Korkein oikeus KKO:2015:50

Seksuaalirikos Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Seksuaalinen hyväksikäyttö Rikosten yhtyminen Lainkonkurrenssi Vahingonkorvaus Korvattava vahinko Kärsimys

A oli ottanut puhelimella videokuvaa ja seitsemän valokuvaa 7-vuotiaan B:n alastomasta alaruumiista ja sukupuolielimestä tämän nukkuessa. B ei ollut tullut tietoiseksi A:n teosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla teon katsottiin olevan omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä, ja A:n syyksi luettiin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. (Ään.)

Koska teko oli kohdistunut avuttomassa tilassa olevaan henkilöön, A:n katsottiin syyllistyneen myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Ks. KKO:2010:52

Kysymys myös kärsimyskorvauksesta.

RL 20 luku 5 § 2 mom (563/1998)
RL 20 luku 6 § 1 mom (563/1998)
VahL 5 luku 6 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä katsoen, että A oli tehnyt 7-vuotiaalle B:lle seksuaalisen teon koskettelemalla nukkuvaa B:tä seksuaalisessa tarkoituksessa ja ottamalla samalla puhelimella videokuvaa ja valokuvia paljaana olevasta tytön alapäästä. Teko oli ollut omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä.

Edunvalvojan edustamana B yhtyi syytteeseen ja vaati A:n velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvausta kärsimyksestä.

Käräjäoikeuden tuomio 31.8.2011

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli ottanut puhelimellaan seitsemän kuvaa ja videon B:n paljaasta alapäästä. A:n ei ollut kuitenkaan näytetty kosketelleen B:n sukupuolielimiä tai ihoa. Näyttöä ei ollut myöskään siitä, että nukkuva tyttö olisi herännyt ja tullut tietoiseksi kuvien ottamisesta ja että kuvien ottaminen olisi siten ollut omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kuitenkin pahoinpitelystä, lievästä eläinsuojelurikoksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta yhteiseen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika päättyi 31.12.2013.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hilkka Vähäsöyrinki ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 19.2.2013

Syyttäjä ja B edunvalvojan edustamana valittivat hovioikeuteen.

Syyttäjä toisti syytteen ja vaati, että A tuomitaan rangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä saman teonkuvauksen perusteella myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä. A oli käyttänyt hyväkseen B:n avutonta tilaa tämän nukkuessa ja saanut tämän alistumaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavan seksuaalisen teon kohteeksi ottamalla puhelimella videokuvaa ja valokuvia alastomana olevasta B:n alapäästä. Videokuvan ja valokuvien ottamisella sukupuolielimistä oli tavoiteltu seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Nukkuva lapsi ei ollut kyennyt vastustamaan kuvien ottamista. A:n toiminta täytti siten myös seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

B:n puolesta edunvalvoja yhtyi syytteeseen ja toisti korvausvaatimuksensa kärsimystä koskevilta osin.

Hovioikeus tutki myös sen, oliko A syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Hovioikeus katsoi, että valokuvista ei voitu päätellä, että A olisi siirrellyt tai asetellut B:tä tai tämän jalkoja eri asentoihin kuvien ottamisen yhteydessä. A:n ei ollut näytetty myöskään kosketelleen B:n sukupuolielimiä tai ihoa. B ei ollut herännyt eikä siten ollut tullut edes tietoiseksi kuvien ottamisesta. Kuvien ottaminen ei siten ollut omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. A ei siten ollut syyllistynyt asiassa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön eikä seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Lattunen, Merja Söderström ja Kristina Isaksson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle ja B:lle myönnettiin valituslupa osittain rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko A alempien oikeuksien toteamalla menettelyllä eli valokuvaamalla ja videoimalla nukkumassa olleen, tekoaikana 7-vuotiaan B:n alastonta alaruumista ja sukupuolielintä syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan syytteen mukaisesti lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö sekä että rangaistusta joka tapauksessa korotetaan.

B:n edunvalvoja vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan syytteen mukaisesti lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö sekä että A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvauksena kärsimyksestä 1 100 euroa korkoineen.

A vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valitusluvan myöntäminen

B:lle myönnettiin valituslupa myös kärsimyskorvauksen osalta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty. Hovioikeuden tuomio jäi siis muilta osin pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on katsottu selvitetyksi, että A on 18.10.2008 ja 1.5.2009 välisenä aikana ottanut puhelimellaan seitsemän valokuvaa ja kuvannut videon tuolloin 7-vuotiaan B:n alastomasta alaruumiista ja sukupuolielimestä tämän nukkuessa. Tytön ei ole näytetty tulleen tietoiseksi A:n teosta.

2. Asiassa on syyttäjän ja asianomistajan valituksen perusteella kysymys siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sekä asianomistajan valituksen perusteella lisäksi kärsimyskorvauksesta.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

3. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan (563/1998) mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Rangaistusasteikko on vankeutta enintään neljä vuotta. Voimassa oleva rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentti (540/2011) on tältä osin asiallisesti samansisältöinen, mutta vähimmäisrangaistukseksi on säädetty neljä kuukautta vankeutta. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan tältä osin sovellettava laki on tekoajan laki.

4. Seksuaalinen teko on määritelty mainitun luvun 10 §:n 2 momentissa. Sillä tarkoitetaan tekoaikana voimassa olleessa laissa (563/1998) tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka on tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen. Voimassa olevan lain vastaava säännös (509/2014) on muutoin samansisältöinen, mutta ei edellytä, että teolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.

5. Arvioidessaan tunnusmerkistön täyttymistä Korkein oikeus pitää selvänä, että A:n edellä kohdassa 1 kerrottu menettely on ollut myös tekohetkellä voimassa olleessa laissa tarkoitettu seksuaalinen teko.

6. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttymisen edellytyksenä on, että teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan rangaistavuuden edellytyksenä ei ole, että seksuaalisella teolla on vahingoitettu tai vaarannettu lapsen kehitystä. Sen sijaan on arvioitava, onko teko luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa tunnusmerkistössä kuvatun seurauksen (LaVM 3/1998 vp s. 23).

7. Kuten ennakkopäätöksessä KKO 2010:52 on todettu, tekoa ja tapahtumaolosuhteita on arvioitava siltä kannalta, johtaako vallinneissa olosuhteissa tehty teko tyypillisesti lapsen tulevan kehityksen vaarantumiseen. Tuossa tapauksessa on ollut kysymys tekojen aikaan nukkumassa olleesta 8 – 10 -vuotiaasta lapsesta, joka oli saanut tietää tekijän häneen kohdistamasta menettelystä viimeisen tekokerran jälkeen. Korkein oikeus on todennut, että lapsen jälkeenpäin saamalla tiedolla on voinut olla haitallinen vaikutus lapsen henkiseen kehitykseen. Teon tekijän kannalta taas on ollut sattumanvaraista ja ennalta arvaamatonta, onko lapsi herännyt ja havainnut tapahtuman heti, saanut siitä tiedon muulla tavoin jälkeenpäin vai onko tapahtuma jäänyt kokonaan tulematta hänen tietoonsa. Lapsen nukkumisella ei ole katsottu olleen tuossa tapauksessa merkitystä arvioitaessa, oliko tekijän menettely ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä (kohdat 5 ja 6).

8. A:n teot ovat kohdistuneet nukkuvaan lapseen. Lapsen ei ole näytetty tulleen tietoiseksi teoista.

9. Korkein oikeus toteaa, että ennakkoratkaisussa KKO 2010:52 lausutuin tavoin myös tässä tapauksessa on ollut tekijän kannalta sattumanvaraista ja ennalta arvaamatonta, onko lapsi tullut välittömästi tekohetkellä tai vasta myöhemmin tietoiseksi teosta vai jääkö tapahtuma kokonaan tulematta hänen tietoonsa.

10. Ratkaisussa KKO 2010:52 lapsi oli saanut tietää häneen kohdistetuista valokuvaamisista melko pian viimeisen teko-kerran jälkeen, ja tähän lapsen jälkeenpäin saamaan tietoon on ratkaisussa kiinnitetty huomiota arvioitaessa tekijän menettelyn haitallista vaikutusta lapsen henkiseen kehitykseen. Kun tässä tapauksessa lapsi ei ole saanut tietää häneen kohdistetusta teosta, joudutaan arvioimaan, voiko teko silti olla omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.

11. Korkein oikeus katsoo, että tässä arvioinnissa huomioon on otettava myös se, onko teon tulemiseen lapsen tietoon niin varteenotettava mahdollisuus, että tekoa sen vahingoittavan vaikutuksen vuoksi on pidettävä säännöksessä tarkoitetulla tavalla vahingollisena. Tunnusmerkkiä ”on omiaan” on tällaisessa tapauksessa perusteltua tulkita siten, että se kuvaa teon tyypillistä vahingollisuutta siitä riippumatta, tuleeko teko tosiasiallisesti kohteen tietoon. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voidaan arvioida, että tällainen tapaus yleensä tulee jossakin vaiheessa lapsen tietoon ja että se on silloin omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Tässäkin tapauksessa se mahdollisuus, että lapsi saa tietää menettelystä tulevaisuudessa, on edelleen varteenotettava.

12. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n teko on ollut omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä. A on siten syyllistynyt kohdassa 1 kuvatulla menettelyllä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Seksuaalinen hyväksikäyttö

13. A:lle on vaadittu kohdassa 1 kuvatun menettelyn perusteella rangaistusta myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

14. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentin (563/1998) mukaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka käyttämällä hyväksi sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään, saa hänet alistumaan hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan olennaisesti loukkaavan seksuaalisen teon kohteeksi.

15. Rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentti on kumottu tekoajan jälkeen. Voimassa olevan rikoslain 20 luvun 4 §:n 2 momentin (495/2011) mukaan pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tuomitaan se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, saa hänet ryhtymään seksuaaliseen tekoon tai alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan.

16. Edellä selostetuissa lainkohdissa on kysymys avuttomassa ja puolustuskyvyttömässä tilassa olevan henkilön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koska B ei nukkuessaan ole kyennyt vastustamaan kuvaamista, hän on ollut lainkohdissa tarkoitetussa avuttomassa tilassa. Kuvaaminen ja sille alistaminen ovat olennaisesti loukanneet B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A:n menettely täyttää siten sekä tekoaikana voimassa olleen seksuaalisen hyväksikäytön (563/1998) että tällä hetkellä voimassa olevan pakottamisen seksuaaliseen tekoon (495/2011) tunnusmerkistön.

17. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

18. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä (563/1998) voitiin tuomita sakkoa tai vankeutta enintään neljä vuotta. Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon (495/2011) voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Uusi laki on siten enimmäisrangaistuksen osalta vanhaa lievempi. Uuden lain soveltaminen ei kuitenkaan Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan johda A:lle vanhaa lakia lievempään lopputulokseen. Asiassa on siten sovellettava tekoajan lakia.

19. Kuten mainitussa ennakkopäätöksessä KKO 2010:52 on todettu, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rangaistussäännös ei syrjäytä kumotussa rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua seksuaalista hyväksikäyttöä (563/1998) koskevaa rangaistussäännöstä (kohta 9). A on syyllistynyt menettelyllään siten myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Rangaistuksen mittaaminen

20. A:n syyksi on edellä kerrottujen tekojen lisäksi luettu pahoinpitely, lievä eläinsuojelurikos ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito. Viimeksi mainittu teko on käsittänyt tietokoneelle tallennetut 34 videota ja 10 kuvaa, muistitikulle tallennetut 92 videota ja 114 kuvaa sekä puhelimelle tallennetut, nyt käsillä olevaan menettelyyn liittyvät videon ja 7 valokuvaa. Korkein oikeus pitää A:n syyksi luetuista rikoksista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ankarimmin arvosteltavana. Kuten edellä kohdassa 3 on todettu, teosta on tuomittava vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

21. Ennakkopäätöksessä KKO 2010:52 tekijä on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhden vuoden kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Valokuvaaminen oli kohdistunut 8 – 10 -vuotiaaseen lapseen ja menettelyyn oli liittynyt myös lapsen sukuelimen koskettelua. Tekokertoja oli ollut ainakin viisi yli vuoden mittaisena ajanjaksona.

22. A:n syyksi nyt luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö käsittää valokuvaamisten lisäksi videoinnin. Teko on kohdistunut 7-vuotiaaseen lapseen. Tekoaika on yli puoli vuotta. Tekoon ei ole näytetty liittyneen fyysistä koskettelua. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista rikoksista on kymmenen kuukauden mittainen yhteinen vankeusrangaistus. A:ta ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, eikä hänen syykseen luettuja rikoksia voida pitää niin vakavina, että ne edellyttäisivät vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

23. Korkein oikeus on lukenut A:n syyksi uusia rikoksia, mikä on antanut syyn seuraamusharkinnan olennaiseen uudelleen arviointiin. Perusteltua on, että nyt tuomitulle rangaistukselle määrätään uusi koeaika ja alempien oikeuksien määräys koeajasta kumotaan.

Kärsimyksen korvaaminen

24. Asiassa on kärsimyskorvauksen tuomitsemisen osalta arvioitava, mikä merkitys on sillä, että B ei ollut tullut tietoiseksi A:n menettelystä.

25. Vahingonkorvausoikeudessa on luonnollinen lähtökohta, että korvausta vaativan on osoitettava kärsineensä vahinkoa. Tämä ilmenee esimerkiksi vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:stä, jossa säädetään yleisesti vahingon aiheuttajan korvausvastuusta. Lainkohdan mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään, muuta johdu. Johdonmukaista on katsoa, että tämä yleinen edellytys koskee kaikkia vahingonkorvauslaissa tarkoitettuja vahinkoja.

26. Henkilöön kohdistuvan loukkauksen uhrin oikeudesta korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä säädetään vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan oikeus korvaukseen kärsimyksestä on muun ohella sillä, jonka vapautta on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Lain esitöiden mukaan säännös kattaisi myös seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat loukkaukset. Kärsimyksen aiheutumisesta ei edellytetä näyttöä, vaan teon luonne riittää korvauksen perusteeksi. Kärsimyksellä on puolestaan tarkoitettu sitä henkistä kärsimystunnetta, joka henkilölle aiheutuu häneen kohdistetun oikeudettoman loukkauksen seurauksena. Kärsimyksen korvaamisen ensisijaisena perusteena ja tavoitteena on henkilöön kohdistuneen loukkauksen hyvittäminen. Korvauksella loukkauksen uhri saa siten rahallisen hyvityksen hänen itsetunnolleen ja ihmisarvolleen aiheutuneesta loukkauksesta (HE 167/2003 vp s. 10, 21 ja 54).

27. Korkein oikeus katsoo, ettei esityölausumista kokonaisuutena lukien voida päätellä, että vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitettu kärsimys olisi asetettu korvattavuuden edellytysten suhteen olennaisesti eri asemaan kuin muut vahingot (katso esimerkiksi KKO 2009:82, kohta 7).

28. A:n syyksi luetun menettelyn on sinänsä katsottu loukanneen B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, koska tämä on tekojen aikaan nukkuessaan ollut avuttomassa tilassa. Tällaisesta loukkauksesta tuomittavan kärsimyskorvauksen perusteesta ja tarkoituksesta kohdassa 26 lausutuin perustein Korkein oikeus kuitenkin katsoo, ettei korvausvelvollisuutta voida perustaa yksinomaan siihen olettamukseen, että teoista tietämätön lapsi mahdollisesti myöhemmin saa tiedon menettelystä. Esitetylle korvausvaatimukselle ei ole siten perusteita.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan:

A:n syyksi luetaan kohdassa 3 rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan (563/1998) nojalla lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (tekoaika 18.10.2008 – 1.5.2009) ja rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentin (563/1998) nojalla seksuaalinen hyväksikäyttö (tekoaika 18.10.2008 – 1.5.2009).

A tuomitaan näistä ja muista hänen syykseen tässä asiassa luetuista rikoksista, pahoinpitely (kohta 1), lievä eläinsuojelurikos (kohta 2) ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito (kohta 4), yhteiseen kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi koeajaksi, joka alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 30.6.2016. Alemmissa oikeuksissa määrätty ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika kumotaan.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Ilkka Rautio ja Jarmo Littunen (eri mieltä). Esittelijä Jukka Siro.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Littunen: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, mutta kohtien 11 – 12 osalta lausun seuraavaa:

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö täyttyy, mikäli lapseen kohdistunut kohdassa tarkoitettu seksuaalinen teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Rikoksen tunnusmerkistö edellyttää nyt käsillä olevassa tapauksessa teon seksuaalisen luonteen lisäksi arviota siitä, johtaako teko tyypillisesti vahinkoon lapsen kehityksessä. Kehityksellä tarkoitetaan lapsen kehitystä kokonaisuutena, ei vain teosta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa lapsen tasapainoiselle seksuaaliselle kehitykselle.

Lain esitöissä ei ole käsitelty tilannetta, mikä merkitys ”on omiaan” -arvioinnissa on annettava sille seikalle, ettei lapsi lainkaan tule tietoiseksi teosta. Kuten esitöistä kuitenkin ilmenee, lainsäätäjän näkemyksen mukaan lapsen kehitykselle aiheutuvan vahingon kannalta on olennaista se, minkä ikäisestä ja kuinka kehittyneestä lapsesta on kysymys (HE 6/1997 vp s. 181). Tämä voidaan ymmärtää siten, että aivan pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä tapahtunutta, vaikka olisi siitä tietoinen, eikä teko siten välttämättä ole säännöksessä tarkoitetuin tavoin vahingollinen. Toisaalta sellainen tieto, minkä teon kohde vuosia myöhemmin, esimerkiksi aikuisiässä saa, ei ole enää omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään lapsena. Myöskään sellainen menettely, josta sen kohde ei tule tekohetkellä tietoiseksi, ei välttämättä ole omiaan aiheuttamaan tälle vahinkoa.

Totean lisäksi, että tämän asian tosiseikasto poikkeaa ennakkopäätöksessä KKO 2010:52 käsillä olleesta. Siinä tekoja oli ollut ainakin viisi, ja niihin oli sisältynyt usean lajista koskettelemista. Nämä seikat ovat huomattavasti lisänneet todennäköisyyttä sille, että lapsi olisi herännyt ja tullut teoista tietoiseksi ja siten sille, että teko olisi aiheuttanut rikossäännöksessä tarkoitettua vahinkoa. Lisäksi lapsi oli siinä jälkeenpäin saanut tiedon tekijän menettelystä. Kysymys siitä, mikä merkitys teon tekijän kannalta on lapsen tietoisuudella tai sen puuttumisella, koskee tekijän tahallisuutta, ei sitä, onko teko luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa tunnusmerkistössä kuvatun seurauksen.

Pidän A:n tekoa sinänsä seksuaalisena. Katson kuitenkin, ettei teon ole näytetty olleen sellainen, joka olisi ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Hylkään syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Enemmistön tavoin katson, että A on sanotulla menettelyllään syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Rangaistuksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Littunen.