Korkein oikeus KKO:2015:88

Petos Törkeä petos Kirjanpitorikos Törkeä kirjanpitorikos Rikosten yhtyminen Lainkonkurrenssi Liiketoimintakielto

A:n syyksi oli luettu törkeänä petoksena menettely, jolla hän oli erehdyttänyt C ry:tä laskuttamalla omistamansa yhtiön kautta C ry:tä tekemättömistä käännöstöistä aiheuttaen sille taloudellista vahinkoa. A:n katsottiin syyllistyneen myös kirjanpitorikokseen, kun hän oli merkinnyt yhtiönsä kirjanpitoon kyseisillä todellisuutta vastaamattomilla laskuilla saadut tulot, joiden ei katsottu olleen peräisin yhtiön kirjanpitoon kuuluvista yhtiön liiketapahtumista.

Kysymys myös siitä, oliko kirjanpitorikosta pidettävä törkeänä ja oliko A määrättävä liiketoimintakieltoon.

RL 30 luku 9 §
RL 36 luku 2 §
L liiketoimintakiellosta 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati muun ohella A:lle rangaistusta 1) törkeästä petoksesta ja 2) törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Syytekohta 1 perustui siihen, että A oli 7.6.2005 – 8.4.2009 hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt liittoa C suorittamaan Oy B:n tilille käännöstöistä yhteensä 29 856,60 euroa salaten sekä liitto C:ltä että työnantajaltaan, silloiselta liitolta D sen tiedon, että Oy B oli hänen itsensä omistamansa yhtiö, jonka hallituksen ainoa varsinainen jäsen oli A itse. A oli toiminut liitto D:ssä osastopäällikkönä ja hänen tehtäviinsä oli kuulunut toimia standardointiasioissa yhdyshenkilönä liitto C:lle. Tässä ominaisuudessa hän oli liitto D:n puolesta itse hyväksynyt oman yhtiönsä Oy B:n laskut liitto C:lle. Liitto C:ssä oli puolestaan luotettu A:n liitto D:n puolesta tekemään hyväksymismerkintään ja laitettu Oy B:n laskut maksuun.

A oli laskuttanut liitto C:tä tekemättömistä käännöstöistä. Menettelyllään A oli aiheuttanut liitto C:lle taloudellista vahinkoa 26 095,94 euron verran eli tavoitellut teollaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Hän oli käyttänyt hyväkseen asemaansa liitto D:ssä. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syytekohta 2 perustui siihen, että A oli Oy B:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä, yhtiön osakekannan omistajana ja yhtiön todellista päätösvaltaa käyttävänä henkilönä 17.6.2005 – 8.4.2009 tahallaan merkinnyt yhtiön kirjanpitoon vääriä ja harhaanjohtavia tietoja hyväksyessään sinne merkittäväksi edellä syytekohdassa 1 mainittuja laskuja. Tällä menettelyllään A oli vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista Oy B:n tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Väärät ja harhaanjohtavat tiedot koskivat suuria summia ja ne perustuivat vääränsisältöisiin tositteisiin. Kirjanpitorikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tilikaudella 1.3.2005 – 28.2.2006 yhtiön liikevaihto oli ollut 10 375,96 euroa ja tilikauden voitto 9 888,79 euroa. Tilikaudella 1.3.2006 – 28.2.2007 yhtiön liikevaihto oli ollut 135 961,66 euroa ja tilikauden voitto 9 964 euroa. Tilikaudella 1.3.2007 – 29.2.2008 yhtiön liikevaihto oli ollut 119 280,20 euroa ja tilikauden tappio oli ollut 30 680,98 euroa. Tilikaudella 1.3.2008 – 28.2.2009 yhtiön liikevaihto oli ollut 16 989,07 euroa ja tilikauden tappio oli ollut 26 482,02 euroa.

Syyttäjä vaati lisäksi A:n määräämistä liiketoimintakieltoon.

A kiisti syytteet, koska syytekohdassa 1 mainitut käännöstyöt oli tehty ja kohdan 2 kirjanpitoon merkityt laskut olivat siten perustuneet yhtiössä tosiasiallisesti tehtyyn työhön.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 28.6.2012

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytekohtien 1 ja 2 mukaisesti törkeään petokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Käräjäoikeus lausui syytekohdan 2 osalta, että syytekohdassa 1 oli katsottu selvitetyksi, että laskut olivat olleet tekaistuja. Näin ollen A oli ne Oy B:n kirjanpitoon saattaessaan tahallaan merkinnyt sinne vääriä ja harhaanjohtavia tietoja. Yhtiön liikevaihtoon nähden kyse oli ollut jo sen määräisistä virheistä, että se oli laissa tarkoitetulla tavalla vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitorikos oli ollut myös syytteen mukaisin perustein törkeä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä lisäksi hänen syykseen luetuista kuudesta maksuvälinepetoksesta syytekohdassa 3 ja vahingonteosta syytekohdassa 4 yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeajan käräjäoikeus määräsi päättymään 28.3.2014.

Käräjäoikeus määräsi A:n liiketoimintakieltoon neljäksi vuodeksi. Liiketoimintakielto määrättiin alkamaan 28.6.2012 ja päättymään 28.6.2016. Käräjäoikeus perusteli liiketoimintakiellon määräämistä sillä, että A oli syyllistynyt liiketoiminnassa rikolliseen menettelyyn, jota ei petoksella aiheutettu vahinko, sen tekeminen vastuuasemassa sekä myös kirjanpidollisten laiminlyöntien laajuus ja merkittävyys huomioon ottaen voitu pitää vähäisenä. A:n toimintaa oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden sekä terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Markku Saalasti ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.6.2013

A valitti hovioikeuteen vaatien muun ohella syytteen ja liiketoimintakieltoon määräämistä koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista kohdan 1 törkeän petoksen osalta. Syytekohdan 2 törkeän kirjanpitorikoksen osalta hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että A oli vienyt Oy B:n kirjanpitoon perusteettomia laskuja, jotka antoivat vääriä ja harhaanjohtavia tietoja. Hovioikeus totesi oikeuskirjallisuudessa kuitenkin katsotun, että lainkonkurrenssisääntöjen mukaan pääteko kattaa niin esiteot kuin jälkiteotkin. Jälkiteoista ei rikosten yhtymistä koskevien yleisten periaatteiden mukaan ole perusteltua tuomita erikseen. Hovioikeus lausui lisäksi, että kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö olisi täyttynyt, vaikka A olisi jättänyt laskut viemättä yhtiön kirjanpitoon. Näin ollen syyllistymällä kohdan 1 petokseen A olisi joka tapauksessa syyllistynyt myös kohdan 2 kirjanpitorikokseen. Hovioikeus katsoi, että tällaisessa tilanteessa petosrikosta oli perusteltua pitää päärikoksena ja kirjapitorikosta siihen liittyvänä jälkitekona, josta ei ollut aihetta tuomita erikseen. Mainituilla perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Hovioikeus hylkäsi lisäksi osan vahingontekoa koskevasta syytteestä ja alensi B:lle tuomitun rangaistuksen 8 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi käräjäoikeuden määräämin koeajoin.

Liiketoimintakiellon osalta hovioikeus viittasi Korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2013:1 ja KKO 2004:131 ja totesi, että menettelyn vähäisyyttä arvioitiin ensisijaisesti säädetyn rangaistuksen perusteella. Rikollista menettelyä ei voitu pitää vähäisenä, jos rikoksesta voi seurata yli kaksi vuotta vankeutta. Jotta liiketoimintakiellon määrääminen olisi perusteltua, toiminnan vahingollisuuden oli kuitenkin oltava tuntuvaa. Liiketoimintakiellon määräämistä ei tulisi harkita pelkästään yksittäisen rikoksen tai laiminlyönnin perusteella.

Hovioikeus lausui, ettei A:n syyksi luettua menettelyä törkeän petoksen osalta voitu pitää vähäisenä. Hovioikeus otti huomioon sen, ettei A ollut aiemmin syyllistynyt vastaavaan menettelyyn eikä hänellä ollut aikaisempia rikosrekisterimerkintöjä. Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei A:n menettely ollut velkojien tai muidenkaan liiketoiminnan sidosryhmien etujen suojaamisen kannalta kokonaisuutena arvioiden ollut niin vahingollista, että liiketoimintakiellon määrääminen olisi perusteltua. Hovioikeus kumosi liiketoimintakiellon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Åsa Nordlund ja Erkki Koivula (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Koivula katsoi, ettei käräjäoikeuden tuomiota ollut syytä muuttaa. A oli käyttämällä hyväkseen omistamaansa Oy B -nimistä yhtiötä vienyt sen tileille tietensä perusteettomia varoja syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistynyt siten syytteen mukaiseen törkeään kirjanpitorikokseen. Yhtiön tileille siirretyt varat olivat olleet perusteettomia ja petoksella hankittuja ja A oli ollut tästä tietoinen. Yhtiön kirjanpitoon merkityt tuotot olivat siten olleet vääriä ja perusteettomia ja ne olivat vaikeuttaneet oikean ja riittävän kuvan saamista Oy B:n tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Liiketoimintakiellon osalta hovioikeudenneuvos Koivula lausui, että A oli syyllistynyt törkeään petokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen ja hänen menettelyään ei voitu pitää vähäisenä. Hänen toimintaansa oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä käräjäoikeuden lausumin tavoin vahingollisena.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A tuomitaan myös törkeästä kirjanpitorikoksesta ja hänelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta korotetaan ja että A määrätään liiketoimintakieltoon.

A vastasi valitukseen ja vastusti siinä esitettyjä vaatimuksia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on lainvoimaisesti tuomittu rangaistukseen 7.6.2005 – 8.4.2009 tehdystä törkeästä petoksesta (syytekohta 1) sillä perusteella, että hän on hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt liitto C r.y:tä suorittamaan Oy B:n tilille käännöstöistä yhteensä 29 856,60 euroa salaten sekä liitto C:ltä että työnantajaltaan, silloiselta liitto D:ltä sen tiedon, että Oy B on hänen itsensä omistama yhtiö, jonka hallituksen ainoa varsinainen jäsen oli A itse. A on toiminut liitto D:ssä osastopäällikkönä ja hänen tehtäviinsä on kuulunut toimia standardointiasioissa yhdyshenkilönä liitto C:lle. Tässä ominaisuudessa hän on liitto D:n puolesta itse hyväksynyt oman yhtiönsä Oy B:n laskut liitto C:lle. Liitto C:ssä on puolestaan luotettu A:n liitto D:n puolesta tekemään hyväksymismerkintään ja laitettu Oy B:n laskut maksuun. A on laskuttanut liitto C:tä tekemättömistä käännöstöistä ja aiheuttanut menettelyllään liitto C:lle taloudellista vahinkoa 26 095,94 euroa.

2. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen lisäksi törkeästä kirjanpitorikoksesta (syytekohta 2), koska A oli Oy B:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä, yhtiön osakekannan omistajana ja yhtiön todellista päätösvaltaa käyttävänä henkilönä 17.6.2005 – 8.4.2009 tahallaan merkinnyt yhtiön kirjanpitoon vääriä ja harhaanjohtavia tietoja hyväksyessään sinne merkittäväksi edellä syytekohdassa 1 mainittuja laskuja seuraavasti:

tilikaudella 1.3.2005 – 28.2.2006:

– 1.6.2005 päivätty lasku määrältään 4 924,80 euroa,

– 25.7.2005 päivätty lasku määrältään 4 257,90 euroa,

– 28.11.2005 päivätty lasku määrältään 1 795,50 euroa,

tilikaudella 1.3.2006 – 28.2.2007:

– 1.7.2006 päivätty lasku määrältään 6 207,30 euroa,

tilikaudella 1.3.2007 – 29.2.2008:

– 30.3.2007 päivätty lasku määrältään 4 001,40 euroa,

tilikaudella 1.3.2008 – 28.2.2009:

– 28.3.2008 päivätty lasku määrältään 5 283,90 euroa, sekä

tilikaudella 1.3.2009 – 28.2.2010:

– 13.3.2009 päivätty lasku määrältään 3 385,80 euroa.

Tällä menettelyllään A oli vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista Oy B:n tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Väärät ja harhaanjohtavat tiedot olivat koskeneet suuria summia ja ne olivat perustuneet vääränsisältöisiin tositteisiin. Kirjanpitorikos oli ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tilikaudella 1.3.2005 – 28.2.2006 yhtiön liikevaihto oli ollut 10 375,96 euroa ja tilikauden voitto 9 888,79 euroa. Tilikaudella 1.3.2006 – 28.2.2007 yhtiön liikevaihto oli ollut 135 961,66 euroa ja tilikauden voitto 9 964 euroa. Tilikaudella 1.3.2007 – 29.2.2008 yhtiön liikevaihto oli ollut 119 280,20 euroa ja tilikauden tappio oli ollut 30 680,98 euroa. Tilikaudella 1.3.2008 – 28.2.2009 yhtiön liikevaihto oli ollut 16 989,07 euroa ja tilikauden tappio oli ollut 26 482,02 euroa. Syyttäjä on lisäksi vaatinut A:n määräämistä liiketoimintakieltoon.

3. Käräjäoikeus on lukenut mainitun menettelyn A:n syyksi ja tuominnut A:n hänen syykseen luetuista törkeästä petoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on lisäksi määrännyt A:n liiketoimintakieltoon neljäksi vuodeksi.

4. Hovioikeus on hylännyt syytteen törkeästä kirjanpitorikoksesta katsoen, että petosrikosta oli perusteltua pitää päärikoksena ja kirjanpitorikosta siihen liittyvänä jälkitekona, josta ei ollut aihetta tuomita erikseen. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomitun rangaistuksen 8 kuukaudeksi ehdollista vankeutta. Hovioikeus on myös kumonnut liiketoimintakiellon katsoen, ettei A:n menettely ollut velkojien tai muidenkaan liiketoiminnan sidosryhmien etujen suojaamisen kannalta kokonaisuutena arvioiden niin vahingollista, että liiketoimintakiellon määrääminen olisi ollut perusteltua.

5. Syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen syytekohdassa 2 kerrotun teonkuvauksen perusteella törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä rangaistuksen korottamista vastaavasti. Syyttäjä on lisäksi vaatinut A:n määräämistä liiketoimintakieltoon.

6. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko A syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun kirjanpitorikokseen, ja jos näin on, täyttääkö hänen menettelynsä perusmuotoisen vai törkeän kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön. Mikäli menettely luetaan A:n syyksi, asiassa on lisäksi kysymys rangaistuksen määräämisestä. Vielä asiassa on otettava kantaa liiketoimintakiellon määräämistä koskevaan vaatimukseen.

Onko kyseessä ollut niin sanottu rankaisematon jälkiteko

7. Hovioikeus on perustanut ratkaisunsa syytekohdan 2 hylkäämisestä niin sanotun jälkiteon rankaisemattomuutta koskeviin periaatteisiin. Rankaisemattomalla jälkiteolla tarkoitetaan aikaisemmin tehdyllä rikoksella saavutetun tilanteen sellaista tosiasiallista hyväksikäyttöä tai pääteolla luodun oikeudenvastaisen tilan ylläpitämistä, jota ei voida katsoa eri vääryydeksi ja joka toisin sanoen sisältyy aikaisemman rikoksen tunnusmerkistöön. Esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1978 II 135 syytettyä, joka surmattuaan uhrin oli seuraavana päivänä polttanut tämän asiapaperit tunnistamista vaikeuttaakseen, ei tuomittu erikseen vahingonteosta. Ratkaisussa KKO 1980 II 124 syytetty, joka oli ensin anastanut Ruotsissa auton kuljettaakseen sen Suomeen myytäväksi ja sen jälkeen kuljettanut sen Suomeen ilman tulliselvitystä, tuomittiin vain varkaudesta, johon veropetos sisältyi.

8. Jälkitekoa ei kuitenkaan ole yleensä pidetty rankaisemattomana, jos sen yhteydessä on tehty oikeudenloukkaus, joka ei ole tullut otetuksi huomioon ensimmäisen rikoksen oikeudellisessa arvioinnissa, ja jos jälkiteko on kohdistunut ainakin osaksi johonkin toiseen oikeushyvään kuin ensimmäinen rikos. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:122 henkilö, joka oli salannut henkilökohtaisessa konkurssissaan sellaisia varoja, jotka hän oli saanut syyllistyessään avunantoon kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, tuomittiin myös törkeästä velallisen petoksesta. Ratkaisussa KKO 2004:122 henkilö, joka oli anastanut polttoöljyä ja käyttänyt sitä ajoneuvossaan polttoaineena dieselöljyn sijasta tekemättä laissa säädettyä ilmoitusta ajoneuvohallintokeskukselle, tuomittiin anastusrikoksen lisäksi lievästä veropetoksesta. Ratkaisussa KKO 2011:35 vastaaja tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä hänen nostettuaan varoja yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä. Vastaajan katsottiin lisäksi syyllistyneen törkeään veropetokseen jättäessään ilmoittamatta mainitut yhtiöstä nostamansa varat tuloinaan henkilökohtaisessa verotuksessaan. Ratkaisussa KKO 2011:52 vastaajan syyksi oli luettu osakeyhtiörikoksena ja törkeänä velallisen epärehellisyytenä menettely, jolla hänelle oli siirretty kahdesta yhtiöstä varoja ilman hyväksyttävää syytä. Huomattavan velkaantunut ja pitkään ulosottoperinnässä ollut vastaaja oli käyttänyt nämä varat muuhun kuin velkojensa maksamiseen. Hänen katsottiin varat hävittäessään syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen.

9. Ratkaisussa KKO 2008:37 puolestaan veropetos katsottiin käsillä olleessa tapauksessa petosrikokseen säännönmukaisesti liittyväksi jälkiteoksi, josta ei ollut perusteltua tuomita erikseen. Tapauksessa osakeyhtiö oli vuokrannut ravintolakiinteistön toiselle osakeyhtiölle. Vuokrasopimuksen mukaan vuokriin lisättiin arvonlisävero, jonka vuokranantaja oli laskuttanutkin ja jonka vuokralleottaja oli omassa arvonlisäverotuksessaan vähentänyt. Koska vuokranantajana toiminut yhtiö ei ollut hakeutunut sanotusta toiminnastaan arvonlisäverovelvolliseksi, vuokralleottaja oli jälkiverotuksin määrätty suorittamaan vuokriin sisältynyt arvonlisävero veronlisäyksineen. Vuokranantajan taloushallinnosta vastanneen henkilön katsottiin syyllistyneen vuokralleottajaan kohdistuneeseen petokseen, mutta häneen kohdistettu syyte veropetoksesta hylättiin. Veropetos katsottiin petosrikoksen rankaisemattomaksi jälkiteoksi. Tekijät eivät asiassa olleet itse antaneet väärää tietoa veroviranomaisille. Kysymyksessä olevassa tapauksessa petosrikoksen tekotavasta ja arvonlisäveron luonteesta johtuen väärä tieto lähes säännönmukaisesti välittyi veroviranomaiselle ilman erillisiä toimia.

Arviointi tässä tapauksessa

10. Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta.

11. Rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaan kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, on tuomittava kirjanpitorikoksesta muun muassa, jos hän merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta.

12. Hovioikeus on ratkaisussaan lausunut, että kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö olisi täyttynyt siinäkin tapauksessa, että A olisi jättänyt laskut kirjaamatta yhtiön kirjanpitoon. Hovioikeuden näkemyksen mukaan yhtiön kirjanpito olisi siten antanut virheellisen kuvan sekä tosiasioita vastaamattomien laskujen sisältyessä kirjanpitoon että yhtiölle tosiasiasiallisesti tulleiden varojen puuttuessa kirjanpidosta. Korkein oikeus toteaa, että kirjanpitovelvollisen kaikki todelliset tulo- ja menotapahtumat tulee kirjata kirjanpitoon. Esimerkiksi liiketapahtumaan sisältyvä lainvastaisuus tai rikos ei lähtökohtaisesti vaikuta tapahtuman kirjaamisvelvollisuuteen, jos kysymys on sinänsä laillisesta liiketoiminnasta. Toisaalta selvää on myös, ettei kirjanpitoon tule merkitä kirjanpitovelvollisen tieten tosiasioita vastaamattomia tietoja, vaan liiketapahtuma tulee kirjata todellisen sisältönsä mukaisena.

13. Korkein oikeus katsoo edellä lausutusta seuraavan, että A ei ole saanut kirjata liitto C:n yhtiölle suorittamia maksuja tosiasioita vastaamattomien tositteiden mukaisesti yhtiön kirjanpitoon. Tulot ovat olleet alunperinkin yhtiölle ja siten sen kirjanpitoon kuulumattomia, koska yhtiö ei ollut todellisuudessa suorittanut mitään laskuissa tarkoitettuja käännöstöitä, ja A tiesi tämän. Toisin kuin tositteissa ilmoitetaan, liitto C ei ole saanut yhtiöltä mitään suoritetta eikä liitto C:llä ole ollut muutakaan liiketoiminnallista perustetta suoritukseen yhtiölle. Varat on suoritettu yhtiön tilille, mutta maksut eivät ole edellä mainituista syistä perustuneet yhtiön liiketapahtumiin, eikä niitä sen vuoksi ole tullut kirjata yhtiön kirjanpitoon.

14. Korkein oikeus edelleen toteaa, että petoskriminalisoinnilla ja kirjanpitorikossäännöksillä suojattavat edut eroavat osin toisistaan. Ensiksi mainittujen rangaistussäännösten ensisijaisena tarkoituksena on suojata varallisuutta ja asianomistajan oikeutta määrätä omaisuudestaan. Kirjanpitorikossäännösten tavoitteena on kirjanpidon oikeellisuuden turvaaminen sinällään.

15. Kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön täyttävä teko ei säännönmukaisesti liity petokseen. Petosrikos voidaan toteuttaa hyvin monella eri tavalla myös silloin, kun se tehdään yhtiön harjoittamassa kirjanpitovelvollisuuden alaisessa liiketoiminnassa.

16. Petosrikoksella aiheutetaan vahinkoa asianomistajalle. Kirjanpitorikoksesta puolestaan ei yleensä aiheudu suoraa vahinkoa sidosryhmille, vaan vahingot aiheutuvat kirjanpitorikokseen liittyen tehdyistä muista rikoksista.

17. Arvioinnissa on merkitystä sillä, että rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin petosta ja rikoslain 30 luvun 9 §:n kirjanpitorikosta koskevien säännösten tunnusmerkistöt eivät peitä toisiaan ja ne myös täyttyvät eri toimilla ja eri ajankohtina. Korkein oikeus katsoo, että näiden seikkojen ohella painavin merkitys arvioinnissa on annettava sille, että kirjanpitorikosten kriminalisoinnilla lainsäätäjän tavoitteena on ollut kirjanpidon oikeellisuuden ja luotettavuuden turvaaminen. Siten kirjanpitorikoksella tehty oikeudenloukkaus ei tule riittävästi otetuksi huomioon petosrikoksen yhteydessä ja se on myös tässä tapauksessa luettava erikseen A:n syyksi.

Törkeä kirjanpitorikos vai kirjanpitorikos

18. Rikoslain 30 luvun 9 a §:n 2 kohdan nojalla rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kirjanpitorikoksesta, jos väärien tai harhaanjohtavien tietojen määrä on huomattavan suuri, ne koskevat suuria summia tai ne perustuvat sisällöltään vääriin tositteisiin ja kirjanpitorikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

19. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:32 katsonut, että 120 000 markan suuruista väärää tositetta vastaavat kirjanpitoon vuonna 1998 merkityt tiedot olivat koskeneet rikoslain 30 luvun 9 a §:n 2 kohdassa tarkoitettuja suuria summia.

20. Tässä asiassa tositteiden yhteissumma on ollut 29 856,60 euroa, mitä voidaan edellä mainitussa ennakkoratkaisussa lausutun perusteella pitää suurena summana. Tositteet ovat kuitenkin jakautuneet eri tilikausille eikä laskujen osoittamia summia yksittäin arvioituna ole pidettävä suurina. Koska eri tilikausiin kohdistuneita tekoja pidetään asiassa yhtenä rikoksena, myös rikoksen törkeysarvioinnissa on kuitenkin perusteltua ottaa lähtökohdaksi eri tilikausille merkittyjen laskujen yhteismäärä. Tätä lähtökohtaa puoltaa sekin, että laskujen ottaminen kirjanpitoon on vaikuttanut yrityksen taloudellisen aseman arvioimiseen laskujen yhteismäärän suuruudella yrityksen taseen kautta. Tältä pohjalta arvioituna summien on katsottava olleen rikoslain 30 luvun 9 a §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla suuria. Tositteet ovat myös sisältäneet todellisuutta vastaamattomia tietoja ja ne ovat siten olleet vääränsisältöisiä.

21. Törkeän kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää lisäksi sitä, että tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Säännöksen taustalla olevissa lain esitöissä on todettu, että sisällöltään väärien tositteiden käyttö on yksi ulottuvuus suunnitelmallisuudesta, joka sellaisenaan ei soveltuisi hyvin ankaroittamisperusteeksi kirjanpitorikokseen (HE 53/2002 vp s. 33 – 34). Ainoana vääryysominaisuutena väärässä tositteessa todetaan olevan, että sen kuvaama tapahtuma ei ole todellinen. Esimerkkinä väärän sisältöisistä tositteista on esitetty tekaistut kuitit, jotka liittyvät niin sanottuihin kuittikauppa-tapauksiin.

22. A:n menettely on jatkunut lähes neljän vuoden ajan. A:n menettely kirjanpitorikoksen osalta ei kuitenkaan ole moitittavuudeltaan rinnastettavissa säännöksen esitöissä viitattuun menettelyyn, jossa kirjanpitoon on liitetty tekaistuja kuitteja, joita käyttämällä on pyritty esimerkiksi välttämään arvonlisäveroja. Kuitit ovat myös olleet vain osittain virheellisiä, kun niissä kuvattu rahaliikenne on ollut todellista.

23. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:91 katsonut, että vaikka kirjanpitorikoksen tarkoituksena on turvata kirjanpidon luotettavuutta sinänsä, voidaan erityisesti rikoksen kokonaisarvostelussa kiinnittää huomiota myös siihen, missä määrin kirjanpidon antama virheellinen kuva vaarantaa kysymyksessä olevan kirjanpitovelvollisen liiketoiminnasta tietoja tarvitsevien ulkopuolisten kuten veroviranomaisten, rahoittajien ja muiden liikekumppaneiden mahdollisuutta saada tarvitsemiaan tietoja kirjanpitovelvollisen toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja asemasta.

24. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa seuraavaa. A:n yrityksensä kirjanpitoon liittämiä laskuja on ollut useita ja niiden yhteissumma on ollut suuri, minkä seikkojen vuoksi rikoslain törkeää kirjapitorikosta koskevan 30 luvun 9 a §:n 2 kohdan ankaroittamisperuste on täyttynyt. Laskujen määrä ja yhteissumma eivät kuitenkaan ole olleet sellaisia, että niiden tulisi tämän lisäksi kokonaisharkinnassa vaikuttaa ankaroittavaan suuntaan.

25. Oikeudenkäyntiaineistossa olevista tilinpäätöksistä ilmenee, ettei yhtiöllä ole ollut huomattavia ulkopuolisia velkojia, joiden päätöksentekoon virheellisillä tiedoilla olisi voinut olla olennaista vaikutusta. Yhtiön liiketoiminta on ollut pienimuotoista ja syytteessä tarkoitetulta osin toiminta on perustunut keskeisesti A:n henkilökohtaiseen työpanokseen. Kirjanpidon mukaisessa yhtiön taloudellisessa tuloksessa ja taloudellisessa asemassa virheillä on ollut vain rajoitettu merkitys yhtiön sidosryhmien kannalta. Asiassa ei myöskään ole väitetty, ettei yhtiön kirjanpitoa olisi muutoin tehty asianmukaisesti. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kirjanpitorikos ei ole ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. A on siten menettelyllään syyllistynyt kirjanpitorikokseen.

Rangaistuksen määrääminen

26. Hovioikeuden syyksi lukemien rikosten lisäksi A:n syyksi luetaan nyt syytekohdassa 2 kirjanpitorikos. Tämän vuoksi hänelle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta on korotettava. Rangaistuksen mittaamisessa on kuitenkin otettava huomioon kirjanpitorikoksen läheinen yhteys törkeään petokseen sekä edellä kokonaisarvostelun yhteydessä esiin tuodut seikat. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luettavista rikoksista on 8 kuukautta 15 päivää ehdollista vankeutta. Hovioikeuden määräämää ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikaa on pidettävä riittävänä. Tämän vuoksi asiassa ei määrätä uutta koeaikaa.

Liiketoimintakielto

27. Syyttäjä on vaatinut A:n määräämistä liiketoimintakieltoon, koska hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä, ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden sekä terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

28. A on vastustanut vaatimusta katsoen liiketoimintakiellon olevan kohtuuton seuraamus A:n syyksi luetut menettelyt ja niihin liittyvät taloudelliset intressit huomioon ottaen. Hän menettäisi mahdollisuuden ansaita elantonsa omalla alallaan elinkeinonharjoittajana. A on katsonut, ettei asiassa ole liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaisia edellytyksiä liiketoimintakieltoon määräämiselle.

29. Liiketoimintakieltolain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kielto voidaan määrätä vain sellaisen rikollisen menettelyn perusteella, jota ei voida pitää vähäisenä. Liiketoimintakieltolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 198/1996 vp s. 16 – 17) mukaan vähäisyyttä arvioidaan ensisijaisesti menettelystä säädetyn rangaistuksen perusteella. Rikollista menettelyä voidaan yleensä pitää lain kannalta vähäisenä, jos rikoksesta säädetty rangaistus on sakkorangaistus tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Rikollista menettelyä ei sitä vastoin voida pitää vähäisenä, jos rikoksesta voi seurata vankeutta yli kaksi vuotta. Arviota ei tule tehdä yksinomaan rikoksesta säädetyn rangaistuksen perusteella, vaan huomioon tulee ottaa rikoksen ilmenemismuoto ja menettelyn laajuus.

30. A:n syyksi luetusta törkeästä petoksesta säädetty ankarin rangaistus on neljä vuotta vankeutta. A:n menettely on jatkunut useita vuosia ja sillä on aiheutettu huomattavaa vahinkoa asianomistajalle. Hänen rikollista menettelyään ei siten voida pitää vähäisenä.

31. Asiassa on siten kysymys siitä, onko A:n toimintaa kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Harkittaessa tätä on aluksi otettava huomioon liiketoimintakieltolain 1 §:n mukainen lain tarkoitus. Se on sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estäminen sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen.

32. Liiketoimintakieltolain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 198/1996 vp s. 16 – 17) on todettu, että vahingollisuuden arviointi edellyttää kokonaisharkintaa, jossa otetaan huomioon paitsi 3 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetut laiminlyönnit tai menettelyt myös se, kuinka asianmukaisesti liiketoimintaa on muuten harjoitettu. Liiketoimintaan liittyvistä lainvastaisuuksista aiheutuu lähes säännönmukaisesti toisille vahinkoa ja siten niihin syyllistyneen toimintaa voidaan pitää aina vahingollisena. Jotta kiellon määräämistä voidaan pitää perusteltuna, vahingollisuuden pitää kuitenkin olla tuntuvaa. Liiketoimintakiellon määräämistä ei tulisi yleensä harkita pelkästään yksittäisen rikoksen tai laiminlyönnin perusteella. Liiketoimintakielto merkitsee varsin tuntuvaa puuttumista henkilön toimintavapauteen ja siten sitä tulisi käyttää vain niissä tapauksissa, joissa velkojien, sopimuskumppaneiden ja julkisen talouden suojaamiseen voidaan katsoa olevan ilmeistä tarvetta.

33. Hallituksen esityksessä (s. 17) todetaan edelleen, että mikäli syyksi luettu teko on arvioitu törkeäksi, on tällaista menettelyä pidettävä siinä määrin paheksuttavana, että liiketoimintaa on syytä tällöin lähtökohtaisesti pitää kokonaisuutena arvioiden vahingollisena ja kiellon määräämistä perusteltuna.

34. Tässä tapauksessa A:n syyksi on elinkeinotoimintaan liittyen luettu kaksi rikosta, joista toinen on arvioitu törkeäksi. Teoista on kuitenkin kulunut jo monta vuotta. Asiassa ei ole esitetty, että A olisi aiemmin, tai sittemminkään, syyllistynyt muuhun rangaistavaan menettelyyn liiketoiminnassa. Asiassa ei ole myöskään tuotu esille, että A olisi laiminlyönyt muita Oy B:n lakisääteisiä velvollisuuksia. Rikollinen menettely on kohdistunut pelkästään liitto C:hen ja virheelliset ja harhaanjohtavat merkinnät kirjanpidossa ovat johtuneet petosrikoksesta eivätkä niinkään siitä, että A:n menettely osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta elinkeinon harjoittamista koskevista määräyksistä.

35. A:n petosrikokset ovat kohdistuneet vain yhteen asianomistajaan, A:n silloiseen työsuhteeseen liittyen. Vaaraa siitä, että A jatkaisi tämäntyyppistä lainvastaista menettelyä, on pidettävä vähäisenä. Liiketoimintakiellon ei ole muutenkaan osoitettu olevan tarpeen sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämiseksi liiketoimintakieltolain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. A:n menettelyn ei ole väitettykään vaarantaneen lain 1 §:ssä mainittua liiketoimintaan kohdistuvaa luottamusta. Asiassa ei näin ollen ole liiketoimintakieltolain 1 §:ssä säädettyä kiellon tarkoitusta vastaavia perusteita liiketoimintakieltoon määräämiselle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan kohdassa 2 rikoslain 30 luvun 9 §:n nojalla kirjanpitorikoksesta (tekoaika 17.6.2005 – 8.4.2009). A:lle määrätään tästä ja hänen syykseen hovioikeudessa kohdassa 1 luetusta törkeästä petoksesta, kohdassa 3 luetusta kuudesta maksuvälinepetoksesta sekä kohdassa 4 luetusta vahingonteosta yhteinen 8 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistus.

Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä ja päättynyt 28.3.2014.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Jukka Sippo, Pekka Koponen ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kaisa Klinga.