Korkein oikeus KKO:2011:52

Velallisen rikos Törkeä

velallisen epärehellisyys

A:n syyksi oli luettu osakeyhtiörikoksena ja törkeänä velallisen epärehellisyytenä menettely, jolla hänelle oli siirretty X Oy:stä ja Y Oy:stä varoja ilman hyväksyttävää syytä. A, joka oli huomattavan velkaantunut ja jolta oli peritty pitkään velkoja ulosottoteitse, oli käyttänyt hänelle yhtiöistä siirretyt varat käyttämättä niitä velkojensa maksamiseen. A:n katsottiin varat hävittäessään syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen. (Ään.)

RL 39 luku 1 § 1 kohta (769/1990, 61/2003)
RL 39 luku 1 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Tampereen käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 1) törkeästä velallisen epärehellisyydestä, 2) osakeyhtiörikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä sekä 3) törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Syytekohta 1 perustui siihen, että A oli X Oy:n tosiasiallisena vastuuhenkilönä yhdessä toisen henkilön kanssa siirtänyt 31.10.2004 – 31.5.2006 ilman hyväksyttävää syytä osakeyhtiölain vastaisesti yhtiön varoja 50 580,82 euroa A:n varallisuuspiiriin ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden ja sitä oleellisesti pahentanut. Velallisen epärehellisyydellä oli aiheutettu velkojille huomattavaa vahinkoa ja sitä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Syytekohta 2 perustui siihen, että A oli yhdessä toisen henkilön kanssa Y Oy:n toisena tosiasiallisena vastuuhenkilönä 31.1.2001 – 2.6.2006 jakanut yhtiön varoja osakeyhtiölain vastaisesti luovuttamalla A:lle tahallaan yhtiön varoja 116 135,71 euroa 31.10.2001 mennessä ja sen jälkeen 2.6.2006 saakka tahallaan jakanut yhtiön varoja osakeyhtiölain vastaisesti tietäen olemassa olevien ja odotettavissa olevien yhtiön taloudellisten vaikeuksien perusteella tekojensa voivan vahingoittaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja ja siten lahjoittamiseen rinnastettavalla tavalla muuten luovuttanut yhtiön varoja A:n varallisuuspiiriin vähintään 232 613,53 euroa. Mainitut osakeyhtiölain vastaisesti nostetut käteisvarat ja yksityistalouden menojen maksut oli merkitty kirjanpidossa A:lle annetuiksi osakaslainoiksi. Lisäksi A oli yhdessä toisen henkilön kanssa muuten luovuttanut osakeyhtiölain vastaisesti 31.5.2005 mennessä yhtiön varoja 100 000 euroa. A oli 31.5.2005 lyhentänyt 100 000 eurolla osakaslainavelkaansa yhtiölle. A oli siten aiheuttanut 232 613 euron teoilla yhtiön maksukyvyttömyyden ja sitä olennaisesti pahentanut. Velallisen epärehellisyydellä oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä A:lle ja aiheutettu velkojille huomattavaa vahinkoa. Velallisen epärehellisyyttä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Syytekohta 3 perustui siihen, että A oli tietoisena siitä, että teko voi hänen olemassa olevien ja odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella vahingoittaa hänen velkojiensa taloudellisia etuja, hävittänyt omaisuuttaan yhteensä 323 000 eurolla käyttämällä osakeyhtiölain vastaisesti X Oy:stä ja Y Oy:stä itselleen siirtämiään varoja kohtuukäytön ylittävästi ja käyttämättä niitä jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien olleiden, maksamatta jääneiden ja jatkuvasti lisääntyneiden velkojensa maksamiseen. A oli siten aiheuttanut maksukyvyttömyyden ja pahentanut maksukyvyttömyyttään hävittämällä velkojien edun vastaisesti saamiaan rahavaroja ja käyttämättä niitä velkojensa maksuun. Velallisen epärehellisyydellä oli saatu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu velkojille huomattavaa vahinkoa. Velallisen epärehellisyyttä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

A myönsi syytekohdan 1 oikeaksi. Syytekohdan 2 A myönsi oikeaksi muuten, mutta kiisti syytteen osakeyhtiörikoksesta. Syytekohdan 3 A kiisti ja katsoi sen olevan päällekkäinen syytekohtien 1 ja 2 kanssa.

Käräjäoikeuden tuomio 5.9.2008

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytekohdan 1 mukaisesti törkeään velallisen epärehellisyyteen. Syytekohdan 2 osalta käräjäoikeus hylkäsi syytteen osakeyhtiörikoksesta ja katsoi A:n syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen. Syytekohdan 3 osalta käräjäoikeus lausui, että syyttäjän lähtökohtana oli ollut, että omaisuutta oli hävitetty ilman, että rahoja olisi käytetty ulosottovelkojen maksuun. Syyttäjä oli esittänyt luettelon, jonka mukaan A:n velkasaldo oli ollut 11.2.2008 kokonaisuudessaan 290 349 euroa. Se seikka, että A oli lyhentänyt yhtiölle lähipiirilainojen velkoja yhteensä 200 000 euroa, ei oikeuttanut ajattelemaan, että A olisi tällä menettelyllä vapaa rikosoikeudellisesta vastuusta, kun hän oli syytekohdissa 1 ja 2 kerrotuin tavoin jakanut osakeyhtiölain vastaisesti lähipiirilainoja ja vastaavasti syytekohdassa 3 kerrotuin tavoin käyttänyt ja hävittänyt syytteessä mainitut euromäärät. Käräjäoikeus katsoi, etteivät syytekohdat 2 ja 3 olleet päällekkäisiä toistensa kanssa, koska kysymys oli kokonaan eri tekomuodoista, minkä vuoksi myös syytekohta 3 oli luettava A:n syyksi törkeänä velallisen epärehellisyytenä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kohdissa 1 – 3 kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä yhteiseen 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeajan käräjäoikeus määräsi päättymään 31.12.2010.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Seppo Tervonen ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 22.1.2010

A valitti hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomion kohtien 2 ja 3 sekä rangaistuksen mittaamisen osalta. Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomion kohdan 2 sekä rangaistuksen mittaamisen osalta.

Hovioikeus katsoi, että A oli kohdassa 2 syyllistynyt käräjäoikeuden mainitseman törkeän velallisen epärehellisyyden sijasta rikokseen, joka käsitti osakeyhtiörikoksen 1.11.2001 – 31.10.2002 ja törkeän velallisen epärehellisyyden 1.11.2002 – 2.6.2006. Kohdan 3 osalta hovioikeus lausui, että laittomasti hankitun omaisuuden käyttäminen omiin tarkoituksiin ei täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Näin ollen A:n kohdissa 1 ja 2 selostetuin tavoin haltuunsa saamien varojen luovuttaminen ei ollut erikseen rangaistava rikos. Mainituilla perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen tältä osin.

Hovioikeus tuomitsi A:n hänen syykseen kohdissa 1 ja 2 luetuista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä totesi, että ehdollisen rangaistuksen koeaika oli alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä ja päättyi 31.12.2010.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti Mäkinen, Elise Mäki (eri mieltä) ja Erkki Reijonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Mäki oli muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, mutta katsoi, että A oli tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen, koska hänen lainvastainen menettelynsä oli jatkunut useita vuosia ja rikoksilla oli aiheutettu velkojille suuri, lähes 300 000 euron vahinko.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa kohdan 3 osalta koskemaan sitä kysymystä, oliko A käyttämällä kohdissa 1 ja 2 mainituilla rikoksilla saamansa varat muutoin kuin ulosotossa olleiden velkojensa maksuun syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan virallinen syyttäjä uudisti rangaistusvaatimuksensa ja vaati, että A tuomitaan kohdan 2 osalta osakeyhtiörikoksesta myös 1.11.2001 edeltäneeltä ajalta eli 116 135,71 euron osalta. Toissijaisesti syyttäjä vaati, että osakeyhtiörikoksella jaettujen varojen määräksi katsotaan 123 388 euroa. Lisäksi syyttäjä vaati, että A tuomitaan kohdan 3 osalta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Vielä syyttäjä vaati, että A:lle tuomittava vankeusrangaistus määrätään ehdottomaksi.

A vastasi valitukseen ja vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemusta koskeva ratkaisu

Viralliselle syyttäjälle ei myönnetä valituslupaa siltä osin kuin valitusluvan myöntäminen on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden tuomio jää siis tältä osin pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. A:n syyksi on tuomion kohdassa 1 luettu törkeä velallisen epärehellisyys (tekoaika 31.10.2004 – 31.5.2006) ja tuomion kohdassa 2 rikos, joka käsittää osakeyhtiörikoksen (tekoaika 1.11.2001 – 31.10.2002) ja törkeän velallisen epärehellisyyden (tekoaika 1.11.2002 – 2.6.2006). Ensin mainitussa teossa A:lle oli luovutettu X Oy:stä varoja 50 580,82 euroa. Jälkimmäisessä teossa A:lle oli luovutettu Y Oy:stä varoja 235 977 euroa.

2. Syytekohdassa 3 on A:lle lisäksi vaadittu rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Tämän syytekohdan mukaan A oli tietoisena siitä, että teko voi hänen jo olemassa olevien ja odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella vahingoittaa hänen velkojiensa taloudellisia etuja, hävittänyt omaisuuttaan yhteensä 323 000 eurolla käyttämällä X Oy:stä ja Y Oy:stä osakeyhtiölain vastaisesti itselleen siirtämiään varoja kohtuukäytön ylittävästi ja käyttämättä niitä jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien olleiden, maksamatta jääneiden ja jatkuvasti lisääntyneiden velkojensa maksamiseen. Hovioikeus on hylännyt syytteen tältä osin katsoen, että laittomasti hankitun omaisuuden käyttäminen omiin tarkoituksiin ei täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A käyttäessään pääosin tuomion kohdissa 1 ja 2 kerrotulla menettelyllä saamiaan varoja syytekohdassa 3 kuvatuin tavoin kohtuukäytön ylittäen muuhun tarkoitukseen kuin velkojensa maksamiseen syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Onko kyseessä ollut niin sanottu rankaisematon jälkiteko

4. Hovioikeus on perustanut ratkaisunsa syytekohdan 3 hylkäämisestä ilmeisesti niin sanotun jälkiteon rankaisemattomuutta koskeviin periaatteisiin. Rankaisemattomalla jälkiteolla tarkoitetaan aikaisemmin tehdyllä rikoksella saavutetun tilanteen sellaista tosiasiallista hyväksikäyttöä, jota ei voida katsoa eri vääryydeksi ja joka toisin sanoen sisältyy aikaisemman rikoksen tunnusmerkistöön. Esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1978 II 135 syytettyä, joka surmattuaan uhrin oli seuraavana päivänä polttanut tämän asiapaperit tunnistamista vaikeuttaakseen, ei ole tuomittu erikseen vahingonteosta. Ratkaisussa KKO 1980 II 124 syytetty, joka oli ensin anastanut Ruotsissa auton kuljettaakseen sen Suomeen myytäväksi ja sen jälkeen kuljettanut sen Suomeen ilman tulliselvitystä, on tuomittu vain varkaudesta.

5. Jälkitekoa ei kuitenkaan ole yleensä pidetty rankaisemattomana, jos sen yhteydessä on tehty oikeudenloukkaus, joka ei ole tullut otetuksi huomioon ensimmäisen rikoksen oikeudellisessa arvioinnissa, ja jos jälkiteko on kohdistunut johonkin toiseen oikeushyvään kuin ensimmäinen rikos. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:122 on henkilö, joka oli salannut henkilökohtaisessa konkurssissaan sellaisia varoja, jotka hän oli saanut syyllistyessään avunantoon kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, tuomittu myös törkeästä velallisen petoksesta. Ratkaisussa KKO 2004:122 on henkilö, joka oli anastanut polttoöljyä ja käyttänyt sitä ajoneuvossaan polttoaineena dieselöljyn sijasta tekemättä laissa säädettyä ilmoitusta ajoneuvohallintokeskukselle, tuomittu anastusrikoksen lisäksi lievästä veropetoksesta. Ratkaisussa KKO 2011:35 vastaaja oli tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyydestä hänen nostettuaan yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä varoja ja velvoitettu korvaamaan näin aiheuttamansa vahinko yhtiön konkurssipesälle. Vastaajan katsottiin lisäksi syyllistyneen törkeään veropetokseen jättäessään ilmoittamatta mainitut yhtiöstä nostamansa varat tuloinaan henkilökohtaisessa verotuksessaan.

6. A:n menettelyä arvioitaessa on lähtökohtana, että A on edellä kohdassa 1 kerrotuin tavoin saanut X Oy:stä ja Y Oy:stä varoja, jotka pääosin on luovutettu hänelle vastoin osakeyhtiölain säännöksiä, ja että tuo luovutus on luettu hänen syykseen rikoksena. Menettely on täyttänyt osittain osakeyhtiörikoksen ja osittain velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön ja sillä on loukattu X Oy:n ja Y Oy:n sekä niiden mahdollisten velkojien oikeuksia. Tämän vuoksi myös menettelyn oikeudellisia seuraamuksia on tullut näiltä osin arvioida yhtiöiden ja niiden velkojien näkökulmasta.

7. Sen sijaan siltä osin kuin syyte koskee sitä seikkaa, miten A on varat saatuaan sittemmin niiden suhteen menetellyt, on kysymys A:n tuomion kohdissa 1 ja 2 käsitellystä menettelystä erillisestä toiminnasta, joka ei ole tullut aiemmassa yhteydessä tyhjentävästi oikeudellisesti arvioiduksi. Syyte on tältä osin perustunut eri seikkoihin, koska A:n on väitetty toiminnallaan loukanneen omien velkojiensa taloudellisia etuja. Varojen käyttöä arvioitaessa on tämän vuoksi otettava huomioon myös se, onko A henkilökohtaisesti ajautunut velallisen epärehellisyyssäännöksessä tarkoitettuun taloudelliseen kriisitilaan. Varojen käytössä ei tällöin voida katsoa olleen kysymys rankaisemattomasta jälkiteosta, vaan kysymystä siitä, onko varojen käyttö täyttänyt velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön, on arvioitava itsenäisesti.

Sovellettavat säännökset

8. Rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan, sellaisena kuin se oli 31.3.2003 saakka voimassa olleessa laissa 769/1990, velallinen, joka tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja hävittää omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä. Voimassa olevan rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan velallinen, joka hävittää omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä.

A:n taloudellinen tilanne ja varojen käyttö

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:89 todennut, että maksuvaikeuksissa olevan tai sellaisten vaikeuksien uhkaaman velallisen tulee tulojaan ja varojaan käyttäessään ottaa huomioon velkojiensa edut. Tämä koskee myös yksityistä kulutusta, joka tulee sovittaa taloudelliseen tilanteeseen ja rajoittaa siihen, mitä velallisen ja hänen perheensä elatus kohtuudella vaatii (KKO 1981 II 35). Ratkaisussa KKO 2004:89 on katsottu edelleen, että velallisen hyväksyttävät elantomenot ylittäviä yksityisottoja velallisen määräysvallassa olleesta osakeyhtiöstä oli pidettävä rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna omaisuuden hävittämisenä.

10. Asiassa on esitetty selvitystä siitä, että A on ollut jo 1990-luvun alkupuolelta alkaen huomattavan velkaantunut ja että hänellä on ollut pitkän aikaa velkoja perittävänä ulosottoteitse. A on itsekin vastauksessaan Korkeimmalle oikeudelle kertonut olleensa tekohetkellä ylivelkainen. Näissä olosuhteissa A:n on tullut X Oy:stä ja Y Oy:stä hänelle siirrettyjä varoja käyttäessään ottaa huomioon myös velkojiensa edut.

A:n velvollisuus maksaa velkojaan osakaslainalla

11. A on vedonnut siihen, että hänen yhtiöistä ottamansa varat ovat olleet osakaslainaa, joka hänen on maksettava yhtiöille takaisin. Hän ei voinut olla velvollinen lainarahalla maksamaan muita, kuten ulosotossa olevia velkojaan. Sen vuoksi hän ei ole voinut syyllistyä velallisen epärehellisyyteen käyttäessään kyseiset varat muihin tarkoituksiin. Lisäksi hän oli myös maksanut takaisin osakaslainasta 100 000 euroa.

12. Osakaslainan antamisen edellytyksistä syytteessä tarkoitettuna aikana on säädetty osakeyhtiölain 12 luvussa (734/1978 ja 145/1997). Osakkaalle vastoin lain asettamia edellytyksiä annettu rahalaina on laitonta varojen jakoa. Tällainenkin laina on kirjanpitokäytännössä saatettu merkitä osakaslainaksi, jopa riippumatta siitä, onko rahoja nostettaessa noudatettu osakeyhtiölain asettamia muotomääräyksiä tai onko varoja siirrettäessä edes tarkoitettu pitää niitä nimenomaisesti lainana. Vastoin osakeyhtiölaissa asetettuja edellytyksiä eli laittomana varojen jakona toteutettu ja osakaslainaksi kirjattu varallisuudensiirto on eräin poikkeuksin erikseen säädetty palautettavaksi osakeyhtiölain 12 luvun 5 §:ssä (145/1997).

13. Ottamalla lainaa velallinen lisää velvoitteitaan. Periaatteellista eroa ei tällöin ole sillä, otetaanko laina yhtiöstä tai esimerkiksi pankista. Sama vaikutus on sellaisellakin menettelyllä, jossa yhtiöstä otettu ja nimellisesti lainaksi kirjattu raha todellisuudessa on laitonta varojen jakoa ja siis edellytysten täyttyessä suoraan palautusvelvollisuuden alaista. Mikäli velallinen kuitenkin maksaa näillä varoilla muita velkojaan, hänen kokonaisvelkamääränsä ei kasva eikä menettelyllä ole yleensä vaikutusta hänen maksukyvyttömäksi tulemiseensa tai maksukyvyttömyyden olennaiseen pahenemiseen. Jos velallinen sen sijaan käyttää saamansa varat muuhun tarkoitukseen eli omien velkojiensa kannalta katsoen hävittää kyseisen omaisuuden, hänen varallisuusasemansa huononee ja hän voi tulla maksukyvyttömäksi tai hänen maksukyvyttömyytensä voi oleellisesti pahentua.

14. A on hävittänyt yhtiöstä nostamansa huomattavan suuret varat käyttämällä ne muuhun tarkoitukseen kuin omien velkojensa maksuun ja näin pahentanut oleellisesti maksukyvyttömyyttään. Sillä seikalla, että hän on eräässä vaiheessa maksanut osan lainasta takaisin yhtiölle, ei ole tässä tapauksessa merkitystä muutoin kuin kokonaisvelan lopulliseen määrään.

Myötävaikuttaminen oman syyllisyyden selvittämiseen

15. A on vedonnut asiassa myös siihen, että rikoksella saatujen varojen oma-aloitteinen ilmoittaminen ulosotossa olisi johtanut kysymyksiin siitä, mistä tällaiset poikkeukselliset varat oli saatu, ja tämä puolestaan olisi johtanut siihen, että hän olisi joutunut paljastamaan syyllistyneensä osake-yhtiörikokseen tai johonkin muuhun rikokseen varoja hankkiessaan. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole edes väitetty, että nyt käsillä olevan rikosasian kanssa olisi ollut samanaikaisesti vireillä sellainen ulosottomenettely, jossa A olisi ollut rangaistuksen uhalla velvollinen ilmoittamaan varojen alkuperän. Tämän vuoksi A:n vetoamalla seikalla ei ole asiassa oikeudellista merkitystä.

Syyksilukeminen

16. Hävittäessään X Oy:stä ja Y Oy:stä itselleen siirtämänsä varat kohtuukäytön ylittäen muuhun tarkoitukseen kuin velkojensa maksamiseen A on syytekohdassa 3 selostetuin tavoin syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen. Velallisen epärehellisyydessä on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu huomattavaa vahinkoa velkojille ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

Rangaistuksen määrääminen

17. Alempien oikeuksien syyksilukemien rikosten lisäksi A:n syyksi luetaan nyt syytekohdassa 3 törkeä velallisen epärehellisyys. Tämän vuoksi hänelle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta on korotettava, ei kuitenkaan tuntuvasti. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luettavista rikoksista on 1 vuosi 10 kuukautta vankeutta. Hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Hovioikeuden määräämää ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikaa on pidettävä riittävänä. Tämän vuoksi asiassa ei määrätä uutta koeaikaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan kohdassa 3 rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 kohdan (769/1990 ja 61/2003) sekä 1 a §:n nojalla törkeästä velallisen epärehellisyydestä (tekoaika 1.11.1999 – 2.6.2006). A:lle määrätään tästä ja käräjäoikeuden hänen syykseen kohdassa 1 lukemasta rikoksesta sekä hovioikeuden hänen syykseen kohdassa 2 lukemasta rikoksesta yhteinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus.

Yhteinen vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä ja päättynyt 31.12.2010.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä (eri mieltä), Ilkka Rautio (eri mieltä), Timo Esko ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kari Vesanen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Rautio: Syytekohdan 3 mukaan A on tuomittava törkeästä velallisen epärehellisyydestä, koska hän oli syytteessä tarkemmin kuvatuissa oloissa hävittänyt omaisuuttaan käyttämällä varoja kohtuukäytön ylittävästi ja käyttämättä niitä velkojensa maksamiseen. Kysymyksessä olevat varat A oli pääosin saanut siirtämällä osakeyhtiölain vastaisesti itselleen varoja kahdesta osakeyhtiöstä (syytekohdat 1 ja 2). Näiltä osin A on tuomittu kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Asiassa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen myös syytekohdan 3 osalta.

Oikeuskäytännössä on Korkeimman oikeuden perustelujen kohdassa 4 viitatulla tavalla katsottu, että anastetun omaisuuden käyttäminen tekijän hyödyksi tai sen kätkeminen eivät ole erikseen rangaistavia, vaan niin sanottuja rankaisemattomia jälkitekoja. Kätkemisrikoksen osalta rajoituksesta on erikseen säädettykin rikoslain 32 luvun 11 §:n 1 momentissa. Jälkiteon rankaisematta jättäminen voidaan perustaa ajatukseen, jonka mukaan anastusrikoksen tyypillisenä tarkoituksena on saada omaisuutta hyväksikäytettäväksi. Hyväksikäyttö sisältyy siihen vääryyteen, jonka omaisuuden oikeudeton haltuunotto käsittää. Myös anastetun omaisuuden vahingoittaminen tai hävittäminen jää tämän ajatuksen mukaan anastusrikoksen jälkitekoina erikseen rankaisematta.

Nostaessaan varoja määräysvallassaan olevasta yhtiöstä tavalla, joka täyttää velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön, tekijän tarkoituksena on saada käyttöönsä varoja, joiden nostamiseen hänellä ei olisi oikeutta. Velallisen epärehellisyydessäkin tekijän täytyy jo tekohetkellä, varoja nostaessaan, olla tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen noston laittomuudesta ja siten myös siitä, että varat ovat laittomasti hänen hallussaan. Oikeudellisesti merkityksellistä eroa anastusrikokseen ei tältä osin ole. Varojen hävittämistä käyttämällä niitä kohtuukäytön ylittävällä tavalla voidaan näin ollen arvioida samojen näkökohtien varassa, jotka perustelevat anastusrikoksella saadun omaisuuden hävittämisen jäämistä erikseen rankaisematta.

Syytteen mukaan A on tuomittava törkeästä velallisen epärehellisyydestä myös sillä perusteella, että hän ei ole käyttänyt mainittuja varoja omien velkojensa maksamiseen. Edellä jälkiteosta todetun lisäksi on tältä osin otettava huomioon, että A on ollut velvollinen palauttamaan yhtiöistä velallisen epärehellisyysrikoksilla nostamansa varat yhtiön velkojille. Tähänkään nähden hänelle ei ole perusteltua asettaa rangaistusuhkaista velvoitetta käyttää samoja varoja omien henkilökohtaisten velkojensa maksuun.

Näillä perusteilla katson, että A ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon käyttämällä velallisen epärehellisyysrikoksilla haltuunsa saamiaan varoja ja jättämällä käyttämättä niitä omien velkojensa maksamiseen. Sen vuoksi hylkään syytteen syytekohdan 3 osalta ja jätän hovioikeuden lopputuloksen pysyväksi. Äänestyksen tuloksena velvollisena lausumaan A:lle tuomittavan rangaistuksen määrästä, ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rautio.