Korkein oikeus KKO:2014:7

Rahankeräysrikos Pyramidipeli Laillisuusperiaate Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Rikosten yhtyminen Lainkonkurrenssi Toissijaisuuslauseke

A oli antanut perustamansa klubin toiminnasta tietoja, joiden mukaan klubi harjoittaisi tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa ja valuuttakauppaa, ja maksaisi klubin jäsenille näin saatuja tuottoja. Tuhannet ihmiset olivat sijoittaneet rahoja A:n hallinnoimille tileille. Tosiasiassa väitetty toiminta oli ollut tappiollista eikä valuuttakauppaa ollut käyty. Varoja oli A:n kehittämien laskenta- ja tuotonjakosääntöjen perusteella maksettu pääasiassa klubiin hyvin aikaisessa vaiheessa liittyneille jäsenille. Voitto-osuuksina maksetut määrät olivat siten olleet klubiin myöhemmin liittyneiden jäsenten suorittamista maksuista saatua laskennallista tuotto-osuutta. Klubiin toiminnan loppuvaiheessa liittyneet jäsenet olivat yleensä menettäneet kaikki sijoittamansa varat ja jääneet ilman luvattuja tuottoja. Lukuisille henkilöille oli näin aiheutettu taloudellista vahinkoa tai sen vaaraa ainakin 57 miljoonan euron arvosta.

A oli tuomittu törkeästä petoksesta. Kysymys siitä, oliko A voitu tuomita myös rahankeräysrikoksesta. (Ään.)

RL 3 luku 1 §
RL 17 luku 16 b § (257/2006)
RahankeräysL 3 §
RahankeräysL 9 § 3 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 2.12.2011

Kohdat 1 ja 1a: Törkeä petos ja avunanto törkeään petokseen

Syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi kohdassa 1 selvitetyksi, että A oli 4.9.2003 – 7.3.2008 Vantaalla ja muualla hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttämällä ja erehdystä hyväksikäyttämällä saanut tuhannet ihmiset sijoittamaan rahaa hallinnoimilleen pankkitileille käteisenä tai niin sanotuille sponsoreilleen tilisiirtoina siirrettäväksi mainituille pankkitileille.

A oli antanut GiiClubin, WinClubin ja lopulta WinCapitan nimellä toimineen klubin internetsivustolla ja sähköpostivastauksissaan klubin jäsenille erehdyttävää tietoa siitä, että klubi harjoittaisi erittäin tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa ja maksaisi jäsenille tästä saatuja tuottoja, sekä että se kävisi saamillaan varoilla itse tuottoisaa valuuttakauppaa ja maksaisi jäsenille tästä saatuja tuottoja. Tosiasiassa klubin harjoittama vedonlyöntitoiminta ja sen koemielessä käymä vähäinen valuuttakauppa olivat olleet tappiollisia. Klubilla ei ollut ollut muuta tulolähdettä kuin jäsenten klubiin sijoittamat rahavarat.

Lukuisat niin sanotut sponsorit olivat A:n tieten levittäneet rekrytoitaville uusille jäsenille A:n luomaa erehdyttävää kuvaa klubin toiminnasta, kuten käräjäoikeus katsoi A:n tarkoittaneenkin.

A oli kierrättänyt jäsenten klubille antamat rahat rahansiirtoina toisille jäsenille ja omille pankkitileilleen.

A oli saanut menettelyllään käyttöönsä hallinnoimilleen klubin tileille jäseniltä rahaa yhteensä 100 128 826 euroa, mistä määrästä 89 399 262 euroa oli siirretty edelleen klubin jäsenten henkilökohtaisille tileille ja 6 017 221,15 euroa A:n omille tileille. Yhteensä 2 021 klubin jäsenen tilille oli tullut maksuja klubilta enemmän kuin niiltä oli ollut suorituksia klubiin. Jäsenet olivat siirtäneet klubilta saamansa varat pääasiassa edelleen muille suomalaisille tai ulkomaisille pankkitileille, joista ne oli voitu nostaa ulos. Pääosa jäsenistä ei ollut ehtinyt tulouttaa klubista varoja lainkaan tai ainakaan sijoittamaansa määrää. A oli näin aiheuttanut lukuisille henkilöille taloudellisen vahingon vaaraa ja taloudellista vahinkoa yhteensä ainakin 57 miljoonan euron arvosta.

A oli tavoitellut rikoksella huomattavaa hyötyä ja sillä oli aiheutettu huomattavaa ja erityisen tuntuvaa taloudellista vahinkoa. Tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A oli syyllistynyt menettelyllään törkeään petokseen.

Käräjäoikeus katsoi kohdassa 1a, että B oli 2.2.2006 – 7.3.2008 avustanut A:ta sanotun törkeän petoksen toteuttamisessa työskentelemällä klubin asiakaspalvelussa, vaikka hän oli tiennyt, että kysymys oli rikoksesta. B:n henkilökohtaiseen käyttöön oli jäänyt klubiin siirrettyjä varoja yhteensä 66 905 euroa. B oli syyllistynyt avunantoon törkeään petokseen.

Kohdat 2 ja 2a: Rahankeräysrikos ja avunanto siihen

Syyttäjä vaati kohdassa 2 A:lle ja B:lle rangaistusta rahankeräysrikoksesta, A:n osalta 4.9.2003 – 7.3.2008 ja B:n osalta 2.2.2005 – 7.3.2008, ja kohdassa 2a B:lle vaihtoehtoisesti avunannosta rahankeräysrikokseen.

Syytteen mukaan A oli yhdessä B:n kanssa tai B:n avustamana tahallaan toimeenpannut rahankeräyksen vastoin rahankeräyslain 9 §:ssä säädettyä kieltoa järjestämällä rahankeräyksen pyramidipelin muodossa. A oli syytteessä tarkemmin kerrotulla toiminnallaan kerännyt yli 10 000 ihmiseltä rahaa yhteensä yli 100 miljoonaa euroa, mistä B:n mukaan tultua 97 855 227 euroa.

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli ensimmäiseksi otettava kantaa siihen, oliko klubin toiminnassa ollut kokonaisuudessaan tai joltain osin kysymys rahankeräyksestä. Jos ei ole olemassa rahankeräystä, ei voi olla olemassa rahankeräysrikostakaan.

Rahankeräyslain 3 §:n (255/2006) mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään rahaa vastikkeetta. Samanlainen määritelmä oli vanhemman rahankeräyslain 1 §:ssä (681/1980).

Käräjäoikeus katsoi, ettei klubin harjoittamassa urheiluvedonlyönnissä ja valuuttakaupassa ollut ollut kysymys rahan keräämisestä vastikkeetta. Jäsenmaksut ja provisiot olivat olleet klubin vaatimaa vastiketta sille, että klubi suoritti urheiluvedonlyöntiä tai valuuttakauppaa jäsentensä puolesta. Jäseniltä oli puuttunut rahankeräyksessä edellytetty lahjoittamistahto.

Käräjäoikeus katsoi olevan ilmeistä, ettei lain esitöiden lausumalla lahjoitustahdosta ollut tarkoitettu pyramidipelejä, vaan vain niitä rahankeräyksiä, joissa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen tai muuhun laissa hyväksyttyyn tarkoitukseen. Rahankeräyslain 9 §:n 3 kohdassa säädetty kielto järjestää rahankeräys pyramidipelin muodossa ei kuitenkaan ollut riittävän yksiselitteisellä tavalla toteutettu kriminalisointi. Pyramidipeli ei ollut luonteeltaan rahankeräys eikä edes sitä läheisesti muistuttavaa toimintaa. Laillisuusperiaatteen vuoksi vastaajien menettelyn rangaistavuutta rahankeräysrikoksena ei voitu ratkaista yksin lainsäätäjän oletetun eikä edes tiedossa olevan tarkoituksen perusteella.

Käräjäoikeus totesi vielä, että rikoslain 17 luvun 16 b §:n mukaan rahankeräysrikoksesta tuomitaan vain, jollei teoista ole säädetty muualla laissa ankarampaa rangaistusta. Oli todennäköistä, että lainsäätäjän ainoa tarkoitus oli ollut säätää pyramidipelin toimeenpano rangaistavaksi niissäkin tapauksissa, joissa se ei täyttänyt minkään muun rikoksen tunnusmerkistöä. Vaikka rikosten suojeluobjektit tässä tapauksessa olivat erilaiset, sille seikalle ei voitu antaa ratkaisevaa merkitystä, kun rangaistussäännös sisälsi nimenomaisen toissijaisuuslausekkeen.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet rahankeräysrikosten osalta.

Lopputulos

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta neljän vuoden vankeusrangaistukseen ja B:n avunannosta törkeään petokseen yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Kari Kangas, Sinikka Kannisto ja Heli Pöntinen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.2.2013

Syyttäjä, A ja B valittivat käräjäoikeuden tuomiosta.

Kohdat 1 ja 1a:

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion törkeää petosta ja avunantoa törkeään petokseen koskevilta osin.

Kohdat 2 ja 2a:

Rahankeräysrikokseen sovellettavista säännöksistä

Hovioikeus totesi, että rahankeräyksen toimeenpano ketjukirjein tai niihin verrattavien tointen muodossa oli ollut Suomessa rangaistavaa jo kauan. Hovioikeus lausui edelleen seuraavaa:

Julkisten rahankeräysten toimeenpanemisesta 16.4.1920 annetun asetuksen säännösten mukaan julkinen rahankeräys voitiin panna toimeen ainoastaan luvalla ja yleishyödyllistä, hyväntekeväistä tai muuta yleistä tarkoitusta varten. Julkisen rahankeräyksen järjestäminen luvatta oli asetuksessa myös säädetty rangaistavaksi.

Lisäksi eräänlaisten rahankeräysten kieltämisestä annetun lain (65/1939) 1 §:ssä oli erikseen säädetty rangaistavaksi rahankeräyksen järjestäminen ketjukirjeiden tai muiden niihin verrattavien tointen muodossa, joissa kerättyjen varojen antajille tai joillekin heistä luvattiin osa näistä varoista tai muu taloudellinen etu. Rahankeräystä ei ollut laissa tarkoitusperiensä osalta määritelty, vaan kysymys oli vain muodoltaan ja tarkoitusperiltään julkisista, yleishyödyllisistä rahankeräyksistä poikkeavasta rahankeräyksestä (HE 50/1938 vp, LaVM 18/1938 vp), jolla kerätyt varat tuli määrätä valtiolle menetetyiksi.

Rahankeräystä koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 1980 sen vuoksi, että rangaistuksista tuli muuttuneen käsityksen mukaan säätää lailla. Tarkoituksena oli lain esitöistä (HE 27/1980 vp s. 1) ilmenevällä tavalla kuitenkin säilyttää edellä selostetun kaltaiset rangaistus- ja menettämisseuraamussäännökset. Rahankeräyslain (590/1980) 1 §:ssä oli määritelty rahankeräykset, joihin lain 2 §:n mukaan tarvittiin lupa. Lain 2 §:n 3 momentissa kiellettiin rahankeräyksen järjestäminen ketjukirjeiden avulla tai siihen verrattavalla tavalla siten, että siihen osallistuvalle luvataan osa rahoista tai muu taloudellinen etu. Mainittua säännöstä perusteltiin sillä, että rahankeräystoiminnan tarkoitus oli kerätä varoja siten, että keräyksen tuotto luovutetaan kokonaan keräystarkoitukseen, mutta säännöksen perusteena viitattiin myös eräänlaisten rahankeräysten kieltämisestä annetun lain (65/1939) mukaiseen ketjukirjein järjestettävän rahankeräyksen kieltoon (HE 27/1980 vp s. 4). Lain 12 §:ssä säädettiin rangaistavaksi luvanvaraisen rahankeräyksen toimeenpano ilman rahankeräyslupaa, tilityksen laiminlyönti sekä 2 §:n 3 momentissa tarkoitetun rahankeräyksen toimeenpano. Rahankeräysrikoksesta oli tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Vuonna 1983 rahankeräyslakia (590/1980) tarkistettiin, kun lakia oli mahdollista tulkita niin, ettei sitä lainkaan sovellettaisi sellaisiin rahankeräyksiin, joiden tarkoitus ei ollut sosiaalinen, sivistyksellinen tai aatteellinen, vaan esimerkiksi pelkästään oman edun tavoitteleminen (HE 3/1983 vp s. 1). Muutoksessa täsmennettiin kiellettyjen rahankeräysten alaa ja saatettiin myös kiellettyyn ketjukirjekeräykseen osallistuminen ja sen muunlainen edistäminen rangaistusuhan alaiseksi. Lain muutetusta 1 §:stä ilmeni edelleen, että luvan voi saada vain rahankeräykselle, joka on vastikkeeton. Edelleen muutetun rahankeräyslain (681/1983) 12 §:ssä rangaistavaksi säädettiin sekä rahankeräyksen toimeenpano ilman rahankeräyslupaa että lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu rahankeräyksen toimeenpano ketjukirjein tai siihen verrattavalla tavalla siten, että osallistuvalle luvataan osa rahoista tai muu taloudellinen etu. Rangaistusasteikkoa ei muutettu. Jo lain sanamuodon perusteella oli hovioikeuden mukaan selvää, että lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu rahankeräys ei ole 1 §:ssä tarkoitettu vastikkeeton keräys, vaan päinvastoin osin vastikkeellinen ja juuri tämän vuoksi nimenomaisesti rangaistavaksi säädetty toimeenpanotapa.

Hovioikeus totesi edelleen, että myös voimassa olevan rahankeräyslain (255/2006) esitöistä (HE 102/2005 vp s. 1) ilmenee, että rahankeräyslaissa on määritelty tyhjentävästi rahankeräyksen sallitut toimeenpanotavat ja muodot, ja että rahankeräyksen toimeenpano muulla tavoin on kiellettyä ja vielä aiempaa ankarammin rangaistavaa. Rahankeräyksen toimeenpano on säädetty edelleen pääsääntöisesti luvanvaraiseksi, ja kielletyksi on lain 9 §:n 2 ja 3 kohdissa säädetty keräyksen toimeenpano ketjukirjeen avulla tai siihen verrattavalla tavalla tai pyramidipelin muodossa. Lain 4 §:n 4 kohdassa on määritelty ketjukirje toiminnaksi, jossa siihen osallistuvalle luvataan taloudellinen etu sitä vastaan, että hän lähettää ketjukirjeen tai sitä vastaavan sähköisen viestin edelleen. Saman pykälän 5 kohdassa pyramidipeli on määritelty toiminnaksi, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina. Samalla rangaistussäännös siirrettiin rikoslain (257/2006) 17 luvun 16 b §:ään (nykyään 17 luvun 16 c § 663/2010), jonka mukaan rahankeräysrikoksesta tuomitaan rangaistukseen muun muassa se, joka tahallaan toimeenpanee rahankeräyksen vastoin rahankeräyslain 9 §:ssä säädettyä kieltoa. Rangaistusasteikkoa korotettiin niin, että rahankeräysrikoksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Uusi rangaistussäännös tuli voimaan 1.7.2006.

Pyramidipelin käsitettä on voimassaolevan lain esitöissä (HE 102/2005 vp s. 30) todettu käytettävän yleisesti Pohjoismaissa kuvaamaan kiellettyä ja rangaistavaa toiminnan muotoa. Pyramidipeli pyritään usein kuvaamaan siten, että viestin vastaanottajalle jää käsitys, että kyse on kaupankäynnistä tai sijoitus- tai vakuutustoiminnasta. Kyse on usein niin sanotusta virtuaaliosakkeilla tehtävästä kaupasta, jolloin näiden osakkeiden arvon määritys ei perustu missään pörssissä tapahtuvaan arvonmääritykseen, vaan laskennalliseen arvonmääritykseen. Lain esitöissä on vielä erikseen todettu, että ketjukirjeen tavoin pyramidipeleinä toimeenpannut rahankeräykset voitiin tulkita kielletyiksi jo aiemman rahankeräyslain nojalla (HE 102/2005 vp s. 17). Luvallisesti tuotteiden tai palvelujen markkinointia ketjumuodossa voi harjoittaa, jos tuotteiden ja palvelujen kauppa on todellista ja myyjien tuotot kertyvät kaupasta bonusten tai selkeästi määritellyn tuotto-osuuden muodossa, eikä tuotto perustu yksinomaan uusien jäsenten tai osallistujien liittymismaksuihin. Kaupankäynnille ominaisten suorituksen ja vastasuorituksen tulee kohdata ajallisesti, määrällisesti ja laadullisesti oikeasuhteisina.

Hovioikeus totesi, että selostetusta lainsäädäntöhistoriasta ei millään tavalla ilmennyt, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut poistaa rangaistavuus jo 1930-luvulla rangaistavaksi säädetyltä ketjukirjein tai niihin verrattavalla tavalla järjestetyiltä rahankeräyksiltä, jotka muodoltaan eivät ole rahankeräyslaissa tarkoitetulla tavalla vastikkeettomia, vaan joissa osallistujien ansainta- ja tuotto-odotukset perustuvat osaksi myöhemmin mukaan liittyvien jäsenten maksuista saataviin osuuksiin ja jotka nykyisessä rahankeräyslaissa määritellään pyramidipeleiksi. Kulloinkin voimassa olleista, rahankeräystä koskeneista säännöksistä on selvästi ilmennyt, että rahankeräys on pääsääntöisesti luvanvaraista, että lupa rahankeräykseen voidaan myöntää vain yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja ettei minkäänlaista rahankeräystä saa toimeenpanna ketjukirjein tai pyramidipelien muodossa.

Rahankeräyslaissa oli siten vuodesta 1980 lukien käytetty rahankeräystermiä kahdessa eri merkityksessä. Toisaalta siinä juridis-teknisessä merkityksessä, joka on määritelty lain 1 §:ssä ja toisaalta siitä poikkeavassa, yleiskielen mukaisessa merkityksessä, jota on käytetty ketjukirjeitä ja pyramidipelien kieltoa koskevissa säännöksissä.

Laillisuusperiaatteesta

Viitaten laillisuusperiaatteeseen, rikoslain esitöihin (HE 44/2002 vp s. 34) sekä ennakkopäätöksiin KKO 2002:11 ja 2004:46 hovioikeus katsoi, että lain tulkinnassa oli tässäkin tilanteessa otettava huomioon asiayhteyden erilaisuudesta johtuvat tekijät ja niiden säännösten tarkoitus, joissa käsite esiintyy. Sovellettavina olivat erityyppisiin tekoihin ja erilaisten etujen suojaamiseen liittyvät tunnusmerkistöt. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa ei ole ristiriidassa se, että myös rangaistussäännöksen sisältö selkiytyy oikeuskäytännön kautta (EIT C.R. v Yhdistynyt kuningaskunta 22.1.1995 kohta 33, Huhtamäki v. Suomi 6.3.2012, kohdat 44 – 45).

Johtopäätöksenään hovioikeus katsoi, että tarkoitusperiltään kaikenlaisten rahankeräysten toimeenpano ketjukirjein tai pyramidipelin muodossa oli ollut rangaistavaa syytteessä tarkoitettuna tekoaikana riittävän täsmällisillä lain säännöksillä, jotka olivat oikeudellisesti olleet sanamuotonsa puitteissa tulkittavissa lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.

Syyteoikeuden vanhentuminen

Hovioikeus katsoi, että syyteoikeus rahankeräysrikoksesta 1.7.2006 edeltävää aikaa koskien oli vanhentunut.

A:n toiminnan arvioinnista

Arvioidessaan sitä, oliko A:n toiminnassa ollut ketjukirjein tai pyramidipelin muodossa toimeenpannusta rahankeräyksestä, hovioikeus katsoi, että rahankeräysrikoksen ja petoksen tunnusmerkistöt suojasivat siinä määrin eri oikeushyviä, että molempia rangaistussäännöksiä voitiin soveltaa samanaikaisesti. Tunnusmerkistöt eivät esitöiden mukaan sulkeneet automaattisesti pois toistensa soveltamista ja lähtökohtaisesti tekijä, joka rikkoi useita rangaistussäännöksiä, oli tehnyt useita rikoksia.

Selostettuaan klubin toimintaa ja sääntöjä hovioikeus katsoi klubin toiminta-ajatuksena olleen rahan kerääminen A:n yksinomaisessa määräysvallassa olleen klubin nimissä. Jäsenten klubille maksamia varoja oli jaettu A:n kehittämien laskenta- ja jakosääntöjen mukaisesti jäsenille, pääasiassa klubiin aiemmin liittyneille. Jäsenten saamat maksut olivat siten olleet klubiin myöhemmin liittyneiden jäsenten suorittamista maksuista saatua laskennallista tuotto-osuutta. Klubin toiminnassa harjoitetuksi ilmoitettu sijoitustoiminta ei ollut ollut todellista. Näin ollen A oli syytteen kohdan 2 teonkuvauksen mukaisesti pannut toimeen rahankeräyksen pyramidipelin muodossa, kun jäsenten ansaintamahdollisuudet olivat muodostuneet vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyneet jäsenet olivat maksaneet osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina klubille.

Tunnusmerkistö- ja kieltoerehdyksestä

Hovioikeuden mukaan syyttäjän esittämät todisteet viittasivat vahvasti siihen, että A oli tarkoituksellisesti pyrkinyt järjestämään klubin toiminnan haluamaansa muotoon lain säännöksistä piittaamatta ja pyrkimättä niitä noudattamaan. Klubilla, joka ei ollut oikeushenkilö, ei ollut ollut kirjanpitoa. Sähköpostiviesteistä ilmeni A:n muun muassa pohtineen klubin toiminnan muuttamisen tarvetta WGI:n suomalaisia jäseniä koskevassa rahankeräysrikosjutussa annetun tuomion johdosta ja olleen huolissaan klubin erään yhdysvaltalaisen jäsenen esittämien petosväitteen sekä ponzi-huijausviittauksen johdosta. A:n viestin mukaan lainsäädäntö USA:ssa kosketti yrityksiä, jotka tarjoavat ”sijoitus” palveluitaan USA:n kansalaisille.

Hovioikeus katsoi, että tunnusmerkistö- tai kieltoerehdystä koskevat säännökset eivät tulleet sovellettaviksi.

A oli syyllistynyt rahankeräysrikokseen, jolla oli kerätty klubin nimissä olleille tileille rahaa tuhansilta ihmisiltä kaikkiaan 92 988 827 euroa.

B:n osalta hovioikeus lausui muun ohella, että tämän oli edellä mainitun vuonna 2005 esitetyn ponzi-huijausepäilyn ja myöhemmin syksyllä 2007 julkisuudessa esitettyjen pyramidipeliepäilysten perusteella täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että kysymyksessä oli laiton rahankeräys. Tästä huolimatta B oli jatkanut klubiin liittyneiden tehtävien suorittamista aina sen toiminnan loppumiseen saakka. B oli ollut tietoinen A:n syyksi luetusta rikoksesta ja oman menettelynsä tätä rikosta edistävästä vaikutuksesta.

Lopputulos

Hovioikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta yhteiseen viiden vuoden vankeusrangaistukseen sekä B:n avunannosta törkeään petokseen ja avunannosta rahankeräysrikokseen yhteiseen yhden vuoden kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Heikkilä, Kirsti Uusitalo ja Liisa Lehikoinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko A syyllistynyt hovioikeuden tuomion 2 kohdassa kerrotulla menettelyllä rahankeräysrikokseen ja B avunantoon rahankeräysrikokseen. Korkein oikeus voi näiltä osin perustaa ratkaisunsa hovioikeuden tuomiossa todettuihin seikkoihin.

Valituksissaan A ja B vaativat edellä mainituilta osin, että syyte hylätään ja heidät vapautetaan tältä osin rangaistuksesta ja että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Lainvoimainen tuomio; törkeä petos

1. Hovioikeus on pysyttäessään käräjäoikeuden tuomion, jolla A:n syyksi oli luettu törkeä petos (4.9.2003 – 7.3.2008) ja B:n syyksi avunanto törkeään petokseen (2.2.2006 – 7.3.2008) todennut seuraavaa.

2. Syyte oli perustunut keskeisesti siihen, että A oli antanut erehdyttävän kuvan GiiClubin, WinClubin ja WinCapitan nimillä toimineen klubin (jäljempänä WinCapita tai klubi) toiminnan luonteesta sen internet-sivuilla ja sähköpostivastauksissaan. Hän oli muun ohella antanut jäsenten ymmärtää, että klubi harjoitti erittäin tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa ja valuuttakauppaa, joiden tuotoista se maksaisi jäsenille tuottoa. Tosiasiassa klubilla ei ollut ollut muuta tulonlähdettä kuin jäsenten klubiin sijoittamat varat. Klubin sivustoilla ilmoitetut valuuttakaupan tuotto-odotukset perustuivat laskennalliseen tuottoon, kun automaattista valuuttakaupankäyntijärjestelmää ei ollut ollut käytössä.

3. WinCapitan kautta olivat saaneet varoja pääasiassa siihen hyvin aikaisessa vaiheessa liittyneet jäsenet. Sen sijaan klubiin toiminnan loppuvaiheessa liittyneet jäsenet olivat yleensä menettäneet kaikki sijoittamansa varat ja jääneet ilman luvattuja tuottoja. WinCapitan ”varat ja tulot” eli lähinnä A:n hallinnoimille tileille kertyneet jäsenten maksut eivät millään laskennallisella hetkellä olleet riittäneet kattamaan jäsenten sijoituspanoksia ja niille ilmoitettuja huomattavia tuottoja. Kysymys ei ollut ollut todellisesta matala- taikka korkeariskisestä sijoitustoiminnasta tai klubin jäsenrekisterin perusteella arvokkaasta kauppapaikasta. Vaikka jotkut klubiin liittyneistä jäsenistä olivat saattaneet olla tietoisia klubin toiminnan todellisesta luonteesta, tuhannet jäsenet olivat erehtyneet siitä. A oli ylläpitänyt erehdystä jäsensivustolla ja sähköpostivastauksissa antamallaan informaatiolla sekä suorittamalla jäsenille tuottojen tuloutuksia.

4. A:n menettelyssä oli ollut kysymys hyötymis- ja hyödyttämistarkoituksessa tehdystä WinCapitan toimintaan osallistuneiden henkilöiden erehdyttämisestä, erehdyksen ylläpitämisestä ja taloudellisen vahingon aiheuttamisesta erehtyneille eli petoksesta, joka oli törkeä.

5. B:n oli puolestaan viimeistään 2.2.2006 lukien täytynyt käsittää tai ainakin pitää varsin todennäköisenä mahdollisuutta, että WinCapitan toiminnastaan jäsenilleen antama kuva on erehdyttävä ja että toiminnalla aiheutetaan heille vahinkoa. B oli käräjäoikeuden tuomiossa kuvatulla menettelyllään syyllistynyt avunantoon törkeään petokseen.

Hovioikeuden syyksilukeminen ja arviointi rahankeräysrikoksen osalta

6. Hovioikeus on lisäksi lukenut A:n syyksi rahankeräysrikoksen ja B:n syyksi avunannon rahankeräysrikokseen 1.7.2006 ja 7.3.2008 välisenä aikana.

7. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus on katsonut, että tarkoitusperiltään kaikenlaisten rahankeräysten toimeenpano ketjukirjein tai pyramidipelin muodossa oli ollut rangaistavaa syytteessä tarkoitettuna tekoaikana riittävän täsmällisillä lain säännöksillä, jotka olivat oikeudellisesti olleet sanamuotonsa puitteissa tulkittavissa lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Hovioikeus on katsonut A:n väitteen johdosta lisäksi, ettei kieltoerehdystä koskeva säännös tullut sovellettavaksi.

8. Teonkuvauksen osalta hovioikeus on viitaten törkeän petoksen osalta lausumaansa ja tarkempiin perusteluihinsa todennut, että WinCapitan toiminnassa harjoitetuksi ilmoitettu sijoitustoiminta ei ollut ollut todellista. Kysymys oli ollut siitä, että jäsenten klubille maksamat varat jaettiin yleensä siihen aiemmin liittyneille jäsenille A:n kehittämien laskenta- ja jakosääntöjen mukaisesti. Kun jäsenten ansaintamahdollisuudet olivat muodostuneet vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyneet jäsenet olivat maksaneet klubille osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina, A oli pannut toimeen rahankeräyksen pyramidipelin muodossa. B oli menettelyllään syyllistynyt avunantoon sanottuun rahankeräysrikokseen.

Kysymyksenasettelu

9. Kysymys on A:n ja B:n valitusten johdosta ensiksi siitä, estääkö laillisuusperiaate rahankeräysrikoksen lukemisen A:n ja B:n syyksi. Mikäli vastaus kysymykseen on kielteinen, on arvioitava, tuleeko A kuitenkin vapauttaa rangaistusvastuusta rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla erehdysperusteella. Edelleen kysymys on siitä, estääkö rikoslain 17 luvun 16 b §:n (257/2006) niin sanottu toissijaisuuslauseke joka tapauksessa rahankeräysrikoksen syyksi lukemisen heidän kummankin osalta. Lisäksi kysymys on rangaistuksen mittaamisesta.

Rahankeräysrikoksen osalta sovellettavat säännökset

10. Rikoslain 17 luvun 16 b §:n 2 kohdan mukaan, sellaisena kuin lainkohta on ollut rikoksen tekoaikaan voimassa (257/2006), rahankeräysrikoksesta tuomitaan se, joka tahallaan toimeenpanee rahankeräyksen vastoin rahankeräyslain 9 §:ssä säädettyä kieltoa. Rahankeräysrikoksena rangaistavaan tekoon syyllistynyt tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Rahankeräysrikosta koskeva rangaistussäännös on tällä hetkellä voimassa samansanaisena sanotun 17 luvun 16 c §:ssä (663/2010).

11. Rahankeräyslain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Lain 3 §:n 1 momentin mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Vastikkeeksi lahjoittajalle saadaan 3 §:n 2 momentin mukaan antaa ainoastaan rahankeräysluvan saajan tai keräyksen tunnus, jolla ei ole itsenäistä rahallista arvoa.

12. Rahankeräyslaissa käytetyt käsitteet on lueteltu lain 4 §:ssä. Sanotun pykälän 5 kohdan mukaan pyramidipelillä tarkoitetaan toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina.

13. Rahankeräyslain (255/2006) 9 §:ssä on lueteltu rahankeräyksen kielletyt toimeenpanotavat. Pykälän 3 kohdan mukaan kiellettyä on järjestää rahankeräys pyramidipelin muodossa. Kuten edeltä kohdasta 10 ilmenee, rikoslain 17 luvun 16 b §:n 2 kohdan (257/2006) rangaistussäännös koskee nimenomaan myös tämän kiellon vastaista toimintaa.

14. Korkein oikeus toteaa, että lain sallima rahankeräys on rajattu rahankeräyslaissa lain määritelmäsäännöksen mukaisesti vain vastikkeettomaan keräykseen, sekä lisäksi, laissa erikseen mainituin poikkeuksin, pelkästään yleishyödylliseen toimintaan. Edelleen rahankeräystä yleishyödyllisiin tarkoituksiin ei ole selvästikään haluttu toteutettavan tavalla, jolla olisi jonkinlainen kaupankäynnin luonne. Lisäksi siitä ilmaisusta, jolla pyramidipelimuotoinen rahankeräys kuvataan laissa, ilmenee, että pyramidipelissä ei ole kyse yksinomaan vastikkeettomasti tapahtuvasta rahan keräystoiminnasta.

Rangaistussäännöksen ja pyramidipelin kieltonormin välinen suhde laillisuusperiaatteen kannalta

15. Rahankeräysrikoksen rangaistussäännös rikoslain 17 luvun 16 b §:ssä (257/2006) viittaa sanamuodon mukaisesti rahankeräyslain 9 §:ään, jonka 3 kohdassa on mainittu rahankeräyksen kiellettynä toimeenpanomuotona pyramidipeli. Ongelmallisena tulkintakysymyksenä on asiassa pidetty sitä, että rikoslain 17 luvun 16 b §:ssä käytetään edeltä ilmenevin tavoin, viitattaessa rahankeräyslain 9 §:ään ja sen 3 kohdassa mainittuun pyramidipelin kieltoon, nimenomaan ilmaisua ”rahankeräyksen” toimeenpano. Kuitenkin termi ”rahankeräys” on määritelty rahankeräyslain 3 §:n 1 momentissa siten, ettei legaalimääritelmän mukainen rahankeräys näyttäisi kaikilta osin kattavan rahankeräyslain 4 §:n 5 kohdan määritelmäsäännöksessä kuvattua pyramidipelin järjestämistapaa. Laillisuusperiaatteen kannalta kysymys on siitä, käykö rikoslain asianomaisesta rangaistussäännöksestä ja rahankeräyslaista rahankeräysrikoksen syyksilukemisen edellyttämällä tarkkuudella ilmi se, että pyramidipeli on rangaistavaa syytteessä tarkoitetussa muodossa eli myös silloin, kun pelin järjestäminen ei tähtää yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen vastikkeetta rahankeräyslain 1 §:ssä ja 3 §:n 1 momentissa säännellyllä tavalla.

Laillisuusperiaate lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä

16. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Vastaava periaate on lausuttu Suomen perustuslain 8 §:ssä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa, Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa.

17. Rikoslain 3 luvun 1 §:n esitöiden mukaan rikosoikeudellinen laillisuusperiaate tarkoittaa muun muassa sitä, ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

18. Korkein oikeus on katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (esim. KKO 2013:55, KKO 2013:12, KKO 2004:46 ja KKO 2002:11). Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tuonut esiin säännösten tulkinnan välttämättömyyden, asettanut hyväksyttävälle tulkinnalle samansisältöisen teonhetkisen ennakoitavuuden vaatimuksen ja edellyttänyt, että lopputulos on yhteneväinen kulloinkin kyseessä olevan rikoksen ydinolemuksen kanssa (esim. C.R. v. Iso-Britannia 22.11.1995 kohta 34 sekä Jorgic v. Saksa 12.7.2007 kohta 109).

19. Ihmisoikeustuomioistuin on painottanut laillisuusperiaatteen ehdottomuutta ja keskeistä asemaa oikeusjärjestyksessä (esim. Del Río Prada v. Espanja 21.10.2013 kohta 77 ja Alimuçaj v. Albania 7.2.2012 kohta 148). Laillisuusperiaate tulee ottaa huomioon yhtäläisesti riippumatta kulloinkin käsillä olevan rikoksen moitittavuudesta (esim. Dragotoniu ja Militaru-Pidhorni v. Romania 24.5.2007 kohta 41).

Lainsäätäjän tarkoitus esitöiden ja lainsäädäntöhistorian valossa

20. Rahankeräys ketjukirjeiden avulla on ollut nimenomaan kiellettyä ja rangaistavaa jo vuodesta 1939 alkaen, jolloin siitä säädettiin erillisellä ”eräänlaisten rahankeräysten kieltämisestä annetulla lailla” (65/1939). Lain 1 §:n mukaan, joka toimeenpanee rahankeräyksen ketjukirjeiden tai muiden niihin verrattavien tointen muodossa, joissa kerättyjen varojen antajille tai joillekin heistä luvataan osa näistä varoista tai muu taloudellinen etu, rangaistakoon sakolla tai enintään kuuden kuukauden vankeudella. Aiheena lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen antamiseen oli lakivaliokunnan mietinnön mukaan ollut se, että ”viime aikoina n.s. ketjukirjeiden muodossa tapahtunutta rahankeräystä, varsinkin mikäli se on pantu alkuun ulkomaalta käsin, ei ole katsottu voitavan tehokkaasti estää eikä siitä rangaista”. Edelleen mietinnössä lausutaan, että näyttää kuitenkin siltä, että sanotunlainen keräys on jo voimassa olevien säännösten mukaan pidettävä kiellettynä ja rangaistavana, ja että varsinaisesti uusia lakisäännöksiä tarvitaan ainoastaan, jotta kerätyt varat voitaisiin tuomita menetetyiksi (LaVM 18/1938 vp s. 1). Viitatut säännökset tarkoittivat 16.4.1920 annettua asetusta julkisten rahankeräysten toimeenpanemisesta.

21. Pyramidipelin käsite otettiin ensi kertaa lakiin rahankeräyslainsäädännön kokonaisuudistuksessa, jonka tuloksena säädettiin 1.7.2006 voimaan tullut, asiassa sovellettava rahankeräyslaki (255/2006). Rahankeräyslain 4 §:n 4 kohdassa on sanamuodoltaan olennaisesti aikaisempaa sääntelyä vastaava ketjukirjetoimintaa koskeva määritelmä ja 5 kohdassa pyramidipeliä koskeva määritelmä. Lain esitöiden (HE 102/2005 vp s. 35) mukaan pyramidipeli rinnastuu luonteeltaan ketjukirjeeseen.

22. Hallituksen esityksen mukaan vuoden 2006 lainuudistuksen tarkoituksena oli selventää rahankeräystoiminnan eroa erityisesti kaupankäyntiin ja yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden muuhun varainhankintaan. Lisäksi tarkoituksena oli, että laissa määriteltäisiin tyhjentävästi rahankeräyksen sallitut toimeenpanotavat ja muodot. Rahankeräysten toimeenpano muulla tavoin olisi kiellettyä ja nykyistä ankarammin rangaistavaa (HE s. 1).

23. Hallituksen esityksen yleisperustelujen kohdassa 2.3., Nykytilan arviointi, on todettu, että rahankeräysten toimeenpanon ja liiketoiminnan välinen rajanveto oli havaittu vuonna 1997 kahdessa laajamittaisen liiketoiminnan muotoisessa, hyväntekeväisyyden muotoon kuvatussa tapauksessa erittäin ongelmalliseksi (HE s. 16).

24. Pyramidipelit-otsikon alla on puolestaan lausuttu, että erityisesti internetin välityksellä tapahtuvat toiminnot sisältävät sekä kaupankäynnin että arpajais- ja rahankeräystoiminnan muotoja, jotka perustuvat pyramidijärjestelmän mukaiseen asiakashankintaan. Mukaan liittyvien tulo-odotukset riippuvat heidän organisaatioidensa kautta tulevien asiakkuuksien ja tehtyjen tilausten määrästä. Ominaista näille toiminnoille on toiminnan alkuvaiheessa erittäin nopeasti kasvava asiakasmäärä. Päätelmänä lausuttiin, että tällaista rahankeräyksen toimeenpanoa voitiin pitää ketjukirjeisiin verrattavalla tavalla toimeenpantuna ja siten kiellettynä ja rangaistavana. Puhtaat pyramidipelit, joihin ei sisältynyt lainkaan muuta tuotteiden, tavaroiden tai palvelujen vaihtoa kuin mahdollisuus värvätä uusia osanottajia mukaan toimintaan, olivat yleistyneet (HE s. 16 – 17).

25. Monitasomarkkinointi-otsikon alla on todettu, että kyseisen tyyppiset, eri tasoisiksi rakennetut tuotteiden jakelujärjestelmät perustuvat tietynlaiseen pyramidirakenteeseen. Tällainen jakelujärjestelmä on rakennettu voimakkaan kasvun ajatukselle. Tässäkin yhteydessä on esitöissä lausuttu tulkintana, että ketjukirjeen tavoin pyramidipeleinä toimeenpannut rahankeräykset ovat olleet kiellettyjä jo lainuudistuksen valmisteluvaiheen aikoihin. Olennaista näissä toimeenpanotavoissa oli, vastasiko uusien myyjien värväämisestä saatavaa palkkiota jakelutavoille luonnostaan kuuluva kustannushyöty vai maksoivatko sen uudet myyjät. Sellainen maksu voi olla liittymismaksu tai vastaava (HE s. 17).

26. Edelleen yleisperustelujen kohdassa 3.2., Keskeiset ehdotukset, on mainittu, ettei rahankeräysten toimeenpano olisi mahdollista taloudellisen voiton tavoittelemiseksi esimerkiksi yritystoiminnan muodossa (HE s. 19). Rahankeräyksen määritelmän lisäksi laissa ei määriteltäisi keräystapoja eli laki olisi välineneutraali. Ketjukirjeen tavoin toimeenpantavien rahankeräysten kielto ja rangaistavuus kuitenkin kirjattaisiin edelleen rahankeräyslakiin. Pyramidipelien toimeenpano olisi myös nimenomaisesti rahankeräyslaissa kiellettyä ja rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä (HE s. 20).

27. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa pyramidipelin määritelmäsäännöstä käsiteltäessä on todettu muun ohella: Pyramidipeli pyritään usein kuvaamaan sellaiseksi, että viestin vastaanottajalle jää käsitys, että kyse on kaupankäynnistä taikka sijoitus- tai vakuutustoiminnasta. Tällaisessa toiminnassa käytetään hyvin suuria tuottoja lupaavia mainoksia ja sijoitustoimintaan normaalisti kuuluvat riskit jätetään usein kokonaan mainitsematta. Kyse on usein niin sanotuilla virtuaaliosakkeilla tehtävästä kaupasta, jolloin osakkeiden arvon määritys perustuu laskennalliseen arvonmääritykseen. Usein näille osakkeille luvataan markkinoinnissa huomattavan suuri tuotto, eikä osakekauppaan luontaisesti liittyvää arvon vaihtelua myös alaspäin mainita lainkaan (HE s. 30).

28. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus hovioikeuden tavoin toteaa, ettei rahankeräyslakien lainsäädäntöhistoriasta ilmene, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut poistaa rangaistavuus jo vuonna 1939 rangaistaviksi säädetyiltä ketjukirjeellä tai siihen verrattavalla tavalla järjestetyiltä rahankeräyksiltä. Tällaiset keräykset eivät ole aikaisemman, vuoden 1980 rahankeräyslain (590/1980) taikka nykyisen lain (255/2006) tarkoittamia vastikkeettomia rahankeräyksiä, mikä käy selkeästi ilmi lainsäädäntöhistorian valmisteluasiakirjoista (HE 50/1938 vp s. 1, HE 27/1980 vp s. 4, 3/1983 vp s. 2 ja 102/2005 vp s. 35). Rahankeräyslain (255/2006) pyramidipeliä koskeva määritelmä ei olennaisesti poikkea vuoden 1980 rahankeräyslain (590/1980) ketjukirjettä koskevan säännöksen sanamuodosta, joka puolestaan vastasi edellä kohdassa 20 kuvattua vuoden 1939 erityislain (65/1939) asianomaista säännöstä.

Korkeimman oikeuden arviointia

Sääntelyn tavoitteet ja tulkinta

29. Korkein oikeus toteaa, että rahankeräyslaista ilmenee selvästi, millaiseen tarkoitukseen ja millaiselle yhteisölle rahankeräyslupa voidaan myöntää. Keskeistä on yleishyödyllisyys. Yleishyödyllisiin rahankeräyksiin ei voi liittyä henkilökohtaisia tuotto-odotuksia. Samoin laista ilmenee se, että rahankeräyksen toimeenpano 9 §:ssä tarkoitetuin tavoin, muun muassa 2 kohdassa mainituin ketjukirjein tai 3 kohdassa mainitussa pyramidipelin muodossa on kiellettyä.

30. Määritelmänsä mukaan laittomassa pyramidipelissä on, yleishyödyllisistä rahan lahjoitukseen perustuvista rahankeräyksistä poiketen, aina kyse myös mukaan liittyvän henkilön omista ansainta- tai voittomahdollisuuksista. Tähän nähden pyramidipeliin rahankeräyksen toimeenpanomuotona ei liity osallistujan lahjoitustahtoa.

31. Lainsäätäjän kielteinen suhtautuminen pyramidipeliin sekä kaupankäynnin yhteydessä että peliin yleensä ilmenee edellä selostetuin tavoin lainsäädäntöhistoriasta esitöineen. Kuten myös käräjä- ja hovioikeus ovat todenneet, lainsäätäjällä on ollut ilmeinen tarkoitus säätää rangaistavaksi kaikenlainen pyramidipelin järjestäminen.

32. Huomioon ottaen ne edellytykset, jotka rahankeräyslaissa on säädetty keräysluvan antamiselle, ja ne perusteet, joilla lupahakemus tulee lain mukaan hylättäväksi, on selvää, ettei lupahakemus johtaisi keräysluvan myöntämiseen, jos tuon rahankeräyksen toimeenpanotavaksi ilmoitettaisiin tai ilmenisi pyramidipeli. Sellainen tulkinta, että rahankeräyslain 9 §:n 3 kohdassa kielletty rahankeräyksen järjestäminen pyramidipelin muodossa olisi rangaistavaa vain yleishyödyllisen rahankeräyksen yhteydessä, ei olisi tähän nähden looginen.

33. Niin kuin kohdasta 18 ilmenee, Korkeimman oikeuden vakiintuneessa oikeuskäytännössä on ratkaisuissa mainituin edellytyksin pidetty käsitteiden tulkintaa välttämättömänä ja oikeutettuna myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa. Tuoreessa ennakkoratkaisussa KKO 2013:12 oli kysymys muun ohella siitä, onko kielletty menettely kuvattu asiassa sovellettavissa säännöksissä rangaistusvastuun syntymisen kannalta riittävän selkeästi ja täsmällisesti. Kysymys asiassa oli sovellettavan asetuksen säännösten keskinäisestä suhteesta. Korkein oikeus on viitattuaan aikaisempaan ratkaisukäytäntöönsä käsitteiden tulkinnan välttämättömyydestä ja oikeutuksesta lausunut, että samalla tavalla on väistämätöntä, että säännösten välisiä suhteita joudutaan soveltamistilanteessa arvioimaan laintulkinnallisin keinoin. (Ks. kohdat 12 – 14 ja 16).

34. Paitsi että tässä tapauksessa on välttämätöntä tulkita rahankeräyslain määritelmäsäännöksiä yksittäisinä normeina, välttämätöntä on arvioida tulkinnallisesti myös niiden välisiä suhteita toisiinsa pyramidipelikiellon rangaistavuuden kannalta. Koska rahankeräyksellä lain 9 §:n 3 kohdassa ei voida päätellä tarkoitetun yksinomaan keräystä, jolla yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa yleishyödyllisiin tarkoituksiin, ei myöskään rahankeräyksen määritelmäsäännökselle voida antaa sanotun lainkohdan tulkinnassa merkitystä.

35. Johtopäätöksenään Korkein oikeus lausuu, että rahankeräyslakia on nyt käsillä olevilta osin perusteltua tulkita siten, että merkitystä annetaan sille lainsäätäjän tahdolle, joka lain säätämishistoriasta ja esitöistä ilmenee. Koska sanalla rahankeräys voi olla eri merkityksiä soveltamistilanteesta riippuen, sitä ei voida terminä tässä yhteydessä painottaa. Näin ollen Korkein oikeus päätyy katsomaan, että rahankeräysten järjestäminen pyramidipelin muodossa missä tahansa tarkoituksessa on ollut nyt tarkoitettuna tekoaikana kiellettyä ja siten rangaistavaa.

Sääntelyn selvyys ja johtopäätös

36. Harkittaessa sitä, onko pyramidipelin järjestämistä koskeva rangaistussääntely riittävän selvä ja yksiselitteinen, Korkein oikeus toteaa seuraavaa.

37. Lain soveltamistilanteen ongelmallisuus liittyy siihen, että kielto, jolla rajoitetaan yleisesti pyramidipelien järjestämistä, on sijoitettu lähtökohdiltaan vain yleishyödyllisiä keräyksiä koskevaan rahankeräyslakiin, jossa edellä kohdassa 11 selostettu rahankeräyksen määritelmäkin on.

38. Pyramidipelikiellon sisältävä nykyinen rahankeräyslaki tuli voimaan 1.7.2006. Aikaisemmissa laeissa säännellyn ketjukirjekiellon on kuitenkin edeltä ilmenevin tavoin katsottu kattaneen myös pyramidipelin muodossa järjestetyn rahankeräyksen. Lisäksi pyramidipelin järjestämiskielto koskee rahankeräystä myös kaupankäynnin alalla. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja tai muitakaan julkaistuja ratkaisuja pyramidipeleistä ei ollut olemassa, kun WinCapita on aloittanut toimintansa ja sitä lain voimaantultua jatkanut. Vuoden 1980 rahankeräyslain voimassa ollessa tehty, arvioitavana olevan toiminnan kaltainen menettely oli kuitenkin luettu syyksi ensin rahankeräysrikoksena Lahden käräjäoikeudessa elokuussa 2005 ja sitten rahankeräysrikkomuksena sekä arpajaisrikoksena Kouvolan hovioikeudessa tammikuussa 2007. Hovioikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi, kun valituslupaa asiassa ei Korkeimmassa oikeudessa ole syyskuussa 2007 myönnetty.

39. Tarkasteltaessa sitä, mikä on ollut kansalaisten ja yhteisöjen mahdollisuus kohtuudella ennakoida nyt puheena olevan sääntelyn tulkinta kussakin tapauksessa, on perusteltua ottaa huomioon niiden henkilöiden ja yhteisöjen asema, joihin sääntely kohdistuu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta Cantoni v. Ranska 11.11.1996, kohta 35, ilmenee ihmisoikeustuomioistuimen lähteneen siitä, että laki voi täyttää ennakoitavuuden vaatimukset, vaikka sen kohteena oleva henkilö joutuu hankkimaan oikeudellista apua arvioidakseen seuraamukset, joihin jokin toiminta voi johtaa. Henkilöltä, joka on mukana sellaisessa ammatillisessa tai kaupallisessa toiminnassa, johon liittyy riskejä, voidaan tässä suhteessa odottaa enemmän kuin keskivertoihmiseltä.

40. Rahankeräyslain 26 §:n mukaan rahankeräysten toimeenpanon yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta sekä tilastoinnista vastaa Poliisihallitus, joka myös poliisilaitosten ohella myöntää lupia luvanvaraisiin rahankeräyksiin. Lain piiriin kuuluvien kysymysten osalta neuvonta kuuluu Poliisihallinnolle.

41. Rahankeräysluvan hakemiseen oikeutettujen piiri on laissa rajattu lähtökohtaisesti yleishyödyllisiin yhteisöihin. Ne joutuvat joka tapauksessa kääntymään viranomaisten puoleen keräystoimintansa suunnittelussa, lupaa hakiessaan ja keräystä toteuttaessaan.

42. A:n keskeisin teonkuvaukseen liittynyt kiistämisperuste hovioikeudessa on ollut se, että WinCapitan toiminnassa on ollut kysymys verkostomarkkinoinnin muodossa järjestetystä liiketoiminnasta ja palvelutuotteen myynnistä. Korkein oikeus toteaa, että asianmukainen selonotto sanotunlaisen toiminnan oikeudellisesta luonteesta olisi johtanut kysyjän kääntymään viime kädessä rahankeräyksiä valvovan viranomaisen puoleen. Niitä selvitysmahdollisuuksia, joita WinCapitan toimijoilla on ollut käytettävissään, ei ole ilmennyt käytetyn. Selonotto olisi, huomioon ottaen sanotun viranomaisen tässäkin asiassa myöhemmin ilmennyt kanta, tehnyt selväksi, että A:lla oli todellinen riski joutua syytetyksi rahankeräysrikoksesta (ks. Cantoni, kohta 35).

43. Korkein oikeus on jo edellä kohdassa 35 päätynyt johtopäätökseen, jonka mukaan tarkoitusperiltään kaikenlaisten rahankeräysten toimeenpano pyramidipelin muodossa on ollut tekoaikana rangaistavaa. Teon rangaistavuuden on edellisistä kohdista ilmenevillä perusteilla katsottava käyneen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi rikoslain 17 luvun 16 b §:stä (257/2006) ja rahankeräyslain 9 §:n 3 kohdasta.

Kieltoerehdys

44. A on vaatinut syytteen hylkäämistä myös sillä perusteella, ettei hänen voida katsoa olleen selvillä rahankeräysnormiston sisällöstä sen epäselvyyden vuoksi, joten syyte on viime kädessä hylättävä rikoslain 4 luvun 2 §:n perusteella.

45. Rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetään kieltoerehdyksestä. Jos tekijä erehtyy pitämään tekoa sallittuna, hän on säännöksen mukaan rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden tai viranomaisen virheellisen neuvon vuoksi. Lain esitöiden (HE 44/2002 vp s. 113) mukaan pelkkä säännösten tulkinnanvaraisuus ei kuitenkaan riitä, vaan vastuusta vapautuminen edellyttää, että lain sisällön selvittäminen kohtaa ylivoimaisia taikka kohtuuttomia vaikeuksia.

46. Sen perusteella, mitä edellä on säädöksiä eri näkökannoilta arvioitaessa lausuttu, rahankeräysrikosta koskevan sääntelyn ei voida katsoa olleen erityisen vaikeaselkoista. Mistään ei ilmene, että A, joka on klubin toiminnan yhteydessä esiintynyt ulospäin sijoitustoiminnan asiantuntijana, olisi pyrkinyt selvittämään rahankeräyslain tulkintaa. Mikäli A olisi näin tehnyt ja saanut viranomaisen ohjauksen, tällaisen neuvonnan merkitys olisi tullut tämän rikosasian yhteydessä punnittavaksi (ks. esimerkiksi KKO 2008:119). Korkein oikeus toteaa, ettei A, sen mukaan mitä hänen toiminnastaan on hovioikeuden tuomion perusteluissa lausuttu, ole voinut erehtyä pitämään menettelyään sallittuna. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee, että A oli kertonut sähköpostiviestissään klubin jäsenelle 13.2.2005 yhdysvaltalaiselta jäseneltä saamistaan viesteistä, joissa oli esitetty klubin toiminnan muistuttavan ponzi-huijausta. Hän oli lisäksi ollut 1.9.2005 tietoinen siitä kohdassa 38 selostetusta Lahden käräjäoikeuden tuomiosta, jolla WGI:n suomalaiset jäsenet oli vastaavan tyyppisessä tapauksessa tuomittu rahankeräysrikoksesta.

47. Käsillä ei siten ole rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitettu kieltoerehdys.

Törkeän petoksen ja rahankeräysrikoksen välinen lainkonkurrenssi

48. Rikoslain 17 luvun 16 b §:n (257/2006) mukaan henkilö on pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä tuomittava rahankeräysrikoksesta, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta. Lain esitöiden mukaan tapauksesta riippuen rahankeräysrikoksen rinnalla saattaa toteutua myös tiettyihin asianomistajiin kohdistuvia petoksia tai jopa törkeitä petoksia (HE 102/2005 vp s. 56).

49. Lähtökohtana voidaan siten pitää, että rahankeräysrikos sisältyy ankarammin rangaistavaan rikokseen. Samalla on kuitenkin otettava huomioon käsillä olevan tapauksen tosiseikat ja niiden kriminalisointien suojelukohteet, joita teko ulkoisesti toteuttaa. Esimerkiksi ennakkoratkaisussa KKO 2003:115 tekijä, joka oli ampunut rappukäytävästä katkaistulla haulikolla oven läpi asuntoon, tuomittiin sekä tapon yrityksestä että vaaran aiheuttamisesta. Vaaran aiheuttamista koskevaan rangaistussäännökseen sisältyy toissijaisuuslauseke. Tuomiosta ilmenee, että rikokset kohdistuivat eri henkilöihin.

50. Nyt käsillä olevaa tilannetta on siis perusteltua tarkastella, paitsi itse menettelynä, myös kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon niin petos- ja rahankeräysrikosten kriminalisointien suojeluintressit kuin WinCapitan toiminnan luonnetta koskevat näkökohdat.

51. Sen puolesta, että menettely tulisi tässä tapauksessa lukea syyksi vain törkeänä petoksena, puhuu se, että toiminta, jossa sellaisenaan on kyse yhdestä tapahtumien kulun kokonaisuudesta, on perustunut yhteen ja samaan tahtotilaan.

52. Petosrikoksen tunnusmerkistörakenne ei edellytä täytäntöönpanotoimena pyramidipelijärjestelmää. Petoksen tunnusmerkkejä ovat erehdyttäminen, erehdys, erehdyksen vallassa suoritettu määräämistoimi ja siitä aiheutunut vahinko. Rahankeräysrikos puolestaan kohdistuu yleisöön, se ei edellytä yksittäisten asianomistajien olemassaoloa eikä kenenkään erehtymistä keräyksen luonteesta pyramidipelinä. Se, miten pyramidipeli etenee, minkälaisiin mittasuhteisiin toimintaan osallistuva henkilöjoukko kasvaa, kuka kerää tuotot ja kuka kärsii tappiot, jää pelin käynnistyttyä jossain vaiheessa toimenpanijan vaikuttamis- ja valvontamahdollisuuksien ulottumattomiin.

53. Vaikka petos on luonteeltaan varallisuusrikos, keskeinen suojelun kohde petosrikoksessa on luottamus sopimussuhteisiin ja yksittäinen ihminen erilaisissa vaihdantatilanteissa (HE 66/1988 vp s. 134).

54. Mitä tulee rahankeräysrikoskriminalisointien suojelukohteeseen, voidaan todeta seuraavaa: Rahankeräyslain 3 §:ssä määritellyn rahankeräyksen toimeenpaneminen voi olla rangaistavaa monista eri syistä, esimerkiksi järjestettäessä luvanvarainen rahankeräys ilman viranomaislupaa. Rangaistavaa se on myös silloin, kun rahankeräys, johon lupaa ei tarvita, esimerkiksi toimenpanopaikan ollessa ”sisätiloissa”, järjestetään vastoin tällaista edellytystä. Suojelun kohteena näissä rahankeräysrikoksissa on edellä jo todetuin tavoin ennalta rajoittamaton ja määrittelemätön henkilöjoukko eli yleisö (HE 102/2005 vp s. 56). Tähän viittaa myös rahankeräysrikoksen sijoittaminen rikoslain järjestelmässä yleistä järjestystä vastaan tehtyjä rikoksia koskevaan 17 lukuun.

55. Rahankeräyslain 9 §:n 3 kohdassa tarkoitetun pyramidipelin muodossa järjestettävän rahankeräysrikoksen suojelun kohteen voidaan kuitenkin katsoa olevan merkittävästi laajempi kuin edellä tarkoitetun lähtökohtaisesti luvanvaraisen rahankeräyksen puitteissa tehdyn rahankeräysrikoksen. Pyramidipelin muodossa toimeenpannulle rahankeräysrikokselle on tyypillistä, että se etenee suljetussa piirissä, jossa ystävät, työtoverit ja sukulaiset suosittelevat osallistumista toisilleen, ja laajenee alkuvaiheen jälkeen nopeasti koskemaan yhä kasvavia ihmisjoukkoja. Pyramidipelin kaatuessa vahingot eivät tästä johtuen ole yksinomaan taloudellisia, vaan myös sosiaalisia. Kuten lain esitöissä on todettu, pahimmillaan laajat pyramidipelit ovat aiheuttaneet merkittävää levottomuutta yhteiskunnassa (HE 102/2005 vp s. 16). Pyramidipelien toimeenpanon kieltämisellä suojataan viime kädessä yhteiskuntarauhaa.

56. Niin kuin käräjäoikeuden tuomiosta on luettavissa, lukuisat henkilöt, jotka ovat olleet mukana WinCapitan toiminnassa, eivät ole kokeneet tulleensa erehdytetyiksi. Toisaalta sellaisetkin henkilöt, jotka ovat olleet pyramidipelissä mukana vilpittömässä mielessä, saattavat olla vaarassa menettää saamansa tuotot rikoshyötynä valtiolle. Suurta joukkoa pyramidipeliin osallistuneista on mitä ilmeisimmin kohdannut negatiivinen taloudellinen seuraamus, johon he eivät ole varautuneet, ja pelin luonteesta johtuen myös vahinko sosiaalisissa suhteissa sekä henkiset ja terveydelliset ongelmat.

57. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus päätyy katsomaan, ettei rahankeräysrikos tässä tapauksessa tyhjenny törkeään petokseen.

Syyksilukemista koskeva johtopäätös

58. A ja B ovat menettelyllään kumpikin syyllistyneet heidän syykseen jo lainvoimaisesti luettujen rikosten lisäksi, A rahankeräysrikokseen ja B avunantoon rahankeräysrikokseen.

Rangaistuksen määrääminen

59. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Yhteinen rangaistus on 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

60. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden A:lle törkeästä petoksesta tuomitseman neljän vuoden vankeusrangaistuksen. Käräjäoikeus oli katsonut, että A:n toiminta oli ollut poikkeuksellisen suunnitelmallista ja pitkäkestoista, ja sen vuoksi soveltanut rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 kohdan mukaista koventamisperustetta. Ankaroittavana seikkana oli rangaistusta mitattaessa otettu huomioon useille tuhansille henkilöille aiheutetut yhteensä ainakin 57 miljoonan euron vahingot sekä useille asianomistajille aiheutetut suuret henkiset ja terveydelliset ongelmat.

61. Hovioikeus on todennut, että kysymyksessä oli laissa säädetty enimmäisrangaistus, jota ei voida törkeän petoksen osalta yhteistä rangaistusta määrättäessä ylittää. Määräaikaisen vankeusrangaistuksen ollessa kyseessä oikeuskäytännössä oli tuomittu enimmäisrangaistuksia vain poikkeustapauksissa ja silloin lähinnä törkeää huumausainerikosta koskevissa asioissa. Käräjäoikeuden soveltamat perusteet antoivat kuitenkin tässä tapauksessa rikoksen poikkeuksellisen vakavuuden vuoksi aiheen hyväksyä sanottu rangaistus törkeästä petoksesta.

62. Hovioikeuden arvion mukaan A olisi rikoksen poikkeuksellisen vakavuuden vuoksi tuomittu myös pyramidipelistä yksinään laissa säädettyyn enimmäisrangaistukseen, joka on kaksi vuotta vankeutta. Tämä puolsi yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä ankaraksi. Toisaalta rikosten keskinäinen yhteys puolsi yhteisen rangaistuksen määräämistä lievemmäksi. Kokonaisuudessaan rikoksia rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin periaatteiden valossa arvioidessaan hovioikeus harkitsi yhteisen vankeusrangaistuksen määräksi viisi vuotta.

63. B:n osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden avunannosta törkeään petokseen tuomitseman yhden vuoden vankeusrangaistuksen ja tuomitsi hänet siitä ja avunannosta rahankeräysrikokseen yhden vuoden kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus määrättiin edelleen ehdolliseksi.

64. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevat perustelut. Rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä niistä ilmenevään syyllisyyteen nähden. Rangaistuksia ei ole aihetta alentaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio (eri mieltä), Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen (eri mieltä). Esittelijä Teemu Vanhanen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Littunen: Erimielisyyteni koskee sitä, onko rahan kerääminen pyramidipelin muodossa tarkoitettu säätää rangaistavaksi ja täyttävätkö pyramidipelin järjestämisen rangaistavuutta koskevat säännökset laillisuusperiaatteen vaatimukset sekä estääkö toissijaisuuslauseke rahankeräyksestä tuomitsemisen, vaikka katsottaisiinkin rahankeräyksen nyt järjestetyn pyramidipelin muodossa olevan sinänsä rangaistavaa.

Onko rahan kerääminen pyramidipelin muodossa tarkoitettu säätää rangaistavaksi

Rahankeräyslain (31.3.2006/255) 9 §:n 3 kohdan mukaan rahankeräys pyramidipelin muodossa on kielletty. Laissa ei ole muuta säännöstä, jolla nimenomaisesti kiellettäisiin pyramidipelin järjestäminen.

Rahankeräyslain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Lain 3 §:n 1 momentissa olevan määritelmän mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Lain 4 §:n 5 kohdan mukaan pyramidipelillä tarkoitetaan toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina.

Pyramidipelinä pidetään siis toimintaa, johon osalliset tavoittelevat henkilökohtaisia ansioita niistä maksuista, joita myöhemmin toimintaan mukaan liittyvät maksavat. Myös pyramidipelin määritelmässä edellytetään vastikkeettomuutta siinä mielessä, että peliin myöhemmin liittyvä ei yleensä saa maksuilleen vastiketta aiemmin peliin liittyneiltä. Aiemmin peliin liittyneiden tuotot muodostuvat siis ainakin osaksi vastikkeetta myöhemmin toimintaan liittyvien maksuista. Pyramidipelissä tavoitteena on kuitenkin aina henkilökohtainen ansio eli vastike. Toiminta ei siis ole koskaan vastikkeetonta siinä mielessä kuin rahankeräyksen tulee rahankeräyslain sitä koskevan määritelmän mukaan olla. Pyramidipeliin osallistuvalla ei ole rahankeräykseen osallistuvalle ominaista lahjoitustarkoitusta.

Kerrotunlainen sääntely on vaikeasti ymmärrettävä. Miksi rahankeräyksen kiellettynä muotona olisi haluttu mainita pyramidipeli, jos pyramidipeli ei voi koskaan olla rahankeräystä? Yksi mahdollinen selitys kerrotulle sääntelylle voisi olla, että olisi haluttu estää muuten laillinen rahankeräys pyramidipelin muodossa. Tätä tulkintaa tukee rahankeräyslain 1 §:n tarkoitussäännös. Sen mukaan halutaan torjua epärehellinen toiminta nimenomaan rahankeräyksen yhteydessä, eikä siitä irrallisena. Periaatteessa mahdollistahan olisi, että laillinen rahankeräys ja pyramidipeli pyrittäisiin järjestämään toistensa yhteydessä niin, että toisen avulla houkuteltaisiin ihmisiä osallistumaan toiseen.

Säännöksiä sananmukaisesti tulkiten pyramidipeli sellaisenaan ei kuitenkaan ole rangaistavaa. Rahankeräystä koskevien säännösten esitöistä saa kuitenkin jossakin määrin toisenlaisen käsityksen. Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kohdassa 20 on kerrottu, rahankeräys ketjukirjeiden avulla on ollut kiellettyä ja rangaistavaa jo vuodesta 1939 alkaen. Rangaistusuhka koski jo silloin rahankeräystä paitsi ketjukirjeen muodossa myös muiden sellaisten tointen muodossa, jossa kerättyjen varojen antajille tai joillekuille heistä luvattiin osa näistä varoista tai muu taloudellinen etu. Pyramidipelin käsite otettiin ensi kertaa lakiin rahankeräyslainsäädännön kokonaisuudistuksessa, jonka tuloksena säädettiin 1.7.2006 voimaan tullut, asiassa sovellettava rahankeräyslaki (255/2006). Lain esitöiden (HE 102/2005 vp s. 35) mukaan pyramidipeli rinnastuu luonteeltaan ketjukirjeeseen. Rahankeräyksen määritelmän lisäksi laissa ei määriteltäisi keräystapoja eli laki olisi välineneutraali. Ketjukirjeen tavoin toimeenpantavien rahankeräysten kielto ja rangaistavuus kuitenkin kirjattaisiin edelleen rahankeräyslakiin. Pyramidipelien toimeenpano olisi myös nimenomaisesti rahankeräyslaissa kiellettyä ja rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä (HE s. 20).

Korkeimman oikeuden perustelujen kohdasta 27 tarkemmin ilmenevällä tavalla tuodaan pyramidipelin määritelmäsäännöstä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa esiin sellaisia pyramidipelin järjestämistä koskevia käsityksiä, jotka eivät selvästikään voi viitata pyramidipeliin rahankeräyksen toteuttamistapana (HE s. 30).

Rahankeräystä koskevien säännösten esitöissä on toisaalta mainintoja, jotka aiempaa lainsäädäntöä vastaavasti kytkevät pyramidipelin rangaistavan järjestämisen laissa sallitun rahankeräyksen järjestämisen yhteyteen. Vuonna 1939 säädetyn eräänlaisten rahankeräysten kieltämisestä annetun lain (65/1939) 1 §:n mukaan kielto koski vain keräysmuotoja, joissa kerättyjen varojen antajille tai joillekin heistä luvataan osa näistä varoista tai muu taloudellinen etu. Säännöksen sanamuoto viittasi siis siihen, että tarkoituksena oli säätää rangaistaviksi teot, joilla kyllä kerätään rahaa hyväksyttävää tarkoitusta varten, mutta näin kerättävistä varoista osa tuloutetaankin keräykseen osallistuville tai osalle heistä.

Vuonna 1980 säädetyn rahankeräyslain (590/1980) ketjukirjeitä tai niihin verrattavia keräystapoja koskenut 2 §:n 3 momentin kielto oli lähes sanasta sanaan identtinen vuoden 1939 lain 1 §:n kanssa. Kiellon sisältö kuitenkin muuttui siten, että uuden lain 1 §:ään otettiin nimenomainen rahankeräyksen määritelmä, jossa yhtenä rahankeräyksen tunnusmerkkinä oli sen vastikkeettomuus. Tuon lain 2 §:n 3 momentin perusteluissa (HE 27/1980 vp s. 4) todetaan, että rahankeräystoiminnan tarkoitus on kerätä varoja siten, että keräyksen tuotto luovutetaan kokonaan keräystarkoitukseen. Välittömästi tätä seuraavassa virkkeessä todetaan, että tämän vuoksi 3 momenttiin otetun säännöksen mukaan kiellettäisiin rahankeräyksen toimeenpaneminen ketjukirjeiden avulla tai siihen verrattavalla tavalla siten, että keräykseen osallistuvalle luvataan osa rahoista tai muu taloudellinen etu.

Vuoden 1980 lain 2 §:n aineellisesti muuttamattomaksi jäänyt sisältö ja mainitut perustelukohdat viittaavat siihen, että kielto oli edelleen kohdistettu sinänsä aitoon rahankeräykseen, jonka tuottoa kuitenkin keräyksen tarkoituksen vastaisesti vähentäisivät keräykseen osallistuville ohjattavat varat tai muut taloudelliset edut. Mikään vuoden 1980 laissa tai sen esitöissä ei viittaa siihen, että 2 §:n 3 momentti ja siihen rangaistuksen liittävä 12 §:n 1 momentti olisivat tarkoitetut kattamaan myös petoksina rangaistaviksi tulevat rahankeräyksiin liittymättömät ketjukirjeet. Pyramidipelejä ei tuossa esityksessä mainita lainkaan.

Voimassa olevan rahankeräyslain perustelujen (HE s. 24) mukaan lain tarkoituksena on estää epärehellinen toiminta rahankeräyksen yhteydessä. Samalla sivulla jatketaan, että rahan keräämiseen liittyvä epäasiallinen ja rikollinen toiminta on kyettävä mahdollisimman tehokkaasti estämään. Lain 4 §:n 5 kohdan perusteluissa (HE s. 30) toisaalta kuitenkin todetaan, että pyramidipelin käsitettä käytetään yleisesti pohjoismaisessa lainsäädännössä kuvaamaan kiellettyä ja rangaistavaa toiminnan muotoa. Tällä siis viitataan pyramidipelin järjestämisen itsenäiseen rangaistavuuteen, ilman kytkentää rahankeräykseen.

Niin kuin edellä on kerrottu, nykyisen rahankeräyslain esitöissä on mainintoja, jotka viittaavat siihen, että pyramidipeli sellaisenaan on tarkoitettu rangaistavaksi, mutta myös kohtia, joissa lainsäätäjän ajatus jää vaikeaselkoiseksi tai jotka viittaavat siihen, että rangaistavaksi olisi tarkoitettu vain lain määritelmän mukainen rahankeräys pyramidipelin muodossa.

Voimassa olevan lain esitöiden perusteella pidän ilmeisenä, että pyramidipelin määritelmäsäännöstä ja sen perusteluja laadittaessa rahan kerääminen pyramidipelin muodossa on sellaisenaan tarkoitettu säätää rangaistavaksi. Tämä tarkoitus ei kuitenkaan ilmene rikoslain tekohetkellä voimassa olleen 17 luvun 16 b §:n 2 kohdan rangaistussäännöksestä, jossa viitataan rahankeräyslain 9 §:ssä säädettyyn kieltoon, jossa puolestaan käytetään lain 3 §:n 1 momentissa määriteltyä rahankeräyksen käsitettä. Rangaistavaksi säätämisen tarkoitus ei myöskään ilmene mainitun rikoslain säännöksen perusteluista. Lain sanamuodon ja esitöiden tarkastelun perusteella vaikuttaa siltä, että säännösten laatimisessa on tapahtunut lainsäädäntötekninen virhe.

Täyttääkö pyramidipelin rangaistussääntely laillisuusperiaatteen vaatimukset

Rikosoikeuden laillisuusperiaate on ilmaistu rikoslain 3 luvun 1 §:ssä (2003/515). Pykälän 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

WinCapitassa pyramidipelin avulla tapahtunut rahan kerääminen ei ole mitenkään liittynyt rahankeräyslaissa kuvattuun rahankeräämiseen. Lakitekstiä sananmukaisesti tulkiten A:n järjestämä pyramidipeli ei siten olisi rahankeräystä eikä myöskään rahankeräysrikoksena rangaistava. Sen vuoksi on arvioitava, voidaanko lain sanamuodon mukainen tulkinta sivuuttaa sillä perusteella, että lainsäätäjä valitusta sanamuodosta huolimatta näyttäisi tarkoittaneen säätää myös tämäntyyppisen pyramidipelin järjestämisen rangaistavaksi.

Rikoslain laillisuusperiaatetta koskevan 3 luvun 1 §:n perusteluissa todetaan, että laissa käytettyjä ilmaisuja on mahdollista tulkita paitsi niiden juridis-teknisen, myös yleiskielisen sisällön mukaisesti (HE 44/2002 vp s. 34). Perusteluista ei kuitenkaan saa tukea sellaiselle kannalle, että jonkin ilmaisun tulkinnan lähtökohdaksi voitaisiin ottaa sen yleiskielinen merkitys silloinkin, kun ilmaisulle on laissa nimenomaan annettu toinen sisältö. Myöskään vuosien 1980, 1983 tai 2006 rahankeräystä koskevissa laeissa tai niiden esitöissä ei viitata siihen, että rahankeräyksen laissa määritellylle käsitteelle olisi tällä tavoin haluttu saman, suhteellisen kapea-alaisen lain muussa säännöksessä antaa toinen, määritelmästä selvästi poikkeava sisältö. Lainsäätäjä ei toisin sanoen ole tällaista tahtoa ilmaissut. Vahvasti epäilyksenalaista on sekin, voidaanko A:n toimintaa pitää rahankeräyksenä edes sanan yleiskielisessä merkityksessä.

A:n menettelyn olennaisena sisältönä on ollut saada toimintaan osallistuvat suorittamaan A:n sijoituksiksi kuvaamia maksuja, joista toiminnan organisoineelle A:lle ja useille muille osallisille tuloutettu tuotto on kertynyt. Ainakin valtaosan sijoittajista A on erehdyttänyt uskomaan toiminnan tuoton tulevan aidosta sijoitustoiminnasta. Menettely ei ole millään tavalla liittynyt rahankeräyslain mukaiseen rahankeräykseen.

Edellä mainituilla perusteilla katson, että tulkinta, jonka mukaan rahankeräyksen tunnusmerkistö täyttyisi myös tällaisessa tapauksessa, olisi kiellettyä lain sanamuodon ulkopuolelle menevää laajentavaa tulkintaa syytetyn vahingoksi. A ei ole myöskään voinut tällaista tulkintaa kohtuudella ennakoida. Tähän nähden ja säännösten ja eräiden perusteluvirkkeiden välinen, edellä kuvattu ristiriitaisuus huomioon ottaen katson, että A:n tuomitseminen hänen syykseen väitetystä rahankeräysrikoksesta olisi laillisuusperiaatteen asettamien vaatimusten vastaista. Sen vuoksi hylkään syytteet rahankeräysrikoksesta A:ta vastaan ja avunannosta rahankeräysrikokseen B:tä vastaan.

Rahankeräysrikoksen ja petoksen lainkonkurrenssi

Rikoslain 17 luvun tekoaikaisen 16 b §:n (257/2006) mukaan rahankeräysrikoksesta ei tuomita, jos teosta on muualla laissa säädetty ankarampi rangaistus. Vaikka enemmistön tavoin katsottaisiinkin, että pyramidipelin järjestäminen tässä tapauksessa kysymyksessä olevalla tavalla täyttää myös rahankeräysrikoksen tunnusmerkistön, rahankeräysrikos mainitun toissijaisuuslausekkeen mukaisesti lähtökohtaisesti sisältyy ankarammin rangaistavaan törkeään petokseen.

Niin kuin korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen 48 kohdassa todetaan, rahankeräyslain esitöiden mukaan tapauksesta riippuen rahankeräysrikoksen rinnalla saattaa toteutua myös tiettyihin asianomistajiin kohdistuvia petoksia tai jopa törkeitä petoksia (HE 102/2005 vp s. 56). Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole väitetty, että rahankeräys ja jo tuomittu törkeä petos olisivat aiheuttaneet vahinkoa eri henkilöille. A:n toiminnassa on muutoinkin kysymys yhdestä tapahtumien kulun kokonaisuudesta ja se on perustunut samaan tahtotilaan.

Rahankeräyskriminalisoinnin keskeisenä tavoitteena on suojata laillisten rahankeräysten järjestämisedellytysten säilymistä. A:n järjestämä rahan kerääminen, joka täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön, ei millään tavalla vaaranna laillisia rahankeräyksiä. Rahan kerääminen pyramidipelin muodossa voinee sinänsä ääritapauksessa aiheuttaa laajoja haitallisia vaikutuksia yhteiskunnassa, mutta vastaava vaikutus voinee olla myös laajaan asianomistajajoukkoon kohdistuvalla petosrikoksella. Tässä tapauksessa A:n menettelystä ei ole väitetty johtuneen sellaisia laajoja vaikutuksia, joita ei aiheutuisi jo hänen tekemästään törkeästä petoksesta.

Käsitykseni mukaan A:n menettelystä ei ole aiheutunut sellaista vahinkoa tai vahingon vaaraa rikoksen asianomistajille tai yhteiskunnan yleisellekään edulle, joka ei tulisi rikosoikeudellisesti riittävästi arvostelluksi sen törkeän petoksen yhteydessä, josta hänet on tuomittu. Sen vuoksi katson, että törkeä petos ankarammin rangaistavana rikoksena toissijaisuuslausekkeen mukaisesti estää A:n tuomitsemisen rahankeräysrikoksesta ja että syytteet rahankeräysrikoksesta A:ta vastaan ja avunannosta rahankeräysrikokseen B:tä vastaan tulee tälläkin perusteella hylätä.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:lle ja B:lle tuomittavista rangaistuksista totean olevani samalla kannalla kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Rautio: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Littunen.