovuttua syytteestä.

17. Korkein oikeus katsoo olevan selvää, että viranomaiset ovat menetelleet virheellisesti tehdessään ulosottoselvityksen 19.5.1999 kohdassa 16 selostetulla tavalla rikostutkinnan yhteydessä. Neljässä myöhemmässä ulosottoselvityksessä, joista viimeisimmät on tehty sen jälkeen kun A:ta koskeva syyte velallisen petoksesta 4.3.1995 oli jo nostettu, ei ole viitteitä siitä, että menettely ei olisi ollut asianmukainen ja tehty normaalissa täytäntöönpanoa turvaavassa tarkoituksessa.

18. Korkein oikeus toteaa, että nyt käsillä olevassa tapauksessa keskeisintä on epäillyltä maksukyvyttömyysmenettelyssä vaadittavien tietojen ja rikosasian välisen asiallisen yhteyden arviointi.

V, Y ja U

19. Hovioikeus on todennut seuraavaa. A on ollut edunsaava omistaja offshore-yhtiöissä V, U ja Y, sanotut yhtiöt ovat olleet hänen määräysvallassaan ja A on siten ollut yhtiöiden tosiasiallinen omistaja. U on perustettu 13.12.1994. A on muun muassa myynyt omistamansa W S.A:n osakkeet U:lle 10.2.1995. U:n johtajaksi on nimetty 13.12.1994 V, joka on perustettu 21.1.1993. A on ollut yksi V:hen nimetyistä johtajista ainakin keväästä 1994 alkaen. V:n ja A:n lähipiiriin kuuluvien yhtiöiden välillä on tehty useita oikeustoimia keväästä 1994 alkaen. Y on perustettu 2.11.1993. A on muun muassa myynyt Y:lle omistamansa useiden asunto-osakeyhtiöiden osakkeet sekä taideesineitä 7.1.1994 päivätyllä kauppakirjalla.

20. Ottaen huomioon, että A on käyttänyt V:ssä, Y:ssä ja U:ssa yhtiöihin ja niiden nimissä olleeseen omaisuuteen kohdistuvaa määräysvaltaansa jo ennen 4.3.1995 tehtyä ulosottoselvitystä, A ei ole vuonna 1999 tehdyissä ulosottoselvityksissä voinut sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että ilmoittamalla nämä yhtiöt tai niiden nimissä olleen omaisuuden vuonna 1999 ulosmitattavana omaisuutenaan hän saattaa itsensä syytteen vaaraan 4.3.1995 tehdyksi epäillystä velallisen petoksesta. Näin ollen A ei ole syyllistynyt rangaistavaan velallisen petokseen 19.5.1999 – 15.9.1999 ulosottoselvityksissä U:n, Y:n ja V:n osalta.

X

21. Hovioikeus on tuomiossaan lausunut, että A on ollut edunsaava omistaja myös 26.5.1999 perustetussa offshore-yhtiössä X, että yhtiö on ollut yksin A:n määräysvallassa ja että A on ollut yhtiön tosiasiallinen omistaja. Hovioikeus on todennut, että yhtiön nimiin on siirretty V:ltä viisi saatavaa 10.5.1999 sekä Y:ltä ainakin kolme saatavaa 17.5.1999. Saatavissa velallisina on muun muassa suomalaisia yhtiöitä sekä A:n poika ja niiden yhteisarvo on ollut siirtokirjojen mukaan vuonna 1999 ainakin noin 800 000 euroa. Yksi Y:ltä X:lle siirretyistä saatavista on kohdassa 6 a) tarkoitettu saatava.

22. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti A olisi täyttänyt ilmoitusvelvollisuutensa ulosottoselvityksissä jo ilmoittamalla tosiasiallisen omistuksensa X:ssä tai ainakin tosiasiallisen määräysvaltansa yhtiössä, jolloin ulosottomiehellä olisi ollut mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä. Ottaen huomioon, että yhtiö on perustettu vasta vuonna 1999, ei yhtiön nimen ilmoittaminen sellaisenaan olisi millään tavoin osoittanut A:n syyllistyneen velallisen petokseen 4.3.1995.

23. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on X:n osalta vielä erikseen arvioitava, merkitseekö edellä kohdassa 6 a) mainittu saatavan siirto A:lta Y:lle ja edelleen Y:ltä X:lle sitä, että A on saanut jättää ilmoittamatta tosiasiallisen omistuksensa ja määräysvaltansa X:ssä. Muilla X:lle siirretyillä saatavilla ei ole ollut yhteyttä A:ta koskevaan rikosepäilyyn velallisen petoksesta 4.3.1995 tehdyssä ulosottoselvityksessä.

24. Kuten edeltä ilmenee, arvioitaessa sitä, miten läheisesti tiedot liittyvät siihen rikokseen, josta henkilöä epäillään, lähtökohtana on pidettävä sitä, että epäillyllä ei ole velvollisuutta antaa sellaisia tietoja, joiden hän voi perustellusti arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustautumismahdollisuuksiaan. Tämä arviointi on tehtävä erikseen kussakin yksittäistapauksessa.

25. Tässä tapauksessa täytäntöönpanoviranomaisella ei olisi ollut tarvetta selvittää X:llä olevien saatavien perustetta tarkemmin, sillä X:n nimissä olleet saatavat olisi voitu periä A:n velkojien hyväksi yksinomaan velkakirjojen perusteella. Näistä kirjallisina todisteina olevista velkakirjoista tai saatavien siirtokirjoistakaan ei ilmene millään tavoin se, että yhden saatavan oikeusperustana on alunperin ollut hovioikeuden tuomion kohdassa 7.1 mainittu A:n 11.3.1994 T:lle myöntämä 1 miljoonan markan luotto. Tähän ja X:n perustamisen myöhempään ajankohtaan nähden saatavan yhteys A:han luotonantajana vuonna 1994 on niin etäinen, että on varsin epätodennäköistä, että sitä koskeva tieto olisi tullut esiin X:ään ja sen omaisuuteen kohdistuvassa pakkotäytäntöönpanossa.

26. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:han kohdistunut, 4.3.1995 toimitettuun ulosottoselvitykseen liittynyt rikostutkinta ja A:n velvollisuus ilmoittaa X:n osakekanta omaisuutenaan vuonna 1999 toimitetuissa ulosottoselvityksissä ovat koskeneet eri tosiseikkoja. Antaessaan tietoja ulosottoselvityksissä vuonna 1999 A ei ole voinut perustellusti arvioida, että hän ilmoittamalla X:n omistuksen myötävaikuttaisi oman syyllisyytensä selvittämiseen tutkittavana olleessa rikosasiassa tai että tämän tiedon antaminen heikentäisi hänen puolustautumismahdollisuuksiaan siinä. Tätä johtopäätöstä tukee sekin seikka, että A on, kuten kohdasta 16 ilmenee, poliisikuulusteluissa 12.5.1999 ja sen jälkeenkin kertonut toiminnastaan sellaisissa yhtiöissä, joiden yhteys epäiltyyn rikokseen 4.3.1995 ulosottoselvityksessä on X:ää huomattavasti läheisempi.

27. Edellä lausumillaan perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:lla ole ollut oikeutta jättää ilmoittamatta X:ää omaisuutenaan ulosottoselvityksissä 19.5.1999 – 15.9.1999. Teolla tavoiteltu hyöty, suuruusluokaltaan noin 800 000 euroa, on huomattava ja tekoa on pidettävä myös muutoin, muun muassa sen suunnitelmallisuuden vuoksi, kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Omistuksensa salatessaan A on tahallaan syyllistynyt törkeään velallisen petokseen.

(Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 28 – 30 eivät sisälly selosteeseen.)

Oikeudenkäynnin kesto ja rangaistuksen mittaaminen

(Korkeimman oikeuden tuomion kohta 31 ei sisälly selosteeseen.)

32. Kuten edeltä ilmenee, syyte hovioikeuden A:n syyksi lukemasta menettelystä osaksi hylätään Korkeimmassa oikeudessa. A:n viaksi on kuitenkin jäänyt törkeänä velallisen petoksena se, että hän on laiminlyönyt 19.5. – 15.9.1999 toimitetuissa ulosottoselvityksissä ilmoittaa X:n omaisuutenaan. Ottaen huomioon velallisen petoksella tavoitellun hyödyn suuri määrä, suuruusluokaltaan 800 000 euroa, ja omaisuusjärjestelyihin liittynyt suunnitelmallisuus oikeudenmukainen rangaistus tästä teosta lähtökohtaisesti on 1 vuosi 8 kuukautta vankeutta.

(Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 33 – 34 eivät sisälly selosteeseen.)

35. Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittavaa rangaistusta on oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella alennettava siten, että rangaistukseksi määrätään kohdassa 32 todetun 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen asemesta yksi vuosi vankeutta. Teon vakavuus ja vahingollisuus sekä rikoksesta ilmenevä A:n syyllisyys huomioon ottaen vankeusrangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi.

(Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 36 ja 37 eivät sisälly selosteeseen.)

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan rikoslain 39 luvun 3 §:n nojalla hänen syykseen Korkeimmassa oikeudessa luetusta törkeästä velallisen petoksesta (X hovioikeuden tuomion kohdassa 6.2) 19.5.1999 – 15.9.1999 yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Muilta osin syyte hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kaarlo Hakamies (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Hakamies: Mietintö oli kohtien 1 – 8, 10 – 27, 32 ja 35 sekä tuomiolauselman osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.

Oikeustoimia koskevan ilmoitusvelvollisuuden osalta mietintö kuului seuraavasti:

Korkein oikeus lausunee, että syytteessä kuvattuna aikana voimassa olleet ulosottolain ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset sekä ratkaisu KKO 2003:13 huomioon ottaen ilmoitusvelvollisuus ulottui myös takaisinsaantiuhan alaisia päteviä oikeustoimia koskeviin tietoihin. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee, että A:n on tullut jo vuonna 1993 varautua huomattaviin henkilökohtaisiin vastuisiin. A:n taloudellinen tilanne ja hänen samanaikaisesti tekemänsä oikeustoimet huomioon ottaen Korkein oikeus katsonee, että A on antanut rikoslain 39 luvun 2 §:ssä tarkoitetun väärän ja harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta jättäessään syytteessä mainituissa ulosottoselvityksissä kokonaan ilmoittamatta Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 6 a) tarkoitetun saatavan siirtoon sekä kohdassa 6 b) tarkoitettujen taide-esineiden siirtoon liittyvät oikeustoimet. Koska A:lle oli tehty ulosottoselvitys jo 4.3.1995, Korkein oikeus kuitenkin katsonee, että A olisi nyt käsillä olevan tapauksen olosuhteet huomioon ottaen saattanut itsensä syytteen vaaraan epäillystä velallisen petoksesta 4.3.1995, jos hän olisi 19.5.1999 tai sen jälkeen tehdyissä syytteessä mainituissa ulosottoselvityksissä ilmoittanut siirtäneensä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 6 a) tarkoitetun T:ltä olevan saatavansa edelleen Y:lle 28.2.1995 tai myyneensä kohdassa 6 b) tarkoitettuja taide-esineitä Y:lle 7.1.1994 eli ennen 4.3.1995 tehtyä ulosottoselvitystä. Samanaikaisesti vireillä olleessa esitutkinnassa olisi tällöin saattanut tulla arvioitavaksi, oliko A täyttänyt ilmoitusvelvollisuutensa kyseisistä oikeustoimista jo 4.3.1995 ulosottoselvityksessä.

Korkein oikeus lausunee, että asiassa on arvioitava vielä erikseen, oliko A:lla oikeus jättää ilmoittamatta edelleen ulosottoselvityksissä vuonna 1999 aikaisemmin mainittujen taide-esineiden myynti tosiasiallisesti omistamaltaan ja määräysvallassaan olleelta Y:ltä S:lle 7.7.1997 sekä aikaisemmin mainitun saatavan siirto edelleen Y:lta X:lle 17.5.1999 eli 4.3.1995 tehdyn ulosottoselvityksen jälkeen. Tältä osin Korkein oikeus katsonee, ettei edellä mainittujen 4.3.1995 jälkeen tehtyjen oikeustoimien ilmoittaminen sellaisenaan osoita A:n syyllistyneen velallisen petokseen 4.3.1995. Kun täytäntöönpanoviranomaisen tai A:n velkojien on selvitettävä, millä perusteella A:sta muodollisesti erillisten yhtiöiden väliset keskinäiset oikeustoimet olisivat peräytettävissä nimenomaan A:ta henkilökohtaisesti koskevassa ulosottomenettelyssä, olisi A todennäköisesti joutunut ulosottomenettelyssä jossakin vaiheessa selvittämään kaikki taide-esineitä ja saatavaa koskevat oikeustoimet eli myös ennen 4.3.1995 tehtyä ulosottoselvitystä tapahtuneet oikeustoimet. A olisi näin menetellessään siten saattanut itsensä syytteen vaaraan tai A ei ainakaan tietoja antaessaan olisi voinut ratkaisussa KKO 2009:80 tarkoitetulla tavalla poissulkea tällaista mahdollisuutta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, että A ei ole syyllistynyt rangaistavaan velallisen petokseen 19.5.1999 – 15.9.1999 ulosottoselvityksissä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 6 mainittujen oikeustointen osalta.