Korkein oikeus KKO:2012:46

Dopingrikos Huumausainerikos Kurinpitorangaistus Ne bis in idem

Vankeusvanki A:lle oli määrätty 2.10.2009 poistumislupaehtojen rikkomisesta kurinpitorangaistuksena yksinäisyysrangaistus A:n yritettyä tuoda vankilaan luvattomia aineita kehonsisäisesti palatessaan lomalta vankilaan. Syyttäjä vaati 30.3.2010 vireille tulleessa rikosasiassa A:lle rangaistusta kyseisten aineiden osalta dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta.

A:lle määrätyn kurinpitorangaistuksen ei katsottu kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn niin sanotun ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Kurinpitorangaistus ei siten estänyt syytteen tutkimista.

IhmisoikeusSop 6 artikla
IhmisoikeusSop 7. lisäpöytäkirja 4 artikla

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 25.9.2009 tehdyistä dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta. Syytteen mukaan A oli kuljettamalla suoleensa pakattuna 461 tablettia dopingainetta pitänyt hallussaan dopingainetta todennäköisesti tarkoituksenaan levittää sitä laittomasti Sukevan vankilassa. Lisäksi A oli pitänyt hallussaan ja kuljettanut suoleensa pakattuna vankilaan huumausaineita eli 1 gramman amfetamiinia, 0,4 grammaa kannabista, 4 tablettia alpratsolaamia, 0,4 grammaa diatsepaamia ja 61,5 tablettia diatsepaamia sekä 57 tablettia buprenorfiinia ja 33 tablettia oksikodonia, jotka olivat erittäin vaarallisia huumausaineita.

A kiisti syytteen. Hän myönsi vieneensä syytteessä mainitut doping- ja huumausaineita sisältäneet pakkaukset vankilaan syytteessä kerrotulla tavalla tietäen pakkausten sisältävän jotakin vankilan sääntöjen vastaista, mutta tietämättä pakkausten sisältäneen doping- tai huumausaineita.

Käräjäoikeuden tuomio 22.6.2010

Käräjäoikeus tuomiostaan ilmenevillä perusteilla katsoi A:n syyllistyneen siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta, ja tuomitsi A:n dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta yhteiseen 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hannu Laitinen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 31.5.2011

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään. Toissijaisesti A vaati, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai että ainakin rangaistus lievennetään sakoksi taikka määrätään ehdolliseksi. Viimesijaisesti A vaati, että hänet tuomitaan ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun.

Hovioikeus, joka toimitti pääkäsittelyn, lausui asiakirjoista käyneen ilmi, että Sukevan vankilan apulaisjohtaja oli 2.10.2009 antamassaan kurinpitopäätöksessä todennut A:n syyllistyneen poistumislupaehtojen rikkomiseen 25.9.2009 Sukevan vankilassa siten, että A oli yrittänyt tuoda lomalta palatessaan kehonsisäisesti vankilaan luvattomia aineita, jotka saattoivat aiheuttaa häiriötä vankilajärjestykseen. Apulaisjohtaja oli sen vuoksi vankeuslain 14 luvun 9 §:n ja 15 luvun 3 ja 4 §:n nojalla määrännyt A:lle kolmen vuorokauden yksinäisyysrangaistuksen ehdollisena kahden kuukauden koeajalla. Rangaistusta määrättäessä oli otettu vähennyksenä huomioon eristämisaika, kun A oli ollut rikoksensa johdosta tutkinnan vuoksi eristämistarkkailussa ajan 25.9. – 2.10.2009. A ei ollut tehnyt päätöksestä määräajassa oikaisuvaatimusta, joten se oli lainvoimainen.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saanut saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen ja rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet oli lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

Suomen lainsäädännön mukaan oli tietyin edellytyksin mahdollista määrätä vangille rikosoikeudellinen seuraamus vankilassa tehdystä rikoksesta. Rikoslain 2 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan, jos vanki teki vankilassa tai muutoin Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen valvonnan alaisena ollessaan rikoksen, josta ei ollut odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko, siitä voitiin määrätä kurinpitorangaistus siten kuin vankeuslain 15 luvussa säädettiin. Jos rikoksesta oli odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakko, rikoksesta oli tehtävä ilmoitus poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle. Vankeuslain 15 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan rikoksesta, josta vankilan johtaja oli tehnyt ilmoituksen poliisille, ei saanut määrätä kurinpitorangaistusta. Tämän lainkohdan säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 263/2004 vp s. 190) mukaan kielto oli säädetty nimenomaan siksi, että estettäisiin vangin rankaiseminen kahdesti samasta rikoksesta.

Asiakirjoista ilmeni, että Vankeinhoitolaitoksen virkamies oli tehnyt A:n menettelystä tutkintapyynnön poliisille 1.10.2009. Ottaen huomioon mainitut oikeusohjeet A:lle ei olisi saanut määrätä kurinpitorangaistusta enää sen jälkeen, kun asiassa oli tehty tutkintapyyntö poliisille.

Ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön yhdenmukaistamiseen pyrkineen ratkaisun Zolotukhin v. Venäjä 10.2.2009 mukaan se seikka, oliko kysymys samasta asiasta, oli arvioitava tekoon liittyvien tosiseikkojen pohjalta eikä enää teon oikeudellisen luonnehdinnan perusteella.

Hovioikeus totesi, että A:lle oli määrätty kurinpitorangaistus poistumisluvalle asetettujen ehtojen rikkomisesta hänen kuljetettuaan ehtojen vastaisesti kiellettyjä aineita vankilaan ja hänen oltuaan eristämistarkkailussa 25.9.2009 alkaen 2.10.2009 saakka. A:ta syytettiin nyt samojen aineiden hallussapidosta. Hovioikeus katsoi, että nyt käsiteltävänä olevassa syytteessä oli kysymys samasta tosiseikastosta ja tapahtumainkulusta ajan ja paikan suhteen kuin siinä menettelyssä, josta A:lle oli määrätty kurinpitorangaistus.

Ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan Engel and others todennut, että vapaudenriistot kuuluivat rikosoikeudellisiin seuraamuksiin lukuun ottamatta sellaisia, joista ei aiheutunut niiden luonteen, keston tai toimeenpanon tavan vuoksi merkittävää haittaa. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan Ezeh and Connors v. Yhdistynyt kuningaskunta 9.10.2003 katsonut, ettei kurinpitomenettelyllisen toimenpiteen kohdistuminen vapausrangaistusta suorittaviin henkilöihin itsessään voinut johtaa siihen, että tapausta tulisi tarkastella toisin kuin sellaista tapausta, jossa vapaudenriisto kohdistui vapaudessa oleviin henkilöihin.

Syyttäjää ja A:ta oli kuultu hovioikeuden pääkäsittelyssä kurinpitorangaistuksen merkityksestä asiassa.

Hovioikeus katsoi, että ehdollista yksinäisyysrangaistusta ja sitä edeltänyttä eristämistä tutkinnan vuoksi 25.9. ja 2.10.2009 väliseksi ajaksi ei voitu pitää sellaisena seuraamuksena, ettei siitä olisi aiheutunut merkittävää haittaa. A:lle määrättyä kurinpitorangaistusta oli pidettävä rikosoikeudellisena seuraamuksena. Sen vuoksi syytettä ei voitu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta johtuen ottaa tutkittavaksi.

Mainituilla perusteilla hovioikeus poisti käräjäoikeuden syytteestä antaman lausunnon ja vapautti A:n käräjäoikeuden hänelle tuomitsemasta rangaistuksesta sekä jätti syytteen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Paavo Eestilä (eri mieltä), Heikki Laakso ja Kaarina Heino. Esittelijä Eeva Kaisa Kääriäinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Eestilä totesi asiakirjoista käyneen ilmi, että A oli palannut lomaltaan vankilaan 25.9.2009. Tuolloin oli vankilassa syntynyt epäilys, että A rikkoi poistumislupansa ehtoja yrittämällä tuoda kehonsisäisesti luvattomia aineita vankilaan. A oli määrätty tutkinnallisista syistä eristykseen ajaksi 25.9. – 1.10.2009. Tällä tavoin vankilaviranomaiset olivat saaneet haltuunsa käräjäoikeuden tuomiossa mainitut aineet, jotka A oli kuljettanut vankilaan suoleensa pakattuina. Tämän jälkeen A:lta saadut tabletit oli lähetetty laboratorioon ja asiasta oli tehty poliisilaitokselle tutkintapyyntö sen selvittämiseksi, oliko A syyllistynyt rikokseen. Samalla A:lle oli määrätty kurinpitorangaistuksena poistumislupaehtojen rikkomisesta yksinäisyyttä kolme vuorokautta ehdollisena. Kurinpitorangaistusta mitattaessa oli kurinpitopöytäkirjan mukaan otettu huomioon A:n eristämisaika. A oli käyttäytynyt koeaikana moitteettomasti, joten yksinäisyysseuraamusta ei ol1ut pantu täytäntöön. A:n saaman kurinpitorangaistuksen jälkeen oli laboratoriotutkimuksissa ilmennyt, että A oli yrittänyt tuoda vankilaan dopingaineita ja erittäin vaarallisia huumausaineita. A:ta vastaan oli tämän jälkeen nostettu syyte.

Eestilä katsoi, että A:lle määrätty eristys oli ollut tarpeen, kun A:ta oli epäilty siitä, että hän oli kätkenyt vartaloonsa jotakin. Eestilä ei pitänyt tätä eristystä seuraamuksena doping- tai huumausainerikoksesta. A:lle määrätty kurinpitorangaistus oli puolestaan johtunut poistumislupaehtojen rikkomisesta. Tuo seuraamus oli ollut perusteltu, vaikkei A:n sittemmin olisikaan todettu kätkeneen vartaloonsa huumausaineita. Eestilä piti A:n lupaehtojen rikkomisesta saamaa kurinpitorangaistusta suhteellisen vähäisenä seuraamuksena, jolla ei olisi ollut sanottavaa vaikutusta täytäntöönpantunakaan A:n vapauteen, ottaen huomioon hänen asemansa vankeusvankina.

A oli pitänyt hallussaan useita satoja tabletteja dopingaineita ja erittäin vaarallisia huumausaineita, mistä oli seuraamuksena yleisen oikeuskäytännön mukaan vankeusrangaistus. Eestilä katsoi, etteivät A:n vankilassa tutkinnallisista syistä kärsimä eristys ja hänen kurinpitorangaistuksena saamansa kolmen vuorokauden ehdollinen yksinäisyys olleet esteenä A:n tuomitsemiselle rikoksistaan vankeusrangaistukseen ottaen huomioon, etteivät eristys ja kurinpitorangaistus olleet aiheuttaneet A:lle, kun sitä verrattiin hänen tekonsa vakavuuteen, olennaista, merkittävää taikka enempää kuin vähäistä haittaa (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 28.6.1984 Campbell and Fell -tapaus, 20.5.2003 Camacho Lopez Escobas -tapaus, 9.10.2003 Ezeh and Connors -tapaus ja 25.6.2009 Maresti-tapaus sekä KKO 2010:45).

Eestilä katsoi, että A:lle oli tuomittava rikoksistaan seuraamukseksi 60 päivän vankeusrangaistus ja sen sijasta 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että A tuomitaan syytteen mukaisesti dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai että asia palautetaan hovioikeuteen syytteen tutkimista varten.

A vastasi valitukseen ja vaati, että se hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. A oli palannut 25.9.2009 poistumisluvan päätyttyä Sukevan vankilaan. Hänet oli sijoitettu samana päivänä vankeuslain 18 luvun 4 §:n mukaiseen eristämistarkkailuun, koska oli epäilty, että hän oli yrittänyt tuoda vankilaan salaa kehonsisäisesti luvattomia aineita. A oli 1.10.2009 ulostanut valvotusti eristämistarkkailussa kondomiin pakatun paketin, jossa oli ollut kolme kinder-koteloa ja yksi nyytti.

2. Sukevan vankilan apulaisjohtaja oli määrännyt 2.10.2009 tekemällään päätöksellä A:lle vankeuslain 14 luvun 9 §:n sekä 15 luvun 3 ja 4 §:n nojalla kurinpitorangaistuksena kolmen vuorokauden yksinäisyysrangaistuksen, joka oli ehdollinen kahden kuukauden koeajalla. Kurinpitopäätöksessä oli katsottu selvitetyksi, että A oli syyllistynyt 25.9.2009 poistumislupaehtojen rikkomiseen yrittämällä tuoda lomalta palatessaan kehonsisäisesti vankilaan luvattomia aineita, jotka saattoivat aiheuttaa häiriöitä vankilajärjestykseen. Asiassa on riidatonta, että kurinpitopäätös oli lopullinen.

3. Vankilan viranhaltija oli 1.10.2009 ilmoittanut A:lta tavatuista luvattomaksi epäillyistä aineista poliisille ja luovuttanut ne samalla poliisille. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 6.11.2009 antaman lausunnon mukaan aineet olivat muun ohella erilaisia doping- ja huumausaineita.

4. Syyttäjä on vaatinut 30.3.2010 vireille tulleessa rikosasiassa A:lle rangaistusta 25.9.2009 tehdyistä dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta. Syyte on perustunut siihen, että A oli edellä kohdassa 1 kerrotuin tavoin tuonut vankilaan erilaisia doping- ja huumausaineita.

5. Asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys A:lle vankilassa määrätyllä kurinpitorangaistuksella on arvioitaessa sitä, voidaanko A:ta koskeva syyte tutkia ottaen huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen (ihmisoikeussopimus) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan määräykset.

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

6. Rikoslain 2 luvun 13 §:n 1 momentin (780/2005) mukaan, jos vanki tekee vankilassa tai muutoin Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen valvonnan alaisena ollessaan rikoksen, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko, siitä voidaan määrätä kurinpitorangaistus siten kuin vankeuslain 15 luvussa säädetään. Jos rikoksesta on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakko, rikoksesta on tehtävä ilmoitus poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle. Nykyisin voimassa oleva säännös (731/2011) on asiallisesti saman sisältöinen.

7. Vankeuslain 15 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistus, jos vanki syyllistyy järjestysrikkomukseen. Järjestysrikkomuksia ovat sanotun momentin 5 kohdan mukaan muun muassa lain 14 luvussa tarkoitetulle poistumisluvalle asetettujen ehtojen rikkominen. Lain 15 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan rikoksesta, josta vankilan johtaja on tehnyt ilmoituksen poliisille, ei saa määrätä kurinpitorangaistusta.

8. Vankeuslain 15 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistuksena sijoittaminen yksinäisyyteen enintään 14 vuorokauden ajaksi (yksinäisyysrangaistus). Mainitun luvun 6 §:n 1 momentista ilmenee, että yksinäisyysrangaistus voidaan määrätä ehdollisena vähintään yhden ja enintään kolmen kuukauden koeajalla. Jollei vanki koeaikana tee uutta rikkomusta, kurinpitorangaistus raukeaa.

9. Vankeuslain 15 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan yksinäisyysrangaistus sisältää omaisuuden hallussapidon, yhteydenpidon, kirjaston käytön, radio- ja televisio-ohjelmien seuraamisen sekä harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan rajoittamisen. Rajoituksista voidaan poiketa, jos siihen on vangin olosuhteisiin nähden syytä. Vangin oikeutta tapaamiseen ja ulkoiluun voidaan rajoittaa vain, jos tapaamisesta tai ulkoilusta aiheutuu vaaraa vangin omalle tai muiden turvallisuudelle.

10. Ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (niin sanottu ne bis in idem -sääntö).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, että ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetun rikosoikeudenkäynnin käsitettä tulkittaessa on otettava huomioon myös ne yleiset periaatteet, jotka koskevat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua rikossyytteen käsitettä ja 7 artiklassa tarkoitettua rangaistuksen käsitettä (esimerkiksi Manasson v. Ruotsi 8.4.2003 ja Göktan v. Ranska 2.7.2002).

12. Kysymys siitä, onko yksittäisessä jäsenvaltiossa kurinpitomenettelyksi luokiteltavaa menettelyä pidettävä ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuna rikosasiana, on vakiintuneesti ratkaistu niin sanottuja Engel-kriteerejä käyttäen (Engel ym. v. Alankomaat 8.6.1976). Nämä kriteerit ovat teon oikeudellinen luonnehdinta kansallisen oikeuden mukaan, teon todellinen luonne sekä määrättävissä olevan seuraamuksen luonne ja ankaruus. Jos ensimmäinen mainituista kriteereistä täyttyy, eli teon katsotaan olevan kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistava, kysymys on aina rikosasiasta ja ihmisoikeussopimuksen 6(1) artikla soveltuu tilanteeseen. Jos ensimmäinen kriteeri ei täyty, asian luonnetta on arvioitava kahden viimeksi mainitun, keskenään vaihtoehtoisen seikan perusteella. Arvioitavina ovat tällöin teon rikosluonteisuus ja seuraamuksen merkitys. Jos vain yhtä kriteeriä soveltamalla ei päästä selkeään lopputulokseen, ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut tilannetta kokonaisharkinnan perusteella.

13. Teon rikosoikeudellista luonnetta arvioitaessa merkitystä on annettu muun ohella sille, koskeeko seuraamus kaikkia kansalaisia samalla tavoin vai onko se rajoitettu koskemaan vain tiettyä henkilöpiiriä ja onko menettelyssä määrätty rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävä seuraamus (esimerkiksi Jussila v. Suomi 23.11.2006, kohta 38, ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009, kohta 46), liittyykö seuraamukseen muutoin rankaisullinen elementti ja minkälaisia oikeushyviä seuraamuksen määräämisen mahdollistavalla säännöksellä pyritään suojaamaan (esimerkiksi Maresti v. Kroatia 25.6.2009, kohta 59). Seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta on arvioitu asiassa määrättävissä olevan seuraamuksen perusteella, mutta myös tosiasialliselle seuraamukselle on voitu antaa merkitystä.

14. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut Engel-kriteerien merkitystä vangille vankilassa määrättävän seuraamuksen luonteen kannalta muun ohella ratkaisuissaan Campbell ja Fell v. Yhdistyneet Kuningaskunnat 28.6.1984 sekä Ezeh ja Connors v. Yhdistyneet Kuningaskunnat 9.10.2003. Niissä on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka pitkää vapaudenmenetystä tai vapaaksi pääsemisen lykkääntymistä vangille kurinpidollisessa menettelyssä määrätty seuraamus on tarkoittanut. Jos vapaudenmenetysaika on ollut merkittävä, asiassa on katsottu olevan kysymys ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamasta rikossyytteestä.

Korkeimman oikeuden arviointi

15. A:lle rikoslain 2 luvun 13 §:n ja vankeuslain 15 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla määrätty seuraamus vankilassa tehdystä järjestysrikkomuksesta on Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan ollut kurinpidollinen eikä rikosoikeudellinen seuraamus. Seuraamusta määrättäessä A:n on epäilty tuoneen kehonsisäisesti vankilaan luvattomia aineita, mutta aineiden löytymisestä huolimatta niiden laatua tai koostumusta ei vielä tuossa vaiheessa ollut voitu selvittää. Tämä epäily on kuitenkin ollut riittävä peruste kurinpitomenettelyn käynnistämiseksi ja kurinpitorangaistuksen määräämiseksi. Seuraamus on määrätty vangille myönnetyn poistumisluvan ehtojen rikkomisesta, mitä tekoa ei ole rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Nämä seikat puhuvat sen puolesta, että kysymys ei ole ollut ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetusta rikossyytteestä. Näissä olosuhteissa merkitystä ei ole sillä, että vankeuslain 15 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kurinpitorangaistus voidaan tietyin edellytyksin määrätä myös vangin syyllistyttyä sellaiseen rikoslain mukaan rangaistavaan rikokseen, josta ei ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta.

16. Vangille myönnettävään poistumislupaan voidaan liittää ehtoja, joilla pyritään muun ohella turvaamaan järjestystä vankilassa. Tällaisten ehtojen rikkomisesta määrättävä seuraamus voi kohdistua vain vankiin. A:lle määrätyn seuraamuksen lievyyskin selvästi osoittaa, ettei sitä määrättäessä ole ollut merkitystä sillä, millaisesta vankilassa kielletystä aineesta on ollut kysymys, vaan asiaa on arvioitu yksinomaan vankilan järjestyksen rikkomisen näkökulmasta. Nämäkin seikat tukevat käsitystä siitä, että kysymys ei ole ollut rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävästä seuraamuksesta.

17. A on vankilaan paluun jälkeen määrätty vankeuslain 18 luvun 4 §:n mukaiseen eristämistarkkailuun, joka on perustunut tarpeeseen selvittää epäilyä siitä, oliko hän tuonut kehossaan vankilaan mainitun lain 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja kiellettyjä aineita. Tämä eristämistarkkailu ei kuitenkaan ole ollut rikosoikeudellinen seuraamus vaan vankilajärjestyksen vastaisen menettelyn selvittämiseksi ja mahdollisten kiellettyjen aineiden levittämisen estämiseksi toimeenpantu turvaamistoimenpide.

18. Arvioitaessa seuraamuksen perusteena olevan säännöksen luonnetta rikosoikeudellisena säännöksenä huomiota on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella kiinnitettävä ensisijaisesti ankarimpaan seuraamukseen, joka sovellettavan säännöksen mukaan olisi ollut määrättävissä. Vankeuslain 15 luvun 4 §:n mukaan yksinäisyysrangaistuksen enimmäiskesto voi olla 14 vuorokautta, jota sinänsä voidaan pitää merkittävän pituisena vapaudenmenetysaikana. Asiassa on kuitenkin myös otettava huomioon, että A:n yksinäisyysrangaistuksen kestoksi on määrätty kolme vuorokautta, seuraamus on määrätty ehdollisena kahden kuukauden koeajoin ja A on vankina ollut tuolloin muutoinkin vapautensa menettäneenä. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan seuraamusta ei ole pantu täytäntöön vaan se on rauennut koeajan kuluttua umpeen. Vaikka yksinäisyysrangaistus olisi pantukin täytäntöön, se ei olisi pidentänyt A:n vankeusaikaa. Seuraamusta ei näin ollen sen ankaruudenkaan perusteella ole syytä pitää rangaistusluonteisena.

Johtopäätös

19. Korkein oikeus katsoo, että A:lle 2.10.2009 kurinpitorangaistuksena määrätty yksinäisyysrangaistus ei ole ollut sellainen seuraamus, joka kuuluisi ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Tämän vuoksi asiassa ei ole sanotusta säännöksestä johtuvaa estettä ottaa A:ta koskeva syyte dopingrikoksesta ja huumausainerikoksesta tutkittavaksi.

20. Hovioikeus ei ole ottanut kantaa A:han kohdistettuun syytteeseen. Oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa ei ole perusteltua ottaa tutkittavaksi suoraan Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hovioikeus on jättänyt syytteen tutkimatta. Asia palautetaan Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kari Vesanen.