Korkein oikeus KKO:2014:48

Seksuaalirikos Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Oikeudenkäyntimenettely Todistelu Näytön arviointi Rangaistuksen määrääminen Rangaistuksen mittaaminen

Isälle vaadittiin rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska hän oli kosketellut seksuaalisesti olennaisella tavalla tekoaikana 1 – 3-vuotiasta tytärtään ja saanut tämän koskettelemaan häntä. Kysymys näytön arvioinnista.

Kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta.

RL 20 luku 7 § 1 mom (563/1998)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 20.1.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syyttäjän syytteestä, johon asianomistaja B oli yhtynyt, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 3 vuoden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi syytteen hyväksyen näytetyksi, että B:n isä A oli 1.1.2007 – 24.6.2009 tehnyt tekoaikana 1 – 3-vuotiaalle lapselleen B:lle seksuaalisia tekoja ja saanut tämän ryhtymään sellaisiin. A oli kosketellut B:tä seksuaalisesti olennaisella tavalla sukupuolielimen ja peräaukon alueelta sekä saanut tämän koskettelemaan suullaan ja käsillään A:n sukuelintä. Teot olivat olleet omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan tälle hänen ikänsä ja kehitystasonsa sekä tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi erityistä vahinkoa. Teot olivat olleet myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

Käräjäoikeus kuuli A:ta, B:n äitiä C:tä sekä todistajina muun muassa A:n ja C:n edellisistä avioliitoista olevia lapsia, B:n kanssa tekemisissä olleita hoitohenkilöitä ja B:tä sittemmin hoitanutta lääkäriä. Asiassa esitettiin selvityksenä myös yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrinen tutkimus ja B:n haastattelua koskevat videotallenteet.

Näytön arvioinnissaan käräjäoikeus lausui muun ohella seuraavaa. Oikeuspsykiatriseen tutkimukseen kuuluneet B:n oikeuspsykologiset haastattelut eivät yksinään olleet riittävä näyttö syytteen mukaisista tapahtumista. Oikeuspsykiatrisen lausunnon mukaan B:lle suoritettujen tutkimusten perusteella ei ollut voitu varmuudella todeta, että B olisi joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Käräjäoikeus piti keskeisimpänä näyttönä A:n syyllisyydestä B:n puheita A:n menettelystä. Asiassa ei ollut tullut esiin viitteitä siitä, että joku toinen henkilö olisi opettanut B:lle tämän käyttämiä alatyylisiä sanoja tai kehottanut sellaisia käyttämään tai A:n väittämin tavoin olisi syöttänyt sanoja B:lle.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa esitetty näyttö ei miltään osin tukenut sitä vaihtoehtoa, että B olisi joutunut jonkun toisen henkilön kuin A:n seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Riittävällä varmuudella oli myös tullut selvitetyksi se, ettei B:n käyttäytyminen ollut johtunut siitä, että hän olisi nähnyt vanhempiensa tai muiden henkilöiden välistä seksuaalista kanssakäymistä tai muutoin jonkin teknisen apuvälineen kautta toistuvasti kovaa pornoa. Asiassa kuullun todistajan kertomus B:n puheista koskien asunnosta löydettyä putkiloa, sen sisältämää ainetta ja käyttöä puhui osaltaan varsin vahvasti syytteen mukaisten tapahtumien puolesta. Edelleen kahden muun todistajan kertomukset A:n omista ala-arvoisista puheista heikensivät jossain määrin A:n kertomuksen luotettavuutta sen suhteen, että B olisi oppinut ”rumia sanoja” perheen vanhemmilta lapsilta. B:lle 24.9.2009 tehty lääkärintarkastus, jossa oli todettu infektio, muttei ulkoisen väkivallan merkkejä, ei sulkenut pois seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuutta tekoajan pitkä kesto huomioon ottaen.

Kokonaisarvioinnissaan käräjäoikeus katsoi, että B:ssä todetunlainen yliseksuaalinen käyttäytyminen oli sinänsä tyypillinen oire seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi huomioon ottaen B:n oireiden vakavuus ja kesto käräjäoikeus katsoi muiden oireita selittävien tekijöiden tulleen niin suurella varmuudella poissuljetuiksi, ettei A:n syyllisyydestä jäänyt järkevää epäilyä.

Todettuaan, että yksittäisten tekokertojen lukumäärä ja tekoajan todellinen pituus oli jäänyt asiassa epäselväksi, käräjäoikeus kuitenkin päätyi katsomaan, että syytteen mukaisena tekoaikana tekokertoja oli täytynyt olla lukuisia. Tähän nähden ja ottaen huomioon sen, että teon kohteena oli nuori lapsi, jolle oli aiheutunut konkreettista psyykkistä vahinkoa, ja sen, että tekijä oli lapsen isä, jonka kanssa lapsi oli asunut samassa taloudessa, käräjäoikeus piti tekoa kokonaisuutena arvioiden törkeänä.

Käräjäoikeuden rangaistuksen mittaamista koskevat keskeiset perustelut ilmenevät Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohdasta 71.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Harri Heikkilä ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 3.7.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään tai että vankeusrangaistusta alennetaan ja se lievennetään ehdolliseksi. Vastavalituksissaan syyttäjä ja B vaativat, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Hovioikeus vähäisin lisäperusteluin hyväksyi käräjäoikeuden lausumat perustelut syyksilukemiselle ja teon törkeysarvioinnille sekä rangaistusseuraamukselle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mikko Pentti, Harri Kurkinen ja Kirsi Häkkinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan, syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta tai että vankeusrangaistusta alennetaan ja se lievennetään ehdolliseksi.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian aikaisemmat vaiheet

1. A:lle on syytteen mukaan vaadittu rangaistusta siitä, että hän oli 1.1.2007 – 24.6.2009 tehnyt 1 – 3 -vuotiaalle lapselleen B:lle seksuaalisia tekoja ja saanut tämän ryhtymään sellaisiin. A oli kosketellut lasta seksuaalisesti olennaisella tavalla sukupuolielimen ja peräaukon alueelta sekä saanut tämän koskettelemaan suullaan ja käsillään A:n sukuelintä. Teko oli ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan tälle ikänsä ja kehitystasonsa sekä A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi erityistä vahinkoa. Kokonaisuutena arvostellen teko oli törkeä. Syytteessä on viitattu rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momenttiin.

2. A on kiistänyt syyllistyneensä seksuaalisiin tekoihin B:tä kohtaan.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet A:n syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön siten kuin syytteessä on kerrottu. A on tuomittu 3 vuoden vankeusrangaistukseen ja suorittamaan B:lle vahingonkorvausta teolla aiheutetusta kärsimyksestä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on ensi sijassa kysymys siitä, onko A syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen. Mikäli A:n katsotaan syyllistyneen rikokseen, kysymys on edelleen rangaistuksen mittaamisesta.

5. Asiassa on lisäksi arvioitava sitä, täyttääkö syytteen teonkuvaus törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön välttämättömät tunnusmerkistötekijät.

Sovellettavat rangaistussäännökset

6. Asiassa sovellettavan, tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n (563/1998) 1 momentin mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittava se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään (2 kohta) tai joka saa hänet ryhtymään edellä tarkoitettuun tekoon (3 kohta). Saman luvun 7 §:n 1 momentin (563/1998) mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa (1 kohta), tai jos rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi (3 kohta), ja jos rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Luvun 10 §:n 2 momentin määritelmäsäännöksen (563/1998) mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

Tunnusmerkistötekijöiden sisältyminen syytteeseen

7. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut syytettä hylättäväksi jo sillä perusteella, ettei syytteessä kerrottu teko täytä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä. Syytteeseen ei sisälly väitettä siitä, että teolla olisi tavoiteltu seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.

8. Kuten edellä kohdasta 1 ilmenee, syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta rikoslain 20 luvun 7 §:n (563/1998) nojalla lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teonkuvauksen mukaan A on tehnyt B:lle seksuaalisia tekoja ja saanut tämän ryhtymään sellaisiin. A on kosketellut B:tä seksuaalisesti olennaisella tavalla sukupuolielimen ja peräaukon alueelta sekä saanut tämän koskettelemaan suullaan ja käsillään A:n sukupuolielintä.

9. Syytteen teonkuvauksessa on väitetty A:n tehneen B:lle seksuaalisia tekoja. Niin kuin edellä kohdassa 6 on todettu, syytteen nostamisen aikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 10 §:n (563/1998) määritelmäsäännöksen mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan sanotussa luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Syytteeseen sisältyy siten tätä kautta viittaus siihen, että teot on tehty tarkoituksin tavoitella seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä.

10. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:34 kysymys on ollut siitä, täyttikö syytteessä kuvattu vanhempien lapsiin kohdistunut menettely, jolla ei ollut väitetty tavoitellun seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Näin ei katsottu tapahtuneen. Toisin kuin ratkaisun KKO 2011:34 olosuhteissa tässä tapauksessa väitetyt teot ovat kohdistuneet välittömästi lapseen. Syytteessä on kuvattu väitetyt teot. Niiden tekotapa ja laatu huomioon ottaen voidaan myös pitää selvänä, että oikeudenkäynnin osapuolet ovat ymmärtäneet, että teoilla on väitetty tavoitellun seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä.

11. Korkein oikeus katsoo mainituilla perusteilla, että oikeudenkäynnin osapuolille on ollut selvää, että syytteessä on väitetty teoilla tavoitellun seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä, vaikka sitä ei ole tässä tapauksessa nimenomaisesti tuotu syytteessä esiin. Siten syytettä ei ole A:n edellä kohdassa 7 esittämästä syystä hylättävä.

Lapsen kyky muistaa ja kertoa tapahtumista sekä yliseksuaalinen käyttäytyminen lapsen kehitys- ja oikeuspsykologisessa kirjallisuudessa

12. Asiassa esitetty näyttö väitetystä rikoksesta perustuu osaltaan B:n noin kolme ja puolivuotiaana antamiin kertomuksiin siitä, millaisten tekojen kohteeksi hän oli joutunut. Koska näytön arvioinnin kohteena on hyvin nuoren lapsen kertomus ja sen uskottavuus, on aiheellista ensiksi tarkastella, mitä tämän ikäisen lapsen muisti- ja kertomiskyvystä tiedetään tieteellisen tutkimustiedon valossa.

13. Lapsen kehityspsykologiaa koskevassa kirjallisuudessa on katsottu, että muistitoiminnot ovat kiinteästi sidoksissa muuhun lapsen kehitykseen (esim. Lyytinen – Lyytinen: Tiedollinen kehitys lapsuudessa teoksessa Sinkkonen (toim.): Pesästä lentoon, 2003, s. 100). Vakiintuneen käsityksen mukaan lapset tai aikuisetkaan eivät kykene kertomaan niistä varhaisista tapahtumista, jotka sijoittuvat aikaan ennen kielellistä kehitystä eli ennen kuin lapsi on oppinut puhumaan (varhaislapsuuden muistamattomuus). Tarkasta ikärajasta, kun puhutaan 2 – 4 vuoden ikäisestä lapsesta, ei sen sijaan kulttuurillisten ja lasten yksilöllisten kehityspsykologisten erojen vuoksi vallitse yhteisymmärrystä. Selvästi eniten kannatusta on kuitenkin saanut käsitys, että vain harvoin muistamiskyky ulottuu tapahtumiin ennen kolmen vuoden ikää (esim. Klemfuss – Ceci: Normative Memory Development and the Child Witness teoksessa Kuehnle – Connell (toim.): The Evaluation of Child Sexual Abuse Allegations, 2009, s. 166 – 167, Melinder – Korkman: Children’s memory and testimony teoksessa Granhag (toim.): Forensic Psychology in Context, 2010, s. 121 ja Vrij: Detecting Lies and Deceit, 2008, s. 220 – 221).

14. Varhaislapsuuden muistamattomuus merkitsee esimerkiksi sitä, ettei uutta tietoa saada lasta haastattelemallakaan niistä hyväksikäyttöepäilyyn liittyvistä tapahtumista, jotka hän on väitetysti kokenut ennen aikaa, jolloin hän on oppinut puhumaan. Ratkaisevaa tieteellistä näyttöä ei ole myöskään siitä, että traumaattisia kokemuksia suljettaisiin tietoisesti muistista pois tai että tällaisten tapahtumien muistaminen olisi hyvin erilaista kuin muu muistaminen ja voisi sivuuttaa varhaislapsuuden muistamattomuuden (Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen asettaman työryhmän laatima Käypä hoito -suositus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkimisesta 22.5.2013). Yleisesti ottaen seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen on niin traumaattinen kokemus, että se yleensä muistetaan varsin hyvin, vaikka muistot etäisempien tapahtumien ja olosuhteiden osalta ajan myötä heikkenisivät ja muuttuisivat (KKO 2013:97, kohta 7). Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että uhri ymmärtää sen, että häntä on loukattu. Niissä tapauksissa, joissa kysymys on toistuvasta vastaavankaltaisesta tilanteesta, muisti ei helposti kykene erottelemaan tilanteita toisistaan, jolloin kokemus muuttuu sellaiseksi kuin se tyypillisesti on koettu (esim. Christianson – Ehrenkrona: Psykologi och bevisvärdering, 2011, s. 70).

15. Pienet lapset kertovat usein melko vähän yksityiskohtia ja heidän kertomuksensa ovat yleensä lyhyitä. Kuitenkaan niukka ja lyhyt kertomus ei pienen lapsen kohdalla välttämättä merkitse sitä, että kertomus olisi epäluotettava (Käypä hoito -suositus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkimisesta 22.5.2013). On katsottu, että 2 – 3-vuotiaalla lapsella alkaa esiintyä tarinoiden spontaania kertomista. Tällöin lapsen sanasto ja lauserakenteiden kehitys on edennyt tasolle, joka mahdollistaa sanojen yhdistelyn ja taivutuksen. Lapselle on tällöin myös muodostunut pysyviä mielikuvia ympäristön asioista ja tapahtumista. Ikävuosina kolmesta viiteen lapsen spontaanisti kertomien tarinoiden pituus ja yksityiskohtien määrä lisääntyy. Kolme ja puolivuotias yhdistää keskimäärin kaksi tapahtumaa tarinoita kertoessaan (Lyytinen – Lyytinen: Tiedollinen kehitys lapsuudessa teoksessa Sinkkonen (toim.): Pesästä lentoon, 2003, s. 104).

16. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:97 (kohta 7) tutkimusaineistoon viitaten katsonut, että lapsen tai nuoren esittämän kertomuksen sisältöä ja sen luotettavuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon kuultavan ikäkaudelle ominaiset kehityspiirteet sekä suuret yksilölliset vaihtelut. Ratkaisussa on lisäksi todettu (kohta 44), että nykyisen oikeuspsykologisen tutkimustiedon mukaan seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneilla lapsilla ei ole sellaisia yhteisiä käytösongelmia, joiden perusteella heidät voitaisiin tunnistaa tai diagnosoida tällaisen rikoksen uhriksi. Samankaltaisia oireita voi aiheutua muista, yleisemmistä psyykkisistä ongelmista tai ne voivat kuulua lapsen normaaliin kehitykseen (Käypä hoito -suositus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkimisesta 22.5.2013).

17. Vallitsevan oikeuspsykologisen käsityksen mukaan lapsen ikään sopimaton seksuaalinen tieto voi kyllä antaa aihetta epäillä hyväksikäyttöä. Lapsen käyttäytymisen muuttuminen voi antaa lisätietoja ja osaltaan viitata vahvastikin hyväksikäyttöön, mutta se ei yksin tarjoa selvää näyttöä hyväksikäyttötapahtumasta (Finnilä-Tuohimaa: Expertise and decision making among clinicians in investigations of alleged child sexual abuse, 2009, s. 21 – 23).

18. Spesifisin hyväksikäyttöön yhdistetty käyttäytymismuoto on niin sanottu yliseksualisoitunut käyttäytyminen, jolla tarkoitetaan lapsen kehitysvaiheelle epätyypillistä seksuaalista käyttäytymistä. Usein tämä ilmenee siten, että seksuaalisesta toiminnasta tulee pakonomaista, ja sillä on kielteisiä vaikutuksia lapsen muuhun elämään. Toisaalta yliseksualisoitunut käyttäytyminen voi seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi olla seurausta monista muistakin asioista, kuten fyysisen väkivallan kokemuksista. Myös psyykkisen kaltoin kohtelun kokemusten on todettu olevan yhteydessä yliseksualisoituneeseen käyttäytymiseen (Käypä hoito -suositus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkimisesta 22.5.2013). Lapsen osoittaman yliseksuaalisen käyttäytymisen ja sen merkityksen arviointi tulee aina suorittaa kiinnittämällä huomiota siihen, miten arvioitava käyttäytyminen suhtautuu aikaisempaan käyttäytymiseen, miten viimeaikaiset tapahtumat liittyvät perhepiirissä ongelmalliseksi koettuun käyttäytymiseen ja minkälainen kuva välittyy oireiden kokonaisvoimakkuudesta, liitännäisten ongelmien lukumäärästä ja häiriökäyttäytymisen ilmentymisestä ylipäänsä (Poole – Wolfe: Child Development: Normative Sexual and Nonsexual Behaviors That May Be Confused With Symptoms of Sexual Abuse teoksessa Kuehnle – Connell (toim.): The Evaluation of Child Sexual Abuse Allegations, 2009, s. 120).

Asiassa esitetty näyttö Korkeimmassa oikeudessa

Rikosepäilyn syntyyn liittyvät seikat

19. A:ta vastaan ajetun syytteen mukaan teot olivat alkaneet 1.1.2007 ja päättyneet 24.6.2009. A ja hänen silloinen puolisonsa C sekä heidän lapsensa B ja tämän pikkusisko ovat tuohon aikaan asuneet perheen yhteisessä kodissa omakotitalossa. Perheen kodissa on asunut eri aikoina myös kummankin puolison lapsia heidän aikaisemmista avioliitoistaan. A:n ja C:n avioliitossa on alkanut ilmetä ongelmia, mistä syystä he ovat loppuvuodesta 2008 alkaen turvautuneet perheneuvolan keskusteluapuun. Sittemmin C on kuitenkin päätynyt hakemaan avioeroa 16.6.2009 päivätyllä hakemuksella ja 22.6.2009 hän on muuttanut vaikean erotilanteen vuoksi B:n ja tämän pikkusiskon kanssa perheen yhteisestä kodista ensi- ja turvakotiin. Pian tämän jälkeen eli 24.6.2009 ensi- ja turvakodin työntekijät ovat tehneet B:stä lastensuojeluilmoituksen ja varanneet B:lle ajan lääkärintarkastukseen. Rikosilmoitus syytteessä tarkoitetusta teosta on tehty samana päivänä.

20. Hyväksikäyttöepäily on syntynyt erityisesti sen perusteella, mitä B oli 14.6.2009 autossa ja 24.6.2009 ensi- ja turvakodissa sanonut äidilleen C:lle. B:n kerronnan mukaan hän oli ”syönyt isän pippeliä” ja ”isä oli koskenut peppuun ja työntänyt kakan kauas”. Syyte on perustunut osaksi näihin B:n puheisiin.

Oikeuspsykiatriseen lausuntoon liittyvä oikeuspsykologinen tutkimus ja lapsen videotaltioidut haastattelukertomukset

21. B:stä on laadittu 6.10.2009 päivätty oikeuspsykiatrinen lausunto, joka on perustunut yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisessa tutkimusyksikössä tehtyihin tutkimuksiin. Lausunnon ovat laatineet lastenpsykiatrian erikoislääkäri, kolme psykologia ja sosiaalityöntekijä.

22. B:tä on kuultu tutkimusyksikössä kahdesti osana esitutkintaa. Tutkimukseen kuuluneet B:n haastattelut on suorittanut psykologi ja ne ovat tapahtuneet 1.7. ja 22.7.2009 eli viikko ja neljä viikkoa syytteen mukaisen tekoajan päättymisen jälkeen. B on näiden kuulemisten ajankohtina ollut iältään kolme vuotta kuusi – seitsemän kuukautta.

23. B:stä laaditun oikeuspsykiatrisen lausunnon kohdassa ”Psykologiset tutkimukset” on todettu muun muassa, että B oli yli 3,5-vuotiaan ikäisenä ollut tiedollisesti ikätasoisesti kehittynyt tyttö. Kielellisellä puolella pitkäaikaista muistamista ja yleistä tietämystä mittaava tehtävä oli sujunut ikätason mukaan, kuten myös arkisten ongelmatilanteiden ymmärtäminen.

24. Oikeuspsykologisten haastattelujen osalta lausunnossa on todettu, että tutkittavana on ollut neljä eri hypoteesia. Ensimmäisen mukaan B oli joutunut isänsä A:n taholta seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Toisen tutkimusteeman perusteella B oli joutunut jonkun muun taholta seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Kolmantena vaihtoehtona on ollut, että B oli altistunut aikuisten seksuaalisuudelle. Viimeisen hypoteesin mukaan B ei ollut lainkaan joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, vaan B:n puheet selittyivät muilla tekijöillä.

25. Tutkittavina olleista neljästä hypoteesista kolme on saanut tutkimuksen perusteella tukea. Toisena esitetystä vaihtoehdosta, jonka mukaan joku muu kuin A olisi käyttänyt B:tä seksuaalisesti hyväkseen, ei ollut tullut esiin lainkaan viitteitä.

26. Lausunnon mukaan seksuaalisen hyväksikäytön ja A:n tekijäaseman puolesta puhuivat lähinnä B:n aikaisemmista puheista saatujen esitietojen lisäksi B:n spontaani kertomus ensimmäisessä oikeuspsykologisessa haastattelussa. B oli tuolloin kertonut, että hän oli syönyt isän pippeliä kokonaan ja laittanut sen kurkkuun. B oli kuvannut isän pippelin olleen ”ihana” ja ”herkkua”. Toisessa haastattelussa B oli isän pippelin syömiseen liittyvän haastattelijan kysymyksen johdosta spontaanisti kertonut imeneensä isän pippeliä. Lausunnossa on pidetty B:n puheita yksityiskohtaisina ja aistikokemuksiin liittyvinä. B:n pitkäaikaiset alapään alueen punoitus- ja ihottumaongelmat on nähty voivan liittyä mahdolliseen hyväksikäyttöön. Toistuvat ja pitkäaikaiset ahdistus- ja poissaolokohtaukset on tulkittu selkeiksi merkeiksi turvattomuudesta ja pitkäkestoisesta psyykkisestä traumatisoitumisesta.

27. Lausunnon mukaan on myös mahdollista, että B oli altistunut aikuisten seksuaalisuudelle, koska vanhempien välinen seksielämä oli A:n antaman tiedon mukaan ollut vilkasta ja koska A oli kertonut B:n nähneen vanhempien välistä seksiä. Lausunnossa on niinikään pidetty mahdollisena, ettei B ollut joutunut lainkaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Oli mahdollista, että A:n aikuisen tyttären kertomukset mahdollisesta joutumisestaan lapsena isänsä taholta seksuaalisesti hyväksikäytetyksi olivat lisänneet B:n äidin huolestumista ja johtaneet tämän aktiivisesti kyselemään B:ltä hyväksikäytöstä. Lastenlääkärin ja gynekologin tutkimuksissa ei ollut löytynyt viitteitä hyväksikäytöstä. B:llä havaitut alapääoireet olivat selitettävissä ainakin osittain hänellä todetulla G-streptokokkilöydöksellä.

28. B:n rajallinen muistamiskyky, nuori ikä, ikään liittyvä vaikeus kuvata loogisesti tapahtumienkulkua ja ikään liittyvä alttius johdattelulle ja kuulemansa toistamiselle ovat tutkimuksen mukaan olleet sen luotettavuutta heikentäviä seikkoja. Lausunnossa on myös todettu oikeuspsykologisten haastattelujen sisältäneen paljon B:n kertomuksen luotettavuutta heikentäviä seikkoja. Koska B:n kyky puhua spontaanisti asioista ja keskittyä kysymyksiin oli ollut heikko, haastatteluissa oli käytetty tavanomaista enemmän johdattelevia ja suljettuja kysymyksiä. B:n levottomuuden ja keskusteluhaluttomuuden vuoksi haastatteluissa oli käytetty myös leluja ja syömistä sekä pidetty määrittelemättömän mittainen tauko, jonka aikana B oli tavannut äitinsä ja tämä oli antanut B:lle luvan puhua kaikenlaisista asioista.

29. Lausunnossa on todettu, että B oli käyttänyt haastattelujen aikana vain vähän spontaaneja ilmauksia. Kummallakin eri haastattelukerralla tällaiset B:n spontaanit kertomukset kuitenkin viittasivat hyväksikäyttökokemuksiin. Videotaltioinneista ja niitä koskevasta lausunnosta ilmeni, että B oli suoraan kysymykseen vastaten kieltänyt useaan otteeseen isän tehneen hänelle mitään. Toisaalta B oli myös spontaanisti kertonut ”koskeneensa isänsä pippeliä”, ”syöneensä sitä kokonaan ja laittaneensa sen kurkkuun” ja että ”se oli ollut herkkua”. Toisella haastattelukerralla B oli kertonut koskeneensa isänsä pippeliin saunassa ja isän pippelin syömiseen liittyvään suoraan kysymykseen vastaten sanonut oma-aloitteisesti ”imeneensä sitä”.

30. B:stä laaditussa oikeuspsykiatrisessa lausunnossa on esitetty johtopäätöksenä, että tehdyn hyväksikäyttötutkimuksen perusteella selvää näyttöä B:n hyväksikäytöstä lapsen ikä huomioiden oli mahdotonta saada. B oli selkeästi psyykkisesti traumatisoitunut lapsi ja tarvitsi elinympäristön olosuhteiden turvaamisen ohella lastenpsykiatrista hoitoa.

Muu lapsen omia puheita koskeva näyttö

31. B:n äiti C on kertonut Korkeimmassa oikeudessa, että B oli ollut kielellisesti kehittynyt ja oppinut puhumaan jo 10 – 11 kuukauden ja laulamaan 2,5-vuoden ikäisenä. Kolmivuotiasta B:tä hoitanut perhepäivähoitaja on todistajana kuultaessa kuvannut, että B oli ollut sanavalmis ja selkeäsanainen. Vuosina 2009 – 2011 B:n hoidosta vastannut lastenpsykiatrian erikoislääkäri on puolestaan todistajana kertonut, ettei missään tutkimuksessa ollut tullut esiin B:llä tuolloin olleen erityisiä kielellisen kehityksen puutteita, joskaan ei erityistä kyvykkyyttäkään.

32. C on kertonut, että B oli ensimmäisen kerran 14.6.2009, jolloin hän oli ollut perheen henkilöautossa C:n ja pikkusiskonsa kanssa, sanonut spontaanisti nauraen, että hän ”syö isän pippeliä”. Seuraavan kerran B oli 24.6.2009 turvakodissa sanonut äidilleen, että hän oli ”ottanut kiinni isän pippelistä”, ”syönyt sitä” ja että ”isä on koskenut häntä pyllyyn ja työntänyt kakan kauas”.

33. Ensi- ja turvakodin työntekijöiden tietoon tulleita seikkoja ja havaintoja on koottu lausunnoksi (päivätty 9.12.2010). Lausunnon on laatinut todistajana kuultu turvakodin työntekijä. Lausunnosta ilmenee, että B oli turvakodissa 24.6.2009 kertonut edellä selostetulla tavalla sen jälkeen, kun äiti C oli alkanut kysellä B:ltä tämän otettua leikissään poikanuken pippelistä kädellään kiinni. Lausunnon mukaan C oli tiedustellut B:ltä, oliko tätä satutettu. Turvakodin työntekijä on kertonut, että lausuntoon kirjatut tiedot B:n puheista 24.6.2009 perustuivat vain C:n kertomaan, ja muutoin muiden työntekijöiden tietokantakirjauksiin. Turvakodin työntekijän mukaan C oli ollut järkyttynyt ja poissa tolaltaan kertoessaan B:n puheista.

34. A:n tytär edellisestä avioliitosta, D on kertonut kuulleensa puhelimen välityksellä B:n sanoneen, että ”ai se isä, joka kaiveli mun pimppaa”. Tilanteessa D oli keskustellut puhelimitse C:n kanssa, joka oli ollut tällöin B:n ja tämän pikkusiskon kanssa C:n henkilöautossa. Myös E, joka on C:n tytär tämän edellisestä avioliitosta, on todistajana kuultaessa kertonut kuulleensa B:n sanoneen perheen asunnosta löytyneestä pienestä putkilosta, että ”isä laittoi sitä syvälle B:n pyllyyn”. F, joka oli syyskuussa 2009 tilapäisesti pitänyt huolta B:stä, on todistajana kertonut B:n sanoneen, että ”isä oli tehnyt hänelle tuhmia”. Vuonna 2009 B:n perhepäivähoitajana toiminut todistaja on vuorostaan kertonut B:n tuolloin muun muassa tokaisseen, että ”isä on kaivellut minun pyllyä”. D:n, K:n ja perhepäivähoitajan kertomien B:n puheiden tarkemmasta ajankohdasta ei ole selvitystä.

Lapsen käyttäytymistä ja oirehdintaa koskeva näyttö

35. C on kertonut, että B:n käyttäytyminen oli muuttunut 9 – 10 kuukauden ikäisenä. Myöhemmin, noin 1,5-vuoden ikäisenä B oli alkanut lasten rattaissa tunkea pikkusiskonsa nyrkkiä suuhunsa ja imeä tämän rystysiä. B oli 3,5-vuotiaana turvakodissa oirehtinut paljon. B oli hokenut hyvin alatyylisiä sukupuolielinten termejä, hinkannut jalkoväliään tyydyttäen itseään jopa muutamia kertoja päivässä ja näytellyt pyllyään. B oli työntänyt kynää pikkusiskonsa suuhun kehottaen tätä imemään ja nuolemaan sitä. B:llä oli ollut poissaolokohtauksia, joiden aikana hän oli katsonut vain kattoa.

36. E, G, joka oli vuonna 2006 seurustellut K:n kanssa, A:n edellisestä avioliitosta oleva tytär H ja F ovat todistajina kuultaessa kertoneet samansuuntaisesti C:n kanssa B:n alatyylisestä kielenkäytöstä ennen turvakotijaksoa. Lisäksi G on kertonut B:n pyllistelleen estottomasti hänen vieraillessaan perheen yhteisessä kodissa. H on kertonut, että B oli läpsinyt häntä takapuolelle, nuollut hänen sormiaan ja työntänyt sormensa yllättäen hänen haarojensa väliin. F on kertonut havainneensa, että B oli joulukuussa 2009 ja tätä aikaisemminkin riisunut vaatteitaan ja esitellyt itseään, mennyt pikkusiskonsa päälle ja nuollut pikkusiskoaan.

37. Ensi- ja turvakodin 9.12.2010 päivätyn lausunnon mukaan B:n käyttäytyminen turvakotijakson 22.6. – 7.7.2009 aikana oli ollut useasti epätyypillisen seksuaalisviritteistä. B oli muun muassa usein tyydyttänyt itseään työntekijöiden nähden sekä yrittänyt työntää erilaisia, suuriakin esineitä ja leluja väkisin suuhunsa. Itsetyydytyksen aikana B oli ollut vartaloltaan voimakkaasti kiertyneenä tai muutoin jännittyneenä, ähissyt ja ollut poissa oleva ja lopulta hiestä märkä. Toisinaan B oli yrittänyt työntää päätään turvakodin työntekijän jalkojen väliin tai jotakin tämän suuhun. Lausunnon mukaan B oli 13.7.2009 ja 20.10.2010 välisenä aikana kotonaan tyydyttänyt itseään hiestä märkänä ja ollut ”omaan maailmaansa vaipuneena”. B:n äiti oli kertonut kotikäynnillä työntekijälle, että B oli näyttänyt pikkusiskolleen ja vieraillekin paljasta pyllyään, mennyt usein pikkusiskonsa päälle, saanut raivo- ja poissaolokohtauksia ja ollut ahdistunut makuuhuoneen katosta.

38. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri on kertonut hoitaneensa B:tä lastenpsykiatrisella poliklinikalla 28.8.2009 lukien aina syksyyn 2011 asti. Hänen todistajankertomuksensa ja laatimansa, 9.2.2010 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan B:ssä oli ilmennyt vihaisuutta, luottamuksen puutetta ja vuorovaikutuksen ristiriitaisuutta sekä äkkiarvaamatonta fyysistä ja psyykkistä väkivaltaisuutta ja leikkiteemoissa toisen satuttamista sekä toisen päälle ulostamista ja lisäksi törkeää kielenkäyttöä, pysähtymisiä ja poissaolokohtauksia, levottomuutta, lyhytjänteisyyttä ja keskittymättömyyttä, pelkäämistä yöaikana sekä tuskaista ja pakonomaista itsetyydytystä (”vänkäämiskohtauksia”). B:n oireet olivat hoidon aikana vähentyneet, mutta eivät olleet kokonaan loppuneet. B:n oli diagnosoitu kärsivän traumaperäisestä stressireaktiosta ja mahdollisesta seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutumisesta.

39. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin mukaan B:n pakonomainen ja ahdistunut yliseksuaalinen käyttäytyminen sekä B:n leikkimät trauma- ja vahingoittamisleikit eivät olleet tavanomaisia lapselle. Törkeä kielenkäyttökin oli tyypillistä vasta vanhemmille lapsille, ei B:n ikäisille lapsille. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin käsityksen mukaan B oli omakohtaisesti kokenut jotain traumaattista ja ikätasolleen sopimatonta. B:n pitkäaikainen, traumaperäinen ja omakohtainen oireilu ei ollut selitettävissä isän poistumisella perheestä, alatyylisten puheiden kuulemisena tai toistuvanakaan vanhempien välisen seksin näkemisenä. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin mukaan oli mahdollista, että runsaan ja suoranaisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen voi yleisesti ottaen johtaa B:llä todetun kaltaisiin oireisiin, mutta tämäkään ei selittänyt B:n kiinnostusta sukupuolielimiin.

40. Uutena todisteena Korkeimmassa oikeudessa esitetyn lastenpsykiatrian poliklinikan sairaskertomuksen 30.10. – 5.11.2013 sekä C:n ja lastenpsykiatrian erikoislääkärin kertomusten mukaan B on edelleen vakavasti traumatisoitunut, vaikka oirehdinta onkin lieventynyt. Nyttemmin B on käynyt kaksi kertaa viikossa terapiassa. Kotona hänelle on tullut traumatakautumia. B:n psyykkisellä voinnilla on ollut kielteistä vaikutusta hänen oppimisvalmiuksiinsa.

41. Lastentautien erikoislääkärin 6.7.2009 päivätyn lausunnon mukaan B:llä ei ollut 24.6.2009 suoritetussa tutkimuksessa todettu ulkoisen väkivallan merkkejä genitaalialueella tai muuallakaan. Peräaukon ja emättimen alueella näkyvä punoitus oli yhteydessä streptokokki-infektioon. Lastenneurologian 10.3.2010 sairaskertomuksen mukaan B:n ”vänkäämiskohtausten” taustalla olivat mitä ilmeisimmin psyykkiset syyt eivätkä epileptiset kohtaukset.

A:n kertomus ja käsitys tapahtuneesta

42. A on kertonut, että B oli saanut päähänsä puhua ”isänsä pippelin imemisestä” sen vuoksi, että B oli vuoden 2008 aikana erään kerran kuullut A:n varttuneempien tyttärien keskenään keskustelevan siitä, kuinka äiti oli imenyt isän pippeliä. Samalla tavalla B:hen oli tarttunut A:n vanhempien tyttärien eräässä tilanteessa tammikuussa 2008 käyttämät räikeän alatyyliset hokemat, kirosanat ja haistattelut.

43. Eräänä selityksenä B:n oirehdinnalle A on kertonut, että B oli kerran nukkuessaan samassa makuuhuoneessa vanhempiensa kanssa havahtunut ja noussut yöllä, jolloin hän oli nähnyt vanhempiensa rakastelua. Sen sijaan B:llä ei ollut voinut olla tilaisuutta nähdä kotona pornografista kuvamateriaalia. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tilanteesta, jossa B oli perheen saunoessa yllättäen vetänyt A:tä sukupuolielimestä. A:n mielestä B:n alapäähän liittyviä puheita ja paljastelevaa käyttäytymistä voi selittää myös se, että B:llä oli vuosina 2008 – 2009 ollut kipua ja ulostaessa verenvuotoa aiheuttaneita vatsavaivoja. Voimakastahtoisuudestaan johtuen B:llä oli ollut niin sanottuja vänkäämiskohtauksia autossa, mutta ei itsensä tyydyttämistä.

44. A on kertonut käsityksenään, että B:n käyttäytymisen muuttuminen eli oirehdinta johtui isän poistumisesta perheen arkielämästä. A ei ole löytänyt muuta syytä B:n hyväksikäyttöpuheille kuin vanhempien välisistä erimielisyyksistä johtunut C:n pyrkimys saada hänet muuttamaan pois perheen yhteisestä kodista. Äiti oli manipuloinut B:tä.

Näytön arviointi

Oikeuspsykiatrisen tutkimuksen merkitys asiassa

45. Korkein oikeus toteaa, että oikeuspsykologisen haastattelututkimuksen tavoitteena on ollut selvittää tapahtumien kulku. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:97 (kohta 8) lausunut, oikeuspsykiatriset arviot eivät sido tuomioistuimen todistusharkintaa, mutta ne voivat tuoda siihen arvokkaan lisän. Korkein oikeus on sanotussa yhteydessä edelleen todennut, että mahdollisimman luotettavan kertomuksen saaminen lapselta tai nuorelta samoin kuin hänen kertomuksensa paikkansapitävyyden arviointi voivat edellyttää tähän erikoistunutta oikeuspsykiatrista asiantuntemusta. Lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä annetun lain mukaan terveydenhuollon selvitystehtävät onkin keskitetty yliopistollisiin sairaanhoitopiireihin. Terveydenhuollossa tehtävät tutkimukset ovat osa esitutkintaa, jonka tavoitteena on selvittää lapsen kuulemisen ja muutoin saatavissa olevan lääketieteellisen ja muun näytön avulla, onko rikos tapahtunut.

46. Tässä tapauksessa oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa on seikkaperäisesti pyritty selvittämään sekä B:tä haastattelemalla että muiden tiedossa olleiden seikkojen valossa B:n käyttäytymistä ja siihen johtaneita syitä. Tutkimuksessa on päädytty johtopäätökseen, että selvää näyttöä B:n hyväksikäytöstä oli lapsen ikä huomioon ottaen mahdotonta saada. B oli kuitenkin selkeästi traumatisoitunut lapsi. Mainittu tutkimuksen tekijöiden ilmoittama käsitys B:n hyväksikäytöstä ei siten tue syytettä. Toisaalta siitä ei voida tehdä sellaistakaan johtopäätöstä, ettei B olisi joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Lapsen omia puheita koskevan selvityksen arviointi

47. Korkeimmassa oikeudessa B:n puheista esitetystä selvityksestä on ilmennyt, että B on useassa eri tilanteessa puhunut asioista ja tapahtumista, jotka viittaavat hänen joutuneen isänsä taholta seksuaalisesti hyväksikäytetyksi sillä tavoin kuin syytteessä on kuvattu. Näistä B:n puheista ovat Korkeimmassa oikeudessa kertoneet hänen äitinsä C sekä D, K ja F.

48. C kertonut B:n spontaaneista lausahduksista 14.6.2009 autossa ja 24.6.2009 ensi- ja turvakodissa, jolloin B on sanonut äidilleen, että hän oli ”syönyt isän pippeliä” ja että ”isä oli koskenut peppuun ja työntänyt kakan kauas”. Turvakodin työntekijän todistajankertomuksen mukaan C oli ollut ensi- ja turvakodissa B:n puheiden johdosta järkyttynyt ja poissa tolaltaan. C:n järkytys tapahtumien johdosta on ollut havaittavissa myös Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä. C:n kertomus saa jossakin määrin tukea myös oikeuspsykologisessa haastattelututkimuksessa 1. ja 22.7.2009 videotaltioiduista B:n puheista. Kun otetaan vielä huomioon, että C on aikaisemmin puolustanut A:ta, jota vastaan tämän aikuinen tytär oli esittänyt hyväksikäyttösyytöksiä, ei ole perusteita sellaiseen arvioon, että B:n vanhempien väliset tulehtuneet suhteet ja avioeroprosessi olisivat vaikuttaneet C:n kertomukseen B:n puheista hänen uskottavuuttaan heikentävästi. Korkeimmalla oikeudella ei siten ole syytä epäillä C:n, eikä myöskään mainittujen, hänen kanssaan yhdensuuntaisesti kertoneiden todistajien kertomusten totuudenmukaisuutta siltä osin kuin he ovat Korkeimmassa oikeudessa kertoneet havainnoistaan B:n omista hyväksikäytön tapahtumiseen viittaavista puheista.

49. Asiassa esitetystä henkilötodistelusta käy ilmi, että B:n kertomus siitä, mitä hänen isänsä oli hänelle tehnyt, on ollut kokonaisuudessaan hyvin niukka. Oikeuspsykologisen haastattelututkimuksen videotaltioinneista voidaan havaita, että B oli vastaillut hänelle esitettyihin kysymyksiin muutamalla sanalla, käyttäen toisinaan kuitenkin myös kokonaisia ja ymmärrettäviä, joskin hyvin lyhyitä virkkeitä. B ei ole missään vaiheessa yksilöinyt tekojen aikaa tai paikkaa. Hänen kertomuksestaan ei suoranaisesti käy ilmi sekään, onko kyseessä ollut yksi vai useampi tekotapahtuma. B on kuitenkin kertonut tapahtumiin liittyviä hyvinkin yksityiskohtaisia seikkoja. Eräät B:n käyttämistä sanoista sopivat hänen ikäisensä lapsen ilmaisuiksi, kun taas toiset sanat puolestaan luovat kuvan opitusta ilmaisusta. B on kuvannut tekijän (isä), kosketetun tai käytetyn ruumiinosan (isän pippeli, oma pylly), toiminnan (söi ja laittoi isän pippelin syvälle kurkkuun, imi pippeliä, isä työnsi kakan kauas) sekä omaa tuntemusta osoittavia piirteitä (pippeli oli herkkua, ihana). Toisaalta B on haastatteluissa toistuvasti myös pyörtänyt puheensa ja kiistänyt isänsä tehneen hänelle mitään sellaista, mistä syytteessä on kysymys. B:n puheet eivät sellaisenaan muodosta sisällöltään johdonmukaista kertomusta, vaan jäävät luonteeltaan irrallisiksi ilmaisuiksi.

50. Kuten edellä kohdassa 15 esitetystä tutkimustiedosta ilmenee, pienten lasten kertomukset ovat yleensä lyhyitä ja niukkoja, mikä ei sellaisenaan osoita kertomuksen epäluotettavuutta. Arvioidessaan tältä kannalta B:n kerrontaa tapahtumista Korkein oikeus katsoo, että B on kertonut seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä tapahtumista omalle ikätasolleen ominaisella tavalla vain yksittäisin sanoin ja lyhyin virkkein. Yksinomaan kertomisen tapa ei vähennä B:n kertomuksen näyttöarvoa.

51. B:n kertomusten syntymisen omaehtoisuuden tekee kuitenkin epäilyksenalaiseksi se, että hänen puheitaan on käyty läpi useaan otteeseen ja myös johdattelevalla tavalla. Ensiksikin C:n kertomuksesta sekä ensi- ja turvakodin lausunnosta käy ilmi, että erityisesti C on aktiivisesti kysellyt tapahtumista B:ltä 24.6.2009 lukien. Niin ikään oikeuspsykologisessa haastattelututkimuksessa on B:ltä useassa kohdin poikkeuksellisen johdattelevasti kysytty tapahtumista viitaten äidin kertomaan tai nimeten heti tapahtuman toiseksi osapuoleksi lapsen isän. Haastattelututkimus on myös B:n keskittymisvaikeuksista ja vilkkaudesta johtuen suoritettu paikoin jopa B:tä painostavalla tavalla, kun häneltä on toistuvasti hänen pyyntönsä torjuen kielletty ulospääsy lukitusta haastattelutilasta. Kun haastattelussa 1.7.2009 on pidetty tauko ja B on päästetty hetkeksi pois huoneesta äitinsä luokse, menettelyn dokumentointi on ollut puutteellista siten, ettei tauon pituutta ja sen aikana tarkemmin käytyä keskustelua B:n kanssa ole lainkaan kirjattu.

52. Korkein oikeus toteaa, että B:n nuoren iän ja siihen luonnostaan liittyvän heikon yksityiskohtien kertomiskyvyn vuoksi täysin avoimilla kysymyksillä tai vapaalla kerronnalla asiassa ei ole ollut mahdollista saada miltään kannalta selkoa tapahtumienkulusta tai siitä, onko mitään merkityksellistä edes tapahtunut. Korkein oikeus katsoo, että B:tä on oikeuspsykologisessa haastattelussa kysymysten asetteluin johdateltu. Tämä on kuitenkin tapahtunut ainakin osittain kontrolloidusti, koska kysymykset ovat olleet etukäteen harkittuja ja jälkikäteen kontrolloitavissa. Kun otetaan huomioon B:n nuoresta iästä johtuva ilmeinen alttius vaikutteille, asiassa ei voida myöskään sulkea pois sitä, etteikö oikeuspsykologista haastattelua edeltäneellä äidin aktiivisella pyrkimyksellä selvittää tapahtunutta ja mahdollisesti myös B:tä tavanneen hoitohenkilökunnan esittämillä kysymyksillä ole voinut olla vaikutusta B:n 24.6.2009 ja sen jälkeen antamien vastausten ja kertomusten sisältöihin. On siten mahdollista, että nimenomaan huolestuneen äidin sisällöltään tarkemmin selvittämättömäksi jääneet kyselyt ovat ainakin jossakin määrin voineet vaikuttaa B:n kertomukseen sen sisältöä ohjaavasti.

53. Edellä mainitut seikat voivat synnyttää vakavan epäilyn lapsen puheiden paikkansapitävyydestä ja hänen kertomuksensa painoarvosta syytettä tukevana todisteena. Kun lapsi on hyvin nuori, häneltä ei kuitenkaan käytännössä ole saatavissa riittävän yksityiskohtaista kertomusta ainakaan täysin ilman johdattelevia kysymyksiä. On selvää, että rikosasian vastaajan oikeusturva edellyttää, että näyttöä arvioitaessa mainitun kaltaiset lapsen kertomuksen aitoutta vähentävät seikat otetaan asianmukaisesti huomioon.

54. Korkein oikeus katsoo, että B:n kertomuksen uskottavuutta tukee selvästi se, että B on jo 14.6.2009 oma-aloitteisesti puhunut hyväksikäyttöön kiistatta viittaavista seikoista. B:n puhe on ollut tilanteessa täysin yllättävä. Asiassa ei ole edes väitetty kyseiseen tilanteeseen liittyneen lapseen kohdistunutta ulkopuolista vaikuttamista. Lisäksi se seikka, että oikeuspsykologinen tutkimus haastatteluineen on tehty hyvin nopeasti eli noin kuukauden kuluessa rikosepäilyn ilmitulon jälkeen, puhuu osaltaan pikemminkin tutkimuksen luotettavuuden puolesta kuin sitä vastaan. B:n ikäisen lapsen videoidusta käyttäytymisestä oikeuspsykologisessa haastattelututkimuksessa ei voida ylipäätään eikä siten tässäkään tapauksessa tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä hänen kertomuksensa luotettavuudesta. Sen sijaan sillä seikalla, että B on olennaisilta osiltaan haastattelututkimuksessa toistanut 14.6.2014 antamansa tapahtumienkuvauksen, on syytettä tukevaa näyttöarvoa. Huolimatta siitä, että oikeuspsykologiseen tutkimukseen liittyy edellä mainittuja suoranaisia puutteitakin, tutkimus viittaa A:n syyllisyyteen siltä kannalta, että tutkimuksen havainnot B:n puheista ovat yhdensuuntaisia sen kanssa, miten B on ensimmäisen kerran 14.6.2009 ilman minkäänlaista johdattelua kertonut isän häneen kohdistamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

55. Syytteessä ilmoitetun tekoajan alkaessa 1.1.2007 B on ollut iältään noin yhden vuoden yhden kuukauden ikäinen. Edellä todetuin tavoin lapsen kehityspsykologisissa tutkimuksissa on katsottu, että lapsi ei kykene kertomaan tapahtumista, jotka sijoittuvat niin varhaiseen lapsuuteen, ettei lapsi voi niitä muistaa. Tässä suhteessa mitään täsmällistä ikärajaa ei kuitenkaan voida määritellä, vaan arvio on tehtävä tapauskohtaisesti.

56. Korkein oikeus katsoo, ettei selvitys B:n kielellisestä kehityksestä riittävällä varmuudella tue johtopäätöstä siitä, että B:n olisi ollut edes mahdollista muistaa niitä vuosien 2007 ja 2008 tapahtumia, jolloin hän on ollut alle 3-vuotias. Näin ollen B:n kertomasta ei voida tehdä päätelmiä siitä, että hänen kertomansa tapahtumat olisivat tapahtuneet ennen joulukuuta 2008.

57. Korkein oikeus on oikeuspsykologisten haastattelujen videotallenteista havainnut, että B on vuoden 2009 puolivälissä haastattelututkimuksessa kyennyt ilmaisemaan itsensä riittävän ymmärrettävästi. On siten varsin todennäköistä, että B on myös noin puolta vuotta aikaisemmin ollut kielellisesti riittävän kehittynyt kyetäkseen muistamaan tuon ajankohdan aikaisia ja sen jälkeisiä tapahtumia sekä niistä kertomaan.

Lapsen käyttäytymisen ja oirehdinnan näytöllinen arviointi

58. Korkeimmassa oikeudessa on esitetty B:n käyttäytymisen muuttumisesta ja oirehdinnasta laajaa todistelua. Korkein oikeus on edellä kohdissa 16 – 18 arviointinsa lähtökohtina selostanut lapsen häiriökäyttäytymisen ja yliseksuaalisen käyttäytymisen tunnistamista ja merkitystä arvioitaessa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

59. C:n sekä K:n, G:n, H:n, F:n ja lastenpsykiatrian erikoislääkärin kertomuksilla ja niiden kanssa yhdensuuntaisilla kirjallisilla todisteilla on näytetty, että B:llä on esiintynyt pakonomaista yliseksuaalista käyttäytymistä, iälleen sopimatonta seksuaalista kielenkäyttöä ja omalle kehitysasteelle epätyypillisiä käytöshäiriöitä. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin ja C:n kertomuksilla sekä lastenpsykiatrian sairauskertomuksella on selvitetty, että B:n oireet ovat olleet voimakkaita ja osoittautuneet pitkäaikaisiksi jatkuen edelleen. B:n oirehdintaa koskevien havaintojen osalta A:n kertomus pääosin sekä hänen edellisestä avioliitosta olevien poikiensa kertomukset ovat olleet lähes täysin vastakkaisia kuin muu todistelu. Poikien kertomukset, joiden mukaan B:llä ei ollut juuri minkäänlaista oirehdintaa, eivät ole muun todistelun valossa uskottavia.

60. Korkein oikeus katsoo, että asiassa esitetty selvitys puhuu vahvasti sen puolesta, että B:llä on ollut merkittävästi poikkeuksellista seksuaalisväritteistä käyttäytymistä ja alatyylisiä puheita. Korkein oikeus katsoo edelleen, etteivät erityisesti B:n opitunoloinen yliseksuaalisuus ja oikeassa asiayhteydessä käytetyt alatyyliset sukupuolielimiä tarkoittavat sanat ole hänen ikäisensä lapsen käyttäytymistapana perustellusti selitettävissä muutoin kuin toistuvalla altistumisella aikuisen häneen kohdistamille seksuaalisille teoille. Sen sijaan Korkein oikeus pitää mahdollisena, että B:n ”vänkäämiskohtauksia” on ainakin osittain voitu perusteettomasti tulkita luonteeltaan seksuaalisiksi. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä johtopäätökselle B:n altistumisesta seksuaalisille teoille. Sen sijaan muu osa B:n sangen monimuotoisesta oireistosta voi erikseen tarkasteltuna olla pikemminkin seurausta toisenlaisista, perheen elämään liittyvistä ongelmista.

61. Selvitys B:n poikkeuksellisesta seksuaalisväritteisestä käyttäytymisestä ja oireilusta on lähes kokonaan lastensuojeluilmoituksen tekemisen jälkeiseltä ajalta. C on tosin kertonut, että B:n käytös oli muuttunut jo alle vuoden ikäisenä ja että B:llä oli esiintynyt myös varhaislapsuudessa ”vänkäämiskohtauksia”. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei B:n oirehdinnan ja käyttäytymisen perusteella voida tehdä päätelmiä siitä, että seksuaalista hyväksikäyttöä olisi tapahtunut B:n ollessa alle 3-vuotias.

Vaihtoehtoisten selitysten arviointi

62. A:n esittämät vaihtoehtoiset selitykset B:n käyttäytymisen ja sen muuttumiselle eivät ole mahdollisia ottaen huomioon oirehdinnan voimakkuus ja jatkuminen vielä useiden vuosien jälkeenkin, seksuaalisen käyttäytymisen erityiset ilmentymismuodot sekä oirehdinnan kielteiset vaikutukset B:n oppimisvalmiuksiin. Asiassa ei ole väitetty, että B olisi voinut nähdä vanhempiensa välistä seksuaalista kanssakäymistä A:n mainitsemaa kertaa useammin tai että B olisi toistuvasti kuullut alatyylisiä termejä. Ero isästä ja muutto pois perheen yhteisestä kodista ei niin ikään ole voinut saada aikaan ainakaan niitä B:n oireita, jotka ovat ilmentyneet pitkäaikaisena, muihinkin kuin B:hen itseensä kohdistuvana yliseksuaalisena käyttäytymisenä ja seksuaalisina puheina. B:n yliseksuaalinen käyttäytyminen on kärjistynyt sen jälkeen, kun hän on muuttanut turvakotiin ja hänet on erotettu isästään. Sanotuntyyppisen käyttäytymisen on kuitenkin C:n kertomuksella selvitetty alkaneen jo ennen vanhempien avioeroprosessin vireille tuloa ja hyväksikäyttöepäilyä. Näin ollen ajallisestikaan A:n esittämät syyt eivät selitä B:n oirehdintaa.

63. Korkein oikeus toteaa lisäksi, ettei lapsen seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena ole välttämättä löydettävissä fyysisiä vammoja tai jälkiä hyväksikäytöstä. Näin ollen tällaisten vammojen tai jälkien puuttuminen ja se, että B:n takapuolen punoituksen ja kipuilun aiheuttajaksi on selvinnyt bakteeritulehdus, ei miltään osin sulje pois seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuutta. Toisaalta B:n peräaukon ja emättimen alueen vaivat eivät myöskään tue syytettä.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

64. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 5) lausunut rikoksen syyksilukemisen edellyttävän, että tuomioistuin näyttöä kokonaisuudessaan harkittuaan katsoo, ettei syytetyn syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä (myös esim. KKO 2002:47, 2004:60, 2013:27 ja 2013:77). Näyttökynnys seksuaalirikoksissa ei ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka välittömän ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa.

65. Asiassa esitetty selvitys B:n hyväksikäytetyksi joutumiseen viittaavista puheista ja hänen vakavasta oireilustaan tukee syytettä. Merkityksellistä on yhtäältä se, että B:n ensimmäiset tällaiset puheet ovat olleet oma-aloitteisia ja yllättäviä, ja toisaalta se, että hänen myöhemmät puheensa ovat puolestaan olleet samansuuntaisia sanottujen ensimmäisten lausumien kanssa. B:n yliseksuaalinen käyttäytyminen on ollut poikkeuksellisen voimakasta ja jatkunut sellaisena useita vuosia ja jatkuu, tosin lievempänä, edelleenkin. Lapsen iälle epätyypillisen seksuaalisen ja alatyylisen kielenkäytön esiintyminen samassa yhteydessä antaa vahvaa tukea muulle näytölle seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kokonaisuutena arvioiden B:n oma-aloitteiset kertomukset hyväksikäytöstä, hänen käyttäytymisensä ja opittu alatyylinen sanastonsa eivät selity hyväksikäyttöön liittymättömillä seikoilla. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo näytetyksi, että B on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Esitetty näyttö viittaa vahvasti myös siihen, että hyväksikäyttötekoja on täytynyt olla useita.

66. Esitetyllä vastanäytöllä ei ole kyetty edes vähäisessä määrin horjuttamaan sanottua johtopäätöstä. Nimenomaista väitettä siitä, että B:hen olisi kohdistettu syytteen mukaisen teon sijasta muunlaista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, ei ole asiassa esitetty. Asiassa esitetyssä näytössäkään ei ole ilmennyt viitteitä siitä, että B:hen olisi kohdistettu vakavuudeltaan ja toistuvuudeltaan sellaista muuta kaltoin kohtelua, joka olisi voinut saada aikaan B:llä todetun psyykkisen oirehdinnan.

67. B on itse nimennyt syytteessä kuvattujen tekojen tekijäksi isänsä, A:n. Asiassa ei ole tullut esiin epäilyjä tai edes viitteitä siitä, että tekijä voisi olosuhteet huomioon ottaen olla kukaan muu.

68. Edellä selostetut seikat huomioon ottaen ja arvioituaan asiassa esitettyä suullista ja kirjallista näyttöä kokonaisuudessaan Korkein oikeus päättyy siihen, ettei A:n syyllistymisestä B:n seksuaaliseen hyväksikäyttöön ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

69. Syytteessä on väitetty A:n tehneen B:lle seksuaalisia tekoja 1.1.2007 – 24.6.2009. Edellä kerrotuilla perusteilla B:n puheista tai hänen käyttäytymisestään ja oirehdinnastaan ei voida päätellä, että hyväksikäyttöä olisi tapahtunut ennen joulukuuta 2008. C ja B ovat 22.6.2009 muuttaneet perheen yhteisestä kodista turvakotiin. Ensi- ja turvakodin lausunnon mukaan A on vielä 23.6.2009 tavannut B:tä turvakodissa niin, että tapaaminen on ollut vain osittain valvottu. Tapaamisen yhteydessä A ja B ovat yhdessä B:n pikkusiskon kanssa poistuneet turvakodin ulkopuolelle syömään jäätelöä. Korkein oikeus katsoo jääneen selvittämättä, että A olisi 22.6.2009 jälkeen turvakotivierailun yhteydessä tai muutoin B:n jo muutettua pois perheen yhteisestä kodista syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun tekoon.

Syyksilukeminen

70. Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on joulukuun 2008 ja 22.6.2009 välisenä aikana kosketellut 3-vuotiasta tytärtään B:tä sukupuolielimen ja peräaukon alueelta sekä saanut tämän koskettelemaan käsillään ja suullaan A:n sukupuolielintä. Mainittuja seksuaalisia tekoja on ollut useita, ja ne ovat olleet omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä. Rikos on ollut omiaan aiheuttamaan B:lle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi sekä myös hänen A:ta kohtaan tuntemansa luottamuksen vuoksi. Rikosta on hyväksikäyttötekojen lukuisuuden ja B:lle aiheutettujen psyykkisten vaurioiden perusteella pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Rangaistuksen mittaaminen

71. Alemmat oikeudet ovat tuominneet A:n 1.1.2007 – 24.6.2009 tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 3 vuodeksi vankeuteen. Rangaistusta korottaviksi tekijöiksi on katsottu lapsen nuori ikä (tekoaikana 1 – 3-vuotias), hänelle teosta aiheutuneet vakavat seuraukset ja se, että tekijänä on ollut lapsen isä. Teon on todettu käsittävän sukupuoliyhteyteen verrattavaa, itse asiassa sukupuoliyhteyden määritelmän täyttävää tunkeutumista lapsen kehoon. Keskeisimpänä rangaistuksen mittaamiseen vaikuttaneena tekijänä on kuitenkin pidetty teosta lapselle aiheutuneiden psyykkisten seurausten vakavuutta.

72. Korkeimmassa oikeudessa muutoksenhakijana on A. Korkein oikeus on katsonut edellä mainituin tavoin, että tekoajaksi voidaan katsoa alempien oikeuksien näkemyksestä poiketen joulukuu 2008 – 22.6.2009, jolloin B on ollut 3-vuotias. Rikokseen sisältyviä tekokertoja on ollut tuona aikana useita. A:n syyksi luettu menettely on muutoin ollut sama kuin mihin alemmat oikeudet ovat päätyneet. Kysymys on siitä, miten rangaistus on mainitut seikat huomioon ottaen mitattava.

73. Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin (563/1998) mukaan rangaistusasteikko törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta.

74. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:102 (kohta 20) lausunut, että mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on, kun otetaan huomioon rangaistussäännöksen tarkoitus suojella lasta häntä vahingoittavilta seksuaalisilta teoilta ja rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetyt periaatteet, kiinnitettävä ensinnäkin huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on kysymyksessä, sitä vahingollisempi seksuaalinen hyväksikäyttö lapselle on. Toiseksi teon vahingollisuuteen vaikuttaa hyväksikäyttöteon laatu eli se, onko kysymys lapsen alistamisesta seksuaalisen teon tai aineiston katselemiselle taikka seksuaalisille puheille, lapsen sukuelimen tai muiden alueiden seksuaalisesta koskettelusta vai alistamisesta sukupuoliyhteyteen. Kolmanneksi on perusteltua antaa merkitystä hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärälle sekä sille, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat. Nämä seikat on otettava huomioon myös tässä tapauksessa.

75. Korkein oikeus ei ole antanut kysymyksessä olevaan tapaukseen verrattavaan törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkopäätöstä. Ratkaisussa KKO 2011:102 oli kysymys tapauksesta, jossa isoisä oli useiden vuosien aikana viidellä eri kerralla kosketellut pojantyttärensä rintoja ja sukuelintä vaatteiden alta ja päältä. Ensimmäisen koskettelun aikaan lapsi oli ollut lähes 7-vuotias ja viimeisen koskettelukerran aikana noin 13-vuotias. Korkein oikeus tuomitsi isoisän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

76. Lähinnä käräjä- ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä kuvaavasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimesta laaditusta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevasta selvityksestä (Ville Hinkkanen, Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 92, 2009, s. 42 – 47) ilmenee, että törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 2000 – 2007 tuomittujen ehdottomien rangaistusten keskipituus on ollut noin 3 vuotta 4 kuukautta vankeutta ja ehdollisten rangaistusten noin 1 vuosi 7 kuukautta vankeutta. Ehdottoman vankeuden keskipituus rikoksissa, joissa tekijänä on ollut lapsen biologinen vanhempi tai lapsen tuttava, on ollut noin 3 vuotta 6 kuukautta. Tekotavan mukaisen tarkastelun perusteella on todettu, että koskettelutapauksissa vankeusrangaistuksen keskipituus on ollut 2 vuotta 6 kuukautta. Rangaistuskäytäntö on kuitenkin ollut hajaantunutta, mikä on johtunut ennen kaikkea tekotapojen törkeyden laajasta vaihtelusta. Korkeimmassa oikeudessa laaditussa lapsen seksuaalisten hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytäntöä kuvaavassa selvityksessä (Timo Ojala, Korkeimman oikeuden selvityksiä 2/2009 s. 58 – 66 ja 69 – 71) on katsottu, että kun tekijänä on isä- tai isäpuoli, lapsi on iältään alle 10 vuotta ja teko käsittää esimerkiksi sukupuolielimen koskettelua tai muuta seksuaalista koskettelua, mutta ei kuitenkaan sukupuoliyhteyttä, on rangaistuskäytäntö ollut törkeissä tekomuodoissa tyypillisesti 1 vuoden 6 kuukauden – 2 vuoden tasolla. Aineistoon kuuluu myös sellainen tähän tapaukseen melko hyvin verrattava teko, jossa oli tuomittu 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus.

77. Korkein oikeus toteaa, ettei tässä tapauksessa rangaistuksen mittaamista voida edellä mainitut selvityksetkään huomioon ottaen perustaa mihinkään yhtenäiseen rangaistuskäytäntöön. Tähän on syynä osaksi jo se, että lapsen seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat varsin erilaisia tekotapojensa vakavuuden ja tekoihin liittyvien muiden seikkojen vuoksi.

78. Korkeimman oikeuden arvioitavana tässä tapauksessa on, onko A:lle tuomittua rangaistusta alennettava. Korkein oikeus katsoo, että seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut B:lle erittäin vahingollinen sekä hänelle aiheutuneiden vaikeiden psyykkisten vaurioiden että lapsen ja isän läheisen luottamussuhteen väärinkäytön perusteella. Hyväksikäytön tekomuoto on ollut varsin törkeä, tekokertoja on ollut useita ja ne ovat ajoittuneet verraten pitkälle ajanjaksolle. Nämä seikat puoltavat ankaraa rangaistusta. Asiassa ei ole ilmennyt rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavia lieventäviä seikkoja. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:lle tuomittua kolmen vuoden vankeusrangaistusta ole syytä alentaa siitäkään huolimatta, ettei Korkein oikeus ole katsonut hänen syyllistyneen hyväksikäyttötekoihin niin pitkänä ajanjaksona kuin mihin alemmat oikeudet olivat päätyneet.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Syyte hylätään ajalta 1.1.2007 – marraskuu 2008 ja ajalta 23. – 24.6.2009.

A:n syyksi jää törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Tekoaika joulukuu 2008 – 22.6.2009.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen, Jukka Sippo ja Tuula Pynnä. Esittelijä Teemu Vanhanen.