Korkein oikeus KKO:2012:7

Ulosottokaari Ulosottovalitus
Oikeudenkäyntikulut Valtion korvausvastuu

Ulosmittaus oli kumottu sivullisen valituksesta. Koska ulosmittauksessa oli kuitenkin ollut kysymys näytöllisesti ja oikeudellisesti tulkinnanvaraisesta tilanteesta, valtiota ei velvoitettu korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikuluja. (Ään.)

UK 11 luku 20 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Ulosmittaus

Etelä-Savon ulosottoviraston kihlakunnanvouti ulosmittasi 31.3.2009 tekemällään päätöksellä rahavaroja kommandiittiyhtiön pankkitililtä ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen ulosottovelkojen suorittamiseksi.

Mikkelin käräjäoikeuden päätös 10.9.2009

Kommandiittiyhtiö valitti ulosmittauksesta ja vaati, että se kumotaan ja valtio velvoitetaan korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Ulosmitatut rahavarat eivät olleet ulosottovelallisen vaan kommandiittiyhtiön omaisuutta. Kommandiittiyhtiön mukaan yhtiön perustamisessa tai toiminnassa ei ollut kysymys ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetusta keinotekoisesta järjestelystä.

Kommandiittiyhtiön lisäksi ulosottovalitusasian asianosaisina oli kaksi ulosottovelallisen velkojaa, joista toinen antoi käräjäoikeudelle kirjallisen lausuman.

Käräjäoikeus katsoi päätöksessään mainituilla perusteilla, että kysymyksessä oli ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitettu keinotekoinen järjestely. Kommandiittiyhtiö ei myöskään ollut saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkasi sen todellista oikeutta. Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Johan Räisänen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 29.6.2010

Kommandiittiyhtiö valitti hovioikeuteen vaatien, että ulosmittaus kumotaan ja valtio velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja ulosmittauksen katsoen, että kysymys ei ollut keinotekoisesta järjestelystä, jonka ainoana tarkoituksena olisi ollut pyrkimys välttää ulosottoa. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta hovioikeus viittasi ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momenttiin ja velvoitti valtion korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen, Riitta-Liisa Hietala ja Ari Kyllönen.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Suomen valtiolle / Valtakunnanvoudinvirastolle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan valtio vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevin osin ja valtio vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Kommandiittiyhtiö vastusti valitusta ja vaati korvausta vastauskuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa perusteita velvoittaa valtio korvaamaan ulosottovalitusasian voittaneen sivullisen oikeudenkäyntikuluja.

Sovellettava säännös ja sen tulkinta

2. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Tuomioistuin voi kuitenkin erityisestä syystä velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, osittain tai kokonaan korvaamaan vastapuolelleen muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos sivullisen valitus hyväksytään, valtio voidaan sivullisen vaatimuksesta määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan tämän kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.

3. Mainitun pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaisesti ulosottovalitusasiassa asianosaisena oleva sivullinenkin vastaa lähtökohtaisesti itse omista oikeudenkäyntikuluistaan. Valtion oikeudenkäyntikuluvastuun edellytykseksi on säännöksen 2 momentissa asetettu valituksen hyväksymisen lisäksi se, että oikeudenkäyntikulujen jääminen sivullisen vahingoksi olisi olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 83/2006 vp s. 79) valtion oikeudenkäyntikuluvastuun on tarkoitettu tulevan sovellettavaksi erityisesti silloin, jos yksityinen sivullinen on joutunut puolustautumaan tilanteessa, jossa on tapahtunut suhteellisen selvä virhe. Tällöin kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voitaisiin yleensä pitää kohtuuttomana. Valtion korvausvastuuta ei sitä vastoin ole tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi silloin, kun tapaus on ollut oikeudellisesti tai näytön osalta objektiivisesti katsoen tulkinnallinen tai epäselvä.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden arviointi tässä tapauksessa

4. Kihlakunnanvouti on ulosmittauspäätöksessään katsonut, että kommandiittiyhtiön asema oli ollut keinotekoinen suhteessa yhtiön vastuunalaiseen yhtiömieheen A:han ja että kommandiittiyhtiön pankkitililtä ulosmitatut varat olivat olleet korvausta A:n erään osakeyhtiön hyväksi tekemästä myynti- ja markkinointityöstä. Kihlakunnanvouti on tämän vuoksi pitänyt ulosmittauksessa varoja A:lle kuuluvina.

5. Kommandiittiyhtiön valitettua ulosmittauksesta käräjäoikeus on kommandiittiyhtiön esittämän todistelun ja muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella arvioinut järjestelyä, jolla korvaus A:n tekemästä myynti- ja markkinointityöstä oli maksettu kommandiittiyhtiölle, ja päätynyt pitämään järjestelyä tältä osin keinotekoisena. Hovioikeus on pääosin saman oikeudenkäyntiaineiston perusteella arvioinut asiaa toisin kuin käräjäoikeus katsoen, että kysymyksessä ei ole ollut ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitettu keinotekoinen järjestely. Kumotessaan käräjäoikeuden päätöksen ja ulosmittauksen hovioikeus on velvoittanut valtion korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa.

6. Korkein oikeus toteaa, että kommandiittiyhtiön ulosottovalitus on hovioikeudessa hyväksytty ja ulosmittaus on kumottu. Tältä osin valtion oikeudenkäyntikuluvastuun edellytykset siten täyttyvät. Asiassa on kuitenkin ollut edeltä kohdista 4 ja 5 ilmenevällä tavalla kysymys mahdollisuudesta sivuuttaa keinotekoisena pidetty järjestely ulosotossa. Tämänkaltaisen järjestelyn kokonaisarviointiin voi tyypillisesti liittyä oikeudellista tai näytöllistä tulkinnanvaraisuutta. Alemmat oikeudet ovatkin asiassa päätyneet pääosin saman oikeudenkäyntiaineiston perusteella päinvastaisiin lopputuloksiin. Hovioikeuden ratkaisun perusteluista ei ilmene seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että ulosmittauksessa olisi tapahtunut suhteellisen selvänä pidettävä virhe.

7. Näistä syistä Korkein oikeus pitää perusteltuna katsoa, että asiassa on ollut kysymys näytöllisesti ja oikeudellisesti tulkinnanvaraisesta tilanteesta, jossa oikeudenkäyntikulujen jääminen kommandiittiyhtiön vahingoksi ei ole kohtuutonta. Perusteita valtion velvoittamiseen korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa ja käräjäoikeudessa ei siten ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevilta osilta. Valtio vapautetaan tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Kommandiittiyhtiön Korkeimmassa oikeudessa esittämä oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Pekka Koponen. Esittelijä Kristina Oinonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Kihlakunnanvouti on ulosmitannut sivullisen kommandiittiyhtiön omaisuutta katsoen kysymyksessä olleen ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetun keinotekoisen järjestelyn. Käräjäoikeus on yhtiön ulosottovalitukseen antamassaan ratkaisussa päätynyt samalle kannalle. Hovioikeus sen sijaan on kumonnut ulosmittauksen ja velvoittanut valtion korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Kysymys Korkeimmassa oikeudessa on valtion valituksen johdosta enää oikeudenkäyntikuluista.

Käräjäoikeuden osalta oikeudenkäyntikuluratkaisu on tullut perustaa ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan valtio voidaan määrätä kokonaan tai osittain korvaamaan sivullisen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.

Säännöksen sanamuodon mukaan tuomioistuimella on verraten laaja harkintavalta kulukorvauksen osalta. Lähtökohtaisesti asetelma, jossa sivullisen omaisuuteen kohdistetaan perusteeton ulosottotoimi, puoltaa kulujen korvaamista. Sivullisen asemaan ja ulosoton edellytyksiin voi kuitenkin sisältyä monenlaisia tulkinnallisia seikkoja ja olosuhteita, joiden vallitessa kulukysymys saattaa näyttäytyä toisessa valossa. Etenkin nyt kysymyksessä olevan ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä säännellyn keinotekoisen järjestelyn osalta asetelma voi olla siinä määrin tulkinnanvarainen, ettei ole kohtuutonta, vaikka sivullinen kärsisi kulunsa vahinkonaan. Toisaalta käytännössä näyttää esiintyvän myös sellaisia tapauksia, joissa keinotekoista järjestelyä koskevaan johtopäätökseen on päädytty puutteellisin selvityksin ja aivan liian suoraviivaisesti.

Hovioikeus on asianmukaisesti perustellut ratkaisunsa ja harkintavaltansa puitteissa päätynyt velvoittamaan valtion korvaamaan kommandiittiyhtiön kulut ulosottovalitusasiassa käräjäoikeuden osalta. Se seikka, että ulosottokaaren esitöissä on esitetty valtion korvausvastuusta huomattavan rajoittavia näkemyksiä, jotka eivät kuitenkaan ilmene laista, ei muodosta pätevää perustetta muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta oikeudenkäyntikulut määräytyvät oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n perusteella.

Päädyn hylkäämään valtion valituksen ja pysyttämään hovioikeuden päätöksen. Valtion tulee korvata kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 590,40 eurolla laillisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta.