Korkein oikeus KKO:2017:93

Todistelu Näytön arviointi Huumausainerikos Törkeä huumausainerikos

Kysymys näytön arvioinnista törkeässä huumausainerikoksessa.

Kysymys myös syyttäjän oikeudesta vedota todisteena vastaajan toimeksiantajiksi väitettyjen henkilöiden kirjallisiin kertomuksiin, jotka ilmenivät kyseisiä henkilöitä koskevasta ulkomaalaisesta tuomiosta.

OK 17 luku 1 § 2 mom
OK 17 luku 3 § 2 mom
OK 17 luku 24 § 2 mom
RL 50 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus ja vastaus

Syyttäjä vaati A:lle käräjäoikeudessa rangaistusta syytekohdissa 1 – 6 kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta. Syytteen mukaan A oli yhdessä ainakin yhden toisen henkilön kanssa 5.12.2013, 17.3.2014, 14.4.2014, 7.6.2014, 28.6.2014 ja 16.7.2014 laittomasti levitystarkoituksessa tuonut Saksasta Suomeen 12 442 grammaa marihuanaa levitettäväksi ja luovutettavaksi edelleen. Syyttäjä vaati lisäksi, että A tuomitaan menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetty henkilöauto sekä rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 1 500 – 2 500 euroa.

A kiisti syytteet ja muut vaatimukset kohdissa 1 – 5. Kohdassa 6 hän myönsi teonkuvauksen oikeaksi, mutta kiisti syytteen sillä perusteella, ettei hän ollut tiennyt, että autoon oli kätketty huumausainetta.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 29.10.2014

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kohdassa 1. Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeät huumausainerikokset syytekohdissa 2 – 6.

Käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että A oli syytekohdan 6 teonkuvauksessa kerrotulla tavalla 16.7.2014 kuljettanut Saksasta Suomeen 12 442 grammaa marihuanaa, jonka tulli oli takavarikoinut. Riidatonta oli myös se, että A oli samaa ajoneuvoa käyttäen matkustanut Saksasta Suomeen syytekohdissa 1 – 5 tarkoitettuina ajankohtina siten, että hän oli jokaisella kerralla viettänyt Suomessa vain muutamia tunteja ja palannut aina samana päivänä Saksaan. Käräjäoikeuden mukaan auton poikkeukselliset hankinta- ja rahoitusjärjestelyt ja autoon tehdyt rakenteelliset muutokset osoittivat, että auto oli tarkoitettu suurten huumausaine-erien kuljettamista varten. Matkat olivat vaatineet merkittävän taloudellisen panostuksen ja ainakin kahden henkilön Suomeen matkustamiseen liittyvän ajankäytön. Käräjäoikeuden mukaan kysymys ei ollut auton hankintaan osallistuneiden miesten A:lle tarjoamista huvimatkoista taikka A:n väittämin tavoin valokuvausmatkoista. Matkan jälkeen A oli saanut miehiltä rahallisena korvauksena satoja euroja. Käräjäoikeuden mukaan matkoille ei ollut ilmennyt mitään muuta järkevää syytä kuin huumausaineiden kuljettaminen.

Arvioidessaan A:n väitettä tietämättömyydestään autoon kätketyistä huumausaineista käräjäoikeus antoi merkitystä sille, että A ei ollut paljastanut toimeksiantajina olleiden miesten sukunimiä. Hän oli valehdellut matkojensa sisällöstä lähisukulaisilleen ja lisäksi kertonut matkansa tarkoituksesta totuudenvastaisesti jäätyään kiinni. Käräjäoikeus totesi, että erittäin arvokkaan huumelastin kuljettajan voitiin pääsääntöisesti olettaa tienneen kuljettavansa huumausainetta. Käräjäoikeus totesi, ettei mikään yksittäinen seikka osoittanut vastaajan syyllistymistä huumausainerikokseen. Edellä mainittuja teon ulkoisia olosuhteita kokonaisuutena tarkasteltuaan käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei esitetyn näytön perusteella ollut mitään muuta uskottavaa selitystä A:n toiminnalle kuin se, että hän oli ollut tietoinen tehtävästään huumausaineen kuljettajana, hyväksynyt asemansa ja yksissä tuumin muiden kanssa osallistunut tehtävänsä suorittamiseen.

A:n ensimmäiseen maahantulokertaan liittyvän syytekohdan 1 osalta käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että matkalla olisi kuljetettu huumausainetta. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että kysymyksessä oli ollut testimatka, jolla A:n luotettavuutta ja kykyä toimia arvokkaan lastin kuljettajana on testattu.

Syytekohdissa 2 – 5 maahantuodun huumausaineen määrän osalta käräjäoikeus totesi, että kaikilla matkoilla oli käytetty samaa ajoneuvoa, johon oli rakennettu suurikokoinen kätkötila. Matkoihin oli panostettu merkittävästi taloudellisesti ja niistä oli lisäksi aiheutunut ajanhukkaa ainakin kahdelle henkilölle. Käräjäoikeus päätteli, että huumausainetta oli kullakin matkalla kuljetettu erittäin suuri, viimeiseen matkaan rinnasteinen määrä.

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti A:n eduksi huomioon A:n osallisuuden osalta hänen asemansa kuriirina. Toisaalta käräjäoikeus otti huomioon, että A:n rikosten kohteena oli suuri määrä huumausainetta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytekohtien 2 – 6 rikoksista yhteiseen 5 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus määräsi A:n menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn auton sekä rikoshyötynä 1 200 euroa.

Käräjäoikeuden ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen. Toinen lautamiehistä hylkäsi syytteet myös kohdissa 2 – 5 katsottuaan, ettei asiassa ollut näyttöä A:n syyllistymisestä huumausainerikokseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Airi Jousila ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.6.2015

A valitti hovioikeuteen syytekohdista 2 – 6 ja syyttäjä vastavalituksella syytekohdasta 1.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta syytekohdassa 1 katsoen, ettei asiassa ollut käynyt ilmi seikkoja, jotka riittävällä varmuudella osoittaisivat A:n jo tässä vaiheessa tienneen kuljettavansa huumausainetta. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion syytekohtien 2 – 6 syyksilukemisten osalta. Syytekohtien 2 6 osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset auton hankinnan ja käyttötarkoituksen, matkoihin liittyvien toimintamallien ja matkojen tarkoituksen, A:n tietoisuuden sekä huumausaineiden määrän osalta. Käsillä olleissa olosuhteissa A:n oli täytynyt syytekohdassa 1 tarkoitetun ensimmäisen matkan jälkeen, jolta A oli saanut palkkion, pitää varsin todennäköisenä, että hän kuljetti suurta määrää huumausainetta.

Hovioikeus alensi A:lle tuomitun rangaistuksen 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ottaen huomioon, ettei A ollut osallistunut huumausaineiden maahantuontiin muutoin kuin kuljettajana, hän ei ollut pakannut huumausaineita tai luovuttanut niitä edelleen Suomessa eikä myöskään saanut menettelystään vähäistä suurempaa taloudellista hyötyä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Elisabeth Bygglin, Malla Sunell ja Kristina Isaksson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte kohtien 2 – 5 osalta hylätään ja rangaistusta sen johdosta alennetaan.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Syyttäjä toimitti myös lausuman ja lisävastauksen asiassa. Syyttäjä nimesi Korkeimmassa oikeudessa uutta kirjallista todistelua.

A antoi häneltä pyydetyt lausumat syyttäjän vastauksessaan nimeämän uuden kirjallisen todistelun sekä syyttäjän lisävastauksen johdosta.

Käsittelyratkaisu ja päätös 20.3.2017 nro 573

Korkein oikeus salli 20.3.2017 antamassaan päätöksessä syyttäjän vedota uusina kirjallisina todisteina 16.6.2015 päivättyyn takavarikkopöytäkirjaan, 18. ja 30.6.2015 päivättyihin tullilaboratorion lausuntoihin, Helsingin käräjäoikeuden 12.11.2015 antamaan tuomioon, 27.8.2015 päivättyyn Staatsanwaltschaft Bremenin syytekirjelmään sekä Landgericht Bremenin 6.9.2016 antamaan tuomioon.

Koska Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko hovioikeus arvioinut näyttöä oikein, Korkein oikeus päätti viran puolesta toimittaa asiassa suullisen käsittelyn.

Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Korkein oikeus toimitti 12.5.2017 suullisen käsittelyn.

A ei saapunut suulliseen käsittelyyn. Hän oli ilmoittanut, ettei hän halunnut tulla kuulluksi asiassa.

Asianosaiset pyysivät suullisessa käsittelyssä lupaa saada tässä tilanteessa käyttää todisteena A:n esitutkintapöytäkirjaan kirjattua kertomusta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää. Luvun 47 §:n 2 momentin mukaan silloin, kun kuultava ei anna kertomusta, kuultavan aikaisempaa kertomusta saadaan käyttää todisteena siltä osin kuin kuultava ei ole antanut kertomusta.

A ei ole saapunut Korkeimman oikeuden suulliseen käsittelyyn. Hän on ilmoittanut, ettei hän halua tulla kuulluksi asiassa. Näistä syistä Korkein oikeus on sallinut A esitutkintakertomuksen käyttämisen todisteena asiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut
Landgericht Bremenin tuomion todisteena käyttämistä koskeva käsittelyratkaisu

Tuomion sisällöstä

Syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut uutena näyttönä Landgericht Bremenin 6.9.2016 antamaan lainvoimaiseen tuomioon ja siihen kirjattuihin, kyseisessä oikeudenkäynnissä vastaajina olleiden X:n ja Y:n kertomuksiin. Syyttäjä on ilmoittanut aikovansa kyseisellä todisteella näyttää toteen sen, että A oli kuljettanut marihuanaa Helsinkiin syytekohdissa 2 – 6 ja että A oli tiennyt matkojensa todellisista syistä.

Landgericht Bremenin tuomiossa on katsottu X:n ja Y:n olleen järjestämässä lukuisia Bremenistä Helsinkiin suuntautuneita marihuanan kuljetusmatkoja. Kysymys on muun ohessa niistä matkoista, joihin liittyen A:lle nyt vaaditaan rangaistusta syytekohdissa 2 – 5.

Tuomion perusteluista ilmenee, että X ja Y ovat tunnustaneet menettelynsä kirjallisesti tunnustusvastauksissaan ja suullisesti tuomioistuimen käsittelyssä. Tuomion perusteluissa on selostettu laajasti X:n ja Y:n kertomuksia huumausaineen maahantuonnin menettelytavoista ja miesten omasta osallisuudesta. X ja Y ovat lisäksi kertoneet A:n osallisuudesta ja tietoisuudesta. Tuomion perusteluista ilmenee, että siinä selvitetyksi katsotut rikoksia koskevat seikat perustuvat paitsi X:n ja Y:n tunnustuksiin, myös kyseisessä oikeudenkäynnissä todistajana kuullun A:n sekä tullin tutkintaviraston virkailijan ilmaisemiin seikkoihin. Perusteluissa on lisäksi arvioitu tunnustusten oikeellisuus.

Kirjallisen kertomuksen käyttökiellosta

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin lähtökohtiin kuuluu, että henkilötodistelu otetaan oikeudenkäynnissä vastaan suullisesti ja välittömästi niin, että vastaaja kykenee vastakuulustelussa tuomaan esiin kertomuksen mahdolliset heikkoudet ja omat näkemyksensä kertomuksen johdosta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelua koskevat säännökset on uudistettu 1.1.2016 voimaan tulleella lailla oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (732/2015). Aikaisemmin kirjallisen kertomuksen käyttökiellosta säädettiin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ssä (690/1997), joka ei sisältänyt vastaavaa säännöstä kuin voimassa oleva laki kirjallisen kertomuksen käyttämisestä tilanteessa, jossa lausuman antaja on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta. Korkein oikeus toteaa, että Korkeimmassa oikeudessa tulee tässä asiassa sovellettavaksi nyt voimassa oleva oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 d kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus muun muassa kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan. Samansisältöinen säännös on myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen e kohdassa. Syytetyn mahdollisuus saada häntä vastaan kertovien todistajien uskottavuus arvioiduksi samoissa olosuhteissa kuin vastapuoli on eräs syytetyn oikeusturvaan kuuluvista oikeuksista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 d kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa koskevassa tulkintakäytännössään kehittänyt niitä periaatteita, jotka kansallisten tuomioistuinten tulisi ottaa huomioon tilanteessa, jossa vastaajan puolustautumisoikeudet heikkenevät vastakuulusteluoikeuden puuttumisen johdosta. Ratkaisussaan Al-Khawaja ja Tahery v. Iso-Britannia (suuri jaosto 15.12.2011) tuomioistuin arvioi kolmiportaisen testin avulla sitä, täyttikö oikeudenkäynti ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asettamat edellytykset. Testiin kuului sen arvioiminen, onko todistajan poissaololle ollut hyväksyttävä syy, onko todistajanlausunto ollut ainoa tai ratkaiseva peruste syyksi lukemiselle ja onko puolustuksen oikeuksia tasapainottavia tekijöitä ollut riittävästi. Al-Khawaja ja Tahery -ratkaisussa hyväksyttävän syyn olemassaoloa pidettiin esikysymyksenä muille testin osille.

Ratkaisussaan Schatschaschwili v. Saksa (suuri jaosto 15.12.2015) ihmisoikeustuomioistuin on selventänyt kantaansa vastakuulusteluoikeuden puuttumisen merkityksestä. Tuomioistuin katsoi, että selventämistä vaati erityisesti aiemman käytännön mukaisen kolmivaiheisen testin eri vaiheiden keskinäinen suhde (kohta 110). Kuten aikaisemmassa oikeuskäytännössään, tuomioistuin korosti sitä, että oikeudenkäynnin tulee olla todistelu mukaan lukien kokonaisuudessaan oikeudenmukainen. Selvennyksenä tuomioistuin totesi muuan ohella, että hyväksyttävän syyn puuttuminen todistajan poissaololle ei itsessään voi olla ratkaisevaa oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden kannalta, vaikka kysymys onkin oikeudenmukaisuuden kokonaisarvioinnissa hyvin tärkeä (kohta 113). Ihmisoikeustuomioistuin totesi myös, että puolustuksen oikeuksia tasapainottavia tekijöitä on syytä arvioida silloinkin, kun poissa olevan todistajan todistus ei ole syylliseksi katsomisen ainoa tai ratkaiseva peruste. Arviointi on tarpeen erityisesti myös silloin, kun todistuksella on merkittävää painoa ja sen hyväksyminen on saattanut vaikeuttaa puolustuksen työtä (kohta 116). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan testin eri vaiheita on yleensä perusteltua tarkastella edellä mainitussa järjestyksessä. Testin vaiheet ovat kuitenkin yhteydessä toisiinsa, jolloin joissain tapauksessa saattaa olla tarpeen tarkastella testin osatekijöitä muussa järjestyksessä (kohta 118).

Korkeimman oikeuden arviointi

Syyttäjä on vedonnut Landgericht Bremenin tuomioon osana näyttöä pyrkiessään osoittamaan A:n menetelleen syytteen kohdissa 2 – 5 kerrotuilla tavoilla ja tämän olleen tietoinen marihuanan salakuljettamisesta. Kyseisessä tuomiossa ei ole ratkaistu kysymystä A:n syyllisyydestä, vaan se on koskenut hänen toimeksiantajikseen väitettyjä henkilöitä eli X:ää ja Y:tä. Korkein oikeus toteaa, ettei estettä toisessa oikeudenkäynnissä annetun tuomion käyttämiselle näyttönä muussa oikeudenkäynnissä lähtökohtaisesti ole. Kuten Korkein oikeus on tässä asiassa 20.3.2017 antamassaan päätöksessä numero 573 katsonut, asiassa ei ole esitetty perustetta kieltää Landgericht Bremenin tuomion hyödyntämistä todisteena.

A on katsonut, että Landgericht Bremenin tuomiosta ilmeneviä X:n ja Y:n lausumia ei saa käyttää todisteena hänen syyllisyydestään.

Siltä osin kuin kysymys on tuomioon kirjatuista X:n ja Y:n kertomuksista Korkein oikeus toteaa, että kysymys on langettavasta tuomiosta, joka on perustunut olennaisesti X:n ja Y:n yksityiskohtaisiin kertomuksiin, joissa he ovat tunnustaneet syyllistyneensä huumausainerikoksiin. Tuomion perusteluissa on selostettu laajasti X:n ja Y:n kertomuksia siten, että kertomukset ovat erotettavissa perusteluissa selostetusta muusta oikeudenkäyntiaineistosta ja tuomioistuimen suorittamasta arvioinnista. Korkein oikeus katsoo, että sanottuja kertomuksia on tässä tilanteessa perusteltua pitää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitettuina kirjallisina lausumina, joita ei saa käyttää todisteina tuomioistuimessa, elleivät lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty.

X:ää ja Y:tä ei ole nimetty kuultaviksi tässä asiassa eikä heitä siten ole yritetty tavoittaa tähän oikeudenkäyntiin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Lainkohdassa säädetyt edellytykset kirjallisten lausumien käyttämiselle todisteina eivät siten täyty asiassa. Sen vuoksi Landgericht Bremenin tuomiossa selostettuja X:n ja Y:n kertomuksia ei saa hyödyntää todisteina asiassa. Muilta osin tuomio on hyödynnettävissä todisteena.

Korkein oikeus toteaa lisäksi, että aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ratkaistulla kysymyksellä on uudessa oikeudenkäynnissä niin sanottu todistusvaikutus (esim. KKO 2005:90 kohta 11 ja KKO 2015:35 kohta 29). Aikaisemman tuomion näyttöarvo arvioidaan uudessa oikeudenkäynnissä tapauskohtaisesti osana todistusharkintaa. Arvioidessaan pääasiaratkaisun yhteydessä Landgericht Bremenin tuomion näyttöarvoa asiassa Korkein oikeus ottaa huomioon, että tuomio on perustunut olennaisesti X:n ja Y:n kertomuksiin tunnustamismenettelyssä ja että A:lla ei ole ollut mahdollisuutta kuulustella heitä missään vaiheessa.

Pääasiaratkaisun perustelut

A:n syyksi alemmissa oikeuksissa luettu menettely

1. A:n syyksi on hovioikeudessa lainvoimaisesti luettu Helsingissä 16.7.2014 tehty törkeä huumausainerikos (syytekohta 6). Mainitun teon syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli 16.7.2014 laittomasti levitystarkoituksessa tuonut Saksasta Suomeen 12 442 grammaa marihuanaa levitettäväksi ja luovutettavaksi edelleen. Tulli oli maahantulon yhteydessä ottanut A:n kiinni ja takavarikoinut hänen kuljettamansa henkilöauton tavaratilaan rakennetusta kätkötilasta edellä kerrotun määrän marihuanaa pakattuna pieniin paketteihin.

2. Alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi myös syytekohtien 2 – 5 mukaiset 17.3.2014 (syytekohta 2), 14.4.2014 (syytekohta 3), 7.6.2014 (syytekohta 4) ja 28.6.2014 (syytekohta 5) tehdyt törkeät huumausainerikokset. Alempien oikeuksien syyksilukemisen mukaan A on edellä mainittuina ajankohtina tullut omistamallaan Saksan rekisteriin merkityllä henkilöautolla Saksasta Suomeen ja tuonut kullakin kerralla maahan autoon kätkettynä 12 442 grammaa marihuanaa. Tekojen kohteena on ollut erittäin suuri määrä huumausainetta ja teot ovat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

3. A:n ensimmäiseen maahantulokertaan (5.12.2013) liittyvä syyte törkeästä huumausainerikoksesta kohdassa 1 on alemmissa oikeuksissa hylätty, ja hovioikeuden tuomio tältä osin on saanut lainvoiman.

Kysymyksenasettelu

4. Syytekohdissa 2 – 5 tarkoitettuja huumausaine-eriä ei ole tavattu keneltäkään, eikä niistä ole tehty muutenkaan havaintoja. A on kiistänyt syytteet kohdissa 2 – 5 katsoen, ettei asiassa ole esitetty selvitystä siitä, että hän olisi tullessaan Suomeen syytteessä kerrottuina ajankohtina tuonut maahan huumausainetta. Hän on joka tapauksessa kiistänyt tienneensä, että hänen kuljettamansa ajoneuvon rakenteisiin on ollut piilotettuna huumausainetta. Korkeimmassa oikeudessa on siten A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hänen näytetty syytekohdissa 2 – 5 tarkoitetuilla maahantulokerroilla eli 17.3., 14.4. sekä 7. ja 28.6. tuoneen maahan syytteessä väitetyllä tavalla kullakin kerralla 12 442 grammaa marihuanaa ja onko A:n näytetty olleen tästä tietoinen.

Näytön harkintaa koskevat säännökset

5. Korkein oikeus toteaa, että asian oikeudenkäynnin aikana alemmissa oikeuksissa ovat olleet voimassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin säännös näyttötaakasta rikosasioissa ja luvun 2 §:n säännös todistusharkinnasta lailla 571/1948 säädetyssä muodossaan. Mainitut aikaisemmat säännökset ja niihin perustuva oikeuskäytäntö rinnastuvat asiasisällöltään voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 ja 3 §:n säännöksissä ilmaistuihin todistelun pääsääntöihin eli vapaan todistelun ja vapaan todisteiden harkinnan periaatteisiin sekä todistustaakan jaon lähtökohtaan. Korkeimmassa oikeudessa tulevat tässä asiassa sovellettaviksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännökset kyseisiltä osin nyt voimassa olevassa muodossaan.

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. Lainkohdan esitöissä on todettu, että tuomioistuimen tulee perehtyä kuhunkin todisteeseen erikseen ja arvioida niiden merkitys myös kokonaisuutena. Todistusharkinta on tehtävä objektiivisesti ja kriittisen arvioinnin kestävällä tavalla (HE 46/2014 vp s. 45).

7. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

Näytön harkinnan lähtökohdista

8. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:12 (erityisesti kohta 7) todennut, näyttö vastaajan syyllistymisestä huumausainerikokseen koostuu usein monista riidattomista tai asiassa esitetyn näytön perusteella selvitetyiksi katsotuista seikoista, jotka ainoastaan niistä tehtävien johtopäätösten kautta välillisesti todistavat syytteessä kuvatusta teosta. Tällaiseen niin sanottuun aihetodisteluun perustuvassa todistusharkinnassa todisteiden kokonaisharkinnalla on yleensä keskeinen merkitys. Kokonaisharkinnan keskeisestä merkityksestä huolimatta tuomioistuin on velvollinen arvioimaan asiassa esiin tulleiden seikkojen merkityksen myös erikseen siten kuin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentissa edellytetään. Aihetodisteluun ja todisteiden kokonaisharkintaan perustuvassa harkinnassa on myös yleensä tärkeää arvioida asian käsittelyssä esiin tulleiden seikkojen perusteella, onko jokin syytteessä väitetylle teonkuvaukselle vaihtoehtoinen tapahtumakulku mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida riittävällä varmuudella sulkea pois. Siten yleisten kokemussääntöjen soveltaminen ja vaihtoehtoisten tapahtumankulkujen tai selitysten tarkastelu kuuluvat näytön harkintaan. Selvää on, ettei näyttökynnys huumausainerikoksissa saa olla alempi kuin muissa rikoksissa, vaikka välittömän ja yksiselitteisen näytön hankkiminen on niissä usein vaikeaa.

9. Rikosasioissa sovellettavasta syyttömyysolettamasta seuraa, että todistustaakka syyksi lukevan tuomion perustavista seikoista on syyttäjällä ja ettei vastaajalle voida asettaa velvollisuutta todistaa syyttömyyttään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut muun muassa ratkaisussaan Telfner v. Itävalta 20.3.2001 ja Krumpholz v. Itävalta 18.3.2010, että kansalliset tuomioistuimet olivat syyttömyysolettaman vastaisesti kääntäneet todistustaakan syyttäjältä syytetylle vaatiessaan syytetyltä selitystä, vaikka tätä vastaan ei ollut esitetty vakuuttavaa näyttöä (KKO 2017:12, kohta 8).

10. Kuten ratkaisussa KKO 2012:27 on todettu, syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi syntyä tilanteita, joissa rikosasian vastaajan voidaan edellyttää selvittävän niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut (kohta 13). Rikosasian kantajan tulee kuitenkin esittää riittävän vahva näyttö syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi (KKO 2017:12, kohta 11).

11. Kuten Korkein oikeus on edelleen ratkaisussaan KKO 2017:12 (kohta 12) todennut, rikosasian vastaajan syyllistymisellä muihin rikoksiin ei ole yleensä merkitystä harkittaessa, onko vastaaja syyllistynyt syytteessä väitettyyn rikokseen. Kuitenkin jos vastaajan syyksi aikaisemmin luetuilla rikoksilla ja hänen tekemäkseen väitetyllä rikoksella on esimerkiksi samanlainen tekotapa ja muita yhdistäviä piirteitä, aikaisemmalla tuomiolla voi olla vaikutusta myöhemmän rikoksen näytön arvioinnissa. Vastaavasti syytettäessä vastaajaa useasta samankaltaisesta rikoksesta asiassa esiin tulleet sanotunlaiset yhteiset piirteet voivat vahvistaa muun syytettä tukevan näytön todistusvoimaa.

Riidattomat seikat

12. A on matkustanut Saksasta Suomeen syytekohdissa 1 – 6 tarkoitettuina ajankohtina kuljettaen joka kerta samaa henkilöautoa. Kyseisen henkilöauton tavaratilaan oli ennen ensimmäistä matkaa rakennettu suurehko kätkötila, jonne syytekohdassa 6 takavarikoitu marihuana oli ollut piilotettuna. X oli vastannut ajoneuvon vakuutusmaksuista, veroista ja huolloista.

13. Syytekohdissa 1 – 6 tarkoitetut matkat Saksasta Suomeen ovat pääosin noudattaneet samaa kaavaa. A on jokaisella matkallaan viettänyt Suomessa vain joitakin tunteja ja palannut aina samana päivänä takaisin Saksaan. Ajoneuvo oli ennen jokaista matkaa ollut lainassa joko X:llä tai Y:llä siten, että A oli saanut sen käyttöönsä vasta juuri ennen matkaa. Autossa oli ollut valmiina laivaliput ja noin 100 euroa käyttörahaa. A oli Suomeen saavuttuaan tavannut Y:n joko Helsingin keskustassa tai lentokentällä ja luovuttanut autonsa tämän haltuun. Y oli poistunut auton kanssa paikalta. Y:n palattua takaisin A oli kuljettanut tämän takaisin lentokentälle ja poistunut itse auton kanssa lautalla Vuosaaren kautta Travemündeen. Syytekohdan 2 matkalla 17.3.2014 A ja Y olivat kuitenkin jättäneet auton Suomeen, palanneet eri lennoilla Hampuriin ja jatkaneet sieltä yhdessä matkaansa Bremeniin. X ja Y olivat 26.3.2014 matkustaneet Helsingistä Travemündeen mukanaan A:n omistama ajoneuvo. A oli jokaisen matkan päätteeksi saanut X:ltä ja Y:ltä rahaa.

A:n kertomus esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa

14. A:n jäätyä pois suullisesta käsittelystä Korkein oikeus on kuunnellut A:n käräjäoikeudessa antamaa kertomusta tallenteelta. Syyttäjä ja A ovat lisäksi vedonneet A:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen, joka vastaa olennaisilta osin A:n käräjäoikeudessa kertomaa.

15. A on esitutkinnassa kertonut olevansa ammatiltaan valokuvaaja ja saaneensa ennestään tuntemiltaan X:ltä ja Y:ltä toimeksiannon matkustaa Suomeen ottamaan valokuvia Helsingistä rakennus- ja konerakennusalan yrittäjille. Hän oli ihmetellyt toimeksiannon kannattavuutta ja erityisesti sitä, miksi hänen piti käydä henkilöautolla Suomessa ja eikö halvemmaksi tulisi tilata valokuvat joltain suomalaiselta taholta. Toimeksiantajat olivat kuitenkin sanoneet saavansa tuntuvan alennuksen lauttalipuista ja järjestelyn olevan heille edullinen, sillä valokuvaajien hinnat olivat Suomessa todella korkeat.

16. A on edelleen kertonut hankkineensa Suomen matkoilla kuljettamansa henkilöauton yhteisesti X:n ja Y:n kanssa siten, että hän oli maksanut vain vähäisen osan auton hinnasta ja lisäksi saanut miehiltä rahaa auton vakuutusmaksuja ja veroja varten. A oli tarvinnut tavaratilallista autoa valokuvaustarvikkeitaan varten, ja kyseiset miehet olivat lainanneet autoa tavaroiden kuljetusta varten. Ennen syytteessä tarkoitettua ensimmäistä Suomen matkaa auto oli ollut lainassa Y:llä muutaman päivän. Auton palauduttua sen tavaratila oli haissut lakalle tai jollekin muulle kemikaalille.

17. A on kertonut, ettei hän yhdelläkään matkalla ollut valokuvannut mitään X:n tai Y:n pyynnöstä. Tiedusteltuaan syytä tälle hän oli saanut epämääräisiä vastauksia. Ensimmäisellä matkalla häntä oli kehotettu tutustumaan kaupunkiin. Y oli sanonut, että seuraavalla kerralla he menisivät tutustumaan rakennustyömaihin. Ennen toista matkaa hänelle oli kerrottu, että tällä kertaa työskentely Suomessa onnistuisi, kun vastassa olevat henkilöt eivät olisi lomalla. Valokuvaus ei kuitenkaan ollut taaskaan onnistunut, eikä A ollut tiedusteluistaan huolimatta saanut selitystä tälle. Neljännen matkan jälkeen A oli keskustellut asiasta äitinsä kanssa ja alkanut epäillä matkoihin liittyvän jotain epärehellistä. Hän olisi halunnut lopettaa matkat Suomeen, koska oli peloissaan. Hän oli kysynyt, oliko autoon piilotettu jotain laitonta, mutta Y ja X olivat vakuuttaneet, ettei näin ollut. Viidennellä matkalla he olivat ajaneet erään rakennustyömaan ohi ja Y oli ehdottanut, että A voisi valokuvata kyseisessä paikassa seuraavalla kerralla. Viimeisellä kerralla A oli aavistanut, että mukana oli jotain laitonta, minkä vuoksi hän oli valehdellut tullimiehille tulleensa Suomeen tapaamaan miesystäväänsä.

18. A on kertonut kysyneensä useita kertoja Y:ltä ja X:ltä, että eivät kai he käytä häntä hyväkseen ja salakuljeta autolla huumeita Suomeen, minkä seikan miehet olivat kiistäneet. Heidän vastauksensa eivät tosin olleet antaneet sataprosenttista luottamusta asiasta. Joskus hän oli myös ajatellut, että Y ja X voisivat salakuljettaa jotain dokumentteja hänen ajoneuvossaan.

Näytön arviointi

Lähtökohdat

19. Kuten edellä on todettu, syytekohdissa 2 – 5 tarkoitettuja huumausaine-eriä ei ole tavattu keneltäkään, eikä niistä ole tehty muutenkaan havaintoja.

20. Syyttäjä on pyrkinyt näyttämään toteen huumausaineen olemassaolon ensinnäkin sillä, että A:n kertomus maahantulon liittymisestä valokuvaukseen oli epäuskottava. Toisekseen syyttäjä on viitannut ajoneuvon poikkeuksellisiin omistus- ja rahoitusjärjestelyihin, erikoisiin matkustusjärjestelyihin ja siihen, että A:lle maksettiin palkkiota objektiivisesti arvioiden turhista matkoista. Syyttäjä on katsonut syytettä tukevan myös sen, että syytekohdissa 2 – 5 tarkoitetut matkat ovat tapahtuneet samalla henkilöautolla ja noudattaneet muutoinkin samanlaista toimintamallia kuin syytekohdassa 6 tarkoitettu matka, jonka yhteydessä A oli riidattomasti kuljettanut maahan marihuanaa. Edelleen syyttäjä on viitannut siihen, että sama organisaatio oli jatkanut marihuanan tuomista Suomeen A:n jäätyä kiinni. Vielä syytteen tueksi on vedottu siihen, että saksalainen tuomioistuin on katsonut syytteen mukaisen menettelyn selvitetyksi.

Onko syytekohtien 2 – 5 matkoilla kuljetettu huumausainetta?

21. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että useat asiassa esiin tulleet seikat tukevat syyttäjän väitettä siitä, että syytekohtien 2 – 5 tarkoittamilla matkoilla on kuljetettu maahan huumausainetta. Tähän viittaa ensinnäkin se, että jokaisella matkalla on käytetty samaa henkilöautoa, jonka tavaratilaan oli rakennettu huumausaineen kuljettamiseen soveltuva kätkötila ja jolla myös syytekohdassa 6 takavarikoitu marihuana oli tuotu maahan. Ajoneuvon hankintaan ja omistukseen sekä jokaiseen matkaan ovat läheisesti liittyneet X ja Y, joiden on Landgericht Bremenin tuomiossa katsottu olleen osallisina laajamittaisessa marihuanan maahantuonnissa. Myös tämä seikka antaa aiheen epäillä, että huumausaineet ovat liittyneet myös A:n tekemiin automatkoihin.

22. Syytteen mukaiseen tapahtumainkulkuun viittaa edelleen se, että A on jokaisella kerralla viettänyt Suomessa vain joitakin tunteja eikä hän ole yhdelläkään matkalla valokuvannut mitään kenenkään toimeksiannosta. Suuren panostuksen vaatineet matkat ovat olleet toistuvia, vaikka ne ovat objektiivisesti arvioiden vaikuttaneet turhilta. Se, että A on joka kerta matkustanut takaisin Saksaan eri kulkuvälineellä tai eri aikaan kuin hänen matkaansa muutoin liittynyt Y, viittaa Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan pyrkimykseen pienentää kiinnijäämisen riskiä ja estää A:n ja Y:n yhdistäminen toisiinsa.

23. Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta 12.11.2015 ilmenee, että sama huumeorganisaatio on jatkanut marihuanan maahantuontia Suomeen X:n sekä uusien kuriirien toimesta A:n kiinnijäämisen jälkeen. Korkein oikeus katsoo, että myös tämä seikka tukee osaltaan käsitystä siitä, että myös A:n kuljettamassa henkilöautossa on ollut kätkettynä huumausainetta jokaisella maahantulokerralla.

24. Landgericht Bremenin tuomiossa on katsottu selvitetyksi, että X ja Y olivat syytekohdissa 2 – 6 tarkoitettuina ajankohtina tuoneet Suomeen A:n kuljettamaan henkilöautoon piilotettuna huomattavan määrän marihuanaa.

25. Kuten edellä on todettu, Landgericht Bremenin tuomiossa näytetyksi katsottu tapahtumainkulku on perustunut osaltaan X:n ja Y:n tekemiin tunnustuksiin. Tuomiossa on kuitenkin perusteellisesti arvioitu tunnustusten oikeellisuus muun ohessa vertaamalla vastaajien kertomuksia muihin asiassa esiin tulleisiin seikkoihin ja arvioimalla tapahtumainkulkua kokonaisuudessaan. Tuomiossa selostettu ulkoinen tapahtumainkulku vastaa myös varsin pitkälle A:n suomalaisessa esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa kertomaa ja muutoin tässä asiassa selvitettyä tapahtumainkulkua. Korkeimman oikeuden havaintojen mukaan mikään ei viittaa siihen, että X:n ja Y:n olisi virheellisin perustein katsottu osallistuneen huumausaineen maahantuontiin. Näin ollen se, mitä tuomiossa on katsottu näytetyksi, tukee yhdessä muun tässä asiassa esitetyn selvityksen kanssa käsitystä, että syytekohdissa 2 – 5 tarkoitetuilla matkoilla on kuljetettu maahan huumausainetta. Myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä selostettu käytäntö ei aseta estettä tuomion huomioon ottamiselle, vaikka A:lla ei olekaan ollut mahdollisuutta esittää kysymyksiä X:lle ja Y:lle. Sen sijaan Staatsanwaltschaft Bremenin syytekirjelmästä ilmenevällä saksalaisen syyttäjän näkemyksellä tapahtumista ei ole itsenäistä merkitystä asiassa.

26. Korkein oikeus toteaa, ettei matkojen liittymistä A:n esiin tuomalla tavalla valokuvaukseen voida pitää varteenotettavana vaihtoehtoisena selityksenä toistuville ja lyhytkestoisille Suomeen suuntautuville matkoille ottaen huomioon, ettei A ole yhdelläkään matkalla valokuvannut mitään toimeksiantajiensa pyynnöstä.

27. A on valituksessaan tuonut esiin myös sen, että autossa oli huumeiden sijaan voinut olla myös salakuljetettavia asiakirjoja, aseita tai muita tuotteita, joilla on maahantulorajoitus. Joillakin matkoilla lokero oli myös voinut olla tyhjä. Huomioon ottaen edellä lausutun Korkein oikeus katsoo, että ei ole uskottavaa, että sama organisaatio olisi A:n matkoilla salakuljetuttanut jotain muuta kuin marihuanaa. Matkan tekemistä tyhjällä autolla testimatkaksi katsotun ensimmäisen matkan jälkeen ei myöskään voida pitää uskottavana huomioon ottaen edellä lausutun lisäksi jokaiseen matkaan tehty ajallinen panostus ja matkoista aiheutuneet kustannukset.

28. Harkittuaan erikseen syytteen tueksi esitettyjä yksittäisiä seikkoja sekä näyttöä kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A:n kohdissa 2 – 5 tarkoitetuilla matkoilla on ollut kysymys huumausaineen maahantuonnista. Asiasta ei jää järkevää epäilyä.

Huumausaineen laatu ja määrä sekä teon kvalifiointi

29. Todisteena tässä asiassa esitetystä Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta, jota Landgericht Bremenin tuomiossa todettu osaltaan tukee, ilmenee, että pääosiltaan sama organisaatio on jatkanut marihuanan maahantuontia myös A:n kiinni jäämisen jälkeen. Toisen kuriirin kuljettamalla henkilöautolla on 13.6.2015 tuotu Suomeen 16 886,7 g marihuanaa.

30. A:n kuljettamaan henkilöautoon oli syytekohdassa 6 kätketty syytteessä kerrottu määrä eli yli 12 kg marihuanaa. Jokaiseen matkaan oli panostettu huomattava määrä rahaa ja aikaa, ja jokaiseen matkaan oli liittynyt suuri kiinnijäämisen riski. Asiassa esiin tulleisiin seikkoihin nähden Korkein oikeus ei pidä uskottavana, että syytekohdissa 2 – 5 tarkoitetuilla maahantulokerroilla olisi kuljetettu muuta huumausainetta kuin marihuanaa taikka olennaisesti vähemmän huumausainetta kuin syytekohdan 6 teossa. Korkein oikeus katsoo siten riittävällä todennäköisyydellä näytetyksi, että A:n kuljettamaan henkilöautoon oli syytekohdissa 2 – 5 ollut piilotettuna kullakin kerralla vähintään 10 kilogrammaa marihuanaa. Varteenotettavaa epäilyä huumausaineen laadun ja määrän osalta ei tältä osin jää. Näyttämättä sitä vastoin on jäänyt, että huumausainetta olisi millään kerralla ollut sanottua määrää enemmän. Alempien oikeuksien katsomilla perusteilla kukin teko täyttää törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön.

A:n tahallisuus

31. Korkein oikeus on edellä katsonut A:n tuoneen maahan syytekohdissa 2 – 5 tarkoitetulla tavalla huumausainetta. Tämän jälkeen asiassa tulee vielä arvioida se, onko A ollut tietoinen huumausaineen olemassaolosta ja kattaako hänen tietoisuutensa myös huumausaineen suuren määrän.

32. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut, että tuomitseminen tahallisesta rikoksesta edellyttää, että tekijä on joko tietoinen kaikista rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvista seikoista tai että hänen voidaan katsoa ainakin pitäneen niiden olemassaoloa varsin todennäköisenä (KKO 2006:64 kohta 2 ja siinä mainitut ratkaisut). Ratkaisun KKO 2006:64 kohdassa 3 on todettu vuonna 2004 voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 6 §:ään sisältyvän tahallisuuden määritelmän koskevan paitsi rikostunnusmerkistöön kuuluvan seurauksen aiheuttamisen tahallisuutta, myös niin sanottua olosuhdetahallisuutta. Tahallisuusvaatimuksen täyttymisen arvioinnissa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös rikoslain 4 luvun 1 §:n tunnusmerkistöerehdystä koskevaan säännökseen (KKO 2006:64, kohta 4). Mainitun lainkohdan mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta.

33. Harkitessaan, onko A tiennyt, että hänen kuljettamaansa ajoneuvoon oli kätketty suuri määrä huumausainetta, Korkein oikeus on kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin.

34. A on johdonmukaisesti kiistänyt tietoisuutensa vedoten siihen, että hän oli luullut matkojen liittyvän valokuvaukseen. A ei kuitenkaan ole edes väittänyt yhdelläkään matkalla ottaneensa valokuvia X:n tai Y:n pyynnöstä. A on esitutkinnassa edellä kohdassa 15 kerrotuin tavoin kertonut alusta asti ihmetelleensä matkojen kannattavuutta ja epäilleensä niiden tarkoitusta. Viimeisen kerran Suomeen saavuttuaan A oli valehdellut tullimiehille tulleensa tapaamaan Suomeen poikaystäväänsä. Landgericht Bremenin tuomion mukaan A oli siellä kertonut tulleensa Suomeen kuljettamaan Mercedeksen osia, esimerkiksi navigointilaitteita. On ilmeistä, ettei A:lla olisi ollut tarvetta tällaisiin selityksiin, mikäli hän olisi vilpittömän käsityksensä mukaan ollut Suomessa valokuvausmatkalla. Myös se, ettei A kiinni jäätyään ole halunnut paljastaa X:n ja Y:n koko nimiä, tukee käsitystä A:n tietoisuudesta.

35. A on osallistunut ajoneuvon hankintaan yhdessä X:n ja Y:n kanssa. Auto on ennen kutakin matkaa ollut lainassa jommallakummalla miehistä, ja X on myös vastannut ajoneuvoon liittyvistä kustannuksista ja huolloista. A on kertonut auton haisseen lakalle tai jollekin muulle kemikaalille ennen ensimmäistä Suomen matkaansa. Viimeksi mainittu seikka viittaa siihen, että autoon oli tässä vaiheessa tehty muutostöitä. Tavallisuudesta poikkeavaa olisi, jos A:lla ajoneuvon omistajana ei olisi herännyt kiinnostusta tietää, mitä autolle on tehty ja mistä syystä.

36. A:n tekemät automatkat Suomeen ovat olleet alusta alkaen väitettyyn tarkoitukseensa nähden objektiivisesti arvioiden turhia. Niiden tekemistä on siitä huolimatta jatkettu ja A:lle on maksettu niistä myös palkkiota. Kuhunkin matkaan on A:n tieten panostettu huomattava määrä rahaa. Myös Y on jokaisella kerralla osallistunut matkoihin kuitenkin siten, että hän on saapunut maahan ja poistunut sieltä eri kulkuvälineellä kuin A. Korkein oikeus toteaa olevan erittäin epäuskottavaa, ettei A tietoisena edellä mainituista sekä kohdassa 35 todetuista seikoista olisi osannut epäillä menettelynsä liittyvän toimintaan, jonka todellinen luonne haluttiin pitää salassa, joka toiminnan aiheuttamista suurista kustannuksista huolimatta oli kannattavaa ja jossa A:lla ja hänen kuljettamallaan henkilöautolla oli keskeinen rooli.

37. Korkein oikeus toteaa, että päätelmät siitä, onko A ollut tietoinen huumausaineen maahantuonnista ja osallisuudestaan siihen, on tehtävä jutussa esiin tulleiden, ulkonaisesti havaittavien seikkojen perusteella. A:n toiminta on ensimmäisen, näennäisen turhaksi osoittautuneen matkan jälkeen jatkunut ja ollut olennainen osa edellä selvitetyksi katsottua huumausaineen maahantuontia. Kaikki edellä todettu viittaa vahvasti siihen, ettei A ole voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että kysymys on ollut valokuvausmatkoista Suomeen. Esitetyn näytön perusteella mitään muuta uskottavaa selitystä A:n osallisuudelle tapahtumiin ei ole kuin se, että hän on ollut tietoinen tehtävästään kuriirina ja yksissä tuumin muiden tekijöiden kanssa osallistunut huumausaineen salakuljettamiseen. Korkein oikeus katsoo, että A on viimeistään saatuaan palkkion ensimmäisestä, näennäisen tuloksettomasta Suomen matkasta ollut riittävässä määrin tietoinen menettelynsä liittymisestä huumausaineen laittomaan maahantuontiin. Edellä A:n toiminnasta ja suhtautumisesta kerrotut yksityiskohdat muodostavat yhdessä vahvan ja uskottavan näytön siitä, että huumausaineen maahantuontia koskeva rikoshanke on ollut yhteinen. A:n omat selitykset toimilleen eivät edellä mainituista syistä ole uskottavia eivätkä ne riitä horjuttamaan hänen syyllisyyteensä viittaavaa näyttöä.

38. Korkein oikeus toteaa vielä, ettei A:n ole näytetty saaneen nimenomaista tietoa siitä, mitä huumausainetta ja kuinka paljon hänen autoonsa oli kätketty kuljetettavaksi. Toimeksiannon luonteeseen kuului, ettei A:n tarvinnut olla tarkasti selvillä, kuinka paljon ja mitä huumausainetta auton kätkötilassa oli. Hän on saattanut ymmärtää myös oman vastuunsa kannalta edulliseksi tietää ajoneuvoon kätketystä huumausaineesta mahdollisimman vähän. Saamansa toimeksiannon olosuhteista, matkoihin tehdystä panostuksesta ja tavoitteesta kuljettaa huumausaine auton rakenteisiin kätkettynä A:n on kuitenkin täytynyt ymmärtää, että kyseessä oli varsin todennäköisesti huomattavan suuri määrä huumausainetta. Mahdollinen tarkoituksellinen tietämättömyys huumausaineen laadusta ja tarkasta määrästä ei poista A:n tahallisuutta tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen tarkoittamalla tavalla (ks. KKO 2006:64, kohta 7).

39. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on tiennyt tai ainakin pitänyt varsin todennäköisenä, että hänen kuljettamassaan henkilöautossa on ollut kätkettynä tavanmukaisina kerta-annoksina mitaten suuri määrä huumausainetta. A on siten syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen syytekohdissa 2 – 5 lukemiin törkeisiin huumausainerikoksiin siten, että hän on kullakin kerralla tuonut maahan 10 kilogrammaa marihuanaa.

Rangaistuksen määrääminen

40. Rikoslain 50 luvun 2 §:n mukaan törkeästä huumausainerikoksesta tuomitaan vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta.

41. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Tekijän syyllisyys viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85 kohta 4).

42. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2017:9 ja 2017:23 punninnut huumausainekuriirin rangaistukseen vaikuttavia seikkoja. Ratkaisun KKO 2017:9 kohdassa 17 on todettu, että määrättäessä rangaistusta huumausainerikoksessa kuriirina toimineelle henkilölle on kiinnitettävä huomiota kuriirin maahantuoman huumausaineen laadun ja määrän lisäksi kuriirin osuuteen rikoksen tekemisessä ja muihin hänen syyllisyyteensä vaikuttaviin tekijöihin. Ainakin jos kuriirin osuus rikoksen tekemisessä on rajattu tarkoin vain kuljetustehtävään eikä hän ole tavoitellut rikoksella muuta hyötyä kuin vähäistä palkkiota eikä rikoksen tekemiseen liity muitakaan hänen syyllisyyttään lisääviä piirteitä, kuriirin rangaistuksen on perusteltua olla huomattavasti alempi kuin rikoksen suunnitelleiden ja sen keskeisten vaiheiden toteuttamisen järjestelleiden ja sen tuottamaa hyötyä tavoitelleiden henkilöiden rangaistus.

43. A on viidellä eri kerralla tuonut laittomasti maahan kullakin kerralla vähintään 10 kilogrammaa marihuanaa. Maahantuodun huumausaineen määrä on ollut hyvin suuri, ja A:n syyksi on luettu viisi törkeää huumausainerikosta. Huumausaineen suuren määrän sekä teko-olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että huumausaineiden maahantuonti on liittynyt organisoidun rikollisryhmän toimintaan, mistä A:n on täytynyt olla tietoinen. A on myös osallistunut salakuljetuksessa käytetyn ajoneuvon hankintaan. A:n menettely on ollut toistuvaa ja se on päättynyt vasta hänen jäätyä kiinni. Nämä seikat puoltavat ankarahkon rangaistuksen mittaamista.

44. Toisaalta A:n tehtävän on edellä katsottu rajoittuneen ainoastaan kuriirina toimimiseen. Asiassa ei ole näytetty, että A olisi osallistunut rikoksen suunnitteluun tai huumausaineen hankintaan, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut muilla toimenpiteillä osallistua huumausaineen levittämiseen taikka että hän olisi tullut hyötymään huumausaine-erän Suomessa tapahtuvasta laittomasta levittämisestä luvattua palkkiota enempää.

45. Edellä selostettuja seikkoja harkittuaan Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittavan rangaistuksen tulee hänen asemansa huomioon ottaen olla jonkin verran alempi kuin tällaisen huumausaine-erän maahantuonnista tulisi muutoin tuomita. Hovioikeuden tuomitsemaa 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetusta rikoksesta. Rangaistusta ei näin ollen ole syytä alentaa siitäkään huolimatta, että syyte kohdissa 2 – 5 on huumausaineen määrän osalta Korkeimmassa oikeudessa osittain hylätty.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Syyte törkeästä huumausainerikoksesta kohdissa 2 – 5 hylätään siltä osin kuin A:n on katsottu kussakin kohdassa tuoneen maahan enemmän kuin 10 kilogrammaa marihuanaa.

A:n syyksi luetaan kohdissa 2 – 5 rikoslain 50 luvun 2 §:n nojalla neljä törkeää huumausainerikosta siten, että kunkin teon kohteena on ollut 10 kilogrammaa marihuanaa.

A tuomitaan kohtien 2 – 5 törkeistä huumausainerikoksista sekä alemmissa oikeuksissa hänen syykseen jo kohdassa 6 luetusta törkeästä huumausainerikoksesta yhteiseen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Paula Jutila.