Korkein oikeus KKO:2011:84

Petos Törkeä petos

Itävaltalainen yhtiö oli lähettänyt lukuisille suomalaisille tavaramerkin haltijoille kirjeen, jonka otsikossa oli viitattu vastaanottajan tavaramerkin rekisteröintiin. Kirjeessä oli kuvattu vastaanottajan tavaramerkki ja sen rekisteröintitiedot. Siinä oli esitetty vastaanottajan maksettavaksi maksua, jonka maksamiseksi kirjeeseen oli liitetty myös esitäytetty tilisiirtolomake eräpäivämerkinnöin. Kysymys siitä, oliko vastaanottajia erehdytetty maksamaan maksu siinä käsityksessä, että maksu liittyi heidän tavaramerkkinsä ylläpitoon, vaikka se tosiasiassa koski tavaramerkin julkaisemista itävaltalaisyhtiön verkkosivuilla, ja oliko kirjeen lähettämisestä vastuussa ollut yhtiön toimitusjohtaja syyllistynyt petokseen. (Ään.)

RL 36 luku 1 § 1 mom
RL 36 luku 2 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10.10.2007

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli itävaltalaisen Trademark Publisher GmbH -nimisen yhtiön toimitusjohtajana ja määräysvallan käyttäjänä 1.1. ja 30.4.2004 välisenä aikana hankkiakseen itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt tai yrittänyt erehdyttää suurta määrää suomalaisia elinkeinonharjoittajia kutakin erikseen maksamaan yhtiölle vähintään 587 euroa.

Käräjäoikeus totesi, että Trademark Publisher GmbH:n toiminta-ajatus oli ollut ylläpitää internetissä kotisivuillaan tietokantaa eri maissa rekisteröidyistä tavaramerkeistä. A oli yhtiön nimissä lähettänyt 6 694 suomalaiselle yritykselle ja yhteisölle mainittua palvelua koskevan hyväksyntäsopimuksen eli tarjouslaskun (selosteen liitteenä yksi tällainen kirje). Maksun oli suorittanut 315 vastaanottajaa. Lähes kaikki asiassa kuullut todistajat ja asianomistajien edustajat olivat kertoneet pitäneensä kirjettä viranomaisen lähettämänä tavaramerkin säilyttämisestä johtuvana laskuna.

Käräjäoikeus lausui, että lomakkeen huolellisesti lukemalla saattoi tulla siihen tulokseen, että kysymys oli tarjouksesta eikä laskusta. Kirjeeseen painetut tilisiirtosana, maksajan nimi, suorituksen eräpäivä ja maksun määrä samoin kuin kirjeen etupuolen ulkoasu viittasivat kuitenkin vahvasti laskuun. Kirjeen sisältö puolestaan viittasi siihen, että kysymys oli rekisteröintiä koskevasta maksusta ja että A oli nimenomaan tarkoittanut saada aikaan tällaisen mielikuvan vastaanottajissa. Mainitut seikat tukivat sitä, että kirje olisi tahallaan laadittu harhaanjohtavaksi muistuttamaan rekisteröintiä tai sen ylläpitämistä koskevaa laskua.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi, että A oli tahallaan erehdyttänyt vastaanottajia lähettämällä kirjeet siinä tarkoituksessa, että vastaanottajat tai ainakin jotkut niistä erehtyisivät kirjeestä syntyneen virheellisen mielikuvan perusteella maksamaan tilisiirto-osassa mainitun määrän yhtiön tilille. Vaikka kysymys oli yhteisöjen välisestä toiminnasta, asianomistajilta erehdyksen välttämiseksi vaadittavan tavanomaisen huolellisuuden kynnys oli näissä olosuhteissa alentunut ja lomakkeen perusteella maksun maksaneet yhteisöt olivat erehtyneet rikoslain 36 luvun 1 §:ssä säädetyn petosrikoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla. Rikoksella oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja petosta oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan asianomistajille vahingonkorvauksia määräten vakuustakavarikon pidettäväksi voimassa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kristina Ojala ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.5.2009

A ja yhtiö valittivat hovioikeuteen vaatien, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään sekä takavarikko, hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko kumotaan.

Virallinen syyttäjä vastasi omasta ja edustamiensa asianomistajien puolesta valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli ratkaistava, olivatko asianomistajat tarkoittaneetkin maksaa tavaramerkkiensä julkaisemisesta Trademark Publisher GmbH:n internetsivuilla vai oliko asianomistajia tahallaan erehdytetty maksamaan kirjeissä mainittu määrä siinä uskossa, että kysymys oli viranomaispalvelua koskevasta laskusta, sekä oliko yhtiö saanut asiassa oikeudettomasti taloudellista hyötyä.

Mainitsemillaan perusteilla hovioikeus katsoi selvitetyksi, että suuri määrä tarjouskirjeen saaneista oli erehdyksessä maksanut siinä mainitun summan luullen asiakirjaa yhteisöä velvoittavaksi laskuksi. Hovioikeus lausui edelleen, että kirjeen ulkoasu muistutti selvästi viranomaisen lähettämää, maksuun velvoittavaa laskua. Se osa tekstiä, joka viittasi siihen, että kysymyksessä oli tarjous, oli muuhun tekstiin verrattuna vaikeasti havaittavissa. Hovioikeus piti varsin ymmärrettävänä, että asiakirjan saaneet henkilöt tavanomaista huolellisuuttakin noudattaen olivat erehtyneet luulemaan asiakirjaa yhteisöä velvoittavaksi laskuksi ryhtymättä tarkemmin selvittämään sen perustetta. Juuri tähän ja liike-elämässä lähtökohtaisesti ilmenevään luottamukseen A:n toiminta oli perustunut. Hovioikeus piti selvänä, että kirje olisi ollut helppo laatia sellaiseksi, että se nopeastikin katsottuna olisi voitu todeta tarjoukseksi. Mainitut seikat jo sellaisenaan tukivat sitä käsitystä, että kirje tarkoituksellisesti oli laadittu erehdyttäväksi.

Kukaan asiassa kuulluista asianomistajien edustajista ja työntekijöistä ei ollut jälkikäteen pitänyt tarpeellisena edustamansa yrityksen tai yhteisön tavaramerkin saamista Trademark Publisher GmbH:n tietokantaan. Asiassa ei ollut tullut ilmi, että yritykset edes olisivat voineet saada jotain hyötyä Trademark Publisher GmbH:n tarjoamasta palvelusta. A:n kertomana oli tullut ilmi, ettei yhtiö juurikaan ollut saanut asiakkaita muutoin kuin kysymyksessä olevien kirjeiden kautta, mikä myös osoitti, ettei yrityksillä ollut tällaiselle palvelulle tarvetta. Trademark Publisher GmbH oli näin ollen hankkinut tai yrittänyt hankkia huomattavaa hyötyä erehdyttämällä kirjeen saajia maksamaan palvelusta, jota nämä eivät todellisuudessa olisi halunneet ostaa. Suurelle joukolle yrityksiä oli siten aiheutunut taloudellista vahinkoa niiden erehtyessä maksamaan tarpeettomasta palvelusta.

A:n tahallisuuden osalta hovioikeus lausui Itävallan lainsäädäntöön viitaten, että A oli menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla, vaikka hänen oli täytynyt tietää, että hänen menettelynsä oli Itävallassa nimenomaisesti kiellettyä. Edelleen todistelun perusteella oli tullut ilmi, että tarjouskirjeiden lähettäminen oli ollut A:n ajatus ja hän oli päättänyt kirjeen ulkoasusta. Kirjeen ennakkotarkastuksen osalta hovioikeus totesi mainitsemillaan perusteilla, että suomalaisen asianajajan suorittama kirjeen kääntäminen suomeksi ja ruotsiksi sekä tarjouksen ehtojen lainmukaisuuden tarkastaminen ei sinänsä osoittanut, etteikö kirjettä tarkoituksella ollut tehty erehdyttävästi laskua muistuttavaksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Juha Paimela (eri mieltä) ja Ulla Rantanen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Paimela lausui Itävallan lainsäädäntöön viitaten, että A oli pyrkinyt selvittämään kirjeen tekstin laillisuuden suomalaisella asianajajalla. Kirjeen tekstissä ei ollut mitään, mikä ei pitänyt paikkaansa. Korostetusta tekstistä saattoi sinänsä saada ensivaikutelman, että kysymys olisi Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään tavaramerkkirekisteriin liittyvistä viranomaismaksuista. Tekstin kokonaan lukemalla harhaanjohtava ensivaikutelma laskusta kuitenkin kumoutui. Tekstin perusteella oli selvää, ettei kysymyksessä ollut jo rekisteröityyn tavaramerkkiin liittyvä viranomaismaksu, vaan maksullinen, määräajan voimassa ollut sopimustarjous tavaramerkin rekisteröimisestä internetissä ylläpidettävään tietokantaan.

Kirje oli siis harhaanjohtava ja tämä harhaanjohtavuus oli perustunut kirjeen ulkoasuun tekstin kokoa ja tekstin eri värejä vaihtelemalla. Kirjeessä ei väitetty, että kysymyksessä olisi nimenomaisesti lasku. Tilisiirtokortin laatiminen kiinteästi osaksi kirjettä ei tehnyt kirjeestä laskua. Kirjeestä toisaalta ilmeni selvästi, ettei kirjeen lähettäjä ollut suomalainen rekisteriviranomainen eli Patentti- ja rekisterihallitus, vaan itävaltalainen Trademark Publisher GmbH, osoite PF 73, 1190 WIEN. Kysymys oli näin ollen myös kirjeen vastaanottajan selonottovelvollisuudesta ja siten huolellisuusvelvollisuuden asteesta.

Todistelusta oli ilmennyt, että osa kirjeen vastaanottajista oli tehnyt johtopäätöksensä pelkästään ensivaikutelman perusteella lukematta kirjeen sisältöä enemmälti tai uhrannut päätöksentekoonsa vain ehkä muutaman minuutin. Kukaan kuultavista ei ollut vedonnut siihen, että hänen kykynsä tehdä kirjeen perusteella rationaalisia päätöksiä olisi jostain henkilökohtaisesta syystä ollut heikentynyt. Kaikille kuultaville kirjeen lähettäjä Trademark Publisher GmbH oli ollut ennestään tuntematon. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen perusteella jo pelkästään ennestään tuntematon kirjeen lähettäjä ja tilisiirtolomakkeessa mainittu maksun saaja oli ollut sellainen tekijä, jonka oli pitänyt herättää järkevän epäilyn lähettäjän mahdollisesta yhteydestä viranomaiseen eli Patentti- ja rekisterihallitukseen ja siellä pidettävään tavaramerkkirekisteriin ja siten johtaa tuon yhteyden ja maksun perusteen selvittämiseen. Tarkempi selvyys kirjeestä ja sen tosiasiallisesta luonteesta tarjouksena oli selvinnyt yksinkertaisesti lukemalla kirjeen sisältö. Kirjeen vastaanottajat olivat olleet elinkeinonharjoittajia, yhtiöitä tai yhteisöjä, enimmäkseen tosin PK-yrityksiä. Kirjeitä olivat pääsääntöisesti käsitelleet henkilöt, joiden nimenomaisena tehtävänä normaalistikin oli ollut vastaavien kirjeiden käsitteleminen. Kirjeen sisällön selvittäminen oli edellyttänyt ainoastaan normaalia huolellisuutta, ei sen enempää. Mitään perustetta katsoa, että kirjeiden vastaanottajien huolellisuusvelvollisuus olisi näissä olosuhteissa alentunut, ei ollut. A ei siten menettelyllään ollut syyllistynyt hänen syykseen luettuun petokseen. Vaikka A:n menettelyä voitiin sinänsä pitää eettisesti sopimattomana, syyttäjän syytteen teonkuvaus ei kuitenkaan oikeuttanut muuhun oikeudelliseen arvioon ja siihen perustuvaan johonkin toiseen lopputulokseen.

Vaikka syyte petoksesta oli tullut hylätyksi, A:n sopimattomasta menettelystä oli asianomistajille aiheutunut käräjäoikeuden tuomiossa yksilöidyt vahingot. A:n velvoittamiseen korvata asianomistajille sanotut vahingot oli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy.

Edellä mainituilla perusteilla Paimela hylkäsi syytteen. Tuomittujen vahingonkorvausten osalta aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

Valituksessaan A ja yhtiö vaativat, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään sekä takavarikko, hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko kumotaan.

Vastauksessaan virallinen syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

A ja yhtiö ovat toimittaneet määräajan jälkeen lisäkirjelmiä, joissa on vedottu siihen, että samassa asiassa on muissa Euroopan valtioissa annettu useita ratkaisuja. Korkein oikeus ottaa erityisestä syystä lisäselvityksen huomioon.

Pääasiaratkaisun perustelut

Muissa valtioissa annetut ratkaisut

1. A ja yhtiö ovat vedonneet siihen, että samassa asiassa on annettu muissa valtioissa ratkaisuja, joissa on katsottu, ettei rikosta ollut tapahtunut. Tällaisina A:ta tai yhtiötä koskevina ratkaisuina on viitattu espanjalaisen Manresan käräjäoikeuden päätökseen 21.4.2008, Budapestin syyttäjistön päätökseen 9.12.2010 ja Wienin syyttäjistön päätökseen 18.2.2011. A:n ja yhtiön käsityksen mukaan mainitut ratkaisut estävät syyksilukemisen tässä asiassa.

2. Schengenin täytäntöönpanosopimuksen 54 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa ovat määräykset kiellosta syyttää tai rangaista kahdesti samassa asiassa (ne bis in idem). Korkein oikeus toteaa, että kohdassa 1 mainittujen ratkaisujen kohteina olleet markkinointitavat näyttävät vastanneen pitkälti tässä asiassa arvioitavana olevaa menettelyä. Asiassa ei ole kuitenkaan edes väitetty, että niissä asianomistajat olisivat olleet samoja tai markkinoinnissa käytetty kirje olisi ollut sama kuin tässä asiassa. Mainituissa asioissa ei siten ole ollut kysymys samasta asiasta eli samoista tosiasiallisista tapahtumista kuin tässä asiassa eivätkä ne siten estä tämän asian tutkimista.

Kysymyksenasettelu

3. Itävaltalainen yhtiö Trademark Publisher GmbH, jossa A on käyttänyt määräysvaltaa, on vuoden 2004 alkupuolella lähettänyt suomalaisille tavaramerkin rekisteröineille elinkeinonharjoittajille ja yhteisöille laskua muistuttavan kirjeen, johon on sisältynyt esitäytetty, 587 euron määräinen ja myös eräpäivän sisältänyt tilisiirtolomake. Kirje on lähetetty kaikkiaan 6 694 vastaanottajalle, joista ainakin 315 on maksanut maksun.

4. Syyttäjä on katsonut, että erehdyttävästi laskun näköiseksi muotoillun ja maininnalla ”tavaramerkki/varumärke” otsikoidun kirjeen tarkoituksena oli ollut erehdyttää vastaanottajat luulemaan, että kirjeen mukainen suoritus meni viralliselle tavaramerkkirekisterin pitäjälle tai muulle viranomaistaholle ja liittyi heidän tavaramerkkioikeutensa voimassa pysymiseen tai ylläpitoon. A oli tällä tavoin erehdyttänyt tai yrittänyt erehdyttää kirjeen vastaanottajat uskomaan saavansa eri palvelua kuin mihin maksu todellisuudessa oikeutti ja siten erehdyksessä maksamaan maksun.

5. A on kiistänyt syytteen ja katsonut, että kysymys oli ollut yhtiön harjoittaman toiminnan markkinoinnista. Yhtiö ylläpiti verkkosivuillaan tietokantaa, jonka tarkoituksena oli julkaista mahdollisimman kattavasti eri maissa kansallisesti rekisteröidyt tavaramerkit. Kirjeessä oli tarjottu tätä yhtiön ylläpitämää palvelua. Tavaramerkin haltija oli saanut maksusuorituksen vastikkeeksi tavaramerkkinsä rekisteröidyksi yhtiön tietokantaan. Se, että kirjeeseen liittyi tilillepanolomake, ei tehnyt siitä laskua. Vastaanottajat eivät olleet riittävän huolellisesti perehtyneet kirjeeseen, mikäli he olivat maksaneet maksun erehdyksessä.

6. Asiassa on kysymys siitä, onko A kirjeen lähettämisestä vastuussa olevana syyllistynyt syytteessä kuvatulla menettelyllä törkeään petokseen, niin kuin alemmat oikeudet ovat katsoneet.

Petoksen tunnusmerkistöstä

7. Petoksesta tuomitaan rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Mainitun luvun 2 §:n mukaan petosta on pidettävä törkeänä muun muassa silloin, kun siinä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Erehdyttämisestä

8. Petoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on keskeistä se, onko tekijän menettelyä pidettävä erehdyttämisenä. Erehdyttäminen tapahtuu tyypillisimmin esittämällä jokin valheellinen asianlaita. Kuten säännöksen esitöissä (HE 66/1988 vp s. 131 – 132) todetaan, erehdyttäminen voi kuitenkin olla myös muuta sellaista suhtautumista, joka asianomaisessa tilanteessa on omiaan johtamaan toista harhaan.

9. Tässä tapauksessa kysymys on siitä, onko asianomistajia erehdytetty maksusuoritukseen niille lähetetyillä kirjeillä. Muuta yhteydenottoa asianosaisten välillä ei ole ollut ennen kirjeiden lähettämistä eikä myöskään ennen maksujen suorittamista. Asiassa ei ole väitettykään, että kirjeissä olisi esitetty suoranaisesti vääriä tietoja. Arvioitavana on näin ollen se, onko kirje kuitenkin sisältönsä ja ulkoasunsa vuoksi ollut sillä tavoin harhaanjohtava, että vastaanottajat ovat erehtyneet suorittamaan kirjeessä ilmoitetun maksun.

10. Kirjettä tarkasteltaessa huomio kiinnittyy ensiksi sen vasemmassa yläkulmassa olevaan, tummalla ja verrattain isolla kirjasintyypillä painettuun otsikkoon ”tavaramerkki/varumärke”, jonka alla on tummalla pohjalla vaalea teksti ”tavaramerkkinne rekisteröinti”, ja sen jälkeen vaalealla pohjalla isolla tummalla kirjasintyypillä ”kausi 2004 – 2007”. Kirjeessä on tämän jälkeen huomattavan suurikokoinen vastaanottajan tavaramerkin kuva sekä tavaramerkin rekisteröimistiedot. Lisäksi kirjeessä on tummalla, isolla tekstillä ja kehystettynä painettuna rahamäärä 587 euroa. Kirjeen alaosan muodostaa esitäytetty tilisiirtolomake, jonka oikeassa ylälaidassa on tummalla pohjalla erottuva teksti ”maksettava/betalas” ja jossa maksun aiheelle varatussa tietokentässä on yksilöintinä esitetty ”asianumero/referensnummer” sekä sen alle painettu numero- ja kirjainsarja.

11. Kirjeen alussa otsikon alapuolella on pienellä vaalealla tekstillä ilmaisut ”tarjous – julkaisu” ja ”sopimuksen hyväksyminen”. Sanotun maksuvaatimuksen yläpuolella lukee erittäin pienellä vaalealla tekstillä ”maksu/tarjous rekisteröinnin julkaisemisesta”. Tavaramerkin kuvan alla on hyvin pienellä ja vaalealla kirjasintyypillä teksti ”pyydämme maksamaan summan ennen 15.5.2004, mikäli hyväksytte tämän julkaisun kaudelle 2004 – 2007”, jossa kuitenkin päivämäärät ja vuosiluvut on esitetty suuremmalla ja tummemmalla kirjasintyypillä. Tämän perässä on niin ikään hyvin pienellä ja vaalealla kirjasintyypillä teksti ”tietoja tästä tarjouksesta; katso kääntöpuoli”, sekä maininta ”tämä julkaisu ei korvaa virallista tavaramerkin suojarekisteröintiä”. Kirjeen kääntöpuolella on pientä tekstiä otsikolla ”tietokantapalvelujen yleiset liiketavat”.

12. A ja yhtiö ovat edellä kerrotuin tavoin vedonneet siihen, että yhtiö oli kirjeellä markkinoinut tosiasiallisesti tarjoamaansa, verkkosivuilla ylläpidettyä tavaramerkkien julkaisemispalvelua. Korkein oikeus toteaa, että sen kaltaisessa suorassa, ainoastaan kirjeitse tapahtuvassa yhteydenotossa, josta nyt on kysymys, on olennaista, minkälainen käsitys vastaanottajalle muodostuu ottaen huomioon viestinnän sisältö, esitystapa ja asiayhteys sekä muut lähettäjänkin tiedossa tai ennakoitavissa olevat olosuhteet. Asianomistajille lähetettyjen kirjeiden etupuolella ei ole selkeästi kerrottu yhtiön julkaisemispalvelun sisällöstä. Kirjeiden kääntöpuolella on ollut palvelusta hajanaisia tietoja, mutta niidenkään perusteella ei ole voinut saada selvää kuvaa siitä, mitä merkitystä tavaramerkkien julkaisemisella on ollut asianomaisten merkinhaltijoiden kannalta.

13. Yhtiön ylläpitämän palvelun esittelyn sijasta kirjeen etusivun ulkoasu on muotoiltu niin, että siinä on keskeisellä ja erottuvimmalla sijalla vastaanottajalle kuuluvan tavaramerkin esillepano sekä vastaanottajalle laskua muistuttavassa muodossa, asianumeroin ja esitäytetyn tilisiirtolomakkeen kera osoitettu maksuvaatimus. Kirjeen etusivulla vastaanottajan huomio kiinnitetään informaation asettelulla, kirjasintyypeillä ja tummennuksilla sellaisiin seikkoihin, joista ensisijaisesti on omiaan syntymään käsitys tai mielikuva siitä, että kysymys olisi vastaanottajan tavaramerkkiä koskevasta rekisteröinnistä tietyllä ajanjaksolla.

14. Kirjeessä on mainittu myös siitä, että kysymyksessä on tarjous tavaramerkin rekisteröinnin julkaisemisesta ja ettei julkaisu korvaa virallista tavaramerkin rekisteröintiä. Nämä tiedot on kuitenkin esitetty toisistaan irrallisina ja pienellä tekstillä niin, että vastaanottajan huomion kiinnittyminen niihin on epätodennäköistä ja edellyttää tarkkaa perehtymistä asiakirjaan, jonka ulkoasu muutoin on antanut vaikutelman vastaanottajan tavaramerkkiä koskevasta laskusta. Tarjoukseen viittaavien ilmaisujen ymmärtämistä on lisäksi vaikeuttanut se, ettei kirjeestä edellä todetuin tavoin ole saanut selkeää kuvaa siitä palvelusta, jonka markkinoimiseksi kirje on A:n mukaan lähetetty.

15. Sinänsä ei ole poikkeuksellista, että markkinointitarjouksiin liitetään samalla lasku ja tilisiirtolomake, jolla palvelu voidaan tilata ja maksaa, jos vastaanottaja pitää sitä itselleen hyödyllisenä. Tässä tapauksessa vastaanottajille on kuitenkin lähetetty pelkästään ulkoasultaan laskun kaltainen asiakirja esitäytettyine tilisiirtolomakkeineen, ikään kuin kysymys olisi ollut maksusta, johon oli jo sitouduttu.

16. Korkein oikeus katsoo, että kirje on sisällöltään ja ulkoasultaan laadittu tavalla, joka on ollut omiaan antamaan vastaanottajalle harhaanjohtavan käsityksen siitä, että kysymys olisi ollut hänen tavaramerkkinsä rekisteröintiin perustuneen tai sen voimassa pysymiseen liittyneen maksun perimisestä. Asiassa alemmissa oikeuksissa kuullut asianomistajien edustajat ja asianomistajien palveluksessa olleet todistajat ovat myös kertoneet, että he ovat maksaneet kirjeessä mainitun maksun juuri sen harhakäsityksen vallassa, että kysymys olisi ollut tavaramerkin rekisteröintiin tai sen voimassa pysymiseen liittyvästä maksusta. Kirjeellä on siten erehdytetty vastaanottajia maksamaan siinä mainittu maksu.

Taloudellisen hyödyn oikeudettomuudesta

17. Petoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että tekijä on toiminut hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä. A on kiistänyt hankkineensa yhtiölleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, koska yhtiö oli tosiasiassa tarjonnut sitä palvelua, jota kirjeellä oli markkinoitu.

18. Asiassa on sinänsä selvitetty, että yhtiöllä on ollut internetissä sellainen sivusto, jossa tavaramerkin rekisteröinti on voitu julkaista. Puheena olevassa kirjeessä ei kuitenkaan ole millään tavoin perusteltu, miksi vastaanottajan olisi hyödyllistä saada tavaramerkkinsä rekisteröinti julkaistua yhtiön ylläpitämillä verkkosivuilla.

19. Asiassa alemmissa oikeuksissa kuullut asianomistajayhteisöjen edustajat tai todistajat eivät, yhtä todistajaa lukuun ottamatta, ole pitäneet tavaramerkin julkaisemista yhtiön verkkosivuilla tarpeellisena eivätkä he ole maksaneet kirjeessä mainittua maksua siinä tarkoituksessa. A itse on hovioikeudessa kertonut, ettei yhtiö ollut saanut asiakkaita juuri muutoin kuin kyseessä olevien kirjeiden kautta.

20. Sanotuista seikoista on pääteltävissä, ettei yhtiön tarjoamalla rekisteröidyn tavaramerkin julkaisupalvelulla ole ollut sellaista sisältöä ja merkitystä, että asianomistajat olisivat maksaneet yhtiön kirjeen mukaisen maksun sen vuoksi, että he olisivat katsoneet tarvitsevansa julkaisupalvelua tai pitäneet sitä merkinhaltijan kannalta hyödyllisenä. Yhtiön saama hyöty on siten ollut oikeudetonta, koska yhtiöllä ei ole ollut maksun saamiselle perustetta muuten kuin siinä tapauksessa, että asianomistajat olisivat halunneet ja tarkoittaneet saada heille rekisteröidyt tavaramerkit julkaistua yhtiön verkkosivuilla.

A:n tahallisuudesta

21. Petoksen täyttyminen edellyttää, että tekijä on toiminut tahallisesti. A on kiistänyt, että hän olisi tahallaan erehdyttänyt kirjeen vastaanottajia, koska hän oli etukäteen tarkastuttanut kirjeen suomalaisella asianajajalla varmistuakseen, ettei markkinointi ollut Suomen lainsäädännön vastaista.

22. Asiassa on selvitetty, että suomalainen asianajaja on noin kolme vuotta ennen kirjeen lähettämistä tarkistanut kirjeen suomenkielisen tekstin ja kääntänyt sen ruotsiksi. Toimeksiannon suorittanut asianajaja on kirjeessään A:lle todennut, että kirjeen kieliasu oli muokattu Suomen lainsäädännön mukaiseksi ja siinä oli pyritty välttämään se, että kirjeen tulkittaisiin viittaavan tavaramerkin viralliseen rekisteröintiin. Asianajaja on alemmissa oikeuksissa todistajana kuultuna kertonut, että hän oli nähnyt ainoastaan mustavalkoiset mallikappaleet, mutta ei valmiita asiakkaille lähetettyjä lomakkeita.

23. Edellä todetuin tavoin ratkaisevaa sen kannalta, onko kirjeellä erehdytetty sen vastaanottajia maksusuoritukseen, ei ole se, mitä kirjeessä on kaikkiaan sanatarkasti luettuna kerrottu, vaan se käsitys, joka vastaanottajille on kirjeen sisällön ja ulkoasun perusteella luotu ottaen huomioon annetun informaation sisältö, asettelu ja painotukset kokonaisuutena. Sanottu asianajaja ei ole arvioinut kirjettä tältä kannalta jo siitä syystä, ettei kirje ole ollut hänen käytettävissään kaikilta osin samanlaisena luonnoksena kuin se on sittemmin lähetetty vastaanottajille. Näin ollen siitä, että kirje on sanotuin tavoin tarkastutettu suomalaisella asianajajalla, ei yksin voida päätellä, ettei A ole tahallaan pyrkinyt erehdyttämään kirjeen vastaanottajia.

24. Hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin A on kertonut, että kirje oli hänen suunnittelemansa. Kirje on laadittu edellä todetuin tavoin erehdyttäväksi siinä annetun informaation sisällön, asettelun ja painotusten avulla, eikä siinä ole selkeästi esitelty yhtiön tarjoamaa palvelua. Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultu yhtiön suomalainen työntekijä on kertonut, että hän oli huomauttanut A:lle kirjeen erehdyttävästi laskua muistuttavan ulkoasun aiheuttamasta harhaanjohtavuudesta, mutta A ei kuitenkaan ollut muuttanut kirjeen sisältöä. Nämä seikat osoittavat, että A on nimenomaan tahallaan laatinut kirjeen sanotuin tavoin epäselväksi ja harhaanjohtavaksi. A on siten tahallaan erehdyttänyt kirjeen vastaanottajia.

Asianomistajien selonottovelvollisuudesta

25. A on vedonnut myös siihen, että kyseessä ei ole voinut olla petos, koska asianomistajien mahdollinen erehtyminen oli johtunut heidän omasta huolimattomuudestaan ja selonottovelvollisuutensa laiminlyönnistä. Kirjeestä oli sen huolellisesti lukemalla selvinnyt, mitä palvelua yhtiö tarjosi ja mistä kirjeessä esitetty maksu aiheutui.

26. Korkein oikeus toteaa, että taloudellista toimintaa harjoittavan yhteisön edustajilla on aina tietynlainen selonottovelvollisuus niistä seikoista, joiden perusteella he tekevät päätöksiä yhteisön puolesta. Se, minkä laajuinen selonottovelvollisuus kulloinkin on, riippuu muun muassa siitä, missä asemassa henkilö päätöksiä tekee, kuinka merkittävästä asiasta on kysymys sekä asian olosuhteista ja toisen osapuolen menettelystä. Elinkeinotoiminnan piirissä voidaan yleensä asettaa tiukempia vaatimuksia maksusuoritusta edellyttäviin asiakirjoihin perehtymisen suhteen kuin kuluttajan asemassa oleville. Myös elinkeinotoiminnassa tilanteet voivat kuitenkin vaihdella sen suhteen, minkä asteista huolellisuutta, tarkkuutta ja varovaisuutta on perusteltua ja kohtuullista vaatia siltä, johon kohdistetaan rahasuoritusta edellyttävää viestintää.

27. Yritysten ja yhteisöjen toiminnassa noudatetaan tavallisesti järjestynyttä tehtävien ja vastuiden jakoa, jossa muun muassa hankintojen ja muiden velvoitteiden perusteita koskeva harkinta ja päätöksenteko on yleensä eriytetty jo tehtyihin sopimuksiin liittyvästä maksuliikenteen hallinnoinnista. Asianmukainen maksuliikenteen hoito edellyttää sinänsä myös suoritettavien maksujen perusteisiin kohdistuvaa valvontaa. Arvioitaessa, kuinka pitkälle meneviä vaatimuksia tässä suhteessa voidaan asettaa, on kuitenkin otettava huomioon, ettei yhteisöjen toiminnassa voida perustellusti edellyttää, että laskujen tarkastuksessa noudatettavat rutiinit olisivat velvoitteiden perusteiden valvonnan suhteen samanlaisia tai tarkkuudeltaan vastaavia kuin ne menettelytavat, joita noudatetaan siinä vaiheessa, kun harkitaan tarjousten hyväksymistä ja velvoitteisiin sitoutumista. Tarjoukseksi tarkoitetun asiakirjan laatiminen erehdyttävästi laskua muistuttavaksi ei ole sellainen toimintatapa, jota edes elinkeinoelämän piirissä olisi syytä suojata asettamalla vastaanottajalle ankara ja lähettäjän rikosoikeudellisen vastuun poistava selonottovelvollisuus.

28. Tässä tapauksessa vastaanottajille lähetetty asiakirja on edellä kohdissa 10 – 16 selostetuin tavoin laadittu ulkoasultaan tyypillisesti laskun kaltaiseksi. Tällaisen asiakirjan on voitu ennakoida ohjautuvan vastaanottajaorganisaatioissa laskujen käsittelylle varattuihin rutiineihin, joissa se on ollut omiaan antamaan vaikutelman jo aiemmin syntyneeseen velvoitteeseen perustuvasta maksuvaatimuksesta. Myöskään asiakirjassa mainittu rahamäärä ei ole ollut suuruudeltaan sellainen, että sen voitaisiin katsoa antaneen aihetta erityiseen tarkkaavaisuuteen ja varovaisuuteen vastaanottajien taholla. On ilmeistä, että lähettämällä tällä tavoin laadittuja asiakirjoja suurelle joukolle vastaanottajia on nimenomaan pyritty hyödyntämään sitä todennäköistä seikkaa, että ainakaan kaikki vastaanottajat eivät tulisi perusteellisesti tutkimaan maksun perustetta ennen sen suorittamista. Myöskään tähän nähden ei ole perusteltua asettaa vastaanottajille erityisen ankaraa selonottovelvollisuutta.

29. Edellä esitetyn vuoksi Korkein oikeus katsoo, etteivät kirjeen vastaanottajat ole laiminlyöneet selonottovelvollisuuttaan niin, että heidän myötävaikutuksensa erehtymiseen voitaisiin katsoa johtavan petoksen tunnusmerkistön täyttymättä jäämiseen.

Johtopäätös

30. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt siihen törkeään petokseen, josta hänet on alemmissa oikeuksissa tuomittu rangaistukseen. Aihetta muuttaa hovioikeuden tuomiota myöskään rangaistuksen tai vahingonkorvausvelvollisuuden osalta ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen (eri mieltä) ja Jorma Rudanko (eri mieltä). Esittelijä Kirsi Kohonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Rudanko: Käsittelyratkaisua koskevalta osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Pääasiaratkaisun osalta lausun seuraavan.

Asiassa on kysymys siitä, että A:n määräysvallassa oleva itävaltalainen yhtiö Trademark Publisher GmbH (yhtiö) oli vuoden 2004 alkupuolella lähettänyt suomalaisille tavaramerkin rekisteröineille elinkeinonharjoittajille ja yhteisöille kirjeen, johon oli sisältynyt 587 euron määräisen maksun tilisiirtolomake eräpäivämerkinnöin. Kirje oli lähetetty kaikkiaan 6 694 vastaanottajalle, joista ainakin 315 on maksanut tilisiirtoon merkityn rahamäärän. Syyttäjä on lähtenyt syytteessään siitä, että edellä tarkoitettu maininnalla ”tavaramerkki/varumärke” otsikoitu kirje oli muotoiltu erehdyttävästi laskun näköiseksi ja että kirjeen tarkoituksena oli ollut erehdyttää vastaanottajat luulemaan, että kirjeen mukainen maksu meni Patentti- ja rekisterihallitukselle virallisena tavaramerkkirekisterin pitäjänä tai muulle viranomaistaholle ja että maksu liittyi heidän tavaramerkkioikeutensa voimassa pysymiseen tai ylläpitoon. Syytteen mukaan A on tällä tavoin erehdyttänyt tai yrittänyt erehdyttää kirjeen vastaanottajat uskomaan saavansa eri palvelua kuin mihin maksu todellisuudessa oikeutti ja siten erehdyksessä maksamaan maksun.

A on kiistänyt syytteen ja muutoin lausunut sen johdosta niin kuin enemmistön perustelujen kohdassa 5 on esitetty. Lisäksi yhdyn siihen, mitä enemmistön perusteluissa on lausuttu kohdissa 6 ja 7 kysymyksenasettelun ja sovellettavan rangaistussäännöksen osalta sekä kohdissa 8 ja 9 erehdyttämisen osalta.

Kirjeen sisältöä koskevissa kohdissa 10 ja 11 esitettyyn yhdyn seuraavin täydennyksin. Kirjettä lukiessa huomio kiinnittyy heti myös kirjeen oikeassa yläkulmassa olevaan merkintään yhtiön nimestä ”Trademark Publisher” sekä samassa yh-teydessä yksityiskohtaisesti ilmoitettuihin yhtiön yhteys-tietoihin. Lisäksi kirjeessä on kahdessa kohtaa punaisella ja mustalla värillä merkintä ”Asianumero/Referensnr:… ” ja vastaava merkintä on myös tilisiirtolomakkeessa tavanomaisesti huomautuksille varatussa kentässä. Kirjeessä on kyseisen asianumeromerkinnän yhteydessä myös päiväys sekä merkin-nät ”kausi 2004 – 2007” ja ”summa 587,00”. Edelleen kirjeen kääntöpuolella on annettu tietoja otsikolla ”Tietokantapalveluiden yleiset liiketavat” muun muassa seuraaviin alaotsikoihin ryhmiteltynä: ”Sopimuksen tekeminen”, ”Sopimusehtojen täyttö, vastuu tietokannan sisällöstä”, ”Tietoa tavaramerkkirekisteristä”, ”Rekisteröinti” ja ”Maksutavat”. Kääntöpuolella on myös toistettu kirjeessäkin oleva tieto siitä, että ”Tämä tiedotepalvelu ei korvaa virallista rekisteröintiä kansallisessa ja kansainvälisessä tavaramerkkirekisterissä. ”. Esitystavaltaan kyseiset tiedot ovat helposti luettavassa muodossa, ottaen huomioon senkin, että ne on painettu tavallisella kirjasintyypillä.

A on asiassa vedonnut siihen, että kirjeellä oli markkinoitu yhtiön tosiasiallisesti tarjoamaa, sen verkkosivuilla ylläpidettyä tavaramerkkien julkaisemispalvelua. Asiassa on selvitetty, että palvelu on riidattomasti kuulunut yhtiön liiketoimintaan jo vuosien ajan. Yksittäisen tavaramerkin haltijan harkittavaksi on puolestaan jäänyt se, onko asianomaisella yrityksellä tai yhteisöllä tarvetta tällaiseen palveluun ja haluaako se ostaa palvelun tarjotulla hinnalla. Markkinointitapaa oli tavanomaisesti käytetty yhtiön asiakashankinnassa.

Ensiksikin totean, ettei nykyisin voida enää pitää poikkeuksellisena sitä, että markkinointitarjouksissa on mukana lasku ja tilisiirtolomake palvelun tilaamista ja maksamista varten. Tämä seikka ei siis tee tarjouksesta harhaanjohtavaa. Asiassa on myös riidatonta, että kysymyksessä oleva kirje ei ole miltään osin sisältänyt paikkansapitämätöntä tietoa. Kirjeen etupuolella on mainittu kolme kertaa sana ”tarjous”. Tarjousta koskevan merkinnän yhteydessä on ilmoitettu edellä tarkemmin kuvattu asianumero. Sama asianumeromerkintä on myös esitetty kirjeen oikeassa yläkulmassa olevan merkinnän ”sopimuksen hyväksyminen” yhteydessä. Edelleen sama asianumero esiintyy tilisiirtolomakkeella eräpäivämerkinnän ja rahasumman yläpuolella. Esitystapa osoittaa, että asianumero on palvellut kirjeen vastaanottajan yksilöintiä kirjeeseen sisältyvän tarjouksen hyväksymistä silmällä pitäen. Asianumeron numero- ja kirjainyhdistelmä poikkeaa tyypiltään tavaramerkin virallisesta rekisteröintinumerosta, joka kirjeessä on esitetty vain tavaramerkkikuvan yhteydessä. Lisäksi kirjeen kääntöpuolella on ollut edellä kerrotuin tavoin tarkempaa tietoa tarjotusta palvelusta. Edelleen kirjeen molemmilla puolilla on ilmoitettu, että julkaisu ei korvaa tavaramerkin virallista suojarekisteröintiä.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, ettei kirjeen tarjousluonteen selvittäminen ole vaatinut vastaanottajalta enempää kuin sen mitä normaali tutustuminen maksusuorituksen sisältävään postilähetykseen on edellyttänyt. Tämä seikka korostuu kun otetaan huomioon, että kirje on suunnattu nimenomaisesti elinkeinonharjoittajille ja eräille muille taloudellista toimintaa harjoittaville yhteisöille, joilla on ollut rekisteröity tavaramerkki. Tällaisella kohderyhmällä voidaan yleensä olettaa olevan kokemukseen perustuvaa tietoa tavaramerkkiasioissa sekä edellytykset tarvittavien lisätietojen hankkimiseen. Lisäksi tällaisilta elinkeinonharjoittajilta ja muilta yhteisöiltä voidaan perustellusti odottaa perehtymistä tavaramerkkioikeuttaan koskeviin, ulkopuolisten heille lähettämiin kirjeisiin. Sen, että 587 euron suuruisen maksun saajaksi on merkitty vieras, ulkomainen yhtiö, olisi viimeistään tullut saada kirjeen vastaanottajat tutustumaan asiakirjaan maksun perusteen selvittämiseksi.

Pidän selvänä, että kirjeestä ilmenevä lähettäjä ja maksun saaja ei ole ollut sekoitettavissa Patentti- ja rekisterihallitukseen eikä kirjeessä ole mainittu mitään sellaista, jonka pohjalta olisi voinut perustellusti päätellä sen lähettäjäksi suomalaisen rekisteriviranomaisen. Sitä vastoin kirjeestä ilmenevien tietojen, kuten esimerkiksi yhtiön nimi ja osoite sekä puhelinnumero ja sähköpostiosoite, pohjalta lähettäjää ja maksun vastaanottajaa koskeva lähempi selvittely olisi ollut tarvittaessa helposti suoritettavissa. Alempien oikeuksien ratkaisuista voi kuitenkin havaita, että asiassa on asianomistajayhteisöjen ja työntekijöiden kertomuksista käynyt ilmi, että kirjeeseen on tutustuttu ennen maksun suorittamista hyvin pintapuolisesti taikka ei lainkaan.

Asiassa on lisäksi riidatonta, että A on ennen kirjeiden lähettämistä antanut eräälle suomalaiselle asianajotoimistolle toimeksiannon tarkastaa kirjeluonnoksen lainmukaisuus. Kirjallisena todisteena olevasta 20.12.2000 päivätystä toimeksiantokirjeestä ilmenee, että sanottu toimeksianto on käsittänyt kirjeluonnoksen suomenkielisen tekstin tarkastamisen ja kääntämisen ruotsin kielelle. Toimeksiannon hoitanut asianajaja on 31.1.2001 päivätyssä A:lle osoittamassaan kirjeessä todennut, että kirjeen kieliasu on muokattu Suomen lainsäädännön mukaiseksi ja siinä on pyritty välttämään se, että kirjeen tulkittaisiin viittaavan tavaramerkin viralliseen rekisteröintiin. Asiassa on käynyt ilmi, että kirje lopullisessa muodossaan osaksi poikkeaa kirjasintyypiltään sekä pohja- ja tekstiväritykseltään sanotusta luonnoksesta, mutta asiassa ei ole kuitenkaan ilmennyt, että kirjeen sisältö poikkeaisi asianajajalla tarkastutetusta luonnoksesta. Katson, että kirjeen ennakollinen tarkastuttaminen on osoitus A:n pyrkimyksestä varmistaa hänen laatimansa kirjeen sisällön yhteensopivuus suomalaisen lainsäädännön kanssa.

Sen perusteella, mitä edellä on esitetty, päädyn kokonaisharkinnassani katsomaan, että A:n menettely ei ole ollut siten harhaanjohtavaa, että hän olisi syytteessä tarkoitetuin tavoin erehdyttänyt kirjeen vastaanottajia uskomaan, että kysymys olisi virallisen rekisterinpitäjän laskusta liittyen tavaramerkin rekisteröintiin. Kirjeessä käytetyt eri tyyppiset kirjasinlajit, värikorostukset, asettelut tai muut vastaavat ulkoiset seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 8 §:n mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylätään. Syytteen hylkääminen ei siten estä syytteen tarkoittamaan tekoon perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista. Asiassa 314 maksun suorittanutta asianomistajaa on vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, korvataan vain, milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa korvaamiseen on erittäin painavia syitä. Kun A:n menettelyä ei edellä todetuin tavoin ole pidettävä harhaanjohtavana, ei myöskään vahingonkorvauksen tuomitsemiselle ole perusteita.

Edellä mainituilla perusteilla hylkään syytteen törkeästä petoksesta ja vapautan A:n hänelle tuomitusta vankeusrangaistuksesta sekä vahingonkorvausvelvollisuudesta ja kumoan Trademark Publisher GmbH:n rahavarojen takavarikon sekä A:n ja Trademark Publisher GmbH:n omaisuuteen kohdistuvan hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon.

Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen velvollisena lausumaan rangaistusseuraamuksesta ja vahingonkorvauksesta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Poutiainen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rudanko.