Korkein oikeus KKO:2013:50

Laiton uhkaus Syyteoikeus Laillisuusperiaate Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Sananvapaus

A oli kirjoittanut internetin keskustelupalstalle kirjoituksen, joka oli sisältänyt pääministeriin ja valtiovarainministeriin sekä eduskunnassa työskenteleviin henkilöihin kohdistuneita vakavia uhkauksia. Poliisi oli toimittanut kirjoituksen valtioneuvoston ja eduskunnan turvallisuudesta vastanneille henkilöille. Uhkausten kohteet eivät olleet tienneet kirjoituksesta.

– Syyttäjällä oli oikeus nostaa syyte laittomasta uhkauksesta asianomistajien syyttämispyynnön puuttumisesta huolimatta erittäin tärkeän yleisen edun perusteella.
– Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi laittoman uhkauksen tunnusmerkistön ei voitu katsoa täyttyvän vain sillä perusteella, että mainitut suojeluvastuussa olevat henkilöt olivat pitäneet uhkauksia vakavina.
– Kysymys myös sananvapauden rajoista poliittisen mielipiteen ilmaisun yhteydessä.

RL 3 luku 1 §
RL 25 luku 7 §
RL 25 luku 9 §
PL 12 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen laittomasta uhkauksesta, koska tämä oli 15.5.2010 Helsingissä uhannut pääministeri MV:tä ja valtiovarainministeri JK:ta sekä eduskunnan koko henkilöstöä sellaisissa olosuhteissa, että heillä oli ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

Syytteen mukaan A oli kirjoittanut ja julkaissut eräällä internetin julkisella keskustelusivustolla tekstin, jossa hän oli uhannut ampua kiväärillä pääministeri MV:n ja valtiovarainministeri JK:n tai uhannut räjäyttää räjähdysaineella koko eduskunnan. Lisäksi A oli uhannut toimintansa seurauksena ”tulevan ruumiita”.

Syyttäjä katsoi, että A oli kirjoituksessaan esittänyt MV:n ja JK:n sekä eduskunnan henkilöstön henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkauksen.

Vastaus

A kiisti syytteen.

Käräjäoikeuden tuomio 4.1.2011

Käräjäoikeus katsoi, että A:n kirjoitus oli siinä käytettyjen sanontojen perusteella lähinnä mielipiteen ilmaus ja osoitti turhautumista yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja politiikkaan. A ei ollut tarkoittanut kirjoitusta asianomistajien tietoon. Asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, että asianomistajat olisivat pelänneet henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi syyllistynyt laittomaan uhkaukseen, ja hylkäsi syytteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jaana Niemitalo.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.12.2011

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A tuomitaan rangaistukseen laittomasta uhkauksesta.

Hovioikeus katsoi, että syyte oli hylättävä eduskuntaan kohdistetun uhkauksen osalta, koska asiassa ei ollut esitetty minkäänlaista näyttöä siitä, että uhkaus olisi tullut eduskunnan henkilöstön tietoon tai että sen johdosta olisi ryhdytty toimenpiteisiin.

Hovioikeus katsoi, että A:n kirjoituksessa käyttämät sanonnat voitiin ymmärtää lähinnä mielipiteen ilmaisuksi ja osoitukseksi turhautumisesta poliittiseen päätöksentekoon. Kirjoituksessa oli kuitenkin puhuttu pääministeri MV:n ja valtiovarainministeri JK:n ampumisesta ja koko eduskunnan räjäyttämisestä ja siitä, että tulee ruumiita. Kirjoituksella oli siten synnytetty mielikuva todellisesta uhasta, jonka A oli ollut valmis toteuttamaan. A:n oli sen vuoksi täytynyt ymmärtää, että uhatut varsin todennäköisesti pitivät uhkausta todellisena ja vakavasti otettavana.

Kirjoitus oli julkaistu internetissä sivustolla, joka huolimatta sen pienestä aktiivikäyttäjien ryhmästä ja sinällään vaikeasta liittymisestä siihen oli ollut vapaasti kaikkien halukkaiden käytettävissä. Kirjoitus oli ollut poikkeuksellinen ja huomiota herättävä eikä sen tai muidenkaan kirjoitusten sisältöä ollut sivuston ylläpitäjän toimesta tarkastettu. Näin ollen A:n oli täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että hänen kirjoituksensa välittyi MV:lle ja JK:lle.

Hovioikeus totesi, että A:n viesti oli välitetty keskusrikospoliisin kautta valtioneuvoston henkilösuojauksesta vastaavalle suojelupoliisin turvallisuusyksikölle. Uhkaus oli otettu turvallisuusyksikössä vakavasti ja sen johdosta A:sta oli välittömästi laadittu uhka-arvio ja välitetty tieto uhkauksesta eteenpäin henkilösuojauksesta vastaavalle ryhmälle. Hovioikeus katsoi, että voimassa olevan lain mukaan laittoman uhkauksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ei ollut riittävää, että uhkaus oli välittynyt turvallisuusyksikölle ja uhkaus oli siellä otettu vakavasti, vaan olennaista oli se, millä tavoin uhattu oli suhtautunut uhkaukseen.

Asiassa ei ollut kuultu asianomistajia eikä hovioikeuden tietoon ollut muutoinkaan tullut, miten asianomistajat olivat kokeneet uhkauksen. Asiassa oli siten jäänyt näyttämättä, että asianomistajat olisivat kokeneet olevansa uhkauksen johdosta vakavassa vaarassa tai pitäneet uhkausta todellisena ja vakavasti otettavana.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Harri Katara ja Teemu Paasikoski. Esittelijä Anne Norrkniivilä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A tuomitaan esitetyn syytteen mukaisesti laittomasta uhkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A oli kirjoittanut 15.5.2010 internetin uutisryhmän eräälle keskustelupalstalle seuraavan viestin: ”Se on vain ajan kysymys … kun joku menee ja ampuu MV:n ja JK:n. Kaksi dorkaa käsikädessä. Voisin vaikka ittekin ampua kunhan saisin jostain tehokkaan kiväärin. Väijyyn vaan ja nirri pois! Tai sit mä vien c-nelosta lehtereille eduskuntaan ja paukautan koko hela hoidon taivaan tuuliin. Ei siinä enää muu auta kuin hauta. Rahaa suolletaan ulkomaille ja päiväkoteja, kouluja, terkkareita, sairaaloita, … kaikkia lopetetaan. Kohta lopetetaan koko pelleily tuolla arkadianmäellä. Uskokaa pois! Kun pinnaa kiristetään tarpeeksi niin se katkeaa ja sitten tulee ruumiita. Ai että vittuttaa!” Kirjoituksen ohessa oli ollut erääseen tietokonepeliin liittynyt kuva räjähdysaineesta ja laukaisimesta.

2. A:n kirjoitus oli keskusrikospoliisista 17.5.2010 toimitettu tiedoksi suojelupoliisin turvallisuusyksikölle ja Helsingin poliisilaitokselle. Myöhemmin kirjoitus oli toimitettu myös eduskunnan turvallisuusjohtajalle, valtioneuvostolle ja sen henkilösuojauksesta vastanneelle ryhmälle. Pääministeri MV, valtiovarainministeri JK ja eduskunnan henkilöstö eivät olleet asiassa esitetyn selvityksen mukaan saaneet tietää A:n kirjoituksesta. Suojelupoliisissa oli kirjoituksen johdosta tehty uhka-arvio A:sta.

3. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta siitä, että A oli uhannut pääministeri MV:tä ja valtiovarainministeri JK:ta sekä eduskunnan koko henkilöstöä sellaisissa olosuhteissa, että heillä oli ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olleen vakavassa vaarassa. Syytteen mukaan A oli 15.5.2010 kello 12.10 kirjoittanut eli julkaissut internetin eräässä uutisryhmässä tekstin, jossa hän oli uhannut ampua kiväärillä MV:n ja JK:n tai uhannut räjäyttää räjähdysaineella koko eduskunnan. A oli lisäksi uhannut toimintansa seurauksena ”tulevan ruumiita”. Syyttäjä on katsonut, että A oli kirjoituksessaan esittänyt MV:n ja JK:n sekä eduskunnan henkilöstön henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkauksen. Syytteen mukaan A oli menettelyllään syyllistynyt laittomaan uhkaukseen.

4. A on kiistänyt syytteen. A oli olettanut, ettei hänen kirjoituksensa, jota oli lukenut keskustelusivustolla vain pieni ryhmä, tullut asianomistajien tietoon. Hän ei ollut lähettänyt kirjoitusta asianomistajille eikä ollut tarkoittanut sitä uhkaavaksi. Kirjoitus oli ollut vain pakina, jota hän ei ollut tarkoittanut sanatarkasti tai vakavasti otettavaksi. Hän oli kirjoituksellaan purkanut turhautumistaan politiikkaan. Hän ei ollut aikonut eikä hänellä ollut ollut mahdollisuuksiakaan toteuttaa kirjoituksessa mainittuja tekoja. Asianomistajat eivät olleet kokeneet, että heidän turvallisuutensa olisi ollut vakavassa vaarassa.

5. Alemmat oikeudet ovat hylänneet syytteen.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensinnäkin siitä, onko syyttäjällä asiassa syyteoikeus, kun asianomistajat eivät ole esittäneet syyttämispyyntöä. Jos katsotaan, että syyttäjällä on syyteoikeus, kysymys on siitä, onko A kirjoituksellaan syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun laittomaan uhkaukseen. Tällöin arvioitavaksi tulee myös sananvapauden ulottuvuus poliittiseen aiheeseen liittyvän mielipiteen ilmaisun yhteydessä.

Syyteoikeus

7. Rikoslain 25 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä laittomasta uhkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi tai ellei laittoman uhkauksen tekemiseen ole käytetty hengenvaarallista välinettä taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.

8. A on kohdistanut kirjoituksensa nimeämiinsä valtioneuvoston jäseniin ja yleisesti eduskunnassa työskenteleviin henkilöihin. Kohteena ovat siten olleet ylimmät poliittiset päätöksentekijät. Jo kohdehenkilöiden aseman vuoksi on perusteltua katsoa, että syyttäjällä on ollut lähtökohtaisesti oikeus nostaa syyte laittomasta uhkauksesta erittäin tärkeän yleisen edun perusteella. Kun vielä otetaan huomioon kirjoitukseen sisältyneiden uhkausten vakavuus, syyttäjällä on syyteoikeus asiassa, vaikka asianomistajat eivät ole ilmoittaneetkaan tekoa syytteeseen pantavaksi.

Laitonta uhkausta koskeva rikoslain 25 luvun 7 §:n säännös

9. Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on rikoslain 25 luvun 7 §:n mukaan tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kysymys A:n sananvapaudesta

10. Niin kuin edellä kohdassa 4 on todettu, A on puolustuksekseen vedonnut siihen, että hänen kirjoituksessaan oli ollut kysymys pakinasta, jossa hän oli ilmaissut tyytymättömyytensä harjoitettuun poliittiseen linjaukseen. Näin ollen Korkeimman oikeuden tarkasteltavana on se, estääkö oikeus sananvapauteen rikoslain 25 luvun 7 §:n rangaistussäännöksen soveltamisen.

11. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että pakina kaunokirjallisena tyylilajina määritellään yleensä humoristiseksi, usein satiiriseksi tai parodiseksi lyhyehköksi kirjoitelmaksi, joka sisältää kevyttä rupattelua ja tarinointia. Pakinassa saatetaan käsitellä yhteiskunnallisia ilmiöitä tai ajankohtaisia henkilöitä nälvivään ja piikikkääseen tyyliin, henkilöitä kuitenkaan loukkaamatta.

12. Perustuslain 12 §:n 1 momentissa taataan jokaiselle sananvapaus. Sen mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Sananvapaus on asiallisesti samansisältöisenä turvattu myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa. Artiklan 2 kohdassa kuitenkin säädetään, että koska sananvapauden käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden vuoksi, terveyden suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

13. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että sananvapaus voi koskea myös loukkaavien, järkyttävien tai häiritsevien ajatusten tai ideoiden esittämistä (esim. Mamère v. Ranska 7.11.2006, kohta 19). Samoin on katsottu, että sananvapauden rajat ovat laajimmat osallistuttaessa julkiseen ja yleistä mielenkiintoa herättävään keskusteluun. Tällöin on myös sallittua turvautua jossain määrin liioitteluun ja provokaatioon. Lisäksi poliitikkojen tulee sietää muita virkamiehiä ja etenkin yksityishenkilöitä enemmän asemaansa ja toimintaansa perustuvaa arvostelua (esim. Cârlan v. Romania 20.4.2010 ja Haguenauer v. Ranska 22.4.2010). Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on muun muassa ratkaisussaan Gündüz v. Turkki 4.12.2003 (kohta 51) todennut, että vihapuheet tai muutkaan ihmisoikeussopimuksen perustavanlaatuisia arvoja vastaan suunnatut lausumat eivät nauti sopimuksen 10 artiklassa turvattua sananvapauden suojaa.

14. A on lausunut kirjoituksessaan mielipiteensä Suomessa harjoitetusta talouspoliittisesta linjasta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna kirjoitus on sinänsä kuulunut sananvapauden laajasti suojaaman ilmaisuoikeuden piiriin. Sallitun poliittisen arvostelun yhteydessä A on kuitenkin kirjoituksessaan uhannut poliittisia päätöksentekijöitä hengen riistämisellä yksilöimällä surmaamisen tekotavat. Korkein oikeus katsoo, että tällöin ei ole enää kysymys osallistumisesta kriittiseen julkiseen keskusteluun yhteiskunnallisista kysymyksistä eikä myöskään pakinatyylisestä liioittelusta tai provokaatiosta tyylikeinona. Mielipiteensä kirjallisen esitysmuodon vuoksi A:lla on ollut paremmat mahdollisuudet kuin suullisessa ja spontaanissa puheenvuorossa kontrolloida sanomansa sisällön laillisuutta. Muutoinkaan asiayhteys, jossa A on uhkauksensa esittänyt, ei tue käsitystä siitä, että kysymys olisi jostakin muusta kuin kohdehenkilöiden koskemattomuuteen ja turvallisuuteen kohdistuvan oikeuden loukkaamisesta. Koska A:n kirjoitukseen sisältyvä uhkailu kohdistuu perustuslain 7 §:ssä turvattuihin henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, kirjoitukselle ei ole perusteltua antaa sananvapauden suojaa.

Uhkauksen kohdistuminen

15. Rikoslain 25 luvun 7 §:n sanamuodon perusteella uhatulla tulee olla perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vakavassa vaarassa. Uhkausta tulee siis tarkastella uhatun henkilön näkökulmasta. Myös ennen nykyistä säännöstä voimassa olleen laitonta uhkausta koskevan rikoslain 25 luvun 12 §:n (491/1969) tunnusmerkistössä on uhkauksen kohdistuminen määritelty samalla tavalla kuin nykyisin. Mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 68/1966 vp s. 13) mukaan rikoksella uhkaamisena rangaistava teko olisi arvosteltava sen henkilön kannalta, johon uhkaus on kohdistunut. Voimassa olevaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp s. 104) on todettu, että aikaisemmassa uudistuksessa laittoman uhkauksen säännöstä oli muutettu niin, että uhkauksen vakavuus tuli arvioida selvästi uhatun henkilökohtaisen mittapuun mukaan. Säännösten sanamuodot ja niitä koskevat esityöt osoittavat siten, että rikoslain 25 luvun 7 §:ssä tarkoitetun laittoman uhkauksen tunnusmerkistön täyttyminen on riippuvainen siitä, että nimenomaan uhatulla henkilöllä on ollut perusteltu syy pelkoon.

16. Syyttäjä ei ole asiassa väittänyt, että A:n kirjoituksessa mainitut valtioneuvoston jäsenet tai eduskunnassa työskentelevät henkilöt olisivat olleet tietoisia kirjoituksesta tai että heillä olisi ollut perusteltu syy pelätä oman turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Syyttäjä onkin lähtenyt siitä, että laittoman uhkauksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on riittävää, että uhkaus on välittynyt uhattujen henkilöiden turvallisuudesta vastaaville henkilöille ja että nämä ovat ottaneet uhkauksen vakavasti, niin kuin tässä tapauksessa on tapahtunut.

17. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että suojelupoliisi vastaa valtioneuvoston jäsenten turvallisuudesta. Näin ollen sen tietyillä virkamiehillä on virkansa puolesta suojeluvastuu mainituista henkilöistä. Sama koskee eduskunnan turvallisuuspäällikköä suhteessa eduskunnan henkilöstöön.

18. Niin kuin edellä on todettu, laittoman uhkauksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää uhkauksen arvioimista siltä pohjalta, että uhatulla henkilöllä on ollut omasta tai toisen puolesta perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vaarassa. Tämän tyyppisissä suojeluvastuutilanteissa rangaistavan käyttäytymisen ala saattaa olla liian kapea edellytettäessä, että uhatun itse tulee ottaa uhkaus vakavasti, eikä riittävänä pidetä sitä, että suojeluvastuussa oleva henkilö on pitänyt uhkausta tarpeeksi vakavana. Keskeisten poliittisten johtohenkilöiden henkilökohtaiseen turvallisuuteen kohdistuvilla uhkauksilla loukataan joka tapauksessa vakavalla tavalla myös demokraattista järjestelmää.

19. Laitonta uhkausta koskevaa säännöstä tulkittaessa on kuitenkin otettava huomioon rikoslain 3 luvun 1 §:stä ilmenevä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Säännöksen mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tässä tapauksessa kysymys on tilanteesta, jossa suojeluvastuussa oleville henkilöille on välittynyt tiedoksi internetissä julkaistu kirjoitus, joka on sisältänyt valtioneuvoston jäseniin ja eduskunnan henkilöstöön kohdistuneita uhkauksia. Nämä suojeluvastuussa olevat henkilöt ovat pitäneet uhkauksia vakavina. Sitä vastoin uhatut henkilöt itse eivät ole olleet tietoisia kirjoituksesta. Korkein oikeus katsoo, että tulkinta, jonka mukaan laittoman uhkauksen tunnusmerkistö täyttyisi myös tällaisessa tapauksessa, olisi lain sanamuodon ulkopuolelle menevää laajentavaa tulkintaa syytetyn vahingoksi.

Johtopäätös

20. Pääministeri MV, valtiovarainministeri JK ja eduskunnan henkilöstö olisivat saattaneet pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa, jos he olisivat tulleet tietoisiksi A:n viestin sisällöstä. Tässä asiassa ei kuitenkaan ole näytetty heillä olleen perusteltua syytä omasta puolestaan pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

21. Sen vuoksi laittoman uhkauksen tunnusmerkistö ei täyty. Tähän nähden asiassa ei tule arvioitavaksi teon tahallisuutta koskeva kysymys.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen (eri mieltä), Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen oikeussihteeri Vanhanen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, mutta siltä osin kuin kysymys oli tahallisuuden arvioimisesta (tuomion perustelujen kohdassa 21), esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi seuraavaa:

Korkein oikeus yhtyy hovioikeuden näkemykseen siitä, että A:n kirjoitus on synnyttänyt mielikuvan todellisesta uhasta, jonka hän on ollut valmis toteuttamaan. Sen vuoksi A:n on täytynyt ymmärtää, että uhatut henkilöt kirjoituksen sisällöstä tiedon saatuaan varsin todennäköisesti pitävät uhkausta todellisena ja vakavasti otettavana. Korkein oikeus toteaa edelleen, että kirjoituksen julkaisupaikkana internet tiedonhakukoneineen on avoin riippumatta siitä, miten vaikeaa pääsy kysymyksessä olevalle keskustelupalstalle on ollut. Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen A:lla ei ole ollut mahdollisuutta kontrolloida tai rajata sen mahdollista lukijakuntaa. Näissä olosuhteissa A:n on täytynyt pitää varsin todennäköisenä myös sitä, että kirjoitus voi välittyä sen kohteiden luettavaksi. Niin kuin Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista ilmenee, kirjoituksessa uhatut henkilöt eivät ole kuitenkaan saaneet tietää kirjoituksesta. Kysymys ei ole myöskään sen tilanteen arvioimisesta, että A olisi kohdistanut pääministeriä, valtiovarainministeriä ja eduskunnan henkilöitä tarkoittavan uhkauksensa heistä suojeluvastuussa oleviin henkilöihin.

Näillä lisäperusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei asiassa täyty laittoman uhkauksen tunnusmerkistö.

Oikeusneuvos Kitunen: Hyväksyn esittelijän mietinnön.