Korkein oikeus KKO:2013:65

Väärennys rikos Väärennysaineiston hallussapito

A:lle oli hänen pyynnöstään lähetetty ulkomailta passi, joka oli osoittautunut väärennetyksi. Passi oli otettu tulliviranomaisen haltuun ennen kuin A oli saanut sen haltuunsa. Korkein oikeus katsoi, että A oli rikoslain 33 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin hankkinut passin ja että säännöksen tunnusmerkistö tältä osin täyttyi, vaikka A ei vielä ollut saanut passia tosiasiallisesti haltuunsa.

RL 33 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 1.12.2009

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 8.6.2009 ja 14.7.2009 ilman hyväksyttävää syytä hankkinut postitse väärennetyn Senegalin passin. A:n oli tilatessaan itselleen Senegalin passia ystävältään puhelimitse Senegalista täytynyt ymmärtää, että ystävä ei voi toimittaa hänelle aitoa passia. A ei ollut kertonut, miksi hän ei ollut passin hankkiakseen ollut yhteydessä Senegalin viranomaisiin.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta väärennysaineiston hallussapidosta ja muista rikoksista yhteiseen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tero Kujala.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.2.2011

A valitti hovioikeuteen vaatien, että syytteet väärennysaineiston hallussapidosta hylätään ja että rangaistusta lievennetään.

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että tulliposti oli ottanut kysymyksessä olevat väärennetyt Senegalin passit ulkomaalaislain 132 §:n nojalla viranomaisen haltuun ennen kuin A oli saanut ne haltuunsa. Hovioikeus katsoi, että passit eivät siten olleet olleet rikoslain 33 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla tosiasiallisesti A:n hallussa tai hallinnassa. Passien postittaminen Suomeen erään toisen henkilön osoitteeseen A:lle edelleen toimitettaviksi ei toteuttanut lainkohdassa tarkoitettua hallussapitoa, koska sanottu postin kuljetettavana ollut väärennysaineisto ei ollut ollut A:n määrättävissä tai noudettavissa.

Hovioikeus hylkäsi syytteet väärennysaineiston hallussapidosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Juha Paimela ja Liisa Lehtimäki sekä viskaali Wilhelm Norrman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A tuomitaan käräjäoikeudessa esitettyjen syytteiden mukaan rangaistukseen kahdesta väärennysaineiston hallussapidosta ja että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.

A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kahdesta väärennysaineiston hallussapidosta, koska hän oli 8.6.2009 ja 14.7.2009 ilman hyväksyttävää syytä hankkinut väärennetyn Senegalin passin. Passit oli lähetetty hänelle ulkomailta postitse, mutta ne oli tullissa otettu ulkomaalaislain 132 §:n nojalla viranomaisen haltuun ennen kuin A oli saanut niitä haltuunsa.

2. Rikoslain 33 luvun 4 §:n 1 kohdan mukaan väärennysaineiston hallussapidosta on tuomittava se, joka ilman hyväksyttävää syytä vastaanottaa, hankkii, kuljettaa tai pitää hallussaan väärän tai väärennetyn todistuskappaleen.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A syytteessä kerrotulla menettelyllään hankkinut väärennetyn todistuskappaleen ja siten syyllistynyt väärennysaineiston hallussapitoon, vaikka hän ei kerrotusta syystä ollut saanut aineistoa haltuunsa.

Rikoslain 33 luvun 4 §:n taustasta

4. Rikoslain 33 luvun 4 § tuli nykyisessä muodossaan voimaan 1.7.2003. Lainmuutoksella (514/2003) pantiin täytäntöön muihin maksuvälineisiin kuin käteisrahaan liittyvien petosten ja väärennysten torjunnasta 28.5.2001 tehty neuvoston puitepäätös 2001/413/YOS.

5. Puitepäätöksen 2 artiklassa luetellaan ne rikokset, jotka on säädettävä rangaistaviksi. Artiklan c kohta edellyttää, että jäsenvaltiot toteuttavat tarvittavat toimenpiteet muun muassa sen varmistamiseksi, että anastetun tai muuten laittomasti haltuunotetun taikka väärän tai väärennetyn maksuvälineen vastaanottaminen, hankkiminen, kuljettaminen, myyminen, siirtäminen toiselle henkilölle tai hallussapito käytettäväksi petostarkoituksessa, ovat tahallisia rikoksia ainakin säännöksessä mainittujen maksuvälineiden osalta.

6. Puitepäätöksen johdanto-osan 4 ja 8 perustelukappaleista ilmenee, että puitepäätöksen tarkoituksena on ollut saattaa muihin maksuvälineisiin kuin käteisrahaan liittyvät petokset ja väärennysrikokset kattavasti rangaistaviksi siten, että erilaisten kriminalisoitavien menettelyjen kuvaus kattaa kaikki ne toimet, joista järjestäytyneen rikollisuuden muodostama uhka muodostuu.

7. Puitepäätöksen vaatimusten täyttämiseksi rikoslain 33 luvun 4 §:n säännökseen lisättiin väärennysaineiston hallussapidon toteuttavina uusina tekotapoina todistuskappaleen vastaan ottaminen, hankkiminen ja kuljettaminen ilman hyväksyttävää syytä. Lainmuutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 2/2003 vp s. 16) todetaan, että ehdotettujen uusien tekotapojen lisäämisen jälkeen säännös koskisi muitakin tekotapoja kuin vain väärennysaineiston hallussapitoa. Tästä huolimatta rikosnimike ehdotettiin säilytettäväksi ennallaan. Kaikki ehdotetut tekotavat olivat esityksen mukaan sellaisia, että tekijä niitä ennen tai niiden seurauksena syyllistyi myös kohteen hallussa pitämiseen. Lain esitöissä ei muutoin käsitelty sitä, milloin väärennysaineiston hankkimisen osalta hallussapidon tunnusmerkistö toteutuu.

8. Korkein oikeus toteaa, että Euroopan unionin kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista oikeutta mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. Yleiset oikeusperiaatteet rajoittavat kuitenkin tätä velvollisuutta, eikä puitepäätös voi olla perustana lain sananmuodon vastaiselle tulkinnalle (ks. asia C-42/11, Joao Pedro Lopes Da Silva Jorgea, tuomio 5.12.2012, kohdat 53 – 56). Nyt kysymyksessä olevassa puitepäätöksessä ei ole tarkemmin määritelty, mitä eri tekomuodoilla ja esimerkiksi hankkimisella tarkoitetaan. Puitepäätöksen edellä selostetusta tarkoituksesta ja 2 artiklan sanamuodosta voidaan kuitenkin päätellä, että puitepäätöksellä on ollut tarkoitus säätää siinä tarkoitetut teot kattavasti rangaistavaksi.

Rikoslain 33 luvun 4 §:n tulkinnasta

9. Hovioikeus on lainmuutoksen edellä selostettujen esityölausumien perusteella tehnyt sen johtopäätöksen, että rikoslain 33 luvun 4 §:ssä tarkoitettu hankkiminen täyttyy vasta, kun tekijä saa väärennysaineiston tosiasiallisesti haltuunsa.

10. Korkein oikeus toteaa, että sanotulla lainkohdan muutoksella on lisätty väärennysaineiston hallussapidon tekotapoja. Muutos jäisi merkityksettömäksi, jos uusienkin tekotapojen osalta aina lisäksi edellytettäisiin aineiston tosiasiallista hallussapitoa. Myöskään puitepäätöksen ja siten myös lainmuutoksen edellä kuvattu tarkoitus ei tällöin toteutuisi. Muuttumattomalle rikosnimikkeelle ja sitä koskevalle esityölausumalle ei tätä taustaa vasten voi antaa suurtakaan painoarvoa. Väärennysaineiston hankkimisen tunnusmerkistön toteutumista tulee tulkita samalla tavoin riippumatta siitä, onko kyseessä puitepäätöksen tarkoittama maksuvälineisiin perustuva teko tai muu säännöksen tarkoittama väärennysaineisto.

11. Rikoslain tulkinnassa pyritään muutoinkin siihen, että tiettyjä käsitteitä tulkittaisiin eri tunnusmerkistöissä samalla tavoin. Rikoslain 50 luvun 1 §:ssä tarkoitetun huumausainerikoksen tunnusmerkistön täyttää muun muassa huumausaineen hallussapito. Säännöstä koskevissa esitöissä (HE 180/1992 vp s. 21) on todettu, että hallussapidon ei tarvitse merkitä huumausaineen fyysistä hallintaa. Hallussapidosta on kysymys esimerkiksi silloin, kun huumausaine on jossain tekijän noudettavissa. Esitöiden mukaan (s. 22) huumausaineen hankkimisen yritys voisi taas olla esimerkiksi ostoyritys. Oikeuskäytännössä on katsottu, että syytetty oli pitänyt hallussaan huumausainetta, kun se oli hänen määräysvallassaan, vaikka se ei ollut ollut tosiasiallisesti hänen hallussaan (KKO 2001:91).

12. Väärennysaineiston hallussapitoa koskevan säännöksen lisäksi useissa muissa rikoslain säännöksissä tunnusmerkistön täyttävinä tekotapoina mainitaan erikseen hankkiminen ja hallussa pitäminen. Tällaisia säännöksiä ovat sotarikoksia koskevat rikoslain 11 luvun 7 a – 9 §, rikoslain 16 luvun 17 § (vangin varustautuminen aseella), rikoslain 34 luvun 9 § 2 momentti (yleisvaarallisen rikoksen valmistelu), rikoslain 37 luvun 4 § (rahanväärennyksen valmistelu) ja rikoslain 37 luku 11 § (maksuvälinepetoksen valmistelu). Hankkimisen ja hallussa pitämisen säätäminen mainituissa säännöksissä rikosten eri tekotavoiksi jo sinällään osoittaa, että hankkimisen on katsottu tarkoittavan sellaisiakin tekoja, joiden kattamiseen hallussapidon säätäminen rangaistavaksi ei riitä. Kätkemisrikosta koskevan rikoslain 32 luvun 1 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan hankkimisella tarkoitettavan muun muassa ostamista ja vaihtamista (HE 66/1988 vp s. 105).

13. Yleiskielen merkityksessä hankkimisena voidaan pitää jo aineiston tilaamista koskevia toimia, jos aineisto niiden seurauksena on tilaajan saatavissa. Edellä todetuin tavoin huumausaineen hallussapidon osalta on katsottu, että rikos voi täyttyä, vaikka aine ei ole vielä ollut tosiasiallisesti tekijän hallussa. Näihin seikkoihin nähden myös väärennysaineiston hallussapidon osalta on perusteltua katsoa, että rikos voi täyttyä jo ennen kuin tekijä on tosiasiallisesti saanut aineiston haltuunsa.

Arviointi tässä tapauksessa

14. A on tilannut passit ulkomailta ja pyytänyt lähettämään ne ystävänsä osoitteeseen Suomessa. Passit on lähetetty A:n pyytämään osoitteeseen, josta A olisi saanut ne käyttöönsä. Korkein oikeus katsoo, että A on tällä menettelyllä rikoslain 33 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin hankkinut passit. Se, että lähetykset on pysäytetty tullissa ennen kuin A on saanut passeja tosiasiallisesti haltuunsa, on sellainen satunnainen seikka, jolla ei voida katsoa olevan merkitystä hallussapidon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta. Näin ollen väärennysaineiston hallussapidon tunnusmerkistö täyttyy tältä osin.

Tunnusmerkistön täyttymisen arviointi muulta osin

15. A on kiistänyt tienneensä, että passit olivat olleet väärennettyjä. Hovioikeus ei ole omaksumastaan ratkaisutavasta johtuen lainkaan arvioinut A:n tahallisuutta ja siitä esitettyä selvitystä. Tästä syystä asian käsittelyä on soveliainta jatkaa hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan niiltä osin kuin se koskee syytekohdissa 4 ja 5 esitettyjä syytteitä väärennysaineiston hallussapidosta sekä syytekohdista 1 – 3 syyksi luetuista rikoksista tuomittua yhteistä rangaistusta. Asia palautetaan tältä osin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Hanna Liippo.